Freitag, 30. November 2007

You may say that I'm a dreamer ...

Tutkimusaiheet muuttuvat muoti-ilmiöiden tapaan. Niin kuin 80-luvun muoti, myös monet tutkimusaiheet palaavat takaisin tutkijoiden pöydille parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja niin kuin 70-luvun muoti, jotkut tutkimusaiheet pysyvät joissain piireissä koko ajan pinnalla.

Samojen tutkimusaiheiden uudelleen tutkimiseen lienee se ilmeinen syy, että tutkimusmenetelmät parantuvat koko ajan. Jonkin ajan kuluttua tutkimuksia toistetaan paremmilla välineillä, jolloin saadaan tarkempia tuloksia.

Sitten on niitä 70-luvun muotiin jumittuneita tutkijoita, jotka tutkivat samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, koska kyseiselle aiheelle on helppo löytää rahoittajia tai koska siitä on helppo tehdä julkaisuja. Oma lukunsa ovat ne nuoret, jotka eivät vielä eläneet 70-luvulla, mutta löysivät 12-vuotiaana vanhempien LP-kokoelmat vintiltä ja ryhtyivät John Lennon -faneiksi. Nuorelle tutkijalle ala on uusi, joten monia asioita "keksitään uudelleen". Heille on tärkeää todistaa itselleen, että asia tosiaan menee niin kuin on väitetty. Pelkkä vanhempien vakuuttelu John Lennonin guruudesta ei riitä, jos ei ole kuullut yhtään hänen kappalettaan.

Vaikka toisto itsessään on tieteen kulmakivi, ei siinäkään pidä mennä liiallisuuksiin. Kukaan ei toivo, että 80-luku tulisi taas muotiin. Miten liiallisesta toistosta sitten päästäisiin? Auttaisiko, jos nuorille osoittaisi suoraan LP-levykokoelmien sijainnin, kävisi levyt yksi kerrallaan läpi? Miten nuori tutkija voi löytää miljardien tutkimusten joukosta sen tutkimuksen, jonka viidennen sivun toisen kappaleen ensimmäisen virkkeen sivulauseessa jo itse asiassa mainitaan hänen ensi viikolla painoo menevän väitöskirjansa päätulos? Ja siksi toisekseen, miten hän olisi voinut ymmärtää sen ennen kuin oli itse saanut saman tuloksen?

Mietin jokin aika sitten nykyistä informaation määrän räjähdysmäistä kasvua. Kuinka kauan nykyinen julkaisuformaatti voi pitää pintansa vai siirrymmekö jossain vaiheessa toteuttamaan Isaac Asimovin Säätiö-kirjoista tuttua Encyclopedia Galacticaa, joka sisältäisi "kaiken" tiedon? Ainakin vastaavaa on jo yritetty.

Onko internet tällainen kaiken tiedon lähde? Ei nykyisellään. Jonkinlainen yhteismaailmallinen ponnistus olisi saatava aikaan tiedon lajitteluun ja arkistointiin. Wikipedia on hyvä alku, mutta se ei ole oikea foorumi tutkimusten yksityiskohtaisille tuloksille. Wikipedian suosio opiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa kertoo kuitenkin paljon siitä, miten lukukelvottomia alkuperäisjulkaisut ja jopa monet oppikirjat ovat. Tyypillisesti julkaisun tulosten merkitystä eivät ymmärrä edes kaikki julkaisun kirjoittajista. Ei siis ole ihme, jos moniin julkaisuihin ei viitata ollenkaan. Ne ovat yksinkertaisesti niin vaikeaselkoisesti kirjoitettuja, ettei kukaan saa niistä mitään irti.

Julkaisun ei ole tarkoitus hienostella sanoilla ja salailla menetelmän yksityiskohtia vaan sen tarkoitus on välittää informaatiota mahdollisimman helposti ymmärrettävässä muodossa. Täydellisiä tutkimuksia ei edes tarvitse toistaa, vähän niin kuin täydellisestä musiikkikappaleesta ei pitäisi tehdä coveria.

Mittwoch, 28. November 2007

Ajatukset sekaisin

Eilen kävi onneton tapahtuma eli julkaisin kirjoitukseni ennen kuin olin nukkunut yön yli. Joskus näytän kirjoituksiani T:lle ennen kuin julkaisen ne. Hän yleensä ne luettuaan kurtistaa kulmiaan, katselee vaivautuneena muualle ja neuvoo nukkumaan yön yli.

Monet kirjoitukset ovat tällä tavoin tulleet paremmiksi ja jotkut olen jättänyt pois tykkänään, kun ajatusten muhittua olen havainnut kirjoituksen osoittavan lähinnä oman typeryyteni. Eilisen kirjoituksen kanssa pääsi nyt siis käymään harmillinen ennenaikainen joskin sillä hetkellä tarkoituksellinen julkaisu. En tarkoittanut arvostella kirjoituksellani ketään, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se vaikuttaa hieman tekopyhältä.

Siitä tulikin mieleeni, että harkitsin jokin aika sitten hampurilaiseen elokuvaharrastajakerhoon liittymistä. Kerhojen jäsenten keski-ikä lähenteli kuuttakymmentä, joten päädyin sen sijaan selaamaan ohjeita elokuvakäsikirjoitusten teosta. Niissä neuvottiin ensin kirjoittamaan muutaman rivin tiivistelmä juonesta. Sitten parin sivun juonikuvio ja sen jälkeen vasta repliikkien kera itse käsikirjoitus. Seuraavat vaiheet olivat pelkkää hiontaa, hiontaa ja hiontaa.

Ei taida ihan onnistua käsikirjoituksen kirjoittaminen meikäläisen pinnan pituudella. Tätäkään kirjoitusta en neuvoista huolimatta jaksanut jättää yön yli hautumaan.

Dienstag, 27. November 2007

Bloggaajakollegat

Täytyy heti alkuun tunnustaa, etten juurikaan lukenut blogeja ennen kuin aloitin tämän omani. Sen jälkeen olen epäonnekseni selannut blogilistaa yksi jos toinenkin ilta.

Tällaisen kuvan olen saanut suomenkielisen blogimaailman suosituimmista aiheista blogilistaa satunnaisesti selaamalla ja linkkejä seuraamalla (siis täysin epätieteellisin menetelmin):

1. Kutomisblogit. Niitä riittää.

2. Muotiblogit. 15-vuotiaat tytöt bloggaavat siitä, mitä vaatteita ovat ostaneet tai pistäneet päälleen.

3. Ruokablogit. Kuvia ruoista. Ihan kivoja, jos on esimerkiksi ostanut ruusukaalia ja tarvitsee keksiä jokin ruokalaji niistä.

4. Pehmopornoblogit. Näitä tosiaan on aika paljon ja ne ovat suosittuja.

5. Ulkosuomalaiset blogit. Ulkomaille matkustaminen on hyvä syy pitää blogia. On on!

6. Vauvablogit. Bloggausta vauvan odotuksesta ja syntymän jälkeen.

7. Laihdutusblogit. Anorektinen bulimikko kertoo omasta laihdutusohjelmastaan mahdollisesti kuvien kera.

8. Valitus- ja itseterapiablogit. Kaikenlaista valistusta omasta elämästä ja/tai omasta tai muiden mielenterveydestä.

9. Rasisti- ja yleiset vihablogit. Bloggaavat siitä kuinka ulkomaalaiset tai jotkut muut ihmisryhmät ovat tyhmiä. Näitä lukiessa muotiblogien kirjoittajat vaikuttavat oikeastaan tosi älykkäiltä.

10. Sisältöblogit. (Neulonta- ja kokkausblogit taitavat kuulua näihin, mutta ne tarvitsevat omat kategoriansa, koska niitä on niin paljon.) Kuuluvatkohan taksiblogit näihin? Kaikki harrastelu kuitenkin lienee tätä kategoriaa.

11. Yhteiskunnalliset blogit. Politiikkaa, filosofiaa ja muita yleisiä ajatuksia käsittelevät blogit.

12. Ihanat blogit. Hyvin kirjoitetut blogit, jotka kertovat ihmisten elämästä.

Joskus voisi muista ihmisistä valittaessaan miettiä voisiko sen sijaan arvostaa elämäänsä ja läheisiään enemmän yksinkertaisesti valittamalla vähemmän. Läheisille valittaminen ja vihan kanavointi tuntemattomiin tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen ihmispsyykkeen sisäänrakennettu ominaisuus, koska blogimaailmassakaan siltä ei näemmä voi välttyä. Kun tätä listaa katsoo, ei voi olla ajattelematta, että blogit kattavat ihmiselämän koko kirjon. Vai kuinka? Ruoka, habitus, seksi ja sen seuraukset, valitus. Hämmästyttävää. Neulominen vain on ehkä vähän yliedustettuna.

Montag, 26. November 2007

Richtfestiä viettämässä


Tulevan synkrotronisäteilylähteen PETRA III:n mittaushallin harjannostajaisia juhlittiin kunniakkaasti tänään suurella joukolla. Puheen piti muun muassa Bundesministerin Dr. Annette Schavan. Puheissa nostettiin esille DESYn erikoinen asema maailmassa, kun sinne on tulevaisuudessa keskittynyt niin monta fotonifysiikan eturintamassa olevaa laitetta: uusi ja maailman paras (?) synkrotronilähde PETRA III, eurooppalainen röntgenvapaaelektronilaser XFEL sekä ultraviolettialueen vapaaelektronilaser FLASH. Melkoinen kokoelma eturivin tutkimuskalustoa.

Rajoittuneiden saksan taitojeni vuoksi en voi raportoida mitä puheissa tarkalleen ottaen kerrottiin. Viimeisen puheen aikana huudettiin "hoch hoch hoch", juotiin snapsit ja jonkinlainen havuhärveli (kuvissa) nostettiin heilumaan katosta. Sen jälkeen oli tarjolla herne- ja makkarakeiton sekoitusta oluen kera.


Kun kesällä tulin tänne töihin, koko rakennusta ei ollut olemassa ja sen tilalla oli iso multakasa, jonka alla oli PETRA II:n juuri hiukkasfysiikan jäljiltä kylmettynyt rengas. Kesän aikana rengas tyhjennettiin, mittaushallin ja uuden varastorenkaan PETRA III:n rakentaminen alkoi. Mittaushallin pohjalaatta valetaan piakkoin. Lähiaikoina kokonaisen viikonlopun ajan jatkuvan kuorma-autovirran on tarkoitus tuoda tarvittava määrä sementtiä laatan valuun, jotta nanometrin tarkkuudella toimivat mittalaitteet saisivat mahdollisimman tasaisen ja vakaan pohjan. Mikään ei ole saksalaisille mahdotonta!

Sonntag, 25. November 2007

Täällä on paljon kirkkoja


Saksalaisista osa on luterilaisia, osa katolisia ja loput ties mitä. Kirkkoja on noin kilometrin välein, ettei usko pääse loppumaan. Eilen kävi vähän ohraisesti, kun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem -konserttia St. Johannis-Harvestehude -kirkolle, jota eräs tuttu kuorolaulua harrastava insinööri oli kaikille töissä mainostanut. Olin katsonut kirkon sijainnin Google mapsista, mutta en muistanut kummalla pysäkillä Alster-järven länsipuolella pitäisi jäädä pois. Katsoimme sitten kirjakaupassa matkaoppaan kartasta, että Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä on joku iso kirkko ja päätimme suunnata sinne tuntia aikaisemmin siltä varalta, että kirkko onkin väärä.

Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä olikin pääkirkko St. Nikolai ja siellä sattui alkamaan juuri sopivasti Hamburger Knabenchorin esittämä Mozartin Requiem d-Moll, joten ostimmekin liput sinne. Aikamoista diibadaabaa tuo Mozart. Vaikka pojat lauloivat kauniisti, eivät sävelmät koskettaneet millään tapaa.

Monta vuotta sitten Helsingin Taiteiden yössä kuuntelin, kun Cantones Minores esitti Sibeliuksen Finlandian. Silloin selkä meni kananlihalle. Ehkä sanoituksella oli osansa asiaan.

Freitag, 23. November 2007

Finnischer Weihnachtsmarkt

Hampurin suomalainen merimieskirkko järjestää joka vuosi ruotsalaisen, norjalaisen ja tanskalaisen merimieskirkon tavoin joulumarkkinat tähän aikaan vuodesta. Markkinat alkoivat torstaina ja jatkuvat sunnuntaihin asti. Niitä mainostettiin jopa työpaikallani ja lähikaupan ikkunassa, joten melko suuresta tapahtumasta on kyse. Kävimme katsastamassa ihan sataman läheisyydessä sijaitsevien kirkkojen markkinahumun tänään. Suomen merimieskirkon markkinat olivat takuulla parhaimmat ja siellä olikin mahtava tungos! Ruotsi jäi hyväksi kakkoseksi.




Suomen merimieskirkolla oli hyvä tunnelma, kuten tärähtäneistä kuvista näkyy. Ulkona oli tarjolla pienissä kojuissa muun muassa pyttipannua, poronkäristystä ja Reissumiestä. Joimme glögit ja söimme karjalanpiirakat. Sisällä kirkon autotallissa myytiin kaikkia mahdollisia suomalaisia herkkuja. Ostin Vihreitä kuulia monta pakkausta, mutta votkat jäi tällä kertaa hyllyyn, vaikka harvemmin sitä tietysti kirkosta pääsee väkeviä ostamaan.

Dienstag, 20. November 2007

Huumausaineet

En ole koskaan käyttänyt säännöllisesti alkoholia, kahvia, teetä, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai sen puoleen mitään vahvempiakaan huumeita nauttinut missään muodossa ellen sitten tietämättäni.

Noin vuosi sitten eräs kiinalainen kollega kutsui minut työhuoneeseensa viimeistelemään yhteistä julkaisuamme. Huone oli valoisa, ei suuri eikä pieni, tyypillinen toimistohuone joskin papereita oli pöydillä vähemmän kuin minulla yleensä. Nurkassa seisoi pieni vedenkeitin ja kertakäyttömukeja. Kollega tarjosi vihreää teetä. Hän laittoi valkoisen kertakäyttömukin pohjalle teelehtiä ja kaatoi varovasti vettä päälle. Joimme teetä ja juttelimme julkaisustamme.

Toinen mukillinenkin saatiin täyttämällä lisää vettä lehtien peitoksi. Se oli vähän kitkerämpi kupillinen kuin ensimmäinen. Kolmas oli jo vaaleampi, mutta sitäkin miellyttävämpi maultaan. Jossain noiden mukillisten välissä aika alkoi menettää merkitystään, tuli raukea olo ja aloimme keskustella Kiinan tiedehistoriasta. Ymmärsin kuinka vähän tiedän puolen maailman tavasta ajatella asioita.

Joskus kaipaan sitä rauhallista hiljaista teehetkeä, jonka aikana meillä ei ollut kiire minnekään, kukaan ei soittanut tai lähettänyt sähköpostia. Me vain istuimme, joimme teetä ja pohdiskelimme maailman menoa. Julkaisukin taisi tulla johonkin kuntoon. Myöhemmin kävin kollegani väitöstilaisuutta katsomassa ja hän minun. Aina hänet nähdessäni muistin teen. Ymmärrän kuinka jotkut voivat jäädä huumeisiin koukkuun. Jos ensimmäinen kerta on samanlainen kuin meidän rauhallinen teehetkemme, houkutus hakea kokemusta uudelleen kasvaa.

Itse asiassa T:n kanssa juurikin kesällä istuskelimme täällä sohvalla teetä juoden, luimme kirjoja ja keskustelimme maailmaa polttavista aiheista. Sitten kotiimme tuli internetyhteys.

Nyt olen koukussa blogeihin.

Sonntag, 18. November 2007

Naiset on hyviä kielissä

Naisten älykkyysosamäärän on ilmeisesti mitattu olevan alempi kuin miesten. En tiedä miten miehet tilanteen kokevat. Ajattelevatko he ehkä salaa mielessään olevansa naiskollegojaan älykkäämpiä tai matemaattisesti lahjakkaampia. Sitäkö työtoverini alitajuisesti viestitti, kun kertoi minulle naisten olevan parempia kielissä, koska metsästäjäkeräilijäkulttuurissa naiset juoruilivat nuotion ääressä ja kehittivät siis kielen?

T:n kanssa olemme seuranneet mielenkiinnolla Osmo Soininvaaran ja Tiedemiehen viimeaikaisia älykkyyskirjoituksia. Jo aiemmin on Jari Vaarma kirjoittanut siitä, kuinka ihmiset arvioivat helposti oman älykkyystasonsa päin honkia. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja akateemiseen maailmaan töihin jäävien miesten ja naisten älykkyydestä ja heidän arvioitaan omasta älykkyydestään. Noudattaakohan akateemisten älykkyys kellokäyrää ja onko tutkijoissa enemmän älykkäitä kuin kansassa keskimäärin? Vai jatkavatko älykkäimmät sittenkin teollisuuteen? Entä miten kuviteltu oma älykkyys ja todellinen älykkyys kohtaavat?

Naisten matemaattisesta lahjakkuudesta kiinnostuneet voivat katsastaa Erika Sassin ja Piia Simppasen lyhyen raportin naisten osuudesta teknisillä aloilla. Lähes puolet pitkän matematiikan lukijoista lukiossa ovat naisia. Muutaman pisteen ÄO-ero ei siis liene este naisten matemaattiselle osaamiselle, sillä sen minkä älykkyydessä menetämme, voitamme takaisin harjoittelemalla kovemmin.

Tämän kirjoituksen viilaamiseen käytetyn kuuden tunnin aikana olisin tietysti voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, kuten venytellä. Argh.

Donnerstag, 15. November 2007

Virheitä oomme kaikki

Joskus ajattelen hieman sumeasti. Yleensä löydän aiemmin tekemäni virheet, kun ajattelen jotain ihan muuta. Koska muistini on äärimmäisen huono, yritän aina tehdä kaiken mahdollisimman loogisesti, jotta parin kuukauden jälkeenkin vielä tajuan, mitä olen tehnyt. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Viime viikolla hyvin sumeasti löytämäni virhe osoitti, että täydellisetkin ihmiset tekevät virheitä. Laitteeni edellinen hoitaja on äärimmäisen tarkka ja rutiineista pitävä henkilö, joten hän aina tarkistaa kaiken tullessaan käymään ja tekee aina kaiken samalla tavalla kuin ennenkin. Voisi siis kuvitella, että voin tehdä tuohon täydelliseen laitteeseen lähinnä vain virheitä. Huomasin kuitenkin syksyn aikana, että jostain syystä herkän optisen laitteemme tukitelineeseen oli laitettu tavattoman iso tyhjiöpumppu pumppaamaan sitä tyhjiöön. Lukuisten onnekkaiden sattumusten jälkeen siirsimme viime viikolla pumpun pois tukijaloilta ja korvasimme sen pienemmällä pumpulla, joka laitettiin laitteen viereen erilliselle tasolle.

Värähtelyn poistaminen paransi laitteen toimintaa huomattavasti. Kerroin tästä heti kaikille vastaantuleville tutuille innoissani. Naapurilaitteen mies oli hieman epäileväinen ja sanoi, että kuulostaa omituiselta, kun se edellinen kaveri oli aina niin tarkka kaikesta, että miten se nyt olisi voinut tuollaista olla huomaamatta. Niin. Ehkä hänkin on vain ihminen.

Omia virheitä löytäessään voi siis aina lohduttautua sillä, että jokainen löydetty virhe vain parantaa tilannetta ja niinpä itse tekemänsä virheen löytäessään pitäisi olla iloinen, että löysi sen itse. Vielä iloisempi voi olla, kun löytää jonkun toisen tekemän virheen. Lisää ajatuksia virheiden tekemisestä voi hakea Väärien ajatusten katalogista.

Tiede on juuri tätä. Virheiden etsimistä, mallien ja laitteiden parantelua. Karmean virheen paljastuttua voi lohduttautua sillä, että on sitä isompiakin virheitä tehty. Aurinkokin kiersi maata kunnes toisin todistettiin.

Joskus tarvitaan sumeaa logiikkaa, kokemattomuutta, ja rohkeutta tehdä muutoksia.

Sonntag, 11. November 2007

Elämää lähiössä


Olen järjissäoloaikanani elänyt lähiöissä Espoossa, Helsingissä ja täällä Hampurissa, joten en ole päässyt tutustumaan pikkukaupunkien elämään tai suurkaupunkien sykkeeseen. Hampurihan on Saksan toiseksi suurin kaupunki, mutta ei se arkielämässä tunnu mitenkään erityisen isolta. En näe ruuhkia enkä ihmismassoja. Elän vain rauhallista lähiöelämääni työn ja kodin välillä.

Tuo 3,5 kilometrin pyöräilymatka hampurilaisessa lähiössä on kuitenkin täynnä pieniä ihmeitä. Aloitetaan 40 metrin päässä sijaitsevasta lähiökeskustasta. Lähiö lienee oikea sana kuvaamaan tätä paikkaa, vaikkei täällä kerrostaloja näykään mailla eikä halmeilla, sillä keskustaan on noin 40 minuutin bussi- ja junamatka.

Alle 100 metrin säteellä kotoamme löydän seuraavat palvelut (työmatkan varrelta siis, ei edes katsota sinne toiseen suuntaan): kolme ruokakauppaa, jäätelökahvila, tavallinen kahvila, kaksi pankkia, keittiöliike, vaatekauppa, naisten alusvaateliike, kalakauppa, kukkakauppa, leipomo, kaksi tai kolme kampaajaa, pubi, yleistavarakauppa, matkatoimisto, pesula & korjauspalvelu, viinikauppa (jonka yhteydessä posti), kiinalainen ravintola, kreikkalainen ravintola, poliisilaitos, homeopatia tms. vaihtoehtohoitoja tarjoavia lääkäripraktiikkoja ja kaksi apteekkia.

Kun jatkan matkaa tulee vastaan noin viisi autoliikettä (Mersu, BMW, Honda jne. mitä niitä automerkkejä nyt onkaan)*, kebabmesta, kaksi ruokakauppaa, toimistotarvikesupermyymälä, pari autopesulaa, elokuvateatteri, bensa-asema, eläinruokakauppa, sosiaaliasema, saksalaisturkkilainen ravintola, karatekoulu, balettikoulu, lukio, second hand -myymälä, autokoulu, kaksi televisiokauppaa, printteritarvikemyymälä, kaksi kylpytarvikekauppaa, kaksi pankkia ja pikaruokapaikka. Niin, onhan tuossa matkalla myös yksi Hampurin suurimmista ostoskeskuksista, jossa on kaikkea mahdollista edellä mainitun lisäksi.

Tällainen yksinkertainen espoolaislähiössä kasvanut maalaistollo ei pysty käsittämään tätä palvelujen paljoutta. Jostain syystä eivät saksalaispäättäjät kuitenkaan kirjastoa ole vaivautuneet lähiökyläämme rakentamaan. Eihän tämä tunnu lähiöltä ollenkaan!

* Pateettinen kuva BMW-liikkeestä. Tarkotus oli ottaa kuva kaikista autoliikkeistä ja koostaa niistä jonkinlainen kollaasi tänne kuvitukseksi, mutta kamerasta loppui virta tämän kuvan jälkeen yhtenä niistä harvoista kerroista, kun satuin pyöräilemään valoisaan aikaan kotiin päin kameran kanssa.

Samstag, 10. November 2007

Katkeroituneet tutkijat ja seuraamukset

Assistentti havaitsee -blogin pitäjä kirjoitti yhdessä postauksessaan yliopistomaailman aliarvostajista ja luettelonsa viimeisessä kohdassa mainitsi katkeroituneen tutkijan. Olen tavannut täällä ollessani monta onnellista tutkijaa, mutta myös pari katkeroitunutta. He eivät kuitenkaan ole katkeroituneet itse tutkimusmaailmaan, vaan instituuttiimme. Mikä heistä tekee erityisen vaarallisia itselleen ja muille, on tapa, jolla he tuovat ajatuksensa esille. He kertovat mittalaitteidemme käyttäjille, kuinka heidän mielestään instituuttimme on huono ja sen työntekijät laiskoja ja osaamattomia.

Millaisia seurauksia tällä on? Ensinnäkin, ihmiset muistavat aina mehukkaat jutut paremmin kuin tylsän tasaisen hyvän osaamisen. Instituutin maine laskee, sen työnhakuilmoituksiin ei enää hae parhaat ihmiset ja vähitellen se muuttuu kyseenalaisen maineensa veroiseksi. Tästä syystä omaa instituuttiaan ei pitäisi koskaan vähätellä kuin korkeintaan työkavereiden seurassa kännissä.

Kerron käytännön esimerkin. Kuulin tämän kollegalta, joten kyseessä on melko rikkinäinen puhelin -kertomus, mutta suurin piirtein näin se hänen mukaansa meni: Muutama vuosi sitten DESY päätti rakentaa lineaarikiihdyttimen, jonka päähän tulisi ensimmäinen eurooppalainen vapaaelektronilaser. Alkuosaa olisi käytetty hiukkastutkimuksiin ja loppuosaa fotonitutkimuksiin. Ja kuinka kävi? Joku DESYn ulkopuolinen yksittäinen elämäänsä kyllästynyt tutkija oli kirjoittanut johonkin saksalaiseen lehteen jutun siitä, kuinka DESYssä ei keksitä mitään uutta vaan toistetaan vain vanhaa. Kaikki huippututkimus ja uudet löydöt oli jutun mukaan kuulemma tehty aina CERNissä tai vastaavassa ja DESY vain toisti tutkimukset tarkemmin. Tämähän ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, mutta julkinen mielikuva DESYstä oli muuttunut.

Uuteen kiihdyttimeen ei annettu viralliselta tasolta suostumusta kuin vapaaelektronilaserosalle, joten hiukkasfyysikot eivät saaneet uutta kiihdytintä ja HERAn sulkeuduttua heinäkuussa ennalta päätetyn aikataulun mukaan, hiukkasfysiikan kokeellinen tutkimus loppui DESYn alueella.

En sano, että tämä yksittäinen kirjoitus olisi syypää negatiiviseen päätökseen, mutta katkeroituneen tutkijan on kuitenkin hyvä miettiä motiivejaan, kun hän julkisesti kertoo omista rajoittuneista kokemuksistaan. Loppujen lopuksi, jokainen tutkija itse määrittää sen, miten hyvää tutkimusta laitoksessa tehdään. Ei se koskaan ole koelaitteista tai rahasta kiinni ollut. Hyvä tutkija saa aikaan loistavaa tiedettä laitteista riippumatta. Sehän nähtiin jo Neuvostoliitossa.

P.S. Jouduin editoimaan kirjoitusta paljon heti sen julkaisun jälkeen, koska se antoi lukijalle epämiellyttävän olon yhtiön salaisuuksien levittämisestä. Toivottavasti tämä on nyt korjaantunut. Kirjoituksen tarkoitus ei ole kertoa yhtiösalaisuuksia ja jos jollekin vielä jää sellainen mielikuva, niin poistan ne kohdat välittömästi.

Mittwoch, 7. November 2007

CNN ja ihmisten mieli

Todella ikävä uutinen tuli tietooni Suomesta päivällä ystäväni kertomana. Oppilas on ampunut kuoliaaksi kahdeksan ihmistä tuusulalaisessa koulussa ja sen jälkeen itseään päähänsä.

Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.

Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?

Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.

Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.

Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.

On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.

Samstag, 3. November 2007

Hamburg aktuell

Hampurin keskustassa oli tänään kurdien mielenosoitus turkkilaisten Kurdistanin invaasiota vastaan. Monesti aiemminkin olemme päärautatieaseman pohjoispuolella törmänneet lauantaisin pieneen mielenosoittajajoukkoon, monesti Abdullah Öcalanin tukijoihin. Isoin tähän mennessä täällä näkemäni mielenosoitus taisi kuitenkin olla villieläinten metsästystä vastustanut mielenosoitus.

Mellakkapoliiseja:

Joiden perässä mielenosoittajia:

Tässä vähän tunnelmaa myös videon muodossa. Mellakkapoliiseja oli paikalla oman, hyvin epätarkan, arvioni mukaan noin pari sataa ja mielenosoittajia noin tuhat.


Lisäys 4.11.2007: Korjattu turkkilaismielenosoittajat Öcalanin tukijoiksi. Kurdit ja turkkilaiset menee niin helposti sekaisin, kun molemmissa sanoissa on samoja kirjaimia.. Pienenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että tämän hyvin rauhallisen mielenosoittajajoukon alussa kannettiin Öcalan-lippuja ja perällä Che Guevara -lippuja.

Donnerstag, 1. November 2007

The paradox of choice

Ruokakaupassa käynti on ahdistavaa. Periaatteessa haluaisin olla kasvissyöjä, mutta T on kovasti sellaisia ajatuksia vastaan. Jos hän ei olisi sitä vastaan, joutuisin varmaan keksimään jonkin toisen tekosyyn miksi syödä lihaa ja kalaa, koska epäilen miten monipuolista ruokaa osaisin pelkistä kasviksista tehdä.

Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.

Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.

Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.

Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.

Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.

Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.

En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.