Donnerstag, 27. Dezember 2007

Jouluherkut ja sähköautot

Kodilta se tuntuu Suomikin. Äidin jouluherkut olivat yhtä makoisia kuin aina ennenkin ja joulunvietto on sujunut mukavasti. Joululahjoista luin välittömästi John Grishamin tositarinaan perustuvan Syytön-kirjan, joka oli jännittävä, surullinen ja oivallisesti kirjoitettu.

Olen aina pitänyt Grishamin kirjoista. En tiedä millä kikalla hän saa lukijan koukkuun, mutta aina siinä käy niin.

***


Voima-lehden joulu- ja tammikuun numerossa on artikkeli sähköautoista ja niiden historiasta. Yllättävää kyllä, sähköautot olivat 1900-luvun alussa hyvässä vedossa. Vain muutama sattuman oikku ja ensimmäinen maailmansota käänsivät historian suunnan siten, että sähköautot unohdettiin ja polttomoottoreista tuli korvaamaton osa yhteiskuntaa. Millähän hiilivoimalla lie se sähkö olisi tuotettu? Kysyn vaan. Ehkä kokonaistilanne olisi ollut sittenkin melko sama kuin nyt. Lukuun ottamatta tietenkin joitain asioita, jotka nyt olisivat väistämättä kehitetty jo huippuunsa kysynnän ollessa niin kova, kuten akut. Nyt kaikki tuo aika on tuhrattu polttomoottorin kehittämiseen ja siinä ohessa on syydetty ympäristöön muun muassa lyijyä, kun bensiiniin lisätty tetraetyylilyijy esti moottorin "nakutusta". Sama kaveri, Thomas Midgley Junior, joka keksi tämän erinomaisen tavan tuhota ihmisten terveyden, keksi myös CFC-yhdisteet, jotka puolestaan olivat oivallisia otsonin tuhoamisessa. 1

Sadan vuoden jälkeen polttomoottorien tyrannia näyttää rakoilemisen merkkejä.

1 Bill Bryson, Lyhyt historia lähes kaikesta, pp. 169 - 171.

Dienstag, 18. Dezember 2007

Vuosiraportti

Suomalaisissa pikkujouluissa kännätään aamuyöhön, tapellaan ja tanssitaan. Työpaikan pikkujouluissa viime viikolla juotiin pari olutta ja kunneltiin ohjelmanumeroita. Näemmä jokainen saksalainen soittaa jotain torvisoitinta. Kello viiden aikaan puolet porukasta lähti jo kotiin ja seitsemältä paikalla oli vain noin neljäsosa, yhdeksältä enää kymmenesosa ja siinä vaiheessa lähdin itsekin. Eikä siinä vielä kaikki. Paloturvallisuudestakaan ei huolehdittu yhtään vaan sata kynttilää oli asetettu puupöydille servettien päälle palamaan. No onneksi vain yksi kynttilä sytytti servetin palamaan.

Joskus saksalaisia ei vaan voi ymmärtää. Ei niin, että olisin juopotella halunnut (enkä voinutkaan, kun oli mittauksia), mutta yleensä en töissä pidä taukoja vaan teen pää kolmantena jalkana töitä, joten arvelin, että pikkujouluissa sitten pääsee tutustumaan ihmisiin. Tulipahan tämäkin koettua.

Saksan opiskelu sujuu ihan mallikkaasti, koska kurssilla on lisäkseni tunneilla vain yksi toinen opiskelija, italialainen hiukkasfyysikkonainen. Opettaja on todella mukava ja pätevä, joten opimme huimaa vauhtia ja meillä on aina hauskaa. Emme käytä muuta kieltä kuin saksaa kommunikointiin, paitsi erikoistapauksissa. Huomaan, että vaikeaa on löytää suomenkielinen vastine sanalle, jonka merkityksen ymmärtää kuvailuista. Myös akkusatiivimuodot ja datiivit ovat hankalia, mutta opettaja lohdutti, että jopa useita vuosia Saksassa olleille ne ovat edelleen vaikeita muistaa. Keväällä aion aloittaa saksan teho-opiskelun itsenäisesti, kun on enemmän aikaa. Jospa ne eri taivutukset hitsautuisivat selkärankaan silloin. Ostin jo David Bergmannin kirjan Der die was? Ein Amerikaner in Sprachlabyrinth, jossa kerrotaan amerikkalaismiehen hassuista sattumuksista saksankielen kanssa. En ole kuitenkaan jaksanut paria sivua enempää vielä lukea.

Tänään opin työkaverin avustuksella Betriebsversammlungissa eli työpaikan kokouksessa tms. kolme sanaa:

Die Leistung on suoriutuminen. Työstä saatetaan joskus maksaa tällaista palkanlisää, jos on tehnyt työnsä oikein hyvin. (Mistä tiedän että se on die eikä der tai das? Koska se päättyy -ung ja kaikki -ung -päätteiset sanat ovat ainakin tähän mennessä olleet feminiinejä.) Kokouksessa oli puhuttu noin puoli tuntia Leistungista, kunnes kuiskasin työkaverille, että mikäs tää Leistung oikein on, kun siitä niin kovasti puhutaan rahan yhteydessä.

Der Strom on sähkövirta. Kohonneiden sähkömaksujen takia kaikkien tulee säästää sähköä. Yhdellä kalvolla oli ainakin kuusi kertaa mainittu Strom, joten Leistungista rohkaistuneena kysyin heti, että mitähän se mahtaa olla.

Der Blaumann on puhekielen sana vaatetukselle, jota mekaanikot ja muut työläiset käyttävät, yleensä sininen ja siitä nimi. Tämän opin, kun kommentoin, miten paljon siniasuisia miehiä luentosalissa oli.

Lämpimikseni tässä turisen. Täällä kotona on meinaan +21 astetta Celsiusta sohvan korkeudella ja +16 astetta lattianrajassa. Toivottavasti talvi ei tästä kovasti kylmene. Nyt lämpöä on ulkona +1 astetta. Saksassaoloaikanani en ole (vielä) saanut uusia ystäviä enkä ole aloittanut uusia harrastuksia ellei bloggaamista lasketa. Kirjojakin luen niin harvoin, että jokainen on oma tapauksensa. Yhdestä en ole muistanutkaan kertoa. Kesällä aikana ennen internettiä luin Leo Hickmanin kirjan Life Stripped Bare: My Year Trying To Live Ethically ja hetken aikaa kuvittelimme T:n kanssa voivamme ryhtyä eettisiksi kuluttajiksi. Sekin meni ohi, kun matokompostiajatuksesta luovuttiin ja öko-tuotteet (suomeksi eko-tuotteet) havaittiin noin kaksi tai neljä kertaa tavallisia kalliimmiksi. Organic box -ideaa olisimme ryhtyneet kannattamaan hetimiten, mutta Hampurista ei löytynyt bokseja toimittavia firmoja. Orgaaninen boksi on siis joka viikko ovenpieleen tuotu laatikko täynnä paikallisesti tuotettuja sesongin vihanneksia. Melko mukaansa tempaava kirja muuten tuo Hickmanin kirja, suosittelen lämpimästi.

Pidän työstäni ja pidän Saksasta, mutta perjantaina on hauska lähteä joulun viettoon Suomeen. Äitin jouluherkut, täältä tullaan!

Samstag, 15. Dezember 2007

Energiaa autiomaasta

Sähkön verollinen ostovoimaan suhteutettu kokonaishinta Suomessa on keskimäärin 10,99 senttiä per kilowattitunti Energiateollisuus ry:n lehdistötiedotteen mukaan. Noin 11 sentillä pitää jääkaapin kylmänä Suomessa vuorokauden ajan. Suomessa kulutetaan Euroopan toiseksi halvinta sähköä heti Kreikan jälkeen.

Saksassa sähkön hinta on noussut viime aikoina voimakkaasti ja se herättää närää tarkan sentin saksalaisissa. Saksa on uusiutuvien energiamuotojen mallimaa, jossa tuulivoimaa on jo paljon ja aurinkovoiman ja vetyyn perustuvien energianlähteiden tutkimus on huippuluokkaa. Hinnan nousu johtuu ainakin osittain EU:n vuonna 2005 aloittamasta päästökaupasta, jonka ansiosta Saksa on joutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään (HS 11.7. 2006), mikä ilmeisesti on sitten korvattu kalliimmalla uusiutuvalla energialla. Päästökaupan tarkoituksena on tuottaa tilanne, jossa jonkin alan noususta huolimatta kokonaispäästöt eivät lisäänny EU:n alueella vaan oikeus lisääntyneisiin päästöihin ostetaan omaa osuuttaan vähemmän päästöjä tekevältä. George Monbiotin Heat-kirjassa kaavailtiin samankaltaista päästökauppaa, mutta kokonaispäästöjä pitäisi Monbiotin mukaan leikata paljon enemmän kuin mitä nyt tehdään, jotta sillä olisi merkitystä ilmaston kannalta.

The Club of Rome, the Hamburg Climate Protection Foundation ja the National Energy Research Center of Jordan (NERC) ovat tarttuneet haasteeseen puhtaan ja edullisen energian puolesta jo vuonna 2003 ja perustaneet TRECin (Trans-Mediterranean Renewable Energy Cooperation). TREC on kehittänyt DESERTEC -konseptin, jonka idea on tuottaa aurinkoenergialla sähköä autiomaassa ja tuoda se Eurooppaan tasavirtakorkeajännitekaapeleita pitkin. Heidän mukaansa lähi-idän ja Pohjois-Afrikan autiomaa-alueista 0,3 % riittäisi tuottamaan koko Euroopan, lähi-idän ja Pohjois-Afrikan energiatarpeet.

DESERTECin aurinkovoimalat saavat energiansa auringon lämpösäteilystä, joka kohdistetaan parabolisin peilein vesiputkeen, jossa vesi kuumentuu kiehuvaksi. Vesihöyry alkaa pyörittää turbiineja ja näin syntyy sähköä. Tämän sähköntuotantomenetelmän perusta ei ole mitään nanobiosuperteknologiaa vaan kaikki tarvittava teknologia on tuttua ja toimivaksi havaittua. Sähkön sivutuotteena voidaan myös poistaa merivedestä suolat, joten voimalaitokset olisivat monin tavoin hyödyllisiä myös paikallisille. Vuoteen 2050 mennessä DESERTECin toteutuessa täydellisesti sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt vähentyisivät 70%. Verrattuna ydinvoimalla ja vastaavilla muilla keinoin tuotettuun sähköön, hinta olisi TRECin laskemien mukaan verrattain edullinen.

Prinssi Hassan bin Talal Jordaniasta esitti Euroopan parlamentille projektista niin sanotun valkoisen paperin 28. marraskuuta otsikolla Clean Power from Deserts - The DESERTEC Concept for Energy, Water and Climate Security. Projektille halutaan 10 miljardia euroa Euroopan parlamentilta hankkeen alulle saattamiseen (lähde).

***


Tästä tuli niin virallinen postaus, että pitää jotain persoonallista laittaa tähän loppuun. T lähti eilen Suomeen lomailemaan. Kun hän viimeksi oli viikon matkalla, oli jääkaappi ihan tyhjä hänen palatessaan ja varmaan näytin jotenkin vinksahtaneelta, kun olin innostunut tekemään töitä vähän liikaa. Tällä kertaa lähtiessään hän käski minua kirjoittamaan postauksen DESERTECistä, syömään kunnolla ja käymään suihkussa joka toinen päivä.

Dienstag, 11. Dezember 2007

Teollisuusvakoilua


Sain kutsun vierailla berliiniläisellä BESSY-synkrotronilla jokin aika sitten ja viime sunnuntaina kävimme katsomassa tuota Berliinin ihmettä. BESSY on moderni synkrotroni, joka tuottaa pehmeän röntgenalueen säteilyä ja myy sitä melko kalliiseen hintaan muun muassa Hahn-Meitner-instituutille (HMI). BESSY rakennettiin alusta alkaen synkrotronisäteilylähteeksi ja se on ollut käytössä vuodesta 1999. Suurin osa mittausasemista on avoimia ja kaikkien vierailijoidenkin on pidettävä dosimetria vierailun ajan. BESSYn päätarkoituksena on myydä fotoneja käyttäjille, jotka tulevat paikalle sädelinjan päähän liitettävä mittauskoje pakettiautossa.

HMI on varakas instituutti ja BESSY on vaikuttava laitos. BESSYn viereen on suunniteltu myös vapaaelektronilaseria ja koko alue BESSYn ympärillä on jonkinlaista teknologiakeskittymää. Alue sijaitsee itä-Berliinissä ja tuo mieleen Helsingin lähiöt länsi-Saksan pikkusievän rakentamisen jälkeen. Angela Merkelkin kuulemma poseeraa uusien hienojen rakennusten katveessa harva se päivä ja elokuviakin kaduilla filmaillaan.


Sisältä BESSY on vielä vaikuttavampi kuin ulkoa. Kaikkialla on puhdasta ja kiiltävää. Kaikesta näkee, että rahaa on ollut. Vierailemallani mittausasemalla oli samanlainen tunnelma ja kaikesta päätellen myös mittausaseman ylläpitäjät ovat älykästä porukkaa. Mielikuvani loistavasta tutkimusasemasta muuttui kertaheitolla. Ennen BESSYä olen vieraillut vain yhdellä melko uudella synkrotronilla, ESRFssä, ja siitä on jo niin kauan aikaa, että olin jo unohtanut miltä rahakas tutkimusasema näyttää.

***


Suomessa vastaavanlainen fysiikan tutkimus on melko vaikeaa. Entisen Neuvostoliiton maissahan on perinteisesti keskitytty teoreettiseen osaamiseen. En tiedä millä tasolla teoreettinen osaaminen on Suomessa, mutta kokeellinen puoli ei ainakaan ole isojen maiden kanssa samalla viivalla. Kokeellista fysiikkaa ei yksinkertaisesti voi opiskella Suomessa sillä tasolla, mitä täällä.

Vieraillessani alkusyksystä Hampurin yliopiston fysikaalisen kemian laitoksella minulle laboratoriota esitellyt mies näytti ohimennessään muutamaa mittalaitetta. Laboratoriossa oli atomivoimamikroskooppi ja kaksi opiskelijaa sen käyttöä harjoittelemassa, sekä muita hienoja laitteita. Olinhan toki nähnyt kerran aiemminkin atomivoimamikroskoopin opiskeluaikanani, mutta ei sitä missään vaiheessa käyttämään opiskeltu. Sen sijaan opiskelimme käyttämään 1960-luvulla opiskelijalaboratorioon hylättyjä mittalaitteita, joilla voidaan toistaa 1900-luvun alussa vielä kuuminta hottia olleita tutkimuksia. Onhan se hyvä, että perusteet on kunnossa, mutta ei se modernien tutkimusmenetelmienkään tuntemus olisi haitaksi.

Kokeellisen fysiikan opiskelijalle yksi ainoa kurssi mittalaitteista on aivan liian vähän! Vaan minkäs teet, jos rahaa uusimpiin tutkimuslaitteisiin ei ole.

Montag, 10. Dezember 2007

Tutkijat tietää aina kaiken

Tutkijoiden päähyve on asioiden tietäminen. Tässä muutama karrikoitu tutkijatyyppi maanantai-illan iloksi:

Vitsitutkija vitsailee omalla tietämättömyydellään, koska on epävarma tiedoistaan. Hän nolostelee asian oikean laidan kysymistä muutoin kuin vitsin varjolla, koska on tehnyt kyseistä hommaa jo niin pitkään, että hänen pitäisi tietää.

Insinööritutkija yrittää aina osoittaa tietävänsä kaiken, vaikkei tiedäkään.

Viaton opiskelija tietää ettei osaa ja kysyy siksi paljon. Nämä ovat opiskelijoita yleensä, mutta häpeän tunteesta päässyt vitsitutkijakin saattaa joskus yllättää. Viaton opiskelija saattaa myös olla täysin huumorintajuton, jolloin vitsitutkijan ja viattoman opiskelijan yhteistyö voi olla surullista katsottavaa.

Näkymätön tutkija ei tiedä mitään eikä uskalla kysyä mitään. Pysyy keskusteluissa yleensä hiljaa ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.

Nero ei yleensä kehuskele tiedoillaan, mutta hänen kanssaan voi keskustella melkein mistä vain ja hämmästyä joka kerta. Nero on joko nuori lupaava tutkija, joka on lukenut kaikista mahdollisista asioista tai vanhempi tutkija, joka on jo tehnyt kaikkea mahdollista.

Samstag, 8. Dezember 2007

Weihnachtsmärkte, osa 2

Tunnelmia Hampurin joulumarkkinoilta. Kävimme kaksissa ja näimme kolmannet vielä matkan varrella, muttei jaksettu enää poiketa. Herramunjee! Melkoista joulukansaa nämä saksalaiset.







Tuo loppuhuipennuksen joulupukki oli siis ilmielävä ihminen kuten alla olevassa pilvessä heiluva tyttö. Pukki kertoi jotain tarinoita Darth Vader -äänellä ja peruutti poroineen takaisin narun alkuun esityksen aikana. Melkoinen antikliimaksi. Onneksi kameran muistikortti loppui sitä ennen.

Freitag, 7. Dezember 2007

Kykyä etsimässä

Televisiosta tulee nykyään kaiken maailman kilpailuja: Tanssii tähtien kanssa nähtiin saksalaisena versiona, laulukilpailuista Popstars loppui juuri ja uusimpana joukossa on jonkinlainen jäätanssishow, jossa luistelutaidottomat julkkikset tai jotkut ilmeisesti pääsevät telomaan itsensä.

Seurasin torstain suureen finaaliin päättynyttä Popstarsia sillä varjolla, että opin siitä saksaa. Kilpailijoiden haastatteluiden aikana ruudun alareunaan tuli aina teksti, jossa kuvattiin haastateltavan tunnetilaa tai mietteitä. "Raik on hermostunut" ja samaan aikaan Raik selittää kuinka häntä jännittää. Saksan Popstars on vähän parempitasoinen kuin suomalaiset laulukilpailuvastineet, joten lauluakin oli miellyttävä seurata suurimman osan aikaa.

Popstarsin karsinnat muistuttivat uskonnollisia herätyskokouksia. Ei niin, että olisin sellaisissa koskaan ollut, mutta voin kuvitella tunnelman. Popstarsin formaatti menee näin: Kilpailijat harjoittelevat tiiviissä ryhmässä nopeassa aikataulussa vaikeat laulu- ja tanssiosuutensa ja esiintyvät tuomaristolle, joka kehuu ja haukkuu heitä kunnes viimeisen kahden kohdalla toiselle sanotaan pitkän arvuuttelun jälkeen hei hei. Seuraavalla viikolla sama juttu uudelleen, ei taukoja. Kilpailijat itkevät, etteivät jaksa enää, ja tuomaristo haukkuu heitä harjoituksissa. Tätä jatkui useita kuukausia tai siltä se tuntui.

Nuorison välittömään suosioon nousi yksi kilpailijoista, Shorty nimeltään. Suuresta suosiostaan huolimatta hänet hylättiin kilpailusta "harjoitusleirien" aikana monien muiden tavoin. Hän saapui kuitenkin sinnikkäästi yrittämään uudelleen Hollannin karsintaan. Hollannista hänet otettiin uudelleen mukaan, mutta taas myöhemmässä vaiheessa hänet heitettiin pihalle laulutaidottomuuteen vedoten. Aivan viimeisessä vaiheessa hänet kutsuttiin morjestamaan Popstars-kavereitaan bänditaloon ja samalla tuomaristo päätti, että yhden kilpailijan jättäessä leikin kesken, Shorty otetaankin takaisin suoraan finaaliin. Välttämättä tuli mieleen, että koko juttu oli jo alkujaan jo näin suunniteltu yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Shorty harjoitteli yötä myöten finaaliohjelmistoa, koska sai vähemmän aikaa opetella sitä tullessaan mukaan kesken leikin.

Ja nyt tulee se uskonnollinen osuus. Kaveri oli siis matkustanut useita satoja jos ei tuhansia kilometrejä ympäri Saksaa kilpailun takia ja jopa Hollantiin. Tässä tanssijoiden finaalissa käytiin läpi kaikki tanssijat ja lopulta lavalla seisoo kaksi tanssijaa. Toinen heistä on Shorty. Tuomarit käyvät läpi tanssijoiden ominaisuuksia. Toinen on tasalaatuisempi ja toinen toisella tapaa parempi, molemmat jollain tavalla huonoja. Kumman he ottaisivat. Lopulta he kertovat ratkaisunsa: toinen poika pääsee jatkoon. Kaikki muut on otettu mukaan Popstars-tanssikaartiin paitsi Shorty. Shorty seisoo yksin lavalla ja katsoo tuomaristoon päin. Hänen kätensä tärisevät, hän on murtuneen näköinen. Hän ei voi uskoa, että kaiken tämän jälkeen hän ei päässytkään mukaan.

Siinä vaiheessa tuomariston jäsen tulee lavalle itkien myötätunnosta ja halaa Shortya. Nuoren miehen kasvot ovat kääntyneet irvistykseen, kyyneleet valuvat pitkin postia. Shorty näyttää siltä kuin olisi juuri nähnyt äitinsä jäävän auton alle, hänen sydäntään puristaa luja koura. Tuomariston jäsen kääntää vastahakoisen Shortyn katsomoon päin ja pyytää katsojia taputtamaan. Sitten hän sanoo: "Katso Shorty, tässä on sinun aplodisi, sillä sinut on otettu mukaan tanssiryhmään".

Shorty kaatuu voimattomana lattiaan, tärisee kauttaaltaan ja itkee.

***


Millainen on uskonnollinen kokemus? Onko se sellainen, että sielu tuntuu pakahtuvan? Vai tuntuuko se siltä, että maailmankaikkeus on sisälläni, vai kenties siltä, että olen pieni piste maailmankaikkeudessa? Erottuuko uskonnollinen kokemus muista hämmästyttävistä tunnekohtauksista sillä, että se tapahtuu ympäristössä, jossa ensimmäinen selittävä tekijä on jumala?

Oli miten oli, voimakkaita tunnekokemuksia on helppo luoda kaikkensa antaneille ihmisille, kuten yllä olevasta esimerkistä näkyy. Nyt kun vertasin jo viihdeohjelmaa uskonnolliseen herätykseen, vienpä tämän vielä astetta pidemmälle ja sanon, että sama pätee yliopisto-opiskeluun. Monet opiskelijat kamppailevat tietojensa rajamailla aina vain eteenpäin, kunnes ovat niin lopussa, että pienikin kipinä voi sytyttää ja polttaa heidät tuhkaksi. Tällöin tuomaristossa onkin ohjaaja, assistentti tai läheinen, jonka huolimattomat sanat voivat satuttaa haavoittuvaista sielua enemmän kuin oli tarkoitus.

Opiskelija kaatuu maahan, tärisee ja itkee, muttei ilosta vaan pettymyksestä, yksinäisyydestä ja epätoivosta.

***


Kaksikymmentäyksi vuotta opiskelua on nyt takanapäin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, sitten täytettyäni kuusi vuotta, kukaan ei arvioi minua säännöllisin väliajoin, en joudu pinnistelemään pärjätäkseni seuraavassa karsinnassa, enkä joudu pänttäämään uutta asiaa päähäni joka päivä vain kuullakseni joltain, että aina löytyy parannettavaa. Prosessin aikana koko sen merkitys pääsi katoamaan. Taivalsin eteenpäin sokeana pienin askelin välierästä toiseen.

Lopussa oli finaali, jota jännitin kovasti. Vihdoin se oli tullut: päivä, jota olin pelännyt monta vuotta. En ollut ikinä uskonut pääseväni tähän asti. Kaikki siihen mennessä oppimani oli kuitenkin valmistanut minua tuohon päivään. Finaalia edeltävänä iltana muutuin turraksi. Jännitys katosi. Havaittavissa oli vain lievää aaltoilua mahanpohjassa. Itse päivä meni omituisen rauhallisessa mielentilassa.

Mutta finaalipa ei ollutkaan kilpailun huipennus! Viisaamman sanojen mukaan olin suorittanut tieteen ajokortin. Se oli yhden aikakauden loppu mutta samalla odottamaton alku suurelle seikkailulle tiedemaailmassa.

Lennähdän kesäiselle nurmelle selälleni, katson pilvenhattaroita taivaanrannassa ja nauran sydämeni pohjasta.

Donnerstag, 6. Dezember 2007

Hyvää Pyhän Nikolaksen päivää

Tänään 6.12. on Pyhän Nikolauksen päivä, jota täällä Saksassa juhlitaan siten, että lapset puhdistavat saappaansa edellisenä päivänä ja vievät ne oven eteen odottamaan Pyhän Nikolauksen tuloa. Pyhä Nikolaus sitten ratsastaa aasillaan ovelle ja jättää lapsille jotain pieniä herkkuja saappaisiin. Jossain päin Saksaa tapana on jättää lautanen ikkunalaudalle.

Suomalaisille tämä päivä merkitsee yleensä myös pitkää iltaa television ääressä Linnanjuhlia katsellen. YLE lähettääkin Linnanjuhlat armollisesti myös internetitse meidän ulkosuomalaisten ja muiden äärimmäisiin keinoihin turvautuneiden tv-lupamaksua välttelevien iloksi. Mutta mitä ihmettä! YLE kertookin sivuillaan, että Windows-käyttäjiä palvellaan mielellään ja Linux-käyttäjille on jotain ilmaisia ohjelmia, joilla he voivat hyvässä lykyssä saada lähetysformaatin toiston toimimaan siihen mennessä, kun koko lähetys on jo ohi. Missä maassa se Linux oikein keksittiinkään?

Suomi on ihan hyvä maa tällaisista pienistä vioista huolimatta eikä se Saksakaan ole paskempi. Yhteinen historiamme on pitkä niin hyvässä kuin pahassa. Sitä ei moni saksalainen tiedä. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjosin tänään töissä Vihreitä kuulia.

Montag, 3. Dezember 2007

Niksi-Tutkija


Onko vuokranantajasi jättänyt kalustettuun asuntoon kaikki mahdolliset rikkinäiset vempeleet, muttei yhtään kynttilänjalkaa? Ei hätää! Niksi-Tutkija on löytänyt keinon tehdä kynttilänjalan vähäisiä luonnon resursseja tuhlaamatta kierrätysmateriaaleista.

1. Osta (lasinen) kaljapullo ja juo sisältö. Vaihtoehtoisesti voit käyttää esimerkiksi puistosta löytämääsi pulloa.

2. Osta kynttilä.

3. Vuole kynttilän alaosa sopivan kapoiseksi, jotta se mahtuu juuri ja juuri pullon suuhun.

4. Aseta kynttilä pullon suuhun.

5. Sytytä kynttilä ja ihaile.

Vapaavalintainen: Kiedo pullon ympärille alumiinifoliota koristeeksi. Esimerkiksi kinkun paistamiseen käytetty folio käy ympäristötietoiselle askartelijalle. Muista pestä ensin.



Kyllä nyt kelpaa kutsua tutut joulun alla vieraisille.

Jos kynttilänvalossa tihrustelu alkaa kyllästyttää, voi mennä puistoon opiskelemaan sauvakävelyä.

Sonntag, 2. Dezember 2007

Pitäisiköhän hankkia ajokortti?

SAPin johtoportaan jäsen, Shai Agassi, erosi tehtävistään tämän vuoden maaliskuussa, sai kimmokkeen maailman parantamiseen ja perusti lokakuussa yhtiön nimeltä Project Better place. Project Better Place pyrkii maailmanvalloitukseen sähköautobisneksellä luoden erinäisiin yksittäisiin kaupunkeihin sähköautojen akkujen vaihtopaikkoja (vrt. huoltoasema).

Agassin puhe on vakuuttava, mutta jostain syystä kaveri virnuilee välillä vakavissa kohdissa. Hän myös vertasi elektroneja öljyyn mainitsemalla, että hiilivety painaa enemmän kuin elektroni, joten miksi kuljettaa hiilivetyjä autojen tankeissa, kun voi kuljettaa elektroneja akuissa. Ei se kuitenkaan ihan näin yksinkertaista taida olla, kun ei ne pelkät elektronit siellä akuissa lillu..

Jos Agassi onnistuu tempussaan ja kyseinen projekti lähtee lentoon, voi maailma näyttää pian hyvin erilaiselta. Tuollaiseen firmaan voisi hakea töihin tai heille voisi tehdä tutkimusta omatunto täysin puhtaana, joten pidetään mielessä ja seurataan tilannetta.

T on ihan innoissaan sähköautoista ja siksi kai tuon firman jostain blogista bongasikin. Enemmän innoissaan hän tosin oli matokompostorista kesällä ennen kuin luki jostain, että matokompostit tuottavat enemmän metaania kuin biojätteen käsittely kaatopaikalla. Ei tullut matokompostia tähän taloon. (Huh!)

Freitag, 30. November 2007

You may say that I'm a dreamer ...

Tutkimusaiheet muuttuvat muoti-ilmiöiden tapaan. Niin kuin 80-luvun muoti, myös monet tutkimusaiheet palaavat takaisin tutkijoiden pöydille parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja niin kuin 70-luvun muoti, jotkut tutkimusaiheet pysyvät joissain piireissä koko ajan pinnalla.

Samojen tutkimusaiheiden uudelleen tutkimiseen lienee se ilmeinen syy, että tutkimusmenetelmät parantuvat koko ajan. Jonkin ajan kuluttua tutkimuksia toistetaan paremmilla välineillä, jolloin saadaan tarkempia tuloksia.

Sitten on niitä 70-luvun muotiin jumittuneita tutkijoita, jotka tutkivat samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, koska kyseiselle aiheelle on helppo löytää rahoittajia tai koska siitä on helppo tehdä julkaisuja. Oma lukunsa ovat ne nuoret, jotka eivät vielä eläneet 70-luvulla, mutta löysivät 12-vuotiaana vanhempien LP-kokoelmat vintiltä ja ryhtyivät John Lennon -faneiksi. Nuorelle tutkijalle ala on uusi, joten monia asioita "keksitään uudelleen". Heille on tärkeää todistaa itselleen, että asia tosiaan menee niin kuin on väitetty. Pelkkä vanhempien vakuuttelu John Lennonin guruudesta ei riitä, jos ei ole kuullut yhtään hänen kappalettaan.

Vaikka toisto itsessään on tieteen kulmakivi, ei siinäkään pidä mennä liiallisuuksiin. Kukaan ei toivo, että 80-luku tulisi taas muotiin. Miten liiallisesta toistosta sitten päästäisiin? Auttaisiko, jos nuorille osoittaisi suoraan LP-levykokoelmien sijainnin, kävisi levyt yksi kerrallaan läpi? Miten nuori tutkija voi löytää miljardien tutkimusten joukosta sen tutkimuksen, jonka viidennen sivun toisen kappaleen ensimmäisen virkkeen sivulauseessa jo itse asiassa mainitaan hänen ensi viikolla painoo menevän väitöskirjansa päätulos? Ja siksi toisekseen, miten hän olisi voinut ymmärtää sen ennen kuin oli itse saanut saman tuloksen?

Mietin jokin aika sitten nykyistä informaation määrän räjähdysmäistä kasvua. Kuinka kauan nykyinen julkaisuformaatti voi pitää pintansa vai siirrymmekö jossain vaiheessa toteuttamaan Isaac Asimovin Säätiö-kirjoista tuttua Encyclopedia Galacticaa, joka sisältäisi "kaiken" tiedon? Ainakin vastaavaa on jo yritetty.

Onko internet tällainen kaiken tiedon lähde? Ei nykyisellään. Jonkinlainen yhteismaailmallinen ponnistus olisi saatava aikaan tiedon lajitteluun ja arkistointiin. Wikipedia on hyvä alku, mutta se ei ole oikea foorumi tutkimusten yksityiskohtaisille tuloksille. Wikipedian suosio opiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa kertoo kuitenkin paljon siitä, miten lukukelvottomia alkuperäisjulkaisut ja jopa monet oppikirjat ovat. Tyypillisesti julkaisun tulosten merkitystä eivät ymmärrä edes kaikki julkaisun kirjoittajista. Ei siis ole ihme, jos moniin julkaisuihin ei viitata ollenkaan. Ne ovat yksinkertaisesti niin vaikeaselkoisesti kirjoitettuja, ettei kukaan saa niistä mitään irti.

Julkaisun ei ole tarkoitus hienostella sanoilla ja salailla menetelmän yksityiskohtia vaan sen tarkoitus on välittää informaatiota mahdollisimman helposti ymmärrettävässä muodossa. Täydellisiä tutkimuksia ei edes tarvitse toistaa, vähän niin kuin täydellisestä musiikkikappaleesta ei pitäisi tehdä coveria.

Mittwoch, 28. November 2007

Ajatukset sekaisin

Eilen kävi onneton tapahtuma eli julkaisin kirjoitukseni ennen kuin olin nukkunut yön yli. Joskus näytän kirjoituksiani T:lle ennen kuin julkaisen ne. Hän yleensä ne luettuaan kurtistaa kulmiaan, katselee vaivautuneena muualle ja neuvoo nukkumaan yön yli.

Monet kirjoitukset ovat tällä tavoin tulleet paremmiksi ja jotkut olen jättänyt pois tykkänään, kun ajatusten muhittua olen havainnut kirjoituksen osoittavan lähinnä oman typeryyteni. Eilisen kirjoituksen kanssa pääsi nyt siis käymään harmillinen ennenaikainen joskin sillä hetkellä tarkoituksellinen julkaisu. En tarkoittanut arvostella kirjoituksellani ketään, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se vaikuttaa hieman tekopyhältä.

Siitä tulikin mieleeni, että harkitsin jokin aika sitten hampurilaiseen elokuvaharrastajakerhoon liittymistä. Kerhojen jäsenten keski-ikä lähenteli kuuttakymmentä, joten päädyin sen sijaan selaamaan ohjeita elokuvakäsikirjoitusten teosta. Niissä neuvottiin ensin kirjoittamaan muutaman rivin tiivistelmä juonesta. Sitten parin sivun juonikuvio ja sen jälkeen vasta repliikkien kera itse käsikirjoitus. Seuraavat vaiheet olivat pelkkää hiontaa, hiontaa ja hiontaa.

Ei taida ihan onnistua käsikirjoituksen kirjoittaminen meikäläisen pinnan pituudella. Tätäkään kirjoitusta en neuvoista huolimatta jaksanut jättää yön yli hautumaan.

Dienstag, 27. November 2007

Bloggaajakollegat

Täytyy heti alkuun tunnustaa, etten juurikaan lukenut blogeja ennen kuin aloitin tämän omani. Sen jälkeen olen epäonnekseni selannut blogilistaa yksi jos toinenkin ilta.

Tällaisen kuvan olen saanut suomenkielisen blogimaailman suosituimmista aiheista blogilistaa satunnaisesti selaamalla ja linkkejä seuraamalla (siis täysin epätieteellisin menetelmin):

1. Kutomisblogit. Niitä riittää.

2. Muotiblogit. 15-vuotiaat tytöt bloggaavat siitä, mitä vaatteita ovat ostaneet tai pistäneet päälleen.

3. Ruokablogit. Kuvia ruoista. Ihan kivoja, jos on esimerkiksi ostanut ruusukaalia ja tarvitsee keksiä jokin ruokalaji niistä.

4. Pehmopornoblogit. Näitä tosiaan on aika paljon ja ne ovat suosittuja.

5. Ulkosuomalaiset blogit. Ulkomaille matkustaminen on hyvä syy pitää blogia. On on!

6. Vauvablogit. Bloggausta vauvan odotuksesta ja syntymän jälkeen.

7. Laihdutusblogit. Anorektinen bulimikko kertoo omasta laihdutusohjelmastaan mahdollisesti kuvien kera.

8. Valitus- ja itseterapiablogit. Kaikenlaista valistusta omasta elämästä ja/tai omasta tai muiden mielenterveydestä.

9. Rasisti- ja yleiset vihablogit. Bloggaavat siitä kuinka ulkomaalaiset tai jotkut muut ihmisryhmät ovat tyhmiä. Näitä lukiessa muotiblogien kirjoittajat vaikuttavat oikeastaan tosi älykkäiltä.

10. Sisältöblogit. (Neulonta- ja kokkausblogit taitavat kuulua näihin, mutta ne tarvitsevat omat kategoriansa, koska niitä on niin paljon.) Kuuluvatkohan taksiblogit näihin? Kaikki harrastelu kuitenkin lienee tätä kategoriaa.

11. Yhteiskunnalliset blogit. Politiikkaa, filosofiaa ja muita yleisiä ajatuksia käsittelevät blogit.

12. Ihanat blogit. Hyvin kirjoitetut blogit, jotka kertovat ihmisten elämästä.

Joskus voisi muista ihmisistä valittaessaan miettiä voisiko sen sijaan arvostaa elämäänsä ja läheisiään enemmän yksinkertaisesti valittamalla vähemmän. Läheisille valittaminen ja vihan kanavointi tuntemattomiin tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen ihmispsyykkeen sisäänrakennettu ominaisuus, koska blogimaailmassakaan siltä ei näemmä voi välttyä. Kun tätä listaa katsoo, ei voi olla ajattelematta, että blogit kattavat ihmiselämän koko kirjon. Vai kuinka? Ruoka, habitus, seksi ja sen seuraukset, valitus. Hämmästyttävää. Neulominen vain on ehkä vähän yliedustettuna.

Montag, 26. November 2007

Richtfestiä viettämässä


Tulevan synkrotronisäteilylähteen PETRA III:n mittaushallin harjannostajaisia juhlittiin kunniakkaasti tänään suurella joukolla. Puheen piti muun muassa Bundesministerin Dr. Annette Schavan. Puheissa nostettiin esille DESYn erikoinen asema maailmassa, kun sinne on tulevaisuudessa keskittynyt niin monta fotonifysiikan eturintamassa olevaa laitetta: uusi ja maailman paras (?) synkrotronilähde PETRA III, eurooppalainen röntgenvapaaelektronilaser XFEL sekä ultraviolettialueen vapaaelektronilaser FLASH. Melkoinen kokoelma eturivin tutkimuskalustoa.

Rajoittuneiden saksan taitojeni vuoksi en voi raportoida mitä puheissa tarkalleen ottaen kerrottiin. Viimeisen puheen aikana huudettiin "hoch hoch hoch", juotiin snapsit ja jonkinlainen havuhärveli (kuvissa) nostettiin heilumaan katosta. Sen jälkeen oli tarjolla herne- ja makkarakeiton sekoitusta oluen kera.


Kun kesällä tulin tänne töihin, koko rakennusta ei ollut olemassa ja sen tilalla oli iso multakasa, jonka alla oli PETRA II:n juuri hiukkasfysiikan jäljiltä kylmettynyt rengas. Kesän aikana rengas tyhjennettiin, mittaushallin ja uuden varastorenkaan PETRA III:n rakentaminen alkoi. Mittaushallin pohjalaatta valetaan piakkoin. Lähiaikoina kokonaisen viikonlopun ajan jatkuvan kuorma-autovirran on tarkoitus tuoda tarvittava määrä sementtiä laatan valuun, jotta nanometrin tarkkuudella toimivat mittalaitteet saisivat mahdollisimman tasaisen ja vakaan pohjan. Mikään ei ole saksalaisille mahdotonta!

Sonntag, 25. November 2007

Täällä on paljon kirkkoja


Saksalaisista osa on luterilaisia, osa katolisia ja loput ties mitä. Kirkkoja on noin kilometrin välein, ettei usko pääse loppumaan. Eilen kävi vähän ohraisesti, kun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem -konserttia St. Johannis-Harvestehude -kirkolle, jota eräs tuttu kuorolaulua harrastava insinööri oli kaikille töissä mainostanut. Olin katsonut kirkon sijainnin Google mapsista, mutta en muistanut kummalla pysäkillä Alster-järven länsipuolella pitäisi jäädä pois. Katsoimme sitten kirjakaupassa matkaoppaan kartasta, että Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä on joku iso kirkko ja päätimme suunnata sinne tuntia aikaisemmin siltä varalta, että kirkko onkin väärä.

Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä olikin pääkirkko St. Nikolai ja siellä sattui alkamaan juuri sopivasti Hamburger Knabenchorin esittämä Mozartin Requiem d-Moll, joten ostimmekin liput sinne. Aikamoista diibadaabaa tuo Mozart. Vaikka pojat lauloivat kauniisti, eivät sävelmät koskettaneet millään tapaa.

Monta vuotta sitten Helsingin Taiteiden yössä kuuntelin, kun Cantones Minores esitti Sibeliuksen Finlandian. Silloin selkä meni kananlihalle. Ehkä sanoituksella oli osansa asiaan.

Freitag, 23. November 2007

Finnischer Weihnachtsmarkt

Hampurin suomalainen merimieskirkko järjestää joka vuosi ruotsalaisen, norjalaisen ja tanskalaisen merimieskirkon tavoin joulumarkkinat tähän aikaan vuodesta. Markkinat alkoivat torstaina ja jatkuvat sunnuntaihin asti. Niitä mainostettiin jopa työpaikallani ja lähikaupan ikkunassa, joten melko suuresta tapahtumasta on kyse. Kävimme katsastamassa ihan sataman läheisyydessä sijaitsevien kirkkojen markkinahumun tänään. Suomen merimieskirkon markkinat olivat takuulla parhaimmat ja siellä olikin mahtava tungos! Ruotsi jäi hyväksi kakkoseksi.




Suomen merimieskirkolla oli hyvä tunnelma, kuten tärähtäneistä kuvista näkyy. Ulkona oli tarjolla pienissä kojuissa muun muassa pyttipannua, poronkäristystä ja Reissumiestä. Joimme glögit ja söimme karjalanpiirakat. Sisällä kirkon autotallissa myytiin kaikkia mahdollisia suomalaisia herkkuja. Ostin Vihreitä kuulia monta pakkausta, mutta votkat jäi tällä kertaa hyllyyn, vaikka harvemmin sitä tietysti kirkosta pääsee väkeviä ostamaan.

Dienstag, 20. November 2007

Huumausaineet

En ole koskaan käyttänyt säännöllisesti alkoholia, kahvia, teetä, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai sen puoleen mitään vahvempiakaan huumeita nauttinut missään muodossa ellen sitten tietämättäni.

Noin vuosi sitten eräs kiinalainen kollega kutsui minut työhuoneeseensa viimeistelemään yhteistä julkaisuamme. Huone oli valoisa, ei suuri eikä pieni, tyypillinen toimistohuone joskin papereita oli pöydillä vähemmän kuin minulla yleensä. Nurkassa seisoi pieni vedenkeitin ja kertakäyttömukeja. Kollega tarjosi vihreää teetä. Hän laittoi valkoisen kertakäyttömukin pohjalle teelehtiä ja kaatoi varovasti vettä päälle. Joimme teetä ja juttelimme julkaisustamme.

Toinen mukillinenkin saatiin täyttämällä lisää vettä lehtien peitoksi. Se oli vähän kitkerämpi kupillinen kuin ensimmäinen. Kolmas oli jo vaaleampi, mutta sitäkin miellyttävämpi maultaan. Jossain noiden mukillisten välissä aika alkoi menettää merkitystään, tuli raukea olo ja aloimme keskustella Kiinan tiedehistoriasta. Ymmärsin kuinka vähän tiedän puolen maailman tavasta ajatella asioita.

Joskus kaipaan sitä rauhallista hiljaista teehetkeä, jonka aikana meillä ei ollut kiire minnekään, kukaan ei soittanut tai lähettänyt sähköpostia. Me vain istuimme, joimme teetä ja pohdiskelimme maailman menoa. Julkaisukin taisi tulla johonkin kuntoon. Myöhemmin kävin kollegani väitöstilaisuutta katsomassa ja hän minun. Aina hänet nähdessäni muistin teen. Ymmärrän kuinka jotkut voivat jäädä huumeisiin koukkuun. Jos ensimmäinen kerta on samanlainen kuin meidän rauhallinen teehetkemme, houkutus hakea kokemusta uudelleen kasvaa.

Itse asiassa T:n kanssa juurikin kesällä istuskelimme täällä sohvalla teetä juoden, luimme kirjoja ja keskustelimme maailmaa polttavista aiheista. Sitten kotiimme tuli internetyhteys.

Nyt olen koukussa blogeihin.

Sonntag, 18. November 2007

Naiset on hyviä kielissä

Naisten älykkyysosamäärän on ilmeisesti mitattu olevan alempi kuin miesten. En tiedä miten miehet tilanteen kokevat. Ajattelevatko he ehkä salaa mielessään olevansa naiskollegojaan älykkäämpiä tai matemaattisesti lahjakkaampia. Sitäkö työtoverini alitajuisesti viestitti, kun kertoi minulle naisten olevan parempia kielissä, koska metsästäjäkeräilijäkulttuurissa naiset juoruilivat nuotion ääressä ja kehittivät siis kielen?

T:n kanssa olemme seuranneet mielenkiinnolla Osmo Soininvaaran ja Tiedemiehen viimeaikaisia älykkyyskirjoituksia. Jo aiemmin on Jari Vaarma kirjoittanut siitä, kuinka ihmiset arvioivat helposti oman älykkyystasonsa päin honkia. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja akateemiseen maailmaan töihin jäävien miesten ja naisten älykkyydestä ja heidän arvioitaan omasta älykkyydestään. Noudattaakohan akateemisten älykkyys kellokäyrää ja onko tutkijoissa enemmän älykkäitä kuin kansassa keskimäärin? Vai jatkavatko älykkäimmät sittenkin teollisuuteen? Entä miten kuviteltu oma älykkyys ja todellinen älykkyys kohtaavat?

Naisten matemaattisesta lahjakkuudesta kiinnostuneet voivat katsastaa Erika Sassin ja Piia Simppasen lyhyen raportin naisten osuudesta teknisillä aloilla. Lähes puolet pitkän matematiikan lukijoista lukiossa ovat naisia. Muutaman pisteen ÄO-ero ei siis liene este naisten matemaattiselle osaamiselle, sillä sen minkä älykkyydessä menetämme, voitamme takaisin harjoittelemalla kovemmin.

Tämän kirjoituksen viilaamiseen käytetyn kuuden tunnin aikana olisin tietysti voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, kuten venytellä. Argh.

Donnerstag, 15. November 2007

Virheitä oomme kaikki

Joskus ajattelen hieman sumeasti. Yleensä löydän aiemmin tekemäni virheet, kun ajattelen jotain ihan muuta. Koska muistini on äärimmäisen huono, yritän aina tehdä kaiken mahdollisimman loogisesti, jotta parin kuukauden jälkeenkin vielä tajuan, mitä olen tehnyt. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Viime viikolla hyvin sumeasti löytämäni virhe osoitti, että täydellisetkin ihmiset tekevät virheitä. Laitteeni edellinen hoitaja on äärimmäisen tarkka ja rutiineista pitävä henkilö, joten hän aina tarkistaa kaiken tullessaan käymään ja tekee aina kaiken samalla tavalla kuin ennenkin. Voisi siis kuvitella, että voin tehdä tuohon täydelliseen laitteeseen lähinnä vain virheitä. Huomasin kuitenkin syksyn aikana, että jostain syystä herkän optisen laitteemme tukitelineeseen oli laitettu tavattoman iso tyhjiöpumppu pumppaamaan sitä tyhjiöön. Lukuisten onnekkaiden sattumusten jälkeen siirsimme viime viikolla pumpun pois tukijaloilta ja korvasimme sen pienemmällä pumpulla, joka laitettiin laitteen viereen erilliselle tasolle.

Värähtelyn poistaminen paransi laitteen toimintaa huomattavasti. Kerroin tästä heti kaikille vastaantuleville tutuille innoissani. Naapurilaitteen mies oli hieman epäileväinen ja sanoi, että kuulostaa omituiselta, kun se edellinen kaveri oli aina niin tarkka kaikesta, että miten se nyt olisi voinut tuollaista olla huomaamatta. Niin. Ehkä hänkin on vain ihminen.

Omia virheitä löytäessään voi siis aina lohduttautua sillä, että jokainen löydetty virhe vain parantaa tilannetta ja niinpä itse tekemänsä virheen löytäessään pitäisi olla iloinen, että löysi sen itse. Vielä iloisempi voi olla, kun löytää jonkun toisen tekemän virheen. Lisää ajatuksia virheiden tekemisestä voi hakea Väärien ajatusten katalogista.

Tiede on juuri tätä. Virheiden etsimistä, mallien ja laitteiden parantelua. Karmean virheen paljastuttua voi lohduttautua sillä, että on sitä isompiakin virheitä tehty. Aurinkokin kiersi maata kunnes toisin todistettiin.

Joskus tarvitaan sumeaa logiikkaa, kokemattomuutta, ja rohkeutta tehdä muutoksia.

Sonntag, 11. November 2007

Elämää lähiössä


Olen järjissäoloaikanani elänyt lähiöissä Espoossa, Helsingissä ja täällä Hampurissa, joten en ole päässyt tutustumaan pikkukaupunkien elämään tai suurkaupunkien sykkeeseen. Hampurihan on Saksan toiseksi suurin kaupunki, mutta ei se arkielämässä tunnu mitenkään erityisen isolta. En näe ruuhkia enkä ihmismassoja. Elän vain rauhallista lähiöelämääni työn ja kodin välillä.

Tuo 3,5 kilometrin pyöräilymatka hampurilaisessa lähiössä on kuitenkin täynnä pieniä ihmeitä. Aloitetaan 40 metrin päässä sijaitsevasta lähiökeskustasta. Lähiö lienee oikea sana kuvaamaan tätä paikkaa, vaikkei täällä kerrostaloja näykään mailla eikä halmeilla, sillä keskustaan on noin 40 minuutin bussi- ja junamatka.

Alle 100 metrin säteellä kotoamme löydän seuraavat palvelut (työmatkan varrelta siis, ei edes katsota sinne toiseen suuntaan): kolme ruokakauppaa, jäätelökahvila, tavallinen kahvila, kaksi pankkia, keittiöliike, vaatekauppa, naisten alusvaateliike, kalakauppa, kukkakauppa, leipomo, kaksi tai kolme kampaajaa, pubi, yleistavarakauppa, matkatoimisto, pesula & korjauspalvelu, viinikauppa (jonka yhteydessä posti), kiinalainen ravintola, kreikkalainen ravintola, poliisilaitos, homeopatia tms. vaihtoehtohoitoja tarjoavia lääkäripraktiikkoja ja kaksi apteekkia.

Kun jatkan matkaa tulee vastaan noin viisi autoliikettä (Mersu, BMW, Honda jne. mitä niitä automerkkejä nyt onkaan)*, kebabmesta, kaksi ruokakauppaa, toimistotarvikesupermyymälä, pari autopesulaa, elokuvateatteri, bensa-asema, eläinruokakauppa, sosiaaliasema, saksalaisturkkilainen ravintola, karatekoulu, balettikoulu, lukio, second hand -myymälä, autokoulu, kaksi televisiokauppaa, printteritarvikemyymälä, kaksi kylpytarvikekauppaa, kaksi pankkia ja pikaruokapaikka. Niin, onhan tuossa matkalla myös yksi Hampurin suurimmista ostoskeskuksista, jossa on kaikkea mahdollista edellä mainitun lisäksi.

Tällainen yksinkertainen espoolaislähiössä kasvanut maalaistollo ei pysty käsittämään tätä palvelujen paljoutta. Jostain syystä eivät saksalaispäättäjät kuitenkaan kirjastoa ole vaivautuneet lähiökyläämme rakentamaan. Eihän tämä tunnu lähiöltä ollenkaan!

* Pateettinen kuva BMW-liikkeestä. Tarkotus oli ottaa kuva kaikista autoliikkeistä ja koostaa niistä jonkinlainen kollaasi tänne kuvitukseksi, mutta kamerasta loppui virta tämän kuvan jälkeen yhtenä niistä harvoista kerroista, kun satuin pyöräilemään valoisaan aikaan kotiin päin kameran kanssa.

Samstag, 10. November 2007

Katkeroituneet tutkijat ja seuraamukset

Assistentti havaitsee -blogin pitäjä kirjoitti yhdessä postauksessaan yliopistomaailman aliarvostajista ja luettelonsa viimeisessä kohdassa mainitsi katkeroituneen tutkijan. Olen tavannut täällä ollessani monta onnellista tutkijaa, mutta myös pari katkeroitunutta. He eivät kuitenkaan ole katkeroituneet itse tutkimusmaailmaan, vaan instituuttiimme. Mikä heistä tekee erityisen vaarallisia itselleen ja muille, on tapa, jolla he tuovat ajatuksensa esille. He kertovat mittalaitteidemme käyttäjille, kuinka heidän mielestään instituuttimme on huono ja sen työntekijät laiskoja ja osaamattomia.

Millaisia seurauksia tällä on? Ensinnäkin, ihmiset muistavat aina mehukkaat jutut paremmin kuin tylsän tasaisen hyvän osaamisen. Instituutin maine laskee, sen työnhakuilmoituksiin ei enää hae parhaat ihmiset ja vähitellen se muuttuu kyseenalaisen maineensa veroiseksi. Tästä syystä omaa instituuttiaan ei pitäisi koskaan vähätellä kuin korkeintaan työkavereiden seurassa kännissä.

Kerron käytännön esimerkin. Kuulin tämän kollegalta, joten kyseessä on melko rikkinäinen puhelin -kertomus, mutta suurin piirtein näin se hänen mukaansa meni: Muutama vuosi sitten DESY päätti rakentaa lineaarikiihdyttimen, jonka päähän tulisi ensimmäinen eurooppalainen vapaaelektronilaser. Alkuosaa olisi käytetty hiukkastutkimuksiin ja loppuosaa fotonitutkimuksiin. Ja kuinka kävi? Joku DESYn ulkopuolinen yksittäinen elämäänsä kyllästynyt tutkija oli kirjoittanut johonkin saksalaiseen lehteen jutun siitä, kuinka DESYssä ei keksitä mitään uutta vaan toistetaan vain vanhaa. Kaikki huippututkimus ja uudet löydöt oli jutun mukaan kuulemma tehty aina CERNissä tai vastaavassa ja DESY vain toisti tutkimukset tarkemmin. Tämähän ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, mutta julkinen mielikuva DESYstä oli muuttunut.

Uuteen kiihdyttimeen ei annettu viralliselta tasolta suostumusta kuin vapaaelektronilaserosalle, joten hiukkasfyysikot eivät saaneet uutta kiihdytintä ja HERAn sulkeuduttua heinäkuussa ennalta päätetyn aikataulun mukaan, hiukkasfysiikan kokeellinen tutkimus loppui DESYn alueella.

En sano, että tämä yksittäinen kirjoitus olisi syypää negatiiviseen päätökseen, mutta katkeroituneen tutkijan on kuitenkin hyvä miettiä motiivejaan, kun hän julkisesti kertoo omista rajoittuneista kokemuksistaan. Loppujen lopuksi, jokainen tutkija itse määrittää sen, miten hyvää tutkimusta laitoksessa tehdään. Ei se koskaan ole koelaitteista tai rahasta kiinni ollut. Hyvä tutkija saa aikaan loistavaa tiedettä laitteista riippumatta. Sehän nähtiin jo Neuvostoliitossa.

P.S. Jouduin editoimaan kirjoitusta paljon heti sen julkaisun jälkeen, koska se antoi lukijalle epämiellyttävän olon yhtiön salaisuuksien levittämisestä. Toivottavasti tämä on nyt korjaantunut. Kirjoituksen tarkoitus ei ole kertoa yhtiösalaisuuksia ja jos jollekin vielä jää sellainen mielikuva, niin poistan ne kohdat välittömästi.

Mittwoch, 7. November 2007

CNN ja ihmisten mieli

Todella ikävä uutinen tuli tietooni Suomesta päivällä ystäväni kertomana. Oppilas on ampunut kuoliaaksi kahdeksan ihmistä tuusulalaisessa koulussa ja sen jälkeen itseään päähänsä.

Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.

Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?

Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.

Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.

Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.

On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.

Samstag, 3. November 2007

Hamburg aktuell

Hampurin keskustassa oli tänään kurdien mielenosoitus turkkilaisten Kurdistanin invaasiota vastaan. Monesti aiemminkin olemme päärautatieaseman pohjoispuolella törmänneet lauantaisin pieneen mielenosoittajajoukkoon, monesti Abdullah Öcalanin tukijoihin. Isoin tähän mennessä täällä näkemäni mielenosoitus taisi kuitenkin olla villieläinten metsästystä vastustanut mielenosoitus.

Mellakkapoliiseja:

Joiden perässä mielenosoittajia:

Tässä vähän tunnelmaa myös videon muodossa. Mellakkapoliiseja oli paikalla oman, hyvin epätarkan, arvioni mukaan noin pari sataa ja mielenosoittajia noin tuhat.


Lisäys 4.11.2007: Korjattu turkkilaismielenosoittajat Öcalanin tukijoiksi. Kurdit ja turkkilaiset menee niin helposti sekaisin, kun molemmissa sanoissa on samoja kirjaimia.. Pienenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että tämän hyvin rauhallisen mielenosoittajajoukon alussa kannettiin Öcalan-lippuja ja perällä Che Guevara -lippuja.

Donnerstag, 1. November 2007

The paradox of choice

Ruokakaupassa käynti on ahdistavaa. Periaatteessa haluaisin olla kasvissyöjä, mutta T on kovasti sellaisia ajatuksia vastaan. Jos hän ei olisi sitä vastaan, joutuisin varmaan keksimään jonkin toisen tekosyyn miksi syödä lihaa ja kalaa, koska epäilen miten monipuolista ruokaa osaisin pelkistä kasviksista tehdä.

Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.

Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.

Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.

Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.

Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.

Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.

En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.

Dienstag, 30. Oktober 2007

Hassu kysely

Lisäsin tuonne oikeaan palkkiin tuollaisen kyselyn, jolla ajattelin kartoittaa korreloiko fysiikasta pitäminen jonkin ilmastonmuutoskannan kanssa enemmän kuin toisten. Syy tälle kyselylle on luonnollisesti se, että blogspotissa on tuollainen uusi ominaisuus, jota oli pakko kokeilla.

Meinasin kirjoittaa tähän yhdestä työongelmasta, mutta se kiinnostaa suunnilleen noin 0,000001% ihmisistä, jotka kommunikoivat suomen kielellä ja heistäkin vain noin 20% lukee tätä blogia (tai olen heille ainakin tätä mainostanut), mutta älysinpä olla kirjoittamatta. Korvaan kyseisen jutun toisella, joka kertoo saksalaisesta kulttuurista:

Tänään opin saksan tunnilla, että nuohooja on Saksassa ja täällä keski-Euroopassa joissain muissakin maissa jonkinlainen onnen symboli. Kuulemma uskotaan, että tuo onnea jos hiplaa nuohoojan takissa olevia kultanappeja. Nuohoojat eivät kuulemma kavahda, jos niitä menee hiplaamaan. Siis nappeja. Hämmentävä juttu.

Tässä bloggaamisessa on sellainen ongelma, ettei ole enää mitään juteltavaa ihmisten kanssa, kun kirjoittaa kaikki ajatukset ja hauskat jutut tänne. Ihmisten kanssa kun ei oikein voi jutella siitä, että on tänäänkin myöhään töissä, eikä siitä, että on koukussa Wikipediaan. Ainakaan kovin pitkään. Tai montakaan kertaa.

P.S. Kuka tänne asti jaksoi lukea on varmaan sukulainen tai ystävä, joten käytänpä tilaisuutta ja kiitän siitä, että tulitte juhlimaan väitöstäni kesän alussa! Oli hurjan hauskaa, kun niin moni pääsi tulemaan. Äiti kyseli milloin lähetän kiitoskortit ihmisille, mutta karonkasta ei ole tapana sellaisia lähettää ja on ollut tässä kiireitä. Toivottavasti kuitenkin jäi mukava muisto itse juhlasta kaikille.

Sonntag, 28. Oktober 2007

Pankkiasioita

Ennen Saksaan muuttoa kuvittelin, että Saksa on byrokraattinen maa ja erityisesti pankkiasiat ovat täällä erityisen vaikeita hoitaa. Osaltaan mielikuva oli oikea. Pankkitilin avaaminen ei onnistunut ilman virallista todistusta Saksassa asumisesta, mutta eipä tuo toisaalta ole kovin kohtuuton vaatimus. Olin kuitenkin edelleen siinä luulossa, että verkkopankkiasiat eivät ainakaan voi olla niin hyvässä jamassa kuin Suomessa.

Puhelinnumeron hankkiminen osoittautui ensimmäiseksi todistukseksi Saksan epäbyrokraattisuudesta. Sopimusta ei voinut tehdä ilman pankkitiliä. Tuolloin en vielä ollut hankkinut pankkitiliä, joten olin aluksi tuohtunut ja ihmettelin mihin sitä tässä tarvitaan. T oli kuitenkin mukanani, joten annoimme hermostuneen suomenkielisen keskustelun jälkeen kaverille T:n pankkikortin. Allekirjoitin pankkikorttia koskevan kohdan. T-mobilen asiakaspalvelijaa ei tuntunut ollenkaan kiinnostavan T:n henkilöllisyystodistus.

Suurempi yllätys odotti kotona, kun olin saanut pankkitilin. Soitin T-mobilen asiakaspalveluun ja sanoin, että terve, täällä se ja se ja minulla on uusi pankkitili. Neiti jutteli sujuvalla englannilla, ei kysellyt mitään muuta kuin pankkitilin numeron ja asia oli sillä selvä. Ei mitään sopimuksia postissa, ei allekirjoituksia. Puhelinlasku laskutetaan suoraan tililtäni joka kuukausi.

Saksassa asiat hoituvatkin siis helpommin, joskin suomalaisittain tuntuu vähän epävarmalta, että mihin kaikkeen joku voisi tilinumeroani käyttää.

Ihan konkreettinen esimerkki Saksan systeemin nerokkuudesta löytyy Unicefin sivuilta (Unicef Suomi, Unicef Saksa). Suomen sivuilla lähetetään yhteystiedot jättäneelle lahjoittajalle jotain papereita allekirjoitettavaksi, kun Saksan sivulla kysytään suoraan pankkitiliä ja homma on sillä selvä. Jälkikäteen tuli kotiin vain lehti ja kirje, jossa kiitettiin lahjoittajaksi ryhtymisestä. Kuinka paljon kynnys lahjoittajaksi ryhtymiseen aleni tämän helpon systeemin takia? 1)

Saksassa tähän mennessä on siis kaikki maksut onnistuneet suoraveloituksella ja verkkopankkia ei ole edes tarvinnut kokeilla. Hyvä Saksa!2)

1) Unicefin lahjoittajaksi ryhdyin, koska olen rikkaampi kuin noin 96 prosenttia maailman ihmisistä (Global Rich List). Olisihan se kiva, jos joku rääpäle saisi koulukirjat niillä pennosilla, jotka muuten vaan lojuisivat pankkitililläni. Vähän kuin olisi sijoittaja. Tuotto voi olla kova, mutta tulokset näkyy vasta 30 vuoden päästä.

2) Mutta missä ne Gelbe Sackit viipyy? Ei oo näkyny.

Freitag, 26. Oktober 2007

Tutkijat ilmastonmuutostilassa

Sain lopultakin luettua Monbiotin Heatin loppuun. Kirjansa alussa Monbiot huomautti, että kysyessään keltä tahansa kadun tallaajalta ilmastonmuutoksen syitä hän sai aina vastaukseksi ihmisten aiheuttamat päästöt. Tutkijoiden mielipide asiasta ei olekaan niin yksiselitteinen. Tutkijoilla tarkoitetaan tässä siis niitä tutkijoita, jotka eivät tutki ilmastonmuutosta vaan mitä tahansa muuta. He eivät Monbiotin kokemusten perusteella ole perillä syistä ja seuraamuksista.

Päätin tehdä toistokokeen ja keskustelin viiden tutkijan ja yhden insinöörin kanssa. Ensimmäinen tutkija yllätti positiivisesti. Hänen mielestään ilmastonmuutos on otettava vakavasti eikä ekosysteemin kanssa pitäisi pelleillä. Hieman yllättävää kyllä, kyseinen henkilö matkustaa vuosittain lentokoneella lomalle joillekin kaukaiselle saarelle ja joka kuukausi Saksan sisällä kahden kaupungin väliä.

Yksi tutkija ei antanut selvää kantaa asiaan, mutta vaikutti siltä, että tämä kollega piti ilmastonmuutosta hieman liioiteltuna. Hän oli kuitenkin hyvin perehtynyt energiateknologioihin ja kertoi muun muassa, että viime aikoina aurinkokennojen tekoon käytettävä energia on saatu aisoihin.

Yksi nuorempi tutkija oli sitä mieltä, että ilmastonmuutoksella halutaan vain tehdä rahaa. Hän haluaisi nähdä tutkimuksia, jotka antavat eriävän mielipiteen ilmastonmuutoksen syille ja vetosi maapallon rajattomaan muutoskykyyn. Muun muassa siihen, että Grönlanti olisi saanut nimensä siitä, että se oli joskus ollut sulaneessa tilassa. (Mitä voinemme epäillä.) Hän myös vetosi siihen, että auringon aktiivisuus aiheuttaisi lämpenemisen ja huomautti, että hiilidioksidi- ja lämpökäyriä tarkastelemalla huomataan, että hiilidoksidi on tullut aina lämpimän kauden jälkeen, ei ennen. Hän väitti, ettei ole vielä päättänyt kantaansa ilmastonmuutoksen suhteen, mutta mitä ilmeisimmin hän kuitenkin oli valinnut sen puolen, ettei nykyinen ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttama. Sen sijaan hän oli hyvin huolestunut ihmisten aiheuttamista muista tuhoista.

Eräs vanhempi tutkija oli pitkälti samaa mieltä kuin edellinen, vedoten nimenomaan auringon aktiivisuuteen. Hänkin oli huolissaan metsien hakkuista ja ydinvoimaloiden jätteistä.

Eräs brasilialainen tutkija sen sijaan oli nähnyt Amazonin sademetsän nuorena ja hänellä oli vahva tunne siitä, että maailman nykymenossa ei ole mitään järkeä ja että jos sademetsässä järvet aavikoituu, niin kaikki ei ole hyvin. Samainen kaveri lentää luonnollisesti Brasiliaan lentokoneella vuosittain ja kulkee töihin autolla, mutta kierrättää muovipullot.

Ja sitten se insinööri. Turha varmaan sanoa, että hän oli hyvin tietoinen siitä, ettei muovipullojen kierrätys pelasta maailmaa, jos matkustelee lentokoneella.

Monbiotin lausuma on siis todistettu täysin (suhteellinen virhe noin 50% viiden henkilön otokselle). Tieteilijät ovat ihan pihalla koko aiheesta ja insinöörit ovat tässäkin asiassa tutkijoita viisaampia (suhteellinen virhe 100% yhden henkilön otokselle).

Sonntag, 21. Oktober 2007

Naisfyysikoksi fyysikon paikalle

En ole vielä kertonut taustoja blogin nimestä. 'Valo' viittaa röntgensäteilyyn, jota tuotamme instituutissamme ja käytämme materiaalien tutkimukseen, 'sateenvarjo' viittaa siihen, että Hampurissa tosiaan (kuten yhdessä kommentissa huomautettiin) sataa melko paljon, melkeinpä liian paljon. Se siitä.

Siltä varalta, että joku lukiolainen sattuisi lukemaan tätä blogia, mainostan hieman naisfyysikkoja. Ensinnäkin, naisia hakee Helsingin yliopistoon Fysikaalisten tieteiden laitokselle vähemmän kuin miehiä. Naisia myös valmistuu fyysikoiksi vähemmän kuin miehiä. Viime vuoden aikana tästä asiasta on tehty tutkimusta ja toimiin on ryhdytty muun muassa perustamalla Fyysikkoseuralle oma naisjaosto. Näin kylmiltään homma saattaa vaikuttaa ihan naurettavalta. Mekö naistet muka jotenkin syrjittyjä, miten niin, ei mulla mitään ongelmia ole koskaan ollut! On kuitenkin tunnustettava se tosiasia, että esikuvilla on merkitystä alitajuisesti.
Jo termi naisfyysikko herättää useimmissa naisfyysikoissa jonkinlaista häpeän tunnetta. Ikään kuin olisimme jotenkin huonompia, koska olemme naisfyysikoita. Mutta pois moiset ajatukset! Olen naisfyysikko ja ylpeä siitä!

Nordic network for women in physics järjestää kokouksia vuosittain fyysikkonaisille. Miehetkin saavat osallistua, mutta ovat todellakin vähemmistössä. En voi sanoin kuvailla miten erilainen tunnelma oli naisten kokouksessa verrattuna tavalliseen fysiikan alan kokoukseen. Ei tolkutonta ryyppäämistä. Sen sijaan iloista puheensorinaa, muihin osallistujiin oli helppo luoda kontaktia ja kaikki halusivat jutella kaikille. Ei mitään eroa sillä kuka on professori ja kuka opiskelija. Ja melko suuri osa osallistujista oli raskaana!

Kyseisessä kokouksessa opettelimme muun muassa esitystekniikoita. On tärkeää miten seisot yleisön edessä, on tärkeää miten käytät ääntäsi, miten liikut. Puhujina oli mielenkiintoisia nimiä maailmalta ja muutamia tilastoja naisista esitettiin myös. Italiassa esimerkiksi suuri osa fyysikoista on naisia, koska siellä fyysikoille maksetaan yliopistolla niin huonoa palkkaa, etteivät miehet halua jäädä yliopistolle töihin. Entä millaisia ajatuksia herättää tutkimus, jossa havaittiin, että tutkijatohtorin paikkaa haettaessa sukupuolella on väliä, jos vain yksi kymmenestä hakijasta on nainen? Jos näin on, naista ei todennäköisesti valita, koska arvioitsijat yrittävät jotenkin tasapainottamaan tilanteen, siis valita enemmistöstä. Jos naisia on enemmän, silloin nainen voidaan valita paikkaan.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että naisten määrä ei itsestään lisäänny ennen kuin heitä on jo riittävä kriittinen massa ja tuo kriittinen massa on luotava jotenkin. Naisfyysikoiden kokouksissa on päädytty siihen, että kriittisen massan lisääminen onnistuu parhaiten sillä, että peruskoulujen ja lukioiden opettajat kannustavat tyttöjä myös teknisille aloille. Tärkeä askel on kannustaa heitä ottamaan pitkä matematiikka lukiossa. Itse esimerkiksi sain matematiikasta yläasteen päätöstodistukseen yhdeksikön ja mietin kovasti ottaako pitkän vai lyhyen matematiikan. Isä yritti suojella pettymyksiltä ja suositteli lyhyttä, mutta matematiikan opettaja (nainen) sanoi kahden kesken tapahtuneessa juttelutuokiossa, että yhdeksikön oppilas on oikein kelpo pitkään matematiikkaan. Niinpä otin siis pitkän matematiikan ja pienen takeltelun jälkeen sehän alkoikin sujua ihan hyvin. Sen sijaan fysiikan tehtäviä ratkoessani muistan joskus vähän tirauttaneeni kyyneliä, kun tehtävä ei millään meinannut ratketa. Isän kanssa vietimme monia iltoja miettien tehtäviä, joita en millään meinannut osata ratkaista, joten kotiväen avulla on myös suuri merkitys siihen, miten lapsi kokee jonkin oppiaineen, jota oletusarvoisesti pidetään vaikeana. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin fysiikasta M:n.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Tohtorina. Viime viikolla juuri toimin ensimmäistä kertaa arvioijana* lehteen. Ei se fysiikan tuntemus kenenkään päähän siis ole itsestään syntynyt vaan vaatii vain kovasti töitä. Naiset ja miehet pärjää siinä molemmat yhtä lailla ja naisnobelisteja on muitakin kuin Marie Curie. Sitä voi tehdä kokeellisella tai teoreettisella tasolla. Se on vaikeaa, muttei mahdotonta ymmärtää. Älkäätten siis hyljätkö fysiikkaa vaan rakastakaa sitä. Amen.


* Kun tutkimus on valmis, se lähetetään lehteen, jossa lehden editori valitsee tutkimukselle yhden tai useamman vertaisarvioijan, joille tutkimuksen aihepiiri tai menetelmät ovat tuttuja. He lukevat tutkimuksen ja päättävät, onko sen sisältö sopiva lehteen, onko tutkimus hyvin kirjoitettu ja toteutettu ja joko suosittelevat tutkimuksen julkaisemista tai hylkäävät sen. Tämä prosessi on koko tieteellisen toiminnan kulmakivi ja tämän askeleen puuttuessa julkaisutoiminnasta ei julkaistuihin tutkimuksiin voi luottaa (vaikkakin myös vertaisarvioitu julkaisu voi sisältää väärää tietoa).

Freitag, 19. Oktober 2007

Tutkijan arkipäivää

Ei ole mikään salaisuus, että tutkimus ei olekaan niin hohdokasta kuin millaisen kuvan mediasta saa tutkimuksesta ja tieteestä. Yleensä tutkimus on halvimman ruuvintoimittajan tai vastaavan metsästämistä tai harmittelua siitä kuinka jotain julkaisua ei ole saatavilla omassa instituutissa eikä missään muuallakaan, vaikka juuri siinä saatettaisiin kertoa ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan.

Yritin saada uutta ilmastointilaitetta vastuussani olevalle laitteelle. Prosessi kesti kaksi kuukautta, yli 6 puhelinsoittoa ja lopuksi kun asiat alkoivat sujua, kaverit asensivat ilmastointilaitteen väärälle laitteelle, joka sijaitsee eri rakennuksessa, mutta jolla on yhtä kirjainta vaille sama nimi kuin omallani. Kaverit olivat tietysti kovin pahoillaan, koska joutuvat tekemään lisätöitä ja koska toisen laitteen kalibraatiomittaukset menivät mahdollisesti pilalle. Olin itsekin pahoillani heidän puolestaan, mutta pysyin kovana ja sanoin, että tänään on ilmastointilaite saatava ja yhtäkkiä varastosta sitten löytyikin juuri sopiva laite, vaikka edellisellä viikolla vakuuteltiin, että kuukausia vielä menee.

Opin tästä episodista sen, että mitään ei saa pyytämättä. Jotta voisin tehdä hyvin työni ja pitää laitteeni huippukunnossa, ei riitä että lähetän sähköpostia jollekin ja odottelen, että asiat menevät omalla painollaan eteenpäin. Saksassa (ja varmaankin muuallakin maailmassa?) asiat eivät vain toimi niin. Parasta palvelua saa, kun menee itse paikalle ja selittää, miksi tarvitsee jotain. Toiseksi paras keino on soittaa puhelimella. Sähköpostikommunikointi toimii moitteettomasti vain siinä tapauksessa, että vastaanottaja on ulkomailla tai nuorehko tai molempia (ja kirjoittaa englantia). Saksan moitteeton puhuminen sen sijaan ei tunnu olevan mikään vaatimus. Henkilökohtainen kommunikointi on kuin onkin sekä hauskaa ja hyödyllistä. Suhteiden luominen on tiedemaailmassa kaiken a ja o. Ei kannata olla hyvää kaveria vain professorin kanssa. Tärkeää on saada myös teknisen henkilökunnan ja toimistoväen sympatiat. Lisäksi henkilökohtainen kommunikointi saa ihmiset kertomaan tietoja, joita ei olisi tullut muuten tietäneeksi. Hauskoja sattumuksiakin voi käydä. Hain signaaligeneraattoria lainaksi hepulta ja kysyin häneltä englanniksi asiaa. Kaveri sanoikin heti, että "vai sinä olet suomalainen?" ja ihmettelin, että mistä hän sen keksi ja sattuikin niin, että hänen vaimonsa on suomalainen. Aksentista pystyi tunnistamaan. Palauttaessani laitetta hän huikkasi suomeksi perään, että "Hei!".

Tästä on tietysti kaksi seuraamusta. Ensinnäkin, päivä meni keveämmin eteenpäin, koska sen sijaan, että olisin nyhrännyt yksin toimistossa tai laitteella, pääsin juttelemaan ihmisen kanssa ja toisekseen, jos joskus minulla on vakavampi elektroniikkaongelma, minun on helpompi mennä pyytämään häneltä apua, kun ollaan kerran jo tuttuja. Eräs kollega kutsui tätä kalasteluksi. Hän tosin käytti termiä isojen pomojen yhteydessä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina on tehtävä hyvä vaikutus riippumatta siitä onko kyseessä iso pomo vai teknikko. Molempien luottamus on yhtä tärkeää ansaita ja ihmisten pomottaminen eli räyhääminen ei tee kuin kaikille pahan mielen.

Mainitsin ilmastointilaiteongelmistani kokeneemmille kollegoille ja heistä R (jonkinlainen epävirallinen pomoni) sanoi osuvasti, että kaukaa voi työpaikkamme näyttää hohdokkaalta, mutta läheltä katsottuna viat paljastuvat. Tosin tässä vaiheessa on sanottava, ettei minulla työtä hakiessani ollut kyllä kovinkaan ruusuista kuvaa kyseisestä paikasta ja itse asiassa olen ollut melko positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin asiat ovat sujuneet.

Yleisesti ottaen kuitenkin asiat, joista itse tietää vähemmän, vaikuttavat aina hienommilta ja vaikeammilta kuin ne ovatkaan. Tutkijat esimerkiksi yrittävät saada työnsä vaikuttamaan hienommalta kuin se on käyttämällä termejä, jotka ovat tuttuja vain asiaan todella hyvin perehtyneille. Muiden korvissa heidän puheensa kuulostavat siis monimutkaisilta ja hienoilta. Sen sijaan, että sanottaisiin, että kaksi ainetta sekoitettiin keskenään, sanotaankin, että käytettiin kiinteän olomuodon vuorovaikutusta ('solid-phase interaction') materiaalin tekoon. Korvataan siis ikävän yksinkertaisilta kuulostavat sanat eufemismismeilla (hieno sana sekin), jotka eivät aukene ensisilmäyksellä.

Sanakikkailun perimmäinen syy lienee saada rahaa muuten tylsähkölle tutkimusaiheelle, joka saadaan tällä tavoin kuulostamaan tiedeseksikkäämmältä. Koska suurin osa tutkijan ajasta menee kuitenkin näpräämiseen eli ohjelmien kirjoitteluun, laitteiden tilaamiseen ja vastaavaan, itse tutkimusaiheen merkitys vähenee ja jossain vaiheessa voi huomata tutkivansa jotain asiaa vain siksi, että se on mahdollista, ei siksi, että ketään se erityisemmin kiinnostaisi.

Dienstag, 16. Oktober 2007

Berliini ja Näsinneula

Muutama viikko sitten kävimme T:n kanssa viikonloppumatkalla Berliinissä. Se olikin paljon hauskempi kuin Hampuri nähtävyyksien kannalta. Turistejakin oli huomattavasti enemmän ja sää oli loistava. Kävimme muun muassa Euroopan korkeimmassa ehjässä televisiotornissa. Näsinneula ei ihan pärjää tässä kisassa, mutta Koneen hissillä sinne saksalaisenkin televisiotornin huipulle pyyhällettiin. Melko kovaa vauhtia mentiin, sillä matka ylös kesti vähemmän aikaa kuin erään paljon matalamman rakennuksen hissillä, jolla joskus menen viidenteen kerrokseen kielikurssille. No, kielikurssihissi onkin erityisen hidas ja puhuu saksaa. Osaan jo siis melkein sanoa saksaksi 'ovi sulkeutuu'. Ohessa vertailun vuoksi kuvat Näsinneulasta ja Berliinin Fehrnsehturmista sekä näkymä jälkimmäisestä. Spree-joki se siinä kiemurtelee. Torniin kannattaa mennä heti aamusta, jos ei halua jonottaa tuntikaupalla sisäänpääsyä. Marco Polon Berliini-opas oli korvaamaton apu nähtävyyksiä etsittäessä.

Saksassa on ollut junalakkoja viime aikoina, mutta jos lakkoa ei satu olemaan niin nyt on jonkinlainen n. 30 euron tarjous kaikkiin junamatkoihin matkan pituudesta riippumatta. Hampurista pääsee noin 1,5 tunnissa Berliiniin. Yötä olimme Charlottenburgissa hotelli Abendsternissä, joka oli sopivan huokea, kun suostui jakamaan vessan toisen huoneen kanssa ja varasi huoneen vasta muutama päivä ennen matkaa. Matkan kokokohta oli ehdottomasti vierailu Schloss Charlottenburgissa, joka oli jonkinlainen kesäpalatsi Preussin kuninkaille ja kuningattarille. Audio-oppaan sai ilmaiseksi, joten palatsin huoneista sai yksityiskohtaista tietoa ilman, että tarvitsi lukea tietoja tylsistä plakaateista.

Hampurissa syö halvimmin Sternchanzella. Berliinissä vastaavantyyppinen, joskin kalliimpi, ravintola-alue sijoittuu Savignyplatzin S-Bahn-aseman läheisyyteen Charlottenburgin kaupunginosaan.

Montag, 15. Oktober 2007

Happy Blog action day!

Tämänpäiväisen bloggausteemapäivän kunniaksi ympäristöaiheinen postaus. Sain H:lta ja O:lta lahjaksi Bill Brysonin kirjan Lyhyt historia lähes kaikesta ja luinkin sen lähes yhteen menoon. Viimeksi olen tainnut Viisikoita lukea yhtä suurella innolla ja siitä alkaakin olla kohta melkein parikymmentä vuotta. Saattaa johtua myös internetin puutteesta, mutta joka tapauksessa kyseinen kirja tosiaan kaappasi minut mukaansa ja sai ajattelemaan monia ympäristöasioita hieman eri kantilta kuin aiemmin. Toisin kuin Viisikot, jotka saivat ajattelemaan lähinnä suklaakakkuja.

Bryson kertoo kirjansa lopussa mielenkiintoisia tarinoita ihmisten vaikutuksesta maailmaan. On arvioitu, että ihmisten keksittyä tehokkaita metsästysmenetelmiä Amerikan mantereilla, Euroopassa ja Aasiassa metsästimme sukupuuttoon vähintään kolmanneksen suurista eläinlajeista. Australiassa, jossa eläimet eivät olleet oppineet pelkäämään ihmistä, sukupuuttoon kuoli jopa 95% isokokoisista eläinlajeista. Nämä sukupuutot tapahtuivat siis noin kymmenisen tuhatta vuotta sitten. Eipä niin kovin kauan aikaa sitten myös dodot tapettiin sukupuuttoon.

Aivan nykyaikaan sijoittui tarina surukerttulien kohtalosta. Yhdysvaltain eteläosissa ei ollut saatu havaintoja kauniista lauluäänestä tunnistettavasta täysin harmittomasta ja hyvin harvinaisesta surukerttulista 1930-luvulla, kun yllättäen kaksi lintuharrastajaa toisistaan riippumatta omilla tahoillaan tekivät havainnon lajin yksilöstä vuonna 1939 parin päivän erotuksella. Kyseessä oli eri linnut, sillä molemmat harrastajat ampuivat näkemänsä linnut, kenties todistukseksi havainnosta. Surukerttuleista on saatu muutama vahvistamaton havainto sen jälkeen, mutta laji on, jos ei kuollut sukupuuttoon, niin vähintäänkin sukupuuton partaalla.

Jotenkin on vaikea ymmärtää, miksi lintuharrastaja haluaisi ampua harvinaiseksi tuntemansa linnun. Sen täytyy olla jossain määrin tietysti ajattelemattomuutta, osaltaan tyhmyyttä ja jos kaksi edellistä kriteeriä eivät täyty, on kyse silkasta välinpitämättömyydestä. Välinpitämättömyydestä tulikin mieleeni muut tiedealalla työskentelevät ihmiset. Eräskin kolleega oli tietävinään, että ilmastonmuutos johtuu auringon aktiivisuudesta, ei suinkaan ihmisten hiilidioksidipäästöistä. Viime Fysiikan päivillä Tallinnassa kuuntelin Sami K. Solangin esitelmän, jossa mahdolliset auringon aktiivisuuden vaikutukset ilmastonmuutokseen kumottiin hyvin vakuuttavasti. Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa monet ihmiset yksinkertaisesti kieltäytyvät tietämään asiasta. Ehkä heille muuten tulisi huono omatunto epäekologisesta elämäntavastaan. (Kuten minulla esimerkiksi on!)

Joka tapauksessa, ihmisten päämäärä tuntuu aina olevan päästä eroon asioista, jotka ovat ihmisille haitallisia. Kyseiset lintupolot eivät tietenkään olleet haitallisia, mutta monia muita otuksia ja lintuja on metsästetty, koska ne ovat tehneet tuhoa ihmisten viljelyksille. Bakteereista pyritään eroon antibakteerisilla aineilla. Hyttyset levittää malariaa. Kuka oikeasti on iloinen, että hyttysiä on olemassa? Entä mehiläiset ja muut piikikkäät otukset? Tuholaisista ja rikkaruohoista halutaan eroon kasvimaalla.

Tuholaismyrkyt, rikkaruohomyrkyt ja lannoitteet on kehitetty parantamaan ihmisten mahdollisuuksia saada ruokaa itselleen, muun eläinkunnan kustannuksella. Mutta kuvitellaanpa hetki maailma, joka näistä lähtökohdista olisi täydellinen. Ilman näitä inhottavia otuksia, jotka tekevät elämämme hieman epämukavammaksi. Jossain vaiheessa tulee vastaan raja. Miltä maailma näyttäisi, jos mehiläiset eivät pölyttäisi kasvejamme? Jos linnut eivät laulaisi? Madot eivät möyhisi multaa? Bakteerit eivät edistäisi ruoansulatustamme? Oikeastaan se, mihin me ihmisinä pyrimme, on tietenkin oman lajimme säilyminen. Teemme sen muiden lajien kustannuksella tiettyyn rajaan asti. Jossain vaiheessa alamme kuitenkin tuhota omia elinmahdollisuuksiamme ja ylipäätään elämän monimuotoisuutta.

T on lukenut Jared Diamondin kirjaa Collapse, joka kertoo sivilisaatioiden katoamisista ja erityisesti syistä, jotka ovat saaneet aikaan kyseiset romahdukset. Kuulemma siinä käsitellään pohtimaani aihetta suurissa määrin. Ehdin jo lukea sitä muutaman sivun, mutta tällä hetkellä kesken on muun muassa George Monbiotin Heat, joka kertoo miten ihmisten hiilidioksidipäästöjä voitaisiin kehittyneissä maissa vähentää.

Monbiotin kirja on melko ahdistavaa luettavaa ja saa miettimään miten sitä itse voisi vaikuttaa maailmaan. Mitä fyysikot tekevät paremman maailman hyväksi? Materiaalifyysikoiden uskoisi tekevän jotain hyödyllistä. Olemmeko hätätilassa? Al Gore sai puolet vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinnosta työstään ilmastonmuutostietouden lisäämiseksi, joten ainakin median ja tiedeyhteisön silmissä asialle olisi tehtävä jotain. Jostain syystä poliitikot eivät ole vielä heränneet radikaaleihin ratkaisuihin. Mutta mitä materiaalifyysikot tutkivat ja erityisesti: mitä heidän pitäisi tutkia? Tutkija voi jossain vaiheessa uraansa itse valita oman tutkimusaiheensa. En ole vielä keksinyt mitä haluaisin post-docvaiheeni aikana tutkia ja tuntuu, että aiheen valinta onkin ehkä tutkimuksen vaikein vaihe. Insipiraatiota olen hakenut muun muassa TED-videoista.

Käykääpä katsomassa muutama video! Happy Blog action day! (En malttanut olla laittamatta tätä verkkoon jo 14. päivä illalla.. saas nähdä onnistunko väärentämään päivämäärän 15. päiväksi.)

Samstag, 13. Oktober 2007

Näkymä kotiovelta


Vihdoin toimi tuo kuvan lataaminen. Asustelemme T:n kanssa Frau T:n yläkerrassa melko isossa asunnossa. Tässä kuva kotiovemme viereltä kadulle päin. Melko satumainen näkymä mielestäni! Metsämansikoita ovat vihreät kasvit tuossa maassa vasemmalla.

Seuraava postaus tuleekin lokakuun 15. päivä, joka on Blog action day ympäristöasioiden puolesta.

Mittwoch, 10. Oktober 2007

Saksansuomalaiset

Elimme vuokrakämpässämme yli kolme kuukautta ilman yhteyttä internettiin. Töissä on kyllä yhteys, mutta siellä tulee tehtyä töitä. Jossain vaiheessa paine saada yhteys ulkomaailmaan kävi sietämättömäksi ja vuokraemäntämme lupasi järjestää asian. Kabel Deutschlandilta kävi kaveri katsomassa kaapelia kolme kertaa niin että satuimme olemaan paikalla. Yleisvaikutelma kaapelimiesten työmoraalista jäi melko heikoksi. Neljäs kerta jäi meille mysteeriksi, mutta ilmeisesti sillä kertaa kaveri myös teki jotain, sillä yhtenä päivänä huomasimme T:n kanssa, että katosta oli vedetty uusi kaapeli ja sen päässä oli kaapelimodeemi. Kuukaudessa yhteys kustantaa 19,90 euroa.

On ihan mukava, kun on kotona mahdollisuus harrastaa sosiaalisia suhteita koto-Suomeen ja selailla nettiä. Oli tavattoman hauska lukea verbaalisesti lahjakkaiden suomalaisten kokemuksia Saksasta ja huomata ne hyvin samankaltaisiksi kuin omani (kts. esim. Deutschelinna eli nykyiseltä nimeltään 'Saako olla?'). Tämä mukavasti keventää urakkaani kertoa niistä vastoinkäymisistä, joita suomalainen saattaa Saksassa kohdata.

Internet relay chat eli IRC eli irkkaus eli irssaus on jo pitkään ollut minulle tapa ylläpitää sosiaalisia suhteitani. Täällä Saksassa ircnettiin pääsee esimerkiksi ottamalla yhteyden palvelimeen irc.leo.org.

Montag, 8. Oktober 2007

Helsingin ja Hampurin välinen pieni ero

Haluaisin esittää muutaman havainnon Hampurista näin alkuun.

Luonto. Luonto on täällä joka puolella. Sellaista kolkkaa ei ole, josta ei kukkaa tai muuta kasvia pukkaisi. Se tekee koko kaupungista vehreän ja ihanan. Syksyn tullessa on tullut myös selväksi, että tammista tippuu tammenterhoja ja puista, jotka tekevät isompia hedelmiä, tippuu myös isompia hedelmiä. Koska joka puolella on tammia ja kaikenmaailman hedelmäpuita, voi kyseisiä tuotteita saada päähänsä myös jalkakäytävällä. Mersujen omistajat erityisesti tykkäävät. Joka viikonloppu kuuluu naapuripihalta haravointiääniä eikä turhaan.

Pyörätiet. Mikä saa saksalaisen tiehallintopäällikön päättämään, että kaikki pyörätiet, jos niitä edes on, päällystetään punaisilla mukulakivimäisillä tiilillä? Pyörätien erottaa siis siitä, että se on noin kahden metrin leveän kävelytien reunaan tehty röpelöinen puolen metrin levyinen kaistale. Hampurilaiset eivät käytä kypärää. Itse käytän tunnollisesti kypärää, koska olen tullut isäni kanssa samaan johtopäätökseen eli siihen että pää on ihmisruumiin tärkein osa. Olen havainnut, että puiset pyykkipojat ovat myös hyödyllisiä, sillä niillä saa lahkeet sopivasti kiinnitettyä niin etteivät ne jää ketjuihin kiinni. Sunnuntaisin taas näkee muitakin kypäriä käyttäviä yksilöitä, jotka ovat pukeutuneet sporttisesti tiukkaan pyöräilyasuun ja ajavat usean tuhannen euron polkupyörillään ajotiellä. Heillä en ole koskaan nähnyt pyykkipoikia lahkeissa. Ajotiellä ajaminen on kuitenkin järkevää, kun ottaa huomioon, että kauniina pyöräilyreittinä pyöräilykartassa mainittu reitti sisälsi Elbe-joen rannalla useammankin maasto-osuuden ja monia portaikkoja, joissa pyörää oli kannettava.

Koska pyöräily kaikesta huolimatta on nopein ja mukavin tapa matkustaa Hampurissa, T osti Hampurissa tehdyn pyörän firmalta nimeltä Stevensbikes. Koska Hampurissa ei havaintojemme mukaan haluta kuluttaa liikaa sähköä öisin katujen valaisuun, T asensi samalla tehokkaat dynamolamput niin eteen kuin taakse. En ole varma onko katujen ja puistojen valaisemattomuus ekologisuutta vai muuta säästäväisyyttä, mutta valosaasteen ja luonnon kannalta tietysti hieno juttu. Tähdetkin näkyy iltaisin taivaalla.

Byrokratia. Jokaiselle asialle on oma lomakkeensa. Ilmeisesti tärkeää ei ole mitä lomakkeen ruutuihin kirjoittaa, pikemminkin se, että joka ruudussa on jotain. Muuten lomake tulee takaisin ja asiat ei etene. Parempi siis kirjoittaa ruutuun esim. 'keine'.

Edelliseen liittyen televisiomaksu tai mediamaksuko sen nimi sitten on. Sitä perii GEZ eli Gebühreneinzugzentrale radioista, televisioista, tv-kortilla varustetuista tietokoneista, kännyköistä, joilla voi kuunnella radiota jne. Ensimmäinen tammikuuta 2007 maksua alettiin periä myös internettiin yhteydessä olevista laitteista. Webbisivuilta saa sen käsityksen, että voi joutua maksamaan 1000 euron sakon, jos ilmoituksen jälkeen paljastuu, että omistaakin muitakin laitteita, joista kuuluisi maksaa noin 5 euroa kuussa lupamaksua.

Kierrätys. Hampurissa kierrätetään kaikki pakkausmateriaali (metalli, muovi ja kartonki) keltaisissa säkeissä, jotka laitetaan tiettyyn aikaan viikosta talon eteen odottamaan roskakuskia. On jäänyt mysteeriksi mitä ihmettä biojätteelle tehdään, koska ainakin vuokraemäntämme taloudessa biojäte laitetaan tavalliseen jäteastiaan. Tilasin keltaisia säkkejä kätevästi internetin kautta lähes ilmaiseksi (?) tänään.

Samstag, 6. Oktober 2007

Fuusiokeittiö

Samalla tavoin kuin yhtenä päivänä syö thaimaalaista, toisena japanilaista ja kolmantena nepalilaista ruokaa, ei saksalainen kulttuuri kolme kuukautta muuton jälkeen enää tunnu erikoiselta vaan vain erilaiselta. Jos edes siltäkään.

Täydellinen yhtyminen täkäläiseen kulttuuriin ei ole vielä tapahtunut johtuen osittain kielimuurista, joka tosin jo rakoilee kielikurssin ja jatkuvan saksankielelle altistumisen ansiosta. Niin pitkälle on kuitenkin päästy, että bloggaussivuston pystyin saksaksi pystyttämään, mikä selittää saksankieliset tekstit blogissa.

Olen tehnyt viimeisten kuukausien aikana havaintoja saksalaisesta tavasta hoitaa asioita. Rakastan leivoksia, joten aloitan niistä. Joka paikassa täällä on leipomo ja se on sunnuntaisinkin auki. Kuten H sanoi: 'Ei täällä nälkään pääse kuolemaan'. Jos ostaa leivoksia, ne pakataan snagarilta tutulle pahvilautaselle. Niiden päälle laitetaan muutama piirtoheittimen kalvon kaltainen muovilaatta ja komistus lisäkkeineen pakataan paperipussiin. Suomessahan leivokset laitetaan laatikkoon, jonka pinta on liukas. Tahmeat saksalaiset leivokset sen sijaan jäävät kiinni niihin muoveihin. Kuinka epäkätevää!

Olen siis löytänyt itsestäni sen sisäisen valittajan, joka mielessään aina huomauttaa kuinka epäkätevästi täällä tehdään asiat verrattuna koto-Suomeen, jossa kaikki oli aina täydellistä vaikkei ollutkaan. Toisaalta, leivokset ovat olleet pienimpiä huolia tähän mennessä.

Eräs saksalainen tuttu muutti väittelyn jälkeen USAhan töihin Virginia Techiin (kertoessaan uudesta työpaikastaan viime viikolla hän onnistuneesti imitoi ammuskeluääniä sanottuaan yliopiston nimen) ja kertoi, että mukavaa on, 'mutta se on USA'! Kulttuurishokin aiheuttama epätoivo oli selvästi näkyvissä hänen kasvoistaan. Hän sanoi oppineensa paljon itsestään ulkomaille muuton takia. Näin epäilemättä on. Luulen, että tämä hetki, joka meille molemmille on hyvin samankaltainen, on jonkinlainen henkinen murrostila. Olemme molemmat juuri väitelleet ja muuttaneet ulkomaille. Haemme suuntaa omalle tutkimukselle ja elämälle. Kumpi tahansa saattaa heittää meidät toiselle puolelle maailmaa.

Saksa on hieno maa ja vikojen etsimisen sijaan pyrin kirjoittamaan tänne joitain mahdollisesti muitakin ihmisiä kiinnostavia ajatuksia, joita kohtaan työssäni ja elämässäni Hampurissa.