Jossain vaiheessa sitä pääsee vihdoin tilanteeseen, jossa vieraalla kielellä kommunikointi ei tuota mahdottomia vaikeuksia ja sanat alkavat tulla automaattisesti mieleen. En uskonut, että voisin kehuskella saksan osaamisellani, mutta tällä viikolla olen pääsääntöisesti jo käyttänyt töissä ja vapaa-ajalla saksaa.
Tällä viikolla onkin ollut melko paljon juhlia, koska olemme yhden ranskalaistytön luona viettäneet juusto & viini -iltaa, ja lähes joka päivä on töissä ollut jotkut pippalot, joissa on ollut tarjolla kakkua tai Glühweinia.
Täydellisen viikon päätteeksi teimme tänään melkoisen uroteon muutaman insinöörin ja tietotekniikkaosaajan kanssa. Vaihdoimme aamulla ilmaisimen ja kirjoitimme uusiksi koko mittausohjelman kolmeen mennessä. Sen jälkeen olemme berliiniläisten ystävällisten käyttäjien kanssa mitanneet tavattoman hyvää dataa ja yksi opiskelija kirjoitti mahtavan Matlab-makron, jolla kätevästi imuroidaan datat mittauskoneelta analyysikoneelle. En tiennyt, että Matlabilla voi tehdä scp-siirtoja, mutta näköjään sen on mahdollista. Hassuinta tässä on se, että joltain tavalliselta postdocilta olisi mennyt noin vuosi vastaavaan hommaan, minkä tämä kaveri teki tunnissa. Kysyin, että mistä hän tiesi kaikki nuo tiedostojensiirtokomennot ja tämä vastasi reippaasti, että ei hän tiennytkään, katsoi vaan manuaalista, että kaipa tällainenkin on mahdollista. Huh huh! Tämä saksalaiskaveri on aina tosi rento ("locker") ja tekee parempaa tutkimusta ja saa enemmän aikaan kuin kolme tavanomaista tutkijaa. Mukava vaihteeksi auttaa tällaisia ihmisiä mittauksissa.
Muutama minuutti myöhemmin.
Ilmeisesti softa hajosi sitten kuitenkin juuri tässä kello yhdeltätoista illalla. Harmillista. Ei saa yhteyttä serveriin. No, tämmöstä tää on.
Edit: Ja tuntia myöhemmin homma jatkuu taas. Kiitos älykkäinen käyttäjien, jotka eivät lannistuneet ongelman edessä vaan saivat serverin taas omin voimin toimimaan muutaman puhelun jälkeen. Ilman manuaalia. Not bad.
Freitag, 19. Dezember 2008
Montag, 15. Dezember 2008
Salagalleria
Sain vieraita Pietarista. Toinen vieraista oli mukava mies, joka viime kerralla käydessään lahjoitti minulle kaksi Pietari-aiheista snapsilasia. Tällä kertaa sain tältä parivaljakolta Pietari-aiheisen vuoden 2009 kalenterin. Toinen vieraista oli ystävällinen nainen, joka osoittautui professoriksi ja laboratorion johtajaksi. Tänään paljastui, että hänen miehensä on filosofi ja taiteilija, joka on alunperin koulutukseltaan fyysikko. Mies on pitänyt useita taidenäyttelyitä Saksassa ja muutaman Helsingissäkin.
Nämä kaksi vierailijaa kertoivat, että tuo taitelija, Yaroslav Sukhov, piti ystävineen neuvostoaikaan salaisia taidenäyttelyitä ihmisten kotona. Miliisit saattoivat toisinaan ratsata näyttelyn kesken kaiken. Sukhovin maalaukset ovat fantasiamaisia mutta realistiseen tyyliin maalattuja sekä yhteiskunnallisesti puhuttelevia.
Minulla on omituinen olo. Ikään kuin tulisin jostain alemmasta säädystä. Olen yllättynyt, kun kulman takaa saattaa tulla vastaan neuvostoliiton salaisen sivistysliikkeen entisiä jäseniä. Voiko olla mitään jalompaa kuin taiteen harrastaminen, kun se on kiellettyä?
Venäläiset ovat ystävällinen, ihmeellinen, sivistynyt, ja arvoituksellinen kansa.
Nämä kaksi vierailijaa kertoivat, että tuo taitelija, Yaroslav Sukhov, piti ystävineen neuvostoaikaan salaisia taidenäyttelyitä ihmisten kotona. Miliisit saattoivat toisinaan ratsata näyttelyn kesken kaiken. Sukhovin maalaukset ovat fantasiamaisia mutta realistiseen tyyliin maalattuja sekä yhteiskunnallisesti puhuttelevia.
Minulla on omituinen olo. Ikään kuin tulisin jostain alemmasta säädystä. Olen yllättynyt, kun kulman takaa saattaa tulla vastaan neuvostoliiton salaisen sivistysliikkeen entisiä jäseniä. Voiko olla mitään jalompaa kuin taiteen harrastaminen, kun se on kiellettyä?
Venäläiset ovat ystävällinen, ihmeellinen, sivistynyt, ja arvoituksellinen kansa.
Sonntag, 14. Dezember 2008
Bookmoochingin aarteita: Ishmael
Bookmoochaus eli kirjojen vaihtaminen on kätevä tapa päästä eroon vanhoista kirjoista, mutta ei kovin helppo tapa saada haluamiaan uusia kirjoja. T onnistui kuitenkin moochaamaan (lausutaan "muutsaamaan") itselleen Daniel Quinnin novellin nimeltä Ishmael. Ishmael alkaa melko tylsästi, mutta kirjan päähenkilöiden välisen vuoropuhelun alettua sitä ei voi päästää käsistään. Heidän keskustelunsa käsittelee kulttuuriamme ja Raamatun luomiskertomusta. Quinn esittää vaihtoehtoisen näkökulman sen tulkintaan ja tämä näkökulma porautuu niin syvälle, että lukijan on haukottava henkeään. Kirja selittää maanviljelyyn perustuvan kulttuurimme kukoistuksen ja monia muita asioita siinä matkan varrella.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Sonntag, 7. Dezember 2008
Itsenäinen filmituottaja
Viime viikonloppuna osallistuin Volkshochschulen intensiiviselle kolmen päivän elokuvakurssille, jossa opeteltiin kameran käyttöä ja leikkaamista. Olen aikeissa perustaa dokumentti- ja lyhytfilmiryhmän. Katsotaan myöhemmin, josko ryhmä saisi useamman kuin yhden jäsenen, mutta ensimmäiseksi tarvitsen tietenkin kameran. T:n innoittamana läähätin jo alkuviikon Canonin 5D Mark II:n perään, mutta totesin sen lopulta sopimattomaksi tarkoituksiini. Huono ergonomia filmikuvaukseen ja 30 fps kuvausnopeus, joka ei sovi yhteen eurooppalaisen vaihtovirran (50 Hz) kanssa, nousivat lopulta tärkeiksi argumenteiksi kyseistä kameraa vastaan. Sisätiloissa otettujen pätkien valo olisi värähdellyt ikävästi, kun loisteputkien valon voimakkuuden värähtely ja kameran kuvausnopeus eivät ole samat. Lisäksi 5D Mark II on CMOS-tekniikalla toteutettu ja siinä on niin sanottu "rolling shutter" -ongelma, joka tulee ilmi nopeita kääntöjä tehdessä. Koska kuva luetaan rivi kerrallaan, liikkuvat linjat muuttuvat vinoiksi, koska kuvaa ei ehditä lukea kokonaan ennen kuin kamera tai kuvauskohde jo liikkuu. Siispä tällä hetkellä harkitsen vakavasti Canonin XH A1:stä. Itse kurssilla käytimme Canonin XM -sarjan kameraa ja se oli oikein näppärä, kevyt ja looginen käyttää. Sillä ei kuitenkaan saa HD-kuvaa. Se ei tosin välttämättä ole huono asia, sillä HD-kuva vie niin paljon tilaa, ettei koneeni välttämättä pysyisi vauhdissa mukana. Valinta ei ole helppo ja ainakin viikon on mietintämyssy pistettävä päähän sen jälkeen, kun päätös on tehty, ennen varsinaista ostoa.
Tänä viikonloppuna kävimme Lüneburgissa joulumarkkinoilla, joten teinpä sitten siitä pienen videopätkän Youtubeen.
Video on leikattu aluksi Kdenlivellä melkein kokonaan ja iMoviella on lisätty häivytykset, tekstit ja musiikki. Syy tällaiseen outoon yhdistelmään (kdenlive on Linux-ohjelma ja iMovie Mac OS) on se, että iMovie ei jostain syystä pystynyt lukemaan sisään kaikkia elokuvatiedostoja. Niissä on joitain pieniä virheitä, joista Kdenlive ei välitä. Sen sijaan Kdenlivellä ei voi tai ehkä en vain osannut lisätä tekstiä enkä häivytyksiä ja se saattoi välillä kadottaa suuren osan elokuvasta tai kaatua. Luonnollisesti ennen tallettamista. Hieman hämmästynyt olin tosin, kun myös iMovie kaatui kerran, vaikka se muuten tuntui todella luotettavalta. Sen jälkeen aloin tehdä talletuksia tiheään tahtiin.
Minielokuvassa näkyy myös erikoisia valoilmiöitä. Kyseessä on CCD-kennojen ylivalottuminen. Kun kennot luetaan kuvan reunoilta, varaus näkyy myös koko sarakkeen muissakin pikseleissä. Tällaisia efektejä en haluaisi nähdä kunnollisessa kamerassa, mutta tavalliselle Nikonin digipokkarille voitaneen antaa anteeksi tällaisia pikkujuttuja.
Musiikkikappale on vähän liian pitkä itse filmipätkään nähden, koska musiikkia en osannut pätkiä kummassakaan editointiohjelmassa. Editointityön vaikeudesta kertonee myös se, että tuon kolmen minuutin pätkän tekoon meni noin kahdeksan tuntia tai enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikeudet kääntää elokuva sopivaan muotoon. Itse elokuvan budjetti oli 27,60 euroa, josta 6 euroa satsasin musiikin ostamiseen Magnatunesta ja 21,60 euroa meni koko päivän ryhmälippuun Lüneburgiin ja takaisin (Gesamtbereich). Creative Commons on loistava keksintö. Sen avulla tällainen tavallinen henkilö voi edullisesti ja laillisesti saada käyttöönsä hyvää musiikkia videoonsa.
Joulumarkkinoilla ei tullut jostain syystä ostettua mitään. Etsin kyllä kivaa pipoa, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Keskittyvät syömäpuoleen nämä saksalaiset. Lounaankin söimme sushiravintolassa, ja noudatimme siten Bremenin matkalla muodostuneita outoja perinteitä. Matkustamme saksalaisiin söpöihin pikkukaupunkeihin ja syömme sushit näkemättä ihmeemmin paikallisia nähtävyyksiä. Ihme touhua.
Tänä viikonloppuna kävimme Lüneburgissa joulumarkkinoilla, joten teinpä sitten siitä pienen videopätkän Youtubeen.
Video on leikattu aluksi Kdenlivellä melkein kokonaan ja iMoviella on lisätty häivytykset, tekstit ja musiikki. Syy tällaiseen outoon yhdistelmään (kdenlive on Linux-ohjelma ja iMovie Mac OS) on se, että iMovie ei jostain syystä pystynyt lukemaan sisään kaikkia elokuvatiedostoja. Niissä on joitain pieniä virheitä, joista Kdenlive ei välitä. Sen sijaan Kdenlivellä ei voi tai ehkä en vain osannut lisätä tekstiä enkä häivytyksiä ja se saattoi välillä kadottaa suuren osan elokuvasta tai kaatua. Luonnollisesti ennen tallettamista. Hieman hämmästynyt olin tosin, kun myös iMovie kaatui kerran, vaikka se muuten tuntui todella luotettavalta. Sen jälkeen aloin tehdä talletuksia tiheään tahtiin.
Minielokuvassa näkyy myös erikoisia valoilmiöitä. Kyseessä on CCD-kennojen ylivalottuminen. Kun kennot luetaan kuvan reunoilta, varaus näkyy myös koko sarakkeen muissakin pikseleissä. Tällaisia efektejä en haluaisi nähdä kunnollisessa kamerassa, mutta tavalliselle Nikonin digipokkarille voitaneen antaa anteeksi tällaisia pikkujuttuja.
Musiikkikappale on vähän liian pitkä itse filmipätkään nähden, koska musiikkia en osannut pätkiä kummassakaan editointiohjelmassa. Editointityön vaikeudesta kertonee myös se, että tuon kolmen minuutin pätkän tekoon meni noin kahdeksan tuntia tai enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikeudet kääntää elokuva sopivaan muotoon. Itse elokuvan budjetti oli 27,60 euroa, josta 6 euroa satsasin musiikin ostamiseen Magnatunesta ja 21,60 euroa meni koko päivän ryhmälippuun Lüneburgiin ja takaisin (Gesamtbereich). Creative Commons on loistava keksintö. Sen avulla tällainen tavallinen henkilö voi edullisesti ja laillisesti saada käyttöönsä hyvää musiikkia videoonsa.
Joulumarkkinoilla ei tullut jostain syystä ostettua mitään. Etsin kyllä kivaa pipoa, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Keskittyvät syömäpuoleen nämä saksalaiset. Lounaankin söimme sushiravintolassa, ja noudatimme siten Bremenin matkalla muodostuneita outoja perinteitä. Matkustamme saksalaisiin söpöihin pikkukaupunkeihin ja syömme sushit näkemättä ihmeemmin paikallisia nähtävyyksiä. Ihme touhua.
Samstag, 22. November 2008
Verrines
Muutama viikko sitten saimme kutsun ranskalaispariskunnan luo. He olivat valmistaneet herkullisen monen ruokalajin illallisen. Alkuruokana tarjoiltiin verrinejä, jotka ovat Pariisista lähtöisin olevia suolaisia tai makeita kauniita ruokalajikkeita, joita tarjoillaan pienissä laseissa. Ne ovat jo pari vuotta olleet suurta muotia Ranskassa. Verrinit olivat tietenkin todella hyviä ja ranskalaismimmin isoäidin tekemä pähkinäviini oli ihanaa.
Ranskalaisten kanssa sosialisoidessa on aina vähän sellainen metsäläisolo. "Oletteko maistaneet tätä likööriä?" No enpä ole tainnut. Jaa, mitäs nämä sitten on? Ihan kuin olisin kasvanut jossain maakuopassa lanttuja syöden. T on onneksi niin kultturelli, että tiesi heti kaikki hienot viinakset ja oli täysillä lähdössä mukaan viininmaisteluillallisiin. Saa nähdä tuleeko kutsua.
Vaikka näennäisesti eurooppalaiset kulttuurit ovat samankaltaisia, suomalainen kulttuuri eroaa sittenkin aika paljon keskieurooppalaisesta.
* * *
Täällä satoi eilen lunta ja kohta lähdemme suomalaisen merimieskirkon joulumyyjäisiin. Ilma on kirpeä ja raikas.
Ranskalaisten kanssa sosialisoidessa on aina vähän sellainen metsäläisolo. "Oletteko maistaneet tätä likööriä?" No enpä ole tainnut. Jaa, mitäs nämä sitten on? Ihan kuin olisin kasvanut jossain maakuopassa lanttuja syöden. T on onneksi niin kultturelli, että tiesi heti kaikki hienot viinakset ja oli täysillä lähdössä mukaan viininmaisteluillallisiin. Saa nähdä tuleeko kutsua.
Vaikka näennäisesti eurooppalaiset kulttuurit ovat samankaltaisia, suomalainen kulttuuri eroaa sittenkin aika paljon keskieurooppalaisesta.
Täällä satoi eilen lunta ja kohta lähdemme suomalaisen merimieskirkon joulumyyjäisiin. Ilma on kirpeä ja raikas.
Sonntag, 16. November 2008
Grillibileet
Meillä on nyt grilli. Saimme sen lahjaksi tänään. Oikeastaan kaikki lähti ajatuksesta pöytäjalkapalloseurueessa. Saksalaismies K ehdotti grillijuhlien pitoa. Hänellä oli grilli ja olimme kaikki jotenkin iloisella tuulella, joten innostuimme heti ajatuksesta. Joviaalina tarjouduin tietenkin järjestämään kyseiset bileet sillä edellytyksellä, että K tuo grillin ja muutamia välineitä.
Sitten homma riistäytyi vähän käsistä. Kun saksalaisnainen B ilmoitti pääsevänsä bileisiin vasta viikon päästä lauantaina, suostuttelimme myös belgialaismiehen S ja puolalaismiehen W tulemaan seuraavan viikon lauantaina T:n ja minun luo grillaamaan. Luonnollisesti koin, että näin pieni seurue olisi melko yksinäisen oloinen meidän isossa asunnossamme, joten kutsuin vielä joukon muita ihmisiä, jotka toivat mukanaan myös seuralaisensa ja pari lasta, joten loppujen lopuksi olimme yhteensä 17 henkeä. Tarjolla oli noin 10 kilogrammaa lihaa, 50 pulloa olutta, seitsemän pulloa viiniä, italailaisnaisen tekemä taivaallinen ja jättiläismäisen iso tiramisu, omenapiirakka, saunaillansalaatti, perunasalaatti, lanttukukko, ranskalainen salaatti, kaksi slovakkialaista kakkua, yksi viskipullo ja slovakkilainen pullo luumuvotkaa. Tiramisu taisi olla ainoa lajike, joka syötiin täysin loppuun illan aikana. Slovakkialainen luumuvotkapullo saatiin melkein kokonaan juotua K:n voimakkaan panostuksen ansiosta. T:kin teki oman osansa kunniallisesti. Frau T todennäköisesti kirosi meitä kolmen aikaan yöllä ja korottaa vuokraa ensi kuussa.
Frau T:n mahdollisen ärsyttämisen lisäksi minua huolestutti bileissä se, etten kutsunut niitä ihmisiä, jotka minun olisi "pitänyt" kutsua, jos olisin halunnut pysytellä kohteliaisuussäännöissä. Miten minuun siis suhtautuvat lähimmät kollegat töissä.. se nähdään maanantaina. Sen sijaan kutsuin vain ihmisiä, joita pidän mukavina ja hauskoina seuraihmisinä ja ihmisiä, jotka olivat uusia töissä. Kukaan ei siis örvännyt tai valittanut, tai ollut vihainen tai murjottanut, ja kaikilla oli hauskaa ainakin omien sanojensa mukaan. Lapsetkin viihtyivät ja kaikki juttelivat ja peuhasivat mielellään heidän kanssaan. T:n voimistelurenkaat olivat nelivuotiaalle pojalle oikein mieluisat leikkivälineet ja aikuisempaan makuun taisi suurimman vaikutuksen tehdä T:n käsikäyttöinen Pavoni-merkkinen kahvimasiina ja asunnon täydellinen soveltuvuus bilekäyttöön monine sohvineen.
Viikon valmistelujen ja stressauksen jälkeen olen nyt niin tavattoman iloinen, että kaikki meni hyvin ja siksi suitsutan onnistumista. Surullista tässä on ehkä se, että kun vihdoin löysin mieluisan kaveriseurueen eli pöytäjalkisporukan, on yksi seurueen jäsen jo ensi kuussa lähdössä seuraavaan työpaikkaan eli takaisin Belgiaan. Aika harvoin istuu huumorintaju niin hauskasti yhteen kuin näiden ihmisten kanssa, siis, jos suomalaisia ei oteta huomioon! On minulla ikävä kaikkia suomalaisia ystäviä, älkää luulkokaan, että olisin teidän unohtanut! Mutta silti on sellainen olo ikään kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleet veljet. Ehkä äiti ja isi ovat jättäneet jotain olennaisia yksityiskohtia kertomatta elämäni alkutaipaleesta? Vasta tässä parin viime kuukauden aikana opin heidät paremmin tuntemaan, vaikka olemme samassa työpaikassa olleet jo yli vuoden. W yllätti minut viime viikolla — monen tunnin itsenäisen opiskelun jälkeen — pöytäjalkiksessa huudahtamalla tappion jälkeen suomalaisen sanan ja sehän kuului tietysti: "Perrrrkele!"
Sitten homma riistäytyi vähän käsistä. Kun saksalaisnainen B ilmoitti pääsevänsä bileisiin vasta viikon päästä lauantaina, suostuttelimme myös belgialaismiehen S ja puolalaismiehen W tulemaan seuraavan viikon lauantaina T:n ja minun luo grillaamaan. Luonnollisesti koin, että näin pieni seurue olisi melko yksinäisen oloinen meidän isossa asunnossamme, joten kutsuin vielä joukon muita ihmisiä, jotka toivat mukanaan myös seuralaisensa ja pari lasta, joten loppujen lopuksi olimme yhteensä 17 henkeä. Tarjolla oli noin 10 kilogrammaa lihaa, 50 pulloa olutta, seitsemän pulloa viiniä, italailaisnaisen tekemä taivaallinen ja jättiläismäisen iso tiramisu, omenapiirakka, saunaillansalaatti, perunasalaatti, lanttukukko, ranskalainen salaatti, kaksi slovakkialaista kakkua, yksi viskipullo ja slovakkilainen pullo luumuvotkaa. Tiramisu taisi olla ainoa lajike, joka syötiin täysin loppuun illan aikana. Slovakkialainen luumuvotkapullo saatiin melkein kokonaan juotua K:n voimakkaan panostuksen ansiosta. T:kin teki oman osansa kunniallisesti. Frau T todennäköisesti kirosi meitä kolmen aikaan yöllä ja korottaa vuokraa ensi kuussa.
Frau T:n mahdollisen ärsyttämisen lisäksi minua huolestutti bileissä se, etten kutsunut niitä ihmisiä, jotka minun olisi "pitänyt" kutsua, jos olisin halunnut pysytellä kohteliaisuussäännöissä. Miten minuun siis suhtautuvat lähimmät kollegat töissä.. se nähdään maanantaina. Sen sijaan kutsuin vain ihmisiä, joita pidän mukavina ja hauskoina seuraihmisinä ja ihmisiä, jotka olivat uusia töissä. Kukaan ei siis örvännyt tai valittanut, tai ollut vihainen tai murjottanut, ja kaikilla oli hauskaa ainakin omien sanojensa mukaan. Lapsetkin viihtyivät ja kaikki juttelivat ja peuhasivat mielellään heidän kanssaan. T:n voimistelurenkaat olivat nelivuotiaalle pojalle oikein mieluisat leikkivälineet ja aikuisempaan makuun taisi suurimman vaikutuksen tehdä T:n käsikäyttöinen Pavoni-merkkinen kahvimasiina ja asunnon täydellinen soveltuvuus bilekäyttöön monine sohvineen.
Viikon valmistelujen ja stressauksen jälkeen olen nyt niin tavattoman iloinen, että kaikki meni hyvin ja siksi suitsutan onnistumista. Surullista tässä on ehkä se, että kun vihdoin löysin mieluisan kaveriseurueen eli pöytäjalkisporukan, on yksi seurueen jäsen jo ensi kuussa lähdössä seuraavaan työpaikkaan eli takaisin Belgiaan. Aika harvoin istuu huumorintaju niin hauskasti yhteen kuin näiden ihmisten kanssa, siis, jos suomalaisia ei oteta huomioon! On minulla ikävä kaikkia suomalaisia ystäviä, älkää luulkokaan, että olisin teidän unohtanut! Mutta silti on sellainen olo ikään kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleet veljet. Ehkä äiti ja isi ovat jättäneet jotain olennaisia yksityiskohtia kertomatta elämäni alkutaipaleesta? Vasta tässä parin viime kuukauden aikana opin heidät paremmin tuntemaan, vaikka olemme samassa työpaikassa olleet jo yli vuoden. W yllätti minut viime viikolla — monen tunnin itsenäisen opiskelun jälkeen — pöytäjalkiksessa huudahtamalla tappion jälkeen suomalaisen sanan ja sehän kuului tietysti: "Perrrrkele!"
Samstag, 8. November 2008
Tehdään rahaa
Lauantai-illan ratoksi päätimme käydä elokuvissa. Samaa elokuvaa katsomaan oli päätynyt lähinnä yli viisikymppisiä pariskuntia meidän lisäksemme, mutta suosittelisin näkemäämme dokumenttia kyllä nuoremmallekin väelle. Let's make money eli "Tehdään rahaa" on itävaltalainen dokumentti siitä, mistä raha tulee ja minne se menee. Erwin Wagenhoferin ohjaama dokumentti tarttuu talouskriisiin, joka on saatu aikaan valtionveloilla, maataloustuilla ja eläkerahastoilla.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Sonntag, 2. November 2008
Kunnon asiakaspalvelija siivoaa kyllä banaaninkuoretkin
Vuoden aikana keräsimme tyhjät jogurttipurkit pinoon, joka ylsi lopulta keittiönkaappien tasalle ja mahdollisti siten pienten manteleita syövien otusten helpon pääsyn keittiön pöydälle. Lopetimme nyt purkkien keräämisen. Vuoden aikana keräsimme 2,4 kilogrammaa jogurttipurkkeja.
Kauppalehti uutisoi ranskalaisen CNRS-tutkimuskeskuksen "innovaatiosta", jonka avulla hiukkaskiihdyttimen avulla voidaan tunnistaa vuosikertaviinipullot. Vihdoinkin löytyi jokin järkevä käyttö noille miljoonia euroja maksaville laitteille? Toisekseen, en ymmärrä miksi viinipullot ja taulut ovat sijoituksia. Viinihän kuuluu juoda. Mitä iloa siitä kellarissa on?
Oma tutkimukseni on edelleen hukassa. Näpertelen jotain pientä leipätyön ohessa, mutta ensi viikolla pitäisi tietää, mitä haluan tutkia ensi keväänä eikä minulla edelleenkään ole aavistustakaan. Tarvitsen yhteistyökumppanin, mutten ole löytänyt sellaista, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä. Olen nyt kohta yli vuoden etsinyt "sitä oikeaa" tutkimusaihetta. Jotain sellaista, mikä antaisi vastinetta veronmaksajien rahoille.
Viikonloput ovat kuluneet töissä. Autan käyttäjiä. Välillä mietityttää mitä järkeä on tulla lauantaina ja sunnuntaina töihin yhteensä kolme kertaa, kun auttamani henkilöt vitsailevat vain siitä, miten hauskaa on lomailla Hampurissa ja eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, minkälaisia mittaustuloksia heidän näytteensä antavat. Yksi käyttäjä pari viikkoa sitten painotti, ettei hän ole pahoillaan siitä, jos joutuu tulemaan viikonloppuna tekemään pienen homman mittausasemalle. Olin vähän hämmentynyt. Kyse oli hänen mittausajastaan, joten kenen hän oletti sitten homman tekevän, jos hän itse ei sitä tee? Ahkeroi siinä sitten viikonloppuna, jotta nämä ihmiset saisivat parasta mahdollista dataa. Onko toivetta, että he edes julkaisevat tuloksia vai menevätkö veronmaksajien rahat ja minun vapaa-aikani taas kankkulan kaivoon? Välillä tuntuu, etteivät kaikki tieteen parissa työskentelevät tajua, että heidän palkkansa tulee suoraan muiden ihmisten palkkapusseista ja että tällaisen mittausaseman pyörittäminen ei todellakaan ole mitään halpaa lystiä. Vai käyttäytyisivätkö he samalla tavalla, jos he joutuisivat maksamaan muutama tuhat euroa siitä hyvästä, että saavat mittailla täällä sen pari päivää?
Kokeellisesti on havaittu, että on ihmisten on äärimmäisen vaikeaa osoittaa kiitollisuutta ihmiselle, joka tulee lauantaina ja sunnuntaina auttamaan tätä ilman palkkaa. Keskustelimme tästä yhden toisen laitevastaavan kanssa tänään (niin.. sunnuntaina). Hän kertoi hauskoja tarinoita siitä kuinka joskus joku käyttäjä on lyönyt häntä, toinen on valittanut, että laitevastaava on lyönyt käyttäjää (viivottimella jaloille, koska tämä ei suostunut laskemaan jalkojaan alas pöydältä pyynnöstä huolimatta). Tieteilijöiltä voi odottaa kaikenlaista huonoa käytöstä, mitä nyt yleensä ei voi odottaa sivistyneiltä ihmisiltä. Jättääkö mittausasema yhtä siistiin kuosiin kuin se oli tullessa, vai jättääkö banaaninkuoret pöydälle? Siinäpä pulma. Banaanin kuoret pöydälle jättänyt käyttäjä oli tokaissut tälle toiselle laitevastaavalle, että "no sinähän voit siivota ne myöhemmin". Ei ole helppoa tämä asiakaspalvelu, mutta parhaimmillaan tosi kivaa!
Kauppalehti uutisoi ranskalaisen CNRS-tutkimuskeskuksen "innovaatiosta", jonka avulla hiukkaskiihdyttimen avulla voidaan tunnistaa vuosikertaviinipullot. Vihdoinkin löytyi jokin järkevä käyttö noille miljoonia euroja maksaville laitteille? Toisekseen, en ymmärrä miksi viinipullot ja taulut ovat sijoituksia. Viinihän kuuluu juoda. Mitä iloa siitä kellarissa on?
Oma tutkimukseni on edelleen hukassa. Näpertelen jotain pientä leipätyön ohessa, mutta ensi viikolla pitäisi tietää, mitä haluan tutkia ensi keväänä eikä minulla edelleenkään ole aavistustakaan. Tarvitsen yhteistyökumppanin, mutten ole löytänyt sellaista, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä. Olen nyt kohta yli vuoden etsinyt "sitä oikeaa" tutkimusaihetta. Jotain sellaista, mikä antaisi vastinetta veronmaksajien rahoille.
Viikonloput ovat kuluneet töissä. Autan käyttäjiä. Välillä mietityttää mitä järkeä on tulla lauantaina ja sunnuntaina töihin yhteensä kolme kertaa, kun auttamani henkilöt vitsailevat vain siitä, miten hauskaa on lomailla Hampurissa ja eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, minkälaisia mittaustuloksia heidän näytteensä antavat. Yksi käyttäjä pari viikkoa sitten painotti, ettei hän ole pahoillaan siitä, jos joutuu tulemaan viikonloppuna tekemään pienen homman mittausasemalle. Olin vähän hämmentynyt. Kyse oli hänen mittausajastaan, joten kenen hän oletti sitten homman tekevän, jos hän itse ei sitä tee? Ahkeroi siinä sitten viikonloppuna, jotta nämä ihmiset saisivat parasta mahdollista dataa. Onko toivetta, että he edes julkaisevat tuloksia vai menevätkö veronmaksajien rahat ja minun vapaa-aikani taas kankkulan kaivoon? Välillä tuntuu, etteivät kaikki tieteen parissa työskentelevät tajua, että heidän palkkansa tulee suoraan muiden ihmisten palkkapusseista ja että tällaisen mittausaseman pyörittäminen ei todellakaan ole mitään halpaa lystiä. Vai käyttäytyisivätkö he samalla tavalla, jos he joutuisivat maksamaan muutama tuhat euroa siitä hyvästä, että saavat mittailla täällä sen pari päivää?
Kokeellisesti on havaittu, että on ihmisten on äärimmäisen vaikeaa osoittaa kiitollisuutta ihmiselle, joka tulee lauantaina ja sunnuntaina auttamaan tätä ilman palkkaa. Keskustelimme tästä yhden toisen laitevastaavan kanssa tänään (niin.. sunnuntaina). Hän kertoi hauskoja tarinoita siitä kuinka joskus joku käyttäjä on lyönyt häntä, toinen on valittanut, että laitevastaava on lyönyt käyttäjää (viivottimella jaloille, koska tämä ei suostunut laskemaan jalkojaan alas pöydältä pyynnöstä huolimatta). Tieteilijöiltä voi odottaa kaikenlaista huonoa käytöstä, mitä nyt yleensä ei voi odottaa sivistyneiltä ihmisiltä. Jättääkö mittausasema yhtä siistiin kuosiin kuin se oli tullessa, vai jättääkö banaaninkuoret pöydälle? Siinäpä pulma. Banaanin kuoret pöydälle jättänyt käyttäjä oli tokaissut tälle toiselle laitevastaavalle, että "no sinähän voit siivota ne myöhemmin". Ei ole helppoa tämä asiakaspalvelu, mutta parhaimmillaan tosi kivaa!
Dienstag, 28. Oktober 2008
Tohtorinhattuja ja hiiriä
Surukseni minun on ilmoitettava, että T päätti huoneistossamme majailevan hiirulaisen päivät viime yönä. Se oli sinänsä mieluisaa, että pari yötä sitten koin kauhun hetkiä, kun hiiri makusteli manteleita makuuhuoneen kaapin alla. Vanhana hamsterin lomahoitajana tiedän miltä kuulostaa, kun hiiren kokoinen otus syö jotain kovaa siementä ja se kuulosti juurikin siltä. Siirtelin kaappia hädissäni keskellä yötä, kun T oli bilettämässä jonkun kollegansa kotitalon kellariin rakennetussa Abba-temppelissä. Hiiri on nyt siis kuollut ja jäteauto vei sen jo pois.
Lähikauppamme sen sijaan voi hyvin ja pääsi yllättämään yksi päivä tarjoamalla juustotiskillä kevytjuustoa, vain 35 % rasvaa! Melkein puolet vähemmän kuin normaalissa juustossa täällä. Kyllä äitillä pyörisi sukat jalassa, jos tietäisi millaisia juustoja syön joka päivä. Ei ole rasvasta puutetta.
Lähikaupassa tapasin myös suomalaisia Pandan lakritsikarkkipusseja. Myös tekstit olivat suomeksi. Pakkohan niitä oli ostaa ja viedä tuliaisiksi illanistujaisiin. Juhlimme viime viikolla oluen ja pastan kera sitä, että työkaveri oli saanut väitöskirjansa lähetettyä arvioitavaksi. Me tytöt lähdimme ovelasti kotiin jo joskus yhdeltätoista, mutta pojat jäivät ottamaan votkaa. Puolalainen kaveri meinaan toi tuliaisiksi votkapullon, ja sen seuraukset näkyivätkin sitten seuraavana työpäivänä poikien naamoissa.
Huomenna taas olisi tarkoitus väkertää tuolle belgialaiselle kohta väittelevälle hepulle salassa ison joukon kanssa tohtorinhattu. Täällä on perinteenä tehdä sellainen persoonallinen hattu, joka kertoo kaikista niistä koettelemuksista ja hauskoista hetkistä väitöstyön aikana. Toisin sanoen, hatun päälle aiotaan tällä kertaa tehdä noin metri kertaa metri kokoinen magneettia kuvaava hökötys johon laitetaan näillä näkymin jonkinlainen vilkkuva valosysteemi ja kaiuttimet, joista tulee samanlainen möykkä kuin tutkimuslaboratoriomme kaiuttimista. Sen lisäksi tietysti jonkinlainen Belgia on tarkoitus väkertää tappelevine flaameineen ja vallonineen sekä Hampurista muistuttamaan kanttiinin herkullinen Currywurst-annos, joka on täällä ah niin suosittu ruoka.
Selitys niille, jotka eivät ole röntgenfyysikkoja: Miksi meillä tulee jotain mölinää kaiuttimista? Me tuotamme säteilyä, joka on vaarallista ihmisille. Normaalisti siis laitteet ovat eräänlaisissa huoneissa, joihin ei pääse silloin, kun säteily tulee laitteeseen kiihdyttimestä. Kun tuo luukku, joka estää säteilyn tulemisen huoneeseen, avataan, soi kahdenkymmenen sekunnin ajan uliseva äänimerkki siltä varalta, että joku tutkija on sattumoisin unohtunut huoneeseen. Hän tietää sitten lähteä pois ennen kuin säteily iskeytyy hänen hyvin treenattuun vartaloonsa.
Lähikauppamme sen sijaan voi hyvin ja pääsi yllättämään yksi päivä tarjoamalla juustotiskillä kevytjuustoa, vain 35 % rasvaa! Melkein puolet vähemmän kuin normaalissa juustossa täällä. Kyllä äitillä pyörisi sukat jalassa, jos tietäisi millaisia juustoja syön joka päivä. Ei ole rasvasta puutetta.
Lähikaupassa tapasin myös suomalaisia Pandan lakritsikarkkipusseja. Myös tekstit olivat suomeksi. Pakkohan niitä oli ostaa ja viedä tuliaisiksi illanistujaisiin. Juhlimme viime viikolla oluen ja pastan kera sitä, että työkaveri oli saanut väitöskirjansa lähetettyä arvioitavaksi. Me tytöt lähdimme ovelasti kotiin jo joskus yhdeltätoista, mutta pojat jäivät ottamaan votkaa. Puolalainen kaveri meinaan toi tuliaisiksi votkapullon, ja sen seuraukset näkyivätkin sitten seuraavana työpäivänä poikien naamoissa.
Huomenna taas olisi tarkoitus väkertää tuolle belgialaiselle kohta väittelevälle hepulle salassa ison joukon kanssa tohtorinhattu. Täällä on perinteenä tehdä sellainen persoonallinen hattu, joka kertoo kaikista niistä koettelemuksista ja hauskoista hetkistä väitöstyön aikana. Toisin sanoen, hatun päälle aiotaan tällä kertaa tehdä noin metri kertaa metri kokoinen magneettia kuvaava hökötys johon laitetaan näillä näkymin jonkinlainen vilkkuva valosysteemi ja kaiuttimet, joista tulee samanlainen möykkä kuin tutkimuslaboratoriomme kaiuttimista. Sen lisäksi tietysti jonkinlainen Belgia on tarkoitus väkertää tappelevine flaameineen ja vallonineen sekä Hampurista muistuttamaan kanttiinin herkullinen Currywurst-annos, joka on täällä ah niin suosittu ruoka.
Selitys niille, jotka eivät ole röntgenfyysikkoja: Miksi meillä tulee jotain mölinää kaiuttimista? Me tuotamme säteilyä, joka on vaarallista ihmisille. Normaalisti siis laitteet ovat eräänlaisissa huoneissa, joihin ei pääse silloin, kun säteily tulee laitteeseen kiihdyttimestä. Kun tuo luukku, joka estää säteilyn tulemisen huoneeseen, avataan, soi kahdenkymmenen sekunnin ajan uliseva äänimerkki siltä varalta, että joku tutkija on sattumoisin unohtunut huoneeseen. Hän tietää sitten lähteä pois ennen kuin säteily iskeytyy hänen hyvin treenattuun vartaloonsa.
Mittwoch, 15. Oktober 2008
Bremenistä itään
Pari viikkoa sitten kävimme Bremenissä muutaman tunnin pikavisiitillä. Saksassa on kivoja junalippuja, joilla viiden hengen ryhmä voi matkustaa yhden osavaltion sisällä edullisesti samalla lipulla koko päivän. Hampurista esimerkiksi pääsee kaksi henkeä päiväksi Bremeniin Niedersachsen-lipulla, 27 euroa. Koska lähdimme liikkeelle melko myöhään, emme siellä paljon ehtineet pällistellä. Kaikki paikat menivät melko aikaisin kiinni ja oli melko tuulinen ja kylmä ilma, joten vietimme suurimman osan ajasta jossain keskustan sushipaikassa, jossa joku aito japanilainen vanhempi herrasmies tilaili kokilta friteerattuja juttuja tasaiseen tahtiin.
Tässä pari päivää sitten sain Lübeckiä koskevan kullanarvoisen vinkin työkavereilta. Siellä on kuulemma ihanat joulumarkkinat. Saksassahan joulumarkkinat ovat suomalaisen näkökulmasta jo käsite sinänsä, mutta Hampurin joulumarkkinat ovat kuulemma melko surkeat Lübeckiin verrattuna. Lübeckin marsipaanikin on kuulemma kaikkia muita marsipaaneja parempaa. Pitänee siis joulukuussa suunnata nokka kohti Lübeckiä.
Sarjassamme fyysikon uudet reseptit tuli eilen improvisoitua hassu kana-kurpitsa-sipulipaistos. Puhdistin eilen myös kurpitsasta yli jääneet siemenet vedellä ja laitoin kuivamaan yön yli. Nyt illalla paahdoin ne paistinpannulla ja lisäsin vähän suolaa. Ihan mukavia naposteltavia, maistuvat lähinnä popkornilta, mutta vaativat melko paljon pureskelua. Leukalihakset kasvaa. Liekö paahtoaika ollut liian lyhyt.Tänä aamuna kohtasin myös silmästä silmään mantelivarkaan, jonka yöllisiä toimia olimme ihmetelleet jo pari päivää. Illalla kupillinen manteleita oli täynnä ja aamulla se oli tyhjä. T:n epäilykset alkoivat herätä.. Tänä aamuna kuulin sitten pientä rapistelua keittiöstä ja kiiruhdin paikalle. Tömistelin vähän ja jäin sitten hiljaa keittiön ulkopuolelle kyttäämään kuppia. Hetken päästä pöydälle ilmestyikin maailman suloisin pieni metsähiiri. Se taisi olla eri merkkiä kuin se, joka hiplasi isi tukkaa kesällä, kun nukkui onneton tossa lattialla. Tämä ei ollut iso ja ruma vaan tosi pieni ja suloinen. Isolle ja rumalle kävi vähän heikosti, vaikka yritettiinkin isin kanssa aluksi muita konsteja.. Samalla kuitenkin hiirulainen huomasi minut ja irvistin sille vihaisen näköisesti. Toinnuttuaan järkytyksestä se katosi keittiökalusteiden alle vauhdikkaasti eikä näemmä tullut hakemaan loppuja manteleita. Koska selvästikin näillä otuksilla on jonkinlainen rako ulkoseinästä meidän keittiökalusteiden alle, ostin tänään tiivistemateriaaleja, joilla tiivistin jo osan raoista. Eivätpä sitten pääse sieltä keittiökaappien alta ainakaan tänne muun huoneiston puolelle. Tällaista se on, kun asuu täällä luonnon helmassa!
Donnerstag, 9. Oktober 2008
Maidon tuottamisesta
Tuli tässä töissä puhetta maidon tuottamisesta. Kollegan mukaan lypsylehmät elävät keskimäärin noin neljävuotiaiksi ennen kuin ne on lopetettava. Hän kuvaili lehmiä surullisena sanoilla "giant bioreactor" eli suuri bioreaktori, jonka tarkoitus on vain tuottaa maitoa. Tästä minulle tuli mieleen Matrix-elokuva, jossa ihmisiä käytetään energialähteenä. Ensinnäkin. Miksi Matrix-elokuvan ihmisiä ei ollut jalostettu superenergiatehokkaiksi? Millainen olisi energiatehokas ihminen? Pelkkää ruoansulatusta? Mitäänsanomattomat kädet ja jalat ja pieni pää?
Siksi toisekseen, miten ihmiskunta voi orjuuttaa tällä tavoin eläimiä? Onko Matrix-elokuva oikeasti protesti maidontuotantoa vastaan?
Vuonna 2005 koko maailmassa tuotettiin 646,5 miljardia kiloa maitoa. Pelkästään EU:ssa on noin 30 miljoonaa lypsylehmää ja määrä jatkaa kasvuaan. Jään odottamaan muilla keinoin tuotettua maitoa ja proteiinia. Pakkoko siinä tuotantoprosessissa on eläintä olla mukana? Kai lihaa voi kasvattaa oikeastikin eikä vain tutkijoiden unelmissa pian petrimaljalla?
Siksi toisekseen, miten ihmiskunta voi orjuuttaa tällä tavoin eläimiä? Onko Matrix-elokuva oikeasti protesti maidontuotantoa vastaan?
Vuonna 2005 koko maailmassa tuotettiin 646,5 miljardia kiloa maitoa. Pelkästään EU:ssa on noin 30 miljoonaa lypsylehmää ja määrä jatkaa kasvuaan. Jään odottamaan muilla keinoin tuotettua maitoa ja proteiinia. Pakkoko siinä tuotantoprosessissa on eläintä olla mukana? Kai lihaa voi kasvattaa oikeastikin eikä vain tutkijoiden unelmissa pian petrimaljalla?
Montag, 6. Oktober 2008
Kun kaikki on jo tuttua...
... ei ole enää mitään kirjoitettavaa. Huomasin, että on päässyt lipsumaan liikaa viihteen puolelle tämä kirjoittelu. Tai pikemminkin, kirjoittelu on harventunut. Se johtuu siitä, ettei minulla ole enää mitään kirjoitettavaa. Tämä alkaa jo tuntua kodilta, mitä nyt satunnaisesti on isää ja äitiä ja ystäviä ikävä. Hampurilaiset pyörätiet ovat perseestä, mutta aikansa niitäkin pyöräiltyään ei enää muista millaista on ajaa tukka putkella tasaista eteläsuomalaista asvalttia ja on tyytyväinen, jos pääsee edes 16 km/h sitä kivistä polkua, jota pyörätieksi täällä kutsutaan.
Töissä on mennyt ihan hyvin. Nyt on taas äksöniä, kun laitteet pyörähtivät käyntiin ja tieteilijöitä hiippailee miettiväisen näköisenä joka puolella insitituuttia. Ainoa yllättävä tapaus kävi noin kuukausi sitten, kun joku mikä lie sekatyömies, joita täällä joskus liikuskelee, oli käynyt mittauskoneella sulkemassa mittausohjelman ja avannut internetselaimen kello kuudelta aamulla. Oli löytänyt ebaystä ilmeisesti kivan Audi A3:n käytettynä..
Toisella kertaa yllätin yhden harmaahapsisen kollegan mittausasemaltani lainaamassa spriitä. (Puhdisteli muka jotain sillä.) Siinä tovin jutusteltuamme astui mittausasemalle sisään kolme sekatyömiestä, jotka suuntasivat askeleensa kohti työkalunurkkausta. He purkivat jonkin rakennelman ja ottivat siitä pari osaa. Siinä vaiheessa he tajusivat, että huoneessa oli kaksi muutakin heppua, joten yksi kääntyi ja totesi kollegalleni, että ei kai haittaa, jos he ottavat muutaman osan. Kollega siihen tietysti kohteliaana, että "She's the boss!" ja osoitti minua. Lupasivat palauttaa lainaamansa osat, mutta ota siitä nyt selvää, kun en edes tiedä, mitä he lainasivat.
Viime viikolla taasen pari työkaveria löydettiin karjumasta toisilleen yhdellä toisella mittausasemalla. Nyt toinen ei suostu puhumaan toiselle ja se toinen taas ei pysty muusta puhumaan kuin toisesta. Pomo sanoi minulle, että nyt, kun hän lähtee tästä pariksi viikoksi pois, minä voin toimia puolueettomana Sveitsinä sillä välin. Luonnollisesti olen vältellyt molempien kaverien seuraa ja sen sijaan käynyt lounaalla insinöörien kanssa, mikä onkin suunnattoman hauskaa verrattuna tieteilijöiden seuraan.
Tietelijät lounaalla: "Plaaplaa plaa.. se yksi XXX tyyppi on ihan idiootti.. *ivallista jäkätystä* plaa plaa.. puhuin mun lakimiehelleni että... plaa plaa.. mun pojalla on flunssa.. plaa plaa.. *satunnaisia murjotusääniä*".
Insinöörit lounaalla: "Heheheh.. *yleistä naureskelua ja vitsailua* .. plaaplaa.. viime sunnuntain vietin kaitsien pikkutenavia partiossa.. plaa plaa.. juhlittiin niin myöhään perjantaina, että ennen töihin tuloa lauantaina nukuin vaan kolme tuntia, bad idea... plaa plaa.. Ootteko käyneet Lyypekissä koskaan?"
Totesimme yhden kollegan kanssa, että tietelijöiden ikärakennekin saattaa vaikuttaa vähän asiaan. Carting-kollegojen kanssa tullaan ihan loistavasti juttuun, kun he ovat kaikki alle 30-vuotiaita eikä kellään ole lapsia tai talosuunnitelmia.
Kyllä.. Kävin toista kertaa ajamassa cartingia. Paha, paha luonnontuhoaja minä. No, kyllä se siitä. Se hauska puoli siinä kuitenkin on, että kanniskelen varmuuden vuoksi kassissa nyt koko ajan hiihtomaskia, koska eihän koskaan tiedä milloin tulee kutsu cartingiin. Jostain syystä mietin miten hauskaa olisi ollut laittaa carting-pipot päähän, kun ajeltiin työkaverin vanhempien puolalaisrekisterissä olevalla autolla carting-mestoille. "Me ollaan menossa ajamaan cartingia." Poliisisetä: "Niin varmaan joo."
Kaiken kaikkiaan mitään kummallista ei siis tapahdu täällä. Alussa katselin Hampuria jonkinlaisten ruusunpunaisten silmälasien läpi enkä huomannut keskustan pultsareita, mutta kyllä täällä tosiaan on keskustassa pultsareita ihan niin kuin Helsingissä. Perjantai-iltaisin pullot särkyy ja keskiviikkoiltana onneton pyöräilijä saa lasinsirun renkaaseensa. Sunnuntai-iltana hän paikkaa renkaan ennätysaikaan.
Viime lauantaina kävimme Bremenissä. Siellä oli valkosulkaalta näyttävä talo ja tietysti kaikkea muuta, vaikka suurin osa ajasta taidettiinkin viettää jossain sushipaikassa.
Tänään kävelin yhden kollegan pakeille ja kysyin lainaksi 100 000 euron arvoista ilmaisinta. Hän antoi sen tuosta vaan. Huomenna olisi tarkoitus testailla sitä. Jostain syystä olen voittanut pelkoni laitteita kohtaan. En enää pelkää, että ne hajoavat vaan luotan siihen, että ne eivät hajoa. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia, koska ainahan ne hajoavat ennemmin tai myöhemmin. Hyvää siinä on se, että stressi laskee huomattavasti, kun ei koko ajan murehdi sitä, että työpaikka saattaa olla palanut maantasalle yön aikana johtuen siitä 80-luvun alusta olevasta monitorista, jonka jätin päälle. Olisi kyllä pitänyt kytkeä se pois päältä, mitä jos argh..
T:n mielestä blogini luokitellaan kissablogeihin. Sellaisissa blogeissa ei kuulemma kerrota mistään ajankohtaisesta aiheesta vaan siitä, mitä bloggaaja tai bloggaajan kissa ovat tehneet viime aikoina. Tunnustan, tähän on tultu.
Töissä on mennyt ihan hyvin. Nyt on taas äksöniä, kun laitteet pyörähtivät käyntiin ja tieteilijöitä hiippailee miettiväisen näköisenä joka puolella insitituuttia. Ainoa yllättävä tapaus kävi noin kuukausi sitten, kun joku mikä lie sekatyömies, joita täällä joskus liikuskelee, oli käynyt mittauskoneella sulkemassa mittausohjelman ja avannut internetselaimen kello kuudelta aamulla. Oli löytänyt ebaystä ilmeisesti kivan Audi A3:n käytettynä..
Toisella kertaa yllätin yhden harmaahapsisen kollegan mittausasemaltani lainaamassa spriitä. (Puhdisteli muka jotain sillä.) Siinä tovin jutusteltuamme astui mittausasemalle sisään kolme sekatyömiestä, jotka suuntasivat askeleensa kohti työkalunurkkausta. He purkivat jonkin rakennelman ja ottivat siitä pari osaa. Siinä vaiheessa he tajusivat, että huoneessa oli kaksi muutakin heppua, joten yksi kääntyi ja totesi kollegalleni, että ei kai haittaa, jos he ottavat muutaman osan. Kollega siihen tietysti kohteliaana, että "She's the boss!" ja osoitti minua. Lupasivat palauttaa lainaamansa osat, mutta ota siitä nyt selvää, kun en edes tiedä, mitä he lainasivat.
Viime viikolla taasen pari työkaveria löydettiin karjumasta toisilleen yhdellä toisella mittausasemalla. Nyt toinen ei suostu puhumaan toiselle ja se toinen taas ei pysty muusta puhumaan kuin toisesta. Pomo sanoi minulle, että nyt, kun hän lähtee tästä pariksi viikoksi pois, minä voin toimia puolueettomana Sveitsinä sillä välin. Luonnollisesti olen vältellyt molempien kaverien seuraa ja sen sijaan käynyt lounaalla insinöörien kanssa, mikä onkin suunnattoman hauskaa verrattuna tieteilijöiden seuraan.
Tietelijät lounaalla: "Plaaplaa plaa.. se yksi XXX tyyppi on ihan idiootti.. *ivallista jäkätystä* plaa plaa.. puhuin mun lakimiehelleni että... plaa plaa.. mun pojalla on flunssa.. plaa plaa.. *satunnaisia murjotusääniä*".
Insinöörit lounaalla: "Heheheh.. *yleistä naureskelua ja vitsailua* .. plaaplaa.. viime sunnuntain vietin kaitsien pikkutenavia partiossa.. plaa plaa.. juhlittiin niin myöhään perjantaina, että ennen töihin tuloa lauantaina nukuin vaan kolme tuntia, bad idea... plaa plaa.. Ootteko käyneet Lyypekissä koskaan?"
Totesimme yhden kollegan kanssa, että tietelijöiden ikärakennekin saattaa vaikuttaa vähän asiaan. Carting-kollegojen kanssa tullaan ihan loistavasti juttuun, kun he ovat kaikki alle 30-vuotiaita eikä kellään ole lapsia tai talosuunnitelmia.
Kyllä.. Kävin toista kertaa ajamassa cartingia. Paha, paha luonnontuhoaja minä. No, kyllä se siitä. Se hauska puoli siinä kuitenkin on, että kanniskelen varmuuden vuoksi kassissa nyt koko ajan hiihtomaskia, koska eihän koskaan tiedä milloin tulee kutsu cartingiin. Jostain syystä mietin miten hauskaa olisi ollut laittaa carting-pipot päähän, kun ajeltiin työkaverin vanhempien puolalaisrekisterissä olevalla autolla carting-mestoille. "Me ollaan menossa ajamaan cartingia." Poliisisetä: "Niin varmaan joo."
Kaiken kaikkiaan mitään kummallista ei siis tapahdu täällä. Alussa katselin Hampuria jonkinlaisten ruusunpunaisten silmälasien läpi enkä huomannut keskustan pultsareita, mutta kyllä täällä tosiaan on keskustassa pultsareita ihan niin kuin Helsingissä. Perjantai-iltaisin pullot särkyy ja keskiviikkoiltana onneton pyöräilijä saa lasinsirun renkaaseensa. Sunnuntai-iltana hän paikkaa renkaan ennätysaikaan.
Viime lauantaina kävimme Bremenissä. Siellä oli valkosulkaalta näyttävä talo ja tietysti kaikkea muuta, vaikka suurin osa ajasta taidettiinkin viettää jossain sushipaikassa.
Tänään kävelin yhden kollegan pakeille ja kysyin lainaksi 100 000 euron arvoista ilmaisinta. Hän antoi sen tuosta vaan. Huomenna olisi tarkoitus testailla sitä. Jostain syystä olen voittanut pelkoni laitteita kohtaan. En enää pelkää, että ne hajoavat vaan luotan siihen, että ne eivät hajoa. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia, koska ainahan ne hajoavat ennemmin tai myöhemmin. Hyvää siinä on se, että stressi laskee huomattavasti, kun ei koko ajan murehdi sitä, että työpaikka saattaa olla palanut maantasalle yön aikana johtuen siitä 80-luvun alusta olevasta monitorista, jonka jätin päälle. Olisi kyllä pitänyt kytkeä se pois päältä, mitä jos argh..
T:n mielestä blogini luokitellaan kissablogeihin. Sellaisissa blogeissa ei kuulemma kerrota mistään ajankohtaisesta aiheesta vaan siitä, mitä bloggaaja tai bloggaajan kissa ovat tehneet viime aikoina. Tunnustan, tähän on tultu.
Samstag, 27. September 2008
Kaalimaa
Saksalaiset rakastavat kaalia. Syksyisin ensimmäisten pakkasten jälkeen saksalaiset nautiskelevat lehtikaalia ("Grünkohl") wurstin kera. Lähikaupassa on aina tavallista keräkaalia ("Weißkohl"), nyt kesällä toisinaan myös kurttukaalia ("Wirsingkohl") ja usein keräkaalin varianttia suippokaalia ("Spitzkohl").
Yrityksemme sopeutua paikalliseen ruokakulttuuriin ovat onnistuneet täydellisesti. Olemme monesti muun muassa tehneet perinteistä suomalaista kaalilaatikkoa. Pari viikkoa sitten ostin kyssäkaalin ("Kohlrabi") kokeilumielessä ja siitä tulikin raikas kurkun korvike salaattiin. Ruusukaalien ("Rosenkohl") keittämistä kokeilin joskus keväällä hieman epämääräisellä menestyksellä.
Tässä tänään kokeiltu erittäin maistuva ja tavattoman helppo kaaliruoka lehtikaalista tai kurttukaalista kahdelle lihansyöjälle:
Suikaloi noin 0,5 kilogrammaa kaalia palasiksi. Paista noin 150 grammaa pekonisuikaleita pannulla. Kerää suikaleet talteen ja jätä pekonista lähtenyt rasva pannulle. Kuullota rasvassa kaksi pilkottua valkosipulinkynttä hetki ja lisää sitten kaalisuikaleet. Hauduttele ja sekoita noin 10 minuuttia, kunnes kaali on vähän pehmentynyt. Lisää pekonit päälle. Tarjoile.
Ohje on varioitu T:n löytämästä ohjeesta.
Edit 6.10.2008: Ohje on siis lehtikaalille, mutta sopii myös kurttukaalille, jota itse käytimme.
Yrityksemme sopeutua paikalliseen ruokakulttuuriin ovat onnistuneet täydellisesti. Olemme monesti muun muassa tehneet perinteistä suomalaista kaalilaatikkoa. Pari viikkoa sitten ostin kyssäkaalin ("Kohlrabi") kokeilumielessä ja siitä tulikin raikas kurkun korvike salaattiin. Ruusukaalien ("Rosenkohl") keittämistä kokeilin joskus keväällä hieman epämääräisellä menestyksellä.
Tässä tänään kokeiltu erittäin maistuva ja tavattoman helppo kaaliruoka lehtikaalista tai kurttukaalista kahdelle lihansyöjälle:
Suikaloi noin 0,5 kilogrammaa kaalia palasiksi. Paista noin 150 grammaa pekonisuikaleita pannulla. Kerää suikaleet talteen ja jätä pekonista lähtenyt rasva pannulle. Kuullota rasvassa kaksi pilkottua valkosipulinkynttä hetki ja lisää sitten kaalisuikaleet. Hauduttele ja sekoita noin 10 minuuttia, kunnes kaali on vähän pehmentynyt. Lisää pekonit päälle. Tarjoile.
Ohje on varioitu T:n löytämästä ohjeesta.
Edit 6.10.2008: Ohje on siis lehtikaalille, mutta sopii myös kurttukaalille, jota itse käytimme.
Sonntag, 14. September 2008
Kesäopiskelija lähtee takaisin Brasiliaan, mutta elämä jatkuu
Meillä firmassa on kesällä kahdeksan viikon mittainen kesäkoulu opiskelijoille. Osa koulua on luentoja, mutta suurin osa koulun annista on tarkoitus tulla opiskelijoiden osallistumisesta tutkimusryhmien toimintaan. Ilmoittauduin tänä vuonna vapaaehtoiseksi ohjaajaksi. En tiedä olenko kummoinenkaan opettaja, mutta tämän brasilialaisen tytön, L, kanssa meille muodostui jonkinlainen opetusyhteys. Sain häneltä kukkia perjantaina ennen kuin lähdimme illastamaan hänen lähtönsä kunniaksi. Itsekin olin hankkinut hänelle muistoksi vaaleanpunaisen muistitikun.
Olin niin ylpeä hänestä, kun hän esitti tutkimustuloksensa perjantaina koko kesäopiskelijaporukan edessä (66 henkeä). Se oli hänen ensimmäinen englanninkielinen esitelmänsä ja ihan hyvin se meni ottaen huomioon, että kurssin alussa emme pystyneet keskustelemaan kovinkaan paljon hänen silloin vielä vajavaisen englannin kielen taitonsa vuoksi. Kurssin aikana ehdin opettaa hänelle jonkinlaisen tieteellisen sisällön lisäksi Linuxin, Matlabin ja Latexin käytön. Vähän C-ohjelmointiakin sivuttiin. Matlab on matemaattinen ohjelma ja Latex on ladontaohjelma, jota käytetään paljon fysiikkaan liittyvissä julkaisuissa, koska se mahdollistaa kaavojen ja viittausten helpon käsittelyn. L on taatusti urhein nuori nainen, jonka tiedän.
Keskiviikkona kävimme Planten un Blomen -puutarhassa katsomassa L:n ja yhden toisen naiskollegan kanssa Wasserlichtspiele-esitystä, joka on jokavuotinen koko kesän kestävä perinne Hampurissa. Kuu loi taustalla tunnelmaa, kuten kuvasta ehkä huomaa.
Perjantaina kävimme Kulttuurien festivaaleilla (Festival der Kulturen) Hampurin yliopiston kampusalueella Dammtorin lähellä L:n, T:n ja puolalaisvahvistuksen kanssa. Ihan menevät festivaalit. Söimme belgialaiset vohvelit ja T joi jonkin brasilialaisen drinkin. Noita brasilialaisia drinkkikojuja on kaikilla hampurilaisilla festivaaleilla paitsi ei ehkä joulumarkkinoilla. (Ehkä ensi jouluna?) Konseptiin kuuluu soittajatrio tai dj ja muutama musiikin tahtiin hetkuva tarjoilija. L tunnusti, ettei hän juo alkoholia, tanssi sambaa eikä pelaa jalkapalloa. Se niistä stereotypioista.
Lauantaina L lähti sitten Ranskaan ja me T:n kanssa Lübeckiin (suomeksi Lyypekki), joka on tässä ihan Hampurin vieressä. Lübeckhän on Hansaliiton entinen pääkaupunki, mutta toisin kuin Bremen ja Hampuri, se ei ole säilynyt vapaana hansakaupunkina vaan on osa Schleswig-Holsteinin osavaltiota. Sinne matkustaa Hampurista junalla 45 minuutissa ja junalippu yhteen suuntaan maksaa 11,50 euroa. Paluumatkalla tosin jotkut kolme Hampurin yliopiston opiskelijaa tai vastaavaa kysäisivät meiltä haluammeko matkustaa yhdessä heidän viiden hengen ryhmälipullaan huokeaan 5 euron hintaan per pää, joten pääsimme takaisin vähän halvemmalla ja opiskelijatkin nettosivat lipullaan hyvät rahat. Onneksemme heillä myös oli kyseinen lippu, kun tarkastaja sitä kysyi.
Holstentor, portti Lübeckiin. Banderolli mainostaa yli 30-vuotiaille tarkoitettuja bileitä. No ei onneks tartte mennä sit.
Lübeck on sopivasti yhdessä päivässä koluttavissa oleva turistikaupunki. Nyt siellä oli jotkin jättifestivaalit eli grillejä, huvilaitteita lapsille, kymmeniä lavoja, joilla soitettiin 80-luvulle jämähtynyttä saksalaista musiikkia, saksalaisia 50-vuotiaita napatanssijoita, cheer leader -ryhmäesityksiä ynnä muuta perisaksalaisen outoa ja tietysti brasilialaisia drinkkikojuja. Turistikonsentraatio vaikutti Lübeckissä olevan muutenkin aika suuri. Kirkkoja on riittävästi, joten katseltavaakin riittää. Holstentor eli kaupunginportti nähtiin, mutta sen hansamuseossa ei käyty ainakaan vielä tällä kertaa. Todella kaunis ja vanhan näköinen kaupunki se Lübeck, vaikka toisen maailman sodan aikana pommitettiinkin ihan raunioiksi Hampurin tapaan. St. Marien zu Lübeck on erittäin hyvin restauroitu goottikirkko. Vuoden 1942 pommituksista aiheutuneen palon yhteydessä alas tipahtaneet kellot on jätetty kirkkoon niille sijoilleen muistuttamaan sodan mielettömyydestä, kertoi haparoivalla suomen kielellä nainen multimediapisteen ääninauhalla yhden euron hintaan.
Kellot Marienkirchessä.
Aina jotkut festivaalit menossa näillä saksalaisilla. Koko keskusta oli väestä ja kojuista turvoksissa.
Yhdessä kojussa myytiin 131 eri olutlaatua. Kolmella eurolla olisi saanut pullon armaan kotomaammekin kuravettä eli Lapin Kultaa.
***
Loppukevennys LHC-kiihdyttimen käynnistymisen kunniaksi. May the particles be with you.
Olin niin ylpeä hänestä, kun hän esitti tutkimustuloksensa perjantaina koko kesäopiskelijaporukan edessä (66 henkeä). Se oli hänen ensimmäinen englanninkielinen esitelmänsä ja ihan hyvin se meni ottaen huomioon, että kurssin alussa emme pystyneet keskustelemaan kovinkaan paljon hänen silloin vielä vajavaisen englannin kielen taitonsa vuoksi. Kurssin aikana ehdin opettaa hänelle jonkinlaisen tieteellisen sisällön lisäksi Linuxin, Matlabin ja Latexin käytön. Vähän C-ohjelmointiakin sivuttiin. Matlab on matemaattinen ohjelma ja Latex on ladontaohjelma, jota käytetään paljon fysiikkaan liittyvissä julkaisuissa, koska se mahdollistaa kaavojen ja viittausten helpon käsittelyn. L on taatusti urhein nuori nainen, jonka tiedän.
Keskiviikkona kävimme Planten un Blomen -puutarhassa katsomassa L:n ja yhden toisen naiskollegan kanssa Wasserlichtspiele-esitystä, joka on jokavuotinen koko kesän kestävä perinne Hampurissa. Kuu loi taustalla tunnelmaa, kuten kuvasta ehkä huomaa.Perjantaina kävimme Kulttuurien festivaaleilla (Festival der Kulturen) Hampurin yliopiston kampusalueella Dammtorin lähellä L:n, T:n ja puolalaisvahvistuksen kanssa. Ihan menevät festivaalit. Söimme belgialaiset vohvelit ja T joi jonkin brasilialaisen drinkin. Noita brasilialaisia drinkkikojuja on kaikilla hampurilaisilla festivaaleilla paitsi ei ehkä joulumarkkinoilla. (Ehkä ensi jouluna?) Konseptiin kuuluu soittajatrio tai dj ja muutama musiikin tahtiin hetkuva tarjoilija. L tunnusti, ettei hän juo alkoholia, tanssi sambaa eikä pelaa jalkapalloa. Se niistä stereotypioista.
Lauantaina L lähti sitten Ranskaan ja me T:n kanssa Lübeckiin (suomeksi Lyypekki), joka on tässä ihan Hampurin vieressä. Lübeckhän on Hansaliiton entinen pääkaupunki, mutta toisin kuin Bremen ja Hampuri, se ei ole säilynyt vapaana hansakaupunkina vaan on osa Schleswig-Holsteinin osavaltiota. Sinne matkustaa Hampurista junalla 45 minuutissa ja junalippu yhteen suuntaan maksaa 11,50 euroa. Paluumatkalla tosin jotkut kolme Hampurin yliopiston opiskelijaa tai vastaavaa kysäisivät meiltä haluammeko matkustaa yhdessä heidän viiden hengen ryhmälipullaan huokeaan 5 euron hintaan per pää, joten pääsimme takaisin vähän halvemmalla ja opiskelijatkin nettosivat lipullaan hyvät rahat. Onneksemme heillä myös oli kyseinen lippu, kun tarkastaja sitä kysyi.
Lübeck on sopivasti yhdessä päivässä koluttavissa oleva turistikaupunki. Nyt siellä oli jotkin jättifestivaalit eli grillejä, huvilaitteita lapsille, kymmeniä lavoja, joilla soitettiin 80-luvulle jämähtynyttä saksalaista musiikkia, saksalaisia 50-vuotiaita napatanssijoita, cheer leader -ryhmäesityksiä ynnä muuta perisaksalaisen outoa ja tietysti brasilialaisia drinkkikojuja. Turistikonsentraatio vaikutti Lübeckissä olevan muutenkin aika suuri. Kirkkoja on riittävästi, joten katseltavaakin riittää. Holstentor eli kaupunginportti nähtiin, mutta sen hansamuseossa ei käyty ainakaan vielä tällä kertaa. Todella kaunis ja vanhan näköinen kaupunki se Lübeck, vaikka toisen maailman sodan aikana pommitettiinkin ihan raunioiksi Hampurin tapaan. St. Marien zu Lübeck on erittäin hyvin restauroitu goottikirkko. Vuoden 1942 pommituksista aiheutuneen palon yhteydessä alas tipahtaneet kellot on jätetty kirkkoon niille sijoilleen muistuttamaan sodan mielettömyydestä, kertoi haparoivalla suomen kielellä nainen multimediapisteen ääninauhalla yhden euron hintaan.
Yhdessä kojussa myytiin 131 eri olutlaatua. Kolmella eurolla olisi saanut pullon armaan kotomaammekin kuravettä eli Lapin Kultaa.
Loppukevennys LHC-kiihdyttimen käynnistymisen kunniaksi. May the particles be with you.
Montag, 8. September 2008
Kun vesi loppuu
Olen lukenut viimeiset kuukaudet Fred Pearcen kirjaa When the Rivers Run Dry: What happens when our water runs out? Kirja on ajatuksia herättävä. Olen oppinut, että Bangladeshissa kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat juomaan arsenikkipitoista vettä porakaivoista. Se aiheuttaa alueella vakavia terveysongelmia. "Ei mitään uutta kehitysmaissa" sanoo länkkäri, mutta nuo kaivot ovatkin UNICEFin rakentamia. Tässä vähän kehitysapua teille.
En tiennyt sitäkään, että kuuman Libyan tasankojen alla höllyy suunnaton määrä "fossiilista" vettä. Fossiilista siksi, että tämä vesi ei uusiudu, kun se pumpataan pinnalle ja käytetään kasteluun. Libya otti tämän 40 000 vuotta aavikon uumenissa uinuneen veden hyötykäyttöön 1989. "The Great Manmade River" on Muammar Gaddafin lahja Libyan kansalle. Intiassa kaivoja porataan yhä syvemmälle, koska pohjaveden taso laskee suuren kulutuksen myötä koko ajan alemmas. Jonain päivänä se loppuu.
Maaperä muuttuu ajan myötä suolaiseksi ja siten viljelykelvottomaksi, mikä on jo ongelma Australiassa ja monissa muissa kuivissa paikoissa, joissa viljellään paljon vettä tarvitsevia kasveja, kuten puuvillaa.
Kambodžassa on Tonlé Sapin hämmästyttävästä jokisysteemi, jossa joen virtaussuunta vaihtuu kahdesti vuodessa. Suorastaan ihmeellinen kalojen kutupaikka. Miten käy ekosysteemin, jos osia jokia padotaan?
Vesi on kiehtova elementti, koska ilman vettä ihminen ei selviä. Siksi jokien kuivuminen ei ole mikään pieni ongelma. Vai kuulostaako pieneltä asialta, että Kiina on joutunut nimittämään erityisen elimen valvomaan sitä, että aikonaan mahtava ja edelleen vaarallinen "Kiinan suru", Keltainenjoki, tuo edes osan vedestä mereen asti. Muutoin kaikki vesi menisi peltojen kasteluun. Jokien kuivuminen vaikuttaa luonnollisesti myös kalakantoihin.
Entä kannattaako vettä varastoida padoilla, jos suuri osa siitä haihtuu ilmaan patojärvessä? Tällaisia kysymyksiä Pearce ottaa esille kirjoittaessaan kirjaansa ihmisten tarinoita ympäri maailman.
En tiennyt sitäkään, että kuuman Libyan tasankojen alla höllyy suunnaton määrä "fossiilista" vettä. Fossiilista siksi, että tämä vesi ei uusiudu, kun se pumpataan pinnalle ja käytetään kasteluun. Libya otti tämän 40 000 vuotta aavikon uumenissa uinuneen veden hyötykäyttöön 1989. "The Great Manmade River" on Muammar Gaddafin lahja Libyan kansalle. Intiassa kaivoja porataan yhä syvemmälle, koska pohjaveden taso laskee suuren kulutuksen myötä koko ajan alemmas. Jonain päivänä se loppuu.
Maaperä muuttuu ajan myötä suolaiseksi ja siten viljelykelvottomaksi, mikä on jo ongelma Australiassa ja monissa muissa kuivissa paikoissa, joissa viljellään paljon vettä tarvitsevia kasveja, kuten puuvillaa.
Kambodžassa on Tonlé Sapin hämmästyttävästä jokisysteemi, jossa joen virtaussuunta vaihtuu kahdesti vuodessa. Suorastaan ihmeellinen kalojen kutupaikka. Miten käy ekosysteemin, jos osia jokia padotaan?
Vesi on kiehtova elementti, koska ilman vettä ihminen ei selviä. Siksi jokien kuivuminen ei ole mikään pieni ongelma. Vai kuulostaako pieneltä asialta, että Kiina on joutunut nimittämään erityisen elimen valvomaan sitä, että aikonaan mahtava ja edelleen vaarallinen "Kiinan suru", Keltainenjoki, tuo edes osan vedestä mereen asti. Muutoin kaikki vesi menisi peltojen kasteluun. Jokien kuivuminen vaikuttaa luonnollisesti myös kalakantoihin.
Entä kannattaako vettä varastoida padoilla, jos suuri osa siitä haihtuu ilmaan patojärvessä? Tällaisia kysymyksiä Pearce ottaa esille kirjoittaessaan kirjaansa ihmisten tarinoita ympäri maailman.
Sonntag, 31. August 2008
Työpaikka Saksasta hakukoneella ja muuta akateemista jupinaa
Postdoc-tutkija joutuu jatkuvasti etsimään uutta työpaikkaa, sillä yleensä työsopimukset tehdään vain kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi kerrallaan. www.academics.de-osoitteesta sainkin nyt kätevän työkalun uusien akateemisten työpaikkojen etsimiseen Saksassa. Sieltä voi halutessaan löytää niin professorin kuin väitöstyöopiskelijan paikkoja eri puolelta Saksaa. Minulla on nyt vuosi jäljellä työsopimusta, joten uusia paikkoja on seurailtava tarkasti.
Tavallaan houkuttelisi lähteä jonnekin muualle, mutta toisaalta viime viikolla lounasseurani on parantunut niin huomattavasti, että tämä nykyinenkään paikka ei vaikuta enää niin ankealta kuin ennen. Työyhteisö on merkittävä osa työtä ja mukava työyhteisö lisää viihtyvyyttä huomattavasti. Uudistuneessa lounasseurueessa on monia hyviä puolia edelliseen. Ensinnäkin he ovat enemmän ikäistäni porukkaa, toisekseen, puhuvat kanssani, ja kolmannekseen puhuvat englantia silloinkin, kun olen ainoa saksavammainen paikalla. Tämä tietysti vähentää saksanosaamistani, mutta toisaalta lisää mielenterveyttäni. Mikään ei ole niin ikävää kuin olla yksin seurassa.
Saksaa pitäisi kyllä taas petrata. Onneksi kurssi alkaa taas ylihuomenna. Huomenna sen sijaan menemme firman Betriebsausflug-retkelle eli grillaamme Elbe-joen rannalla koko päivän.
Pari päivää sitten olin melkein suuttua, kun tulin töihin siinä yhdeksän jälkeen vain huomatakseni, että joku onneton tahvoaivo oli kolme minuuttia yli kuusi aamulla yrittänyt ensin liikutella laitteeni moottoreita mittaustietokoneella siinä onneksi onnistumatta. Sen jälkeen hän oli ilmeisesti sulkenut mittausohjelman ja vihdoin löytänyt Firefox-logon, josta päässyt surffaamaan ebayn sivuilla vuoden 1993 mallin Audi A3:sta hintahaarukassa noin 2000 euroa. Kaikki tämä selvisi mittausohjelman lokitiedostosta ja siitä, että kaveri ei sulkenut avaamansa Firefox-ikkunaa.
Menin tietysti kärmistyksissäni valittamaan koko laitoksen operatiiviselle johtajalle, että miten joku voi kello kuudelta aamulla tulla selaamaan nettisivuja jollekin mittauskoneelle ja niinpä heti saman päivän kokouksessa hän mainitsi, että kaikkien on syytä lukita mittauskoneet. Samaisessa kokouksessa eräs tutkijanainen piti puheen siitä, kuinka hän osallistui DESYn pr-historian suurimpaan tapahtumaan, jonka avulla hänen mittausasemallaan selvisi minkälainen naisen muotokuva piili van Goghin erään ruohomaalauksen alla. Helsingin sanomissakin oli asiasta noin kymmenen rivin mittainen hyvin lyhyt juttu aiemmin kesällä. Siinä DESYä ei mainittu mitenkään. Monissa muissa maissa tuo oli kuitenkin päässyt ihan otsikoihin ja tuo tutkijanainenkin on ollut haastateltava yksi jos toinenkin kerta. Hänen toimistonsa on aivan minun toimistoani vastapäätä eli melko lähellä tieteen huippua tässä ollaan.
DESY alkaa profiloitua yhä enemmän fotoniosaamisen keskuksena hiukkasfysiikan sijaan. Ehkä muutaman vuoden päästä ihmiset tietävät DESYn samoin kuin he nyt tuntevat CERNin. Mutta vielä siihen on matkaa ("Scientists using a giant X-ray machine found.." eli suomeksi "Jättimäistä röntgenlaitetta käyttäneet tiedemiehet löysivät.." eikä sanaakaan DESYstä koko tekstissä, mutta videossa sentään).
Tavallaan houkuttelisi lähteä jonnekin muualle, mutta toisaalta viime viikolla lounasseurani on parantunut niin huomattavasti, että tämä nykyinenkään paikka ei vaikuta enää niin ankealta kuin ennen. Työyhteisö on merkittävä osa työtä ja mukava työyhteisö lisää viihtyvyyttä huomattavasti. Uudistuneessa lounasseurueessa on monia hyviä puolia edelliseen. Ensinnäkin he ovat enemmän ikäistäni porukkaa, toisekseen, puhuvat kanssani, ja kolmannekseen puhuvat englantia silloinkin, kun olen ainoa saksavammainen paikalla. Tämä tietysti vähentää saksanosaamistani, mutta toisaalta lisää mielenterveyttäni. Mikään ei ole niin ikävää kuin olla yksin seurassa.
Saksaa pitäisi kyllä taas petrata. Onneksi kurssi alkaa taas ylihuomenna. Huomenna sen sijaan menemme firman Betriebsausflug-retkelle eli grillaamme Elbe-joen rannalla koko päivän.
Pari päivää sitten olin melkein suuttua, kun tulin töihin siinä yhdeksän jälkeen vain huomatakseni, että joku onneton tahvoaivo oli kolme minuuttia yli kuusi aamulla yrittänyt ensin liikutella laitteeni moottoreita mittaustietokoneella siinä onneksi onnistumatta. Sen jälkeen hän oli ilmeisesti sulkenut mittausohjelman ja vihdoin löytänyt Firefox-logon, josta päässyt surffaamaan ebayn sivuilla vuoden 1993 mallin Audi A3:sta hintahaarukassa noin 2000 euroa. Kaikki tämä selvisi mittausohjelman lokitiedostosta ja siitä, että kaveri ei sulkenut avaamansa Firefox-ikkunaa.
Menin tietysti kärmistyksissäni valittamaan koko laitoksen operatiiviselle johtajalle, että miten joku voi kello kuudelta aamulla tulla selaamaan nettisivuja jollekin mittauskoneelle ja niinpä heti saman päivän kokouksessa hän mainitsi, että kaikkien on syytä lukita mittauskoneet. Samaisessa kokouksessa eräs tutkijanainen piti puheen siitä, kuinka hän osallistui DESYn pr-historian suurimpaan tapahtumaan, jonka avulla hänen mittausasemallaan selvisi minkälainen naisen muotokuva piili van Goghin erään ruohomaalauksen alla. Helsingin sanomissakin oli asiasta noin kymmenen rivin mittainen hyvin lyhyt juttu aiemmin kesällä. Siinä DESYä ei mainittu mitenkään. Monissa muissa maissa tuo oli kuitenkin päässyt ihan otsikoihin ja tuo tutkijanainenkin on ollut haastateltava yksi jos toinenkin kerta. Hänen toimistonsa on aivan minun toimistoani vastapäätä eli melko lähellä tieteen huippua tässä ollaan.
DESY alkaa profiloitua yhä enemmän fotoniosaamisen keskuksena hiukkasfysiikan sijaan. Ehkä muutaman vuoden päästä ihmiset tietävät DESYn samoin kuin he nyt tuntevat CERNin. Mutta vielä siihen on matkaa ("Scientists using a giant X-ray machine found.." eli suomeksi "Jättimäistä röntgenlaitetta käyttäneet tiedemiehet löysivät.." eikä sanaakaan DESYstä koko tekstissä, mutta videossa sentään).
Freitag, 22. August 2008
Berlin, ah, Berlin
Olin viikon Berliinissä ja siitä pieni päivitystauko. Berliini ihastutti taas ja berliiniläisten kekseliäisyyskin hämmästytti minua. Jotkut narkomaanit olivat keksineet pyytää päärautatieasemalle saapuvilta matkustajilta vielä voimassa olevia matkalippuja ja myydä niitä eteenpäin. Lippuautomaatin jonossa takanani ollut mies osti yhdellä eurolla kertalipun tällaiselta lippukauppiaalta. Käyttämätön lippu suoraan automaatista maksaa noin 2,60 euroa. Kyse on vähän kuin kierrätyksestä.
Olin Berliinissä työmatkalla tiedemeiningeissä. Berliiniin rakennettiin 90-luvun alussa Saksojen yhdistyttyä WISTA-alue Adlershofin kaupunginosaan Itä-Berliiniin. Kyseessä ei ole mikä tahansa yrityshautomo vaan alueella on kaksitoista tutkimusinstituuttia ja noin 800 teknologian ja mediamaailman yritystä. Se on Saksan suurin teknologiakeskittymä. WISTAn painopistealueita ovat materiaali-, ympäristö-, fotoniikka-, ja informaatioteknologia. Ainoa huono puoli koko alueessa on, että sieltä kestää noin 50 minuuttia matkustaa junalla Berliinin keskustaan syömään johonkin kivaan ravintolaan Savignyplatzin ravintola-alueelle.
***
Palattuani Hampuriin lähdin työkavereiden matkaan ajamaan cartingia. Se oli ensimmäinen kerta auton ratissa sen jälkeen, kun isä yritti opettaa minua ajamaan Opel Kadettia 12-vuotiaana. Oli ihan tavattoman hauskaa enkä jäänyt pojista niin hirveästi jälkeen sitten, kun he opastivat, ettei jarrupedaalia pidä painaa kuin yhdessä mutkassa. Sitten innostuin vähän liikaa ja törmäilin vähän reunustoihin sillä seurauksella, että sain selkääni kämmenen kokoisen mustelman. Ympäristöhihhuli sisälläni sanoo "hyi minua", mutta carting-harrastajaäidiltä ja mersukuski-isältä perityt geenit sanovat "carting on hyvä harrastus". Kauhea dilemma.
Olin Berliinissä työmatkalla tiedemeiningeissä. Berliiniin rakennettiin 90-luvun alussa Saksojen yhdistyttyä WISTA-alue Adlershofin kaupunginosaan Itä-Berliiniin. Kyseessä ei ole mikä tahansa yrityshautomo vaan alueella on kaksitoista tutkimusinstituuttia ja noin 800 teknologian ja mediamaailman yritystä. Se on Saksan suurin teknologiakeskittymä. WISTAn painopistealueita ovat materiaali-, ympäristö-, fotoniikka-, ja informaatioteknologia. Ainoa huono puoli koko alueessa on, että sieltä kestää noin 50 minuuttia matkustaa junalla Berliinin keskustaan syömään johonkin kivaan ravintolaan Savignyplatzin ravintola-alueelle.
Palattuani Hampuriin lähdin työkavereiden matkaan ajamaan cartingia. Se oli ensimmäinen kerta auton ratissa sen jälkeen, kun isä yritti opettaa minua ajamaan Opel Kadettia 12-vuotiaana. Oli ihan tavattoman hauskaa enkä jäänyt pojista niin hirveästi jälkeen sitten, kun he opastivat, ettei jarrupedaalia pidä painaa kuin yhdessä mutkassa. Sitten innostuin vähän liikaa ja törmäilin vähän reunustoihin sillä seurauksella, että sain selkääni kämmenen kokoisen mustelman. Ympäristöhihhuli sisälläni sanoo "hyi minua", mutta carting-harrastajaäidiltä ja mersukuski-isältä perityt geenit sanovat "carting on hyvä harrastus". Kauhea dilemma.
Sonntag, 3. August 2008
Ich hab ein Panzerwagen gekauft – kuinka isäni osti auton Saksassa
Isä kirjoittaa: Olin kevään korvalla maininnut kavereille useammankin kerran, että auton tuonti Hampurista voisi olla mielenkiintoinen juttu. Näin ollen minun oli kesälomalla pakko alkaa toteuttamaan tätä kyseenalaista tehtävää. En kuvitellutkaan, että auton tuonti olisi erinomaisen kannattavaa, mutta voisipa reissun tehdä sosiaalisista syistä, ja joka tapauksessa, se olisi varmasti hauskaa ja mielenkiintoista.Yritin ottaa autontuontiprosessin tekniikasta selvää Tullin ja Aken sivuilta ja tilasin jopa pikku vihkosen: "Auto Saksasta - Opas käytetyn auton hakumatkalle Saksaan". Eipä ollut tutkimuksista paljonkaan apua. Missään ei sanottu täysin selkeästi miten homma kannattaa hoitaa, mutta joitain tärkeitä asoita kuitenkin selvisi.
Lähtö
Saksalaiset autokauppiaat haluavat maksun autosta mieluiten käteisellä. Tässähän oli sitten ensimmäinen ongelma: kuinka valuutta saadaan turvallisesti perille ja paljonko tuohta uskaltaa ottaa mukaan. Päädyin viitentoistatuhanteen. Sillä jo varmaankin saisi auton, jolla pääsisin takaisin. Pohdiskeltuani tovin miten rahat kuljettaisin, päädyin harrastelijamaisesti laittamaan rahat kaulapussiin. Pidin repussa kuljettamista hieman turvattomana. Ratkaisu oli aivan oikea, koska jo lentoasemalla turvatarkastuksessa innokas virkailija katsoi asiakseen levittää reppuni sisällön pyödälle kaiken kansan hypisteltäväksi ja väitti, että reppuni pitää läpivalaista uudelleen. Hän kipaisi reppuni kanssa piiloon, ja kas kummaa kyllä se tuli sieltä laitteen läpi. Jos rahat olisivat olleet repussa, olisivat varmaan polveni lyöneet setsuuria tässä vaiheessa. Sitten alkoi vielä pitkä pohdinta voisinko ottaa GPS-laitteen kiinnitysjalustan koneeseen. Armollisesti tämä reipas ja fiksu mies suostui, kun kerroin mikä tuo etäisesti lyömäaseelta näyttävä kapusta oli.
Lento Kastrupin kautta Hampuriin meni mukavasti, mitä nyt yksi matkustaja taputteli huolestuneen näköisenä rintamustaan.
Saapuminen
Aina rauhallinen ja järkevä tyttäreni tuli perjantaiehtoona vastaan Hampurin lentoasemalle. Kaksin aina kaunihimpi. Matkustelimme bussilla kohden Osdorfia. Enpä innostuneena auton ostajana voinut olla mainitsematta, että voisimme jo samantien vilkaista erästä kärryä matkan varrella olevassa R&B autoliikkeessä, vaikka kello olikin jo melko paljon. Netistä katsottuna vaikutti siltä, että emme joutuisi kiipeämään liikkeen aidan yli. Tyttäreni sanoi, että mikäs siinä, käväistään vaan. Poikkesimme vilkaisemassa päällisin puolin siistiä C-sarjan mersua. Liikkeen pihalla oli melkoinen määrä bemareita ja iso luu koirankopin edessä. Vieressä oli huokea ja kiva perisaksalainen ruokapaikka, jossa kuulemamme mukaan sai Hampurin parasta grillattua kanaa.
Lauantaina kävimme sitten Norderstedtissä lentoaseman vieressä AAF-autoliikkeessä. Siellä katsastimme erästä tosi hyvin pidettyä Audi A6 -mallia. Pyysimme jopa auton avaimen ja käynnistimme ja kuuntelimme, mutta emme ajaneet koeajoa. Liikkeessä minut ainakin valtasi lievä autoähky, valinnanvaraa oli runsaasti. Enimmät ostoaikeet kariutuivat myyjään, joka ei halunnu ollenkaan kuunnella meitä, ystävällinen kyllä oli. Ensimmäinen myyjä kyseisessä liikkeessä oli paljon mukavampi, hän jopa tervehti meitä suomeksi heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen.Sitten viikonlopun viettoon. Siitä tyttäreni onkin jo kertonut.
Toimintapäivä
Maanantaipäiväksi oli luvattu Hampurille tyypillisesti sadetta. Olin suunnitellut käyväni kolmessa autoliikkeessä. Kaksi näistä kohteistani oli Pinnebergissä, joltisenkin matkaa keskustasta S31-junalla luoteeseen. Ensimmäisessä liikkeessä käynti sujui vielä melko hyvin. Myyjä oli tosi fiksu ja ystävällinen, sanoi vain pahoitellen, että auto ei ollut vielä hänellä, vasta torstaina saisi sen. Vain lenkkarit ja housunpuntit kastuivat litimäriksi. Siitäpä en masentunut vaan jatkoin junalla vielä kauemmas kohteeseen kaksi. Nyt alkoivat todelliset ongelmat, koska kävelymatka asemalta autoliikkeeseen oli paljon pidempi. Vettä alkoi tulla aivan karmeasti ja vieläpä vaakasuoraan. Sateenvarjo hajosi käyttökelvottomaksi. Tuossa tuokiossa oli koko ukkeli aivan läpimärkä. Tulostamani kartat muuttuivat repussa sellumössöksi. Reissusta oli tulossa täysi katastrofi. Aika ajoin jouduin kysymään tietä paikallisilta asukkailta. Se ei ollut hyvä idea. "Diese Richtung..links... rechts..keine Ahnung". Itse kukin viittilöi minne sattuu. Vesisade ei tuntunut paikallisia haittaavan. Jotkut tallustelivat lätäköissä onnellisen näköisinä. Yhdessä elintarvikeliikkeessä asioiva vanhempi rouva oli kuitenkin asiosta perillä ja neuvoi hyvin ystävällisesti ja perusteellisesti. Myös bussipysäkkien kartoista oli suurta apua. Saavuttuani päämäärääni, totesin, että seutu muistuttaa huolestuttavasti Tattarisuota. Olisiko jonkinmoinen riski vierailla saksalaiselta kannalta vierasperäisessä autoliikkeessä ison rahatukun kanssa? No tuskinpa, oltiinhan sivistysvaltiossa. Auto oli kuitenkin pettymys. Päätin lähteä "kotiin" kuivattelemaan. Toivottavasti rahat eivät lionneet soosiksi.Osto
Kuivasin lenkkarit ja farkut nopeasti kiertoilmauunissa ja join kupin kuumaa teetä. Nyt suunnistin siihen pikkuliikkeeseen, jossa tyttäreni kanssa vierailimme jo perjantaina omine lupinemme. Kerroin yrmeälle myyjälle haluavani tutustua jo katsomaamme mersuun. Sain avaimen, tarkistin auton sisätilat ja huoltokirjan. Myyjä katseli taivaanrantaan ja kysyi, ostanko auton. Pyysin saada tehdä koeajon jonkun kanssa, kun en kaupunkia paremmin tuntenut ja arvelin, että navigaattorini oli vesihoidon takia epäkunnossa. Myyjä totesi, että järjestyy. Varttitunnin kuluttua tuli mukaani toinen vähäpuheinen kaveri. Hän tyrkytti minulle auton avaimia. Esitin kainosti, että josko hän ajaisi ensin johonkin rauhallisemmalle kadulle ensin, ja sitten minä hyppäisin ruoriin. Kaveri katsoi pitkään, että uskaltaakohan tuota ollenkaan päästää rattiin. Sittten hän hurautti autolla eräälle sivukadulle, koulun kohdalle ( 30 km/h) ja mutisi jotakin: "Ruhiger Strasse...", virnisteli hieman ja pisti minut ajamaan. Eipä tuossa sitten ongelmaa ollutkaan. Varttitunnin kiertelyn jälkeen kaveri käski minun ajaa takaisin liikkeen pihaan.
Yrmeä myyjä kyseli taas josko ostaisin kärryn. Asiaan kuuluvasti tinkasin vähän ja tein poislähtöä, että mietinpä hieman. Nyt asiaan tarttui liikkeen pääjehu. Hän sanoi, että tehdään sillä tavoin, että jätän liikkeeseen 500 euron pantin ja passin. He hoitavat autoon vientikilvet ja paperit. Huomenna voin noutaa auton ja maksaa loppusumman. Joo. Sitten piti vain allekirjoittaa kauppakirja, jossa samalla luovuin kaikista kuluttajansuojaoikeuksistani. Siis autolla ei ole mitään takuuta.
Nouto
Ten thousands...eleven... J takoo tuohta pyötään. Yrmeä myyjä antaa nipun papereita kouraan, iskee leiman ja allekirjoituksen kauppakirjaan, ja sanoo, että tässä on sinun kuittisi. Saan myös auton avaimet. Autoon kiinnitetään vielä punapäiset vientikilvet ja siinä se. Lähtiessäni ajamaan pääsen vain parisataa metriä, kun koko kojetaulu alkaa välkyttää punaista ja varoitussummeri piipittää lähestulkoon kuulovaurion aiheuttaen. ... Tähänkös se tyssäsi? Hetken manailtuani totesin, että auto ilmoittaa: "Käsijarru on päällä". Ei se kuitenkaan ollut. Ajoinpa sitten "kotiin". Myöhemmin korjasimme vian pienellä oksalla, tuimme sillä käsijarrupedaalia niin, ettei hälytystä tullut.
Kotiinpäin
Muutaman lomapäivän jälkeen lähdin ajelemaan kotiinpäin. Navigaattorikin toimi vesikylvystä huolimatta. Ajattelin, ettei ole viisasta ajaa aamuruuhkan aikaan Hampurin läpi kuten navigaattori ehdotti, joten suuntasin kohden pohjoista ja tarkoitus oli sitten turvallisemmilla vesillä noudattaa navigaattorin ohjeita. Varttitunnin jälkeen navigaattori näytti lopettavan hommat. Pakko oli pysäyttää kadunvarteen. Läheiselle parkkipaikalle tuli nuori nainen. Tervehdin häntä kohteliaasti saksalaiseen tapaan ja selitin, että pulassa olen. En tiedä missä ollaan. Miten pääsisin autobahnille? Silloin kyllä selviäisin. Nainen pyysi hetkeäkään epäröimättä minut konttoriinsa käymään. Siellä noin viiden henkilön erittäin ystävällinen tiimi neuvoi minua muutaman 28 tuumaisen tietokoneruudun avustuksella. "Wir sind in Bahrenfeld... zweimal rechts...". Nyt pääsinkin tosi helposti motarille. Tosin jouduin ajamaan Hampurista etelään Hannoveriin päin parikymmentä kilometriä. Mutta niinpä sitten näinkin mahtavan Elben alittavan tunnelin ja Hampurin sataman vielä kerran.Muuten kotimatka sujui etukäteissuunnitelman mukaan. Hieman vain hämmästelin Puttgarden- Rödby välin hinnoittelua. Lauttamatka kestää noin 50 minuttia ja maksaa enemmän kuin päivälaiva Tukholmasta Turkuun. Ennen Puttgardenia piti minun luonnollisesti käydä Bordershopissa katselemassa "powershoppaavia" ruotsalaisia. Lievä paniikki vaivasi useimpia hamstereita. Markarydissä yövyin Ekenbacken-kongressikeskuksessa. Olin kongressikeskuksen ainoa vieras. Hotelli oli melko hyvällä paikalla, salaperäisen järven rannalla. Lähistöltä löysin riimukiven. Olikohan niin, että kun järvellä käy soutelemassa, niin voi vierailla viikinkihaudoilla. Niissä kumpareissa on jotain kiehtovaa.
Jo Ruotsissa ajellessa minulle selvisi mikä on elämän tarkoitus.
Tukholma-Turku-lauttamatkan jälkeen pääsin vihdoin takaisin Espooseen. Näitä luonnonkauniita seutuja en uskonut enää koskaan näkeväni.
Pikaopas auton hakuun Saksasta:
1.Katso auto ja seutu esim. www.autoscout24.de.
2. Ota mukaan passi ja rahaa. Koska ostat auton vientiin, saat sen halvemmalla kuin saksalaiset.
3. Valitse auto, pyydä autoliikettä hoitamaan autoon vientipaperit valtakirjalla ja kilvet, maksa pantti, allekirjoita kauppakirja, pyydä autoon punapäiset vientikilvet vähintään kahden viikon voimassaoloajaksi, ja tarkista auton valmistenumero. Keltapäisten kilpien vakuutus on voimassa vain Saksassa.4. Maksa loput kauppasummasta ja saat auton paperit, kuittin kauppasummasta (kauppakirjassa) ja auton avaimet. Tarkista, että tarvittavat paperit ovat koossa jos osaat. (Itse en tiennyt mitä tarvitaan.)
5. Aja auto minne vain EU-alueella ja lopulta Suomeen. Täytä Tullissa lomake "Ilmoitus ajoneuvon käyttöönotosta" (Tullin lomake 83s-07). Tästä lähtien viranomainen aina kertoo mitä pitää seuraavaksi tehdä. Koska autossa on punapäiset kilvet, on Saksan pakollinen liikennevakuutus voimasssa myös Suomessa, kunhan vain muistat pitää 83s-07 autosi mukana. Voit ajella kilpien voimassaoloaikana huoletta. Jos voimassaolo päättyy ja verotuspäätös viipyy, täytyy hommata katsastustoimipaikalta tai Tullista siirtolupa. Ota halutessasi autoon suomalainen liikennevakuutus ja kasko, ne saa auton valmistenumerolla. Voit käydä rekisteröintikatsastuksessa ennen kuin teet Tullille autoveroilmoituksen.
6. Käy Tullissa tekemässä paperityöt, että osaavat verottaa autosta. Tulli saattaa vähän hyppyyttää lappusten kanssa, mutta helppoa se on, ollaanhan Suomessa.
7. Kun verot on maksettu, uudestaan katsastuskonttorille, saat suomalaiset kilvet.
Lopuksi niksi autonhimoisille, mutta ryömimiseen kyllästyneille. Digipokkarilla saa kätevästi kuvia auton alta. Niistä voi sitten katsella vaikkapa kotona mahdollisia ruosteongelmia ja öljyvuotoja. Toisaalta, jos auton osat toisella puolella ovat uusia, voi se kertoa jotain autoa kohdanneesta vauriosta.
Edit 3.8.2008 19:00: Korjattu linkkejä ja kirjoitusvirheitä julkaisemisen jälkeen.
Samstag, 2. August 2008
Hamburg Pride - Große Straßenfest
Tänään satuimme keskelle pride-kulkuetta ja otimme parit drinkit, vaikka tarkoitus oli käydä ostoksilla. Hampurin kuvernöörin Ole von Beustin isä on kertonut poikansa olevan homo, mutta Ole itse pitää seksuaalista suuntautumistaan yksitysasiana. Joissain kulkueen autoissa olikin plakaatteja: ".. und wo ist Ole?". Taitaa olla selvää ketkä Olea äänestivät taas uudelle kaudelle. Oli hauska reissu ja hauskat bileet.
Seuraava postaus tulee vierailevalta kirjoittajalta!
Seuraava postaus tulee vierailevalta kirjoittajalta!
Sonntag, 20. Juli 2008
Maailman suurin dieselkäyttöinen sukellusvene U-434
Ydinsukellusveneet voivat olla Tango-luokan U-434-sukellusvenettä suurempia, mutta 1976 rakennettu U-434 onkin dieselkäyttöinen. Laiva palveli kaksikymmentäkuusi vuotta Neuvostoliiton vakoilulaivana aina huhtikuuhun 2002 asti. Tarpeettomaksi tultuaan se myytiin ja joku liikemies osti sen miljoonalla dollarilla. Nykyään sukellusvene toimii museolaivana ja sitä voi ihailla Hampurissa kanavanlaitaan ankkuroituna keskellä teollisuusaluetta.
Neuvostoliiton 90,16 metriä pitkä ylpeys seilasi palvelusaikanaan Kuubaan asti ja hiiviskeli myös New Yorkin edustalla. Kapea osa sukellusveneen yläosassa täyttyy sukelluksen aikana vedellä.
Sukellusvene on edelleen toimintakunnossa moottoreiden osalta. Täydellä miehistöllä se pystyi aikoinaan pysymään sukelluksissa kolme ja puoli päivää, minkä jälkeen happivarastot oli täydennettävä. Koska sukellusveneessä on melko ahdasta, piti siellä palvelleiden miesten painaa enintään 50 kiloa ja olla melko lyhyitä. Edes lyhyille miehille sukellusvenepesti ei taitanut olla suurta herkkua, mutta onneksi neuvostoarmeijan leivissä tarvitsi olla sukellusvenepalvelukseen astuvien vain yksi ja puoli vuotta, kun normaali palvelusaika oli kolme vuotta. Työskentely sukellusveneessä saattoi olla ja varmasti olikin joillekin psykologisesti ahdistavaa. Vallan riskitöntä sukellusveneellä ajelu ei toki ole. U-434:n maksimisukellussyvyys on 400 metriä ja bootin rusentumissyvyys 600 metriä. Yli 80 metrin syvyydessä tapahtuneessa haverissa koko miehistö kuolee. Hieman ylempänä voi vielä koettaa pelastautua hätäkapselilla.
Komentokannelle pääsee vain opastetun kierroksen aikana turvallisuussyistä, joten liityimme isäni kanssa tietenkin joukkoon (8 euroa lippu plus 3 euroa opastus sekä kuvauslupa 1 euro tekee yhteensä 12 euroa per lärvi). Komentosillalta oli viety pois yhtä sun toista vempelettä aluksen demilitarisoinnin eli aseiden poiston aikana, mutta kapteenin penkki ja perämiehen (vai mitä siellä sukellusaluksessa onkaan nämä pääjehut?) penkki olivat saaneet jäädä.
Miltä tuntuisi ohjata sukellusvenettä tällaiselta penkiltä kolme kuukautta yhteen jaksoon? Periskooppia käyttääkseen piti kiivetä ylemmälle tasolle.
Kapteenin käskystä alakertaan voitiin ilmoittaa äänimerkillä ja valoilla kahvaa vääntämällä, että mihin suuntaan nyt haluttaisiin mennä. Onneksi kaikki näyttivät "Stop"-asentoa vierailun aikana..
Vai latailisiko mieluummin torpedoita? U-434 kantoi 24 torpedoa ja siinä oli kuusi torpedoputkea, joista kuvassa muutama näkyvissä. Heput ottavat rennosti, kun ei ole torpedoja, joita ladata.
Kapteenillahan asiat olivat hyvin. Hänellä oli sentään oma vessa ja suihku. Muut 83 miehistön jäsentä joutuivat jakamaan keskenään sukellusveneen kaksi vessaa.
Mukavasti sisustettu neuvostoliittolaisen sukellusveneen vessa. Mikäpä on ollessa, kun 12 tunnin työvuoron jälkeen neljäkymmentäasteisessa sukellusveneessä pääsee virkistäytymään vessaan.
Joku edellä kävellyt kaveri menee ilmalukosta.
Sukellusvene sijaitsee tuskastuttavan pitkän kävelymatkan päässä keskustasta. Osa sightseeing-busseista pysähtyy siellä, joten kahdella ja puolella eurolla pääsee päärautatieasemalle, jos ei jaksa kävellä. Opastus oli vain saksaksi, siksi osa tässä jutussa annetuista tiedoista saattaa olla vähän epätarkkoja.
Lisätietoja www.U-434.de.
Neuvostoliiton 90,16 metriä pitkä ylpeys seilasi palvelusaikanaan Kuubaan asti ja hiiviskeli myös New Yorkin edustalla. Kapea osa sukellusveneen yläosassa täyttyy sukelluksen aikana vedellä.
Sukellusvene on edelleen toimintakunnossa moottoreiden osalta. Täydellä miehistöllä se pystyi aikoinaan pysymään sukelluksissa kolme ja puoli päivää, minkä jälkeen happivarastot oli täydennettävä. Koska sukellusveneessä on melko ahdasta, piti siellä palvelleiden miesten painaa enintään 50 kiloa ja olla melko lyhyitä. Edes lyhyille miehille sukellusvenepesti ei taitanut olla suurta herkkua, mutta onneksi neuvostoarmeijan leivissä tarvitsi olla sukellusvenepalvelukseen astuvien vain yksi ja puoli vuotta, kun normaali palvelusaika oli kolme vuotta. Työskentely sukellusveneessä saattoi olla ja varmasti olikin joillekin psykologisesti ahdistavaa. Vallan riskitöntä sukellusveneellä ajelu ei toki ole. U-434:n maksimisukellussyvyys on 400 metriä ja bootin rusentumissyvyys 600 metriä. Yli 80 metrin syvyydessä tapahtuneessa haverissa koko miehistö kuolee. Hieman ylempänä voi vielä koettaa pelastautua hätäkapselilla.
Komentokannelle pääsee vain opastetun kierroksen aikana turvallisuussyistä, joten liityimme isäni kanssa tietenkin joukkoon (8 euroa lippu plus 3 euroa opastus sekä kuvauslupa 1 euro tekee yhteensä 12 euroa per lärvi). Komentosillalta oli viety pois yhtä sun toista vempelettä aluksen demilitarisoinnin eli aseiden poiston aikana, mutta kapteenin penkki ja perämiehen (vai mitä siellä sukellusaluksessa onkaan nämä pääjehut?) penkki olivat saaneet jäädä.
Kapteenin käskystä alakertaan voitiin ilmoittaa äänimerkillä ja valoilla kahvaa vääntämällä, että mihin suuntaan nyt haluttaisiin mennä. Onneksi kaikki näyttivät "Stop"-asentoa vierailun aikana..
Vai latailisiko mieluummin torpedoita? U-434 kantoi 24 torpedoa ja siinä oli kuusi torpedoputkea, joista kuvassa muutama näkyvissä. Heput ottavat rennosti, kun ei ole torpedoja, joita ladata.
Kapteenillahan asiat olivat hyvin. Hänellä oli sentään oma vessa ja suihku. Muut 83 miehistön jäsentä joutuivat jakamaan keskenään sukellusveneen kaksi vessaa.
Mukavasti sisustettu neuvostoliittolaisen sukellusveneen vessa. Mikäpä on ollessa, kun 12 tunnin työvuoron jälkeen neljäkymmentäasteisessa sukellusveneessä pääsee virkistäytymään vessaan.
Joku edellä kävellyt kaveri menee ilmalukosta.
Sukellusvene sijaitsee tuskastuttavan pitkän kävelymatkan päässä keskustasta. Osa sightseeing-busseista pysähtyy siellä, joten kahdella ja puolella eurolla pääsee päärautatieasemalle, jos ei jaksa kävellä. Opastus oli vain saksaksi, siksi osa tässä jutussa annetuista tiedoista saattaa olla vähän epätarkkoja.
Lisätietoja www.U-434.de.
Freitag, 18. Juli 2008
Paluu arkeen
Viimeistä lomapäivää vietellään sateisissa merkeissä Hampurissa, jonka Elbe-joen rantoja nyt öljylautat hyväilevät. Keskiviikkona palasin huippumukavalta Suomenmatkalta. Olipa hauska nähdä kaikkia ja lepäillä vanhemmilla ja Heinolassa. Heinolan kesäteatterin Housut pois -musikaali oli hauskin ikinä näkemäni näytelmä ja ei Viaporin arvoitus -vaellusnäytelmäkään hassumpi ollut. Oikein suloisia esityksiä molemmat.
Ensi viikolla alkaa taas työt, joten Wikipedian kirjoittaminen jää vähemmälle ja blogiinkin saattaa kertyä jotain aineistoa. Yllätysbonuksena sain tänään tietää, että minut oli kiinnitetty ensi viikon perjantaina alkavalle mittausmatkalle ESRF:ään, joten sinne taas ihmettelemään ensi viikolla. En nyt keksi mitään elämää suurempaa kerrottavaa tällä erää.
Ensi viikolla alkaa taas työt, joten Wikipedian kirjoittaminen jää vähemmälle ja blogiinkin saattaa kertyä jotain aineistoa. Yllätysbonuksena sain tänään tietää, että minut oli kiinnitetty ensi viikon perjantaina alkavalle mittausmatkalle ESRF:ään, joten sinne taas ihmettelemään ensi viikolla. En nyt keksi mitään elämää suurempaa kerrottavaa tällä erää.
Mittwoch, 25. Juni 2008
Fußball bedeutet nicht nür ein Ball und ein Fuß
Juuri nyt pelataan jalkapallon EM-kisojen jännittävin ottelu saksalaisten kannalta. Saksa pelaa Turkkia vastaan pääsystä finaaliin. Kaikkialla pursuaa saksalaisten innostus. Myös turkkilaiset ovat innoissaan ja julkisesti saksalaiset ja turkkilaiset "juhlivat ystävyydessä lopputuloksesta riippumatta". Tämä kertoo ehkä eniten siitä, miten paljon turkkilaisia Saksassa on. Saksalaiset eivät kuitenkaan pidä turkkilaisista. Yhtään.
Tunnista mikä seuraavissa kuvissa on normaalista poikkeavaa (ensimmäisen pisteen vihje, liittyy tämän iltaiseen jalkapallo-otteluun):
Ei kovin kummoinen vai mitä. Kerran tauolla olleessa bussissa luki "Moin moin", mikä oli paljon hassumpaa.
Tämä kuvaa jo vähän sitä tunnelmaa, joka oli junassa ennen St. Paulin asemaa.
U3-metrojuna oli tungokseen asti täynnä laulavia ja meluavia Fußball-faneja, jotka olivat menossa jonnekin yhteiseen Fußball-tapahtumaan kannustamaan Saksaa ja Turkkia.
Miksi olimme tuossa junassa T:n kanssa tänään? Koska osallistuimme T:n työpaikan Betriebsausflugille, joka alkoi Wohldorfista ja päättyi Stadtparkiin. Yhteensä 25 kilometriä melontaa pikkujokia ja kanaaleja pitkin. Ilman pelastusliivejä! Vain uimataidottomat saivat pelastusliivit. Siihen meni seitsemän tuntia ja siitä sai tajuttoman kipeät kädet. Oli kyllä hieno retki ja suosittelen melontaretkeä Alsterin kanavissa. Tässä kanoottimme (vuokrausfirma) retken jälkeen:
Tätä kirjoitettaessa saksalaiset ovat juhlineet jo kahta maalia, paukutelleet ilotulitteita, jännittäneet muutamia minuutteja ilman kuvaa, koska kuvayhteys Baseliin on ollut poikki. Turkki on tasoittanut tilanteen juuri ennen peliajan päättymistä ja jäämme jännittyneinä odottamaan, onko pelattava jatko-aika. Viimeisellä minuutilla Saksa nousee johtoon 3-2. Taitaa olla jo melko selvää. Kyllä. Saksa voittaa ja jatkaa finaaliin. Angela Merkel on ihastuksissaan. Ilotulitukset vain jatkuvat ja jatkuvat lähes kuin Uutena Vuotena. Ohi ajavat autot tööttäävät torviaan.
Tunnista mikä seuraavissa kuvissa on normaalista poikkeavaa (ensimmäisen pisteen vihje, liittyy tämän iltaiseen jalkapallo-otteluun):
U3-metrojuna oli tungokseen asti täynnä laulavia ja meluavia Fußball-faneja, jotka olivat menossa jonnekin yhteiseen Fußball-tapahtumaan kannustamaan Saksaa ja Turkkia.
Miksi olimme tuossa junassa T:n kanssa tänään? Koska osallistuimme T:n työpaikan Betriebsausflugille, joka alkoi Wohldorfista ja päättyi Stadtparkiin. Yhteensä 25 kilometriä melontaa pikkujokia ja kanaaleja pitkin. Ilman pelastusliivejä! Vain uimataidottomat saivat pelastusliivit. Siihen meni seitsemän tuntia ja siitä sai tajuttoman kipeät kädet. Oli kyllä hieno retki ja suosittelen melontaretkeä Alsterin kanavissa. Tässä kanoottimme (vuokrausfirma) retken jälkeen:
Tätä kirjoitettaessa saksalaiset ovat juhlineet jo kahta maalia, paukutelleet ilotulitteita, jännittäneet muutamia minuutteja ilman kuvaa, koska kuvayhteys Baseliin on ollut poikki. Turkki on tasoittanut tilanteen juuri ennen peliajan päättymistä ja jäämme jännittyneinä odottamaan, onko pelattava jatko-aika. Viimeisellä minuutilla Saksa nousee johtoon 3-2. Taitaa olla jo melko selvää. Kyllä. Saksa voittaa ja jatkaa finaaliin. Angela Merkel on ihastuksissaan. Ilotulitukset vain jatkuvat ja jatkuvat lähes kuin Uutena Vuotena. Ohi ajavat autot tööttäävät torviaan.
Montag, 23. Juni 2008
Lentävä spagettihirviö
Kellä on tylsää, voi tsekata mikä on Lentävä spagettihirviö.
Olipa vaikea kirjoittaa tuota html-koodia, kun on viikon editoinut Wikipediaa hulluna. Meinaa Wikipedia-koodi pakkautua ruudulle. Craaaazy!
Nähdään pian Suomessa. Huh huh.
Olipa vaikea kirjoittaa tuota html-koodia, kun on viikon editoinut Wikipediaa hulluna. Meinaa Wikipedia-koodi pakkautua ruudulle. Craaaazy!
Nähdään pian Suomessa. Huh huh.
Samstag, 21. Juni 2008
Suomikorppua
Taas on joltisesti vettä virrannut Elbe-tunnelin yli sitten viime postauksen. Eipä se mitään. Täällä sitä ollaan lomailtu tarmokkaasti Wikipedian kimpussa viime viikko. Tarkoitus oli kyllä opiskella saksaa ja lukea kirjoja, mutta addiktio (die Sucht, mon. die Süchte) siis esti kaiken järkevän toiminan.
Kirjoista puheen ollen kävin ensimmäisenä lomapäivänä maanantaina kirjakaupassa, mistä en pystynyt poistumaan kirjatta ja ostin Leonard Mlodinowin kirjan The Drunkard's Walk: How Randomness Rules Our Lives. Se on tosi hauskasti kirjoitettu tiedekirja, joka kertoo siitä, miten todennäköisiä erilaiset sattumukset ovat ja miten todennäköisyysteoria kehittyi eli ketkä sitä kehittivät ja millaisia heidän elämänsä olivat (melko outoja!). Kirja antoi minulle heti uuden näkökulman joukkueiden menestykseen jalkapallon EM-kisoissa. Divarista kävin taasen ostamassa Isaac Asimovin "Ich, der Robot" -kirjan, koska muistin petranneeni ruotsia koulussa nimenomaan Asimovin kirjoja lukemalla, ne kun ovat niin yksinkertaista kieltä. Luonnollisesti heti noin kolmannessa lauseessa oli Konjunktiv I -kielioppirakenne, joka saksanopettajan mukaan opitaan vasta parin kurssin päästä. Niinpä keskityin todennäköisyyskirjan lukemiseen ja wikipedistailuun koko viikon ja jätin robottikirjat vähemmälle.
Eilen sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kuuntelemaan esitelmää Geesthachtiin, joka on kaupunki tai sen tapainen tuossa ihan Hampurin lähellä. Geesthachtissa, jonka nimi on lähes mahdoton kirjoittaa oikein, on tutkimuskeskus nimeltä GKSS, joka perustettiin 1956 nimellä Gesellschaft für Kernenergieverwertung in Schiffbau und Schiffahrt mbH eli näin tuttavallisesti Yhdistys ydinenergian käyttöön laivanrakennuksessa tai jotain sinne päin. Alussa tuo Elben rannalla sijainnut tutkimuslaitoksen pääprojekti oli ydinkäyttöisen rahtilaivan, NS Otto Hahnin, kehitystyö. Sittemmin GKSS on pyrkinyt unohtamaan mistä nuo kirjaimet tulevat ja nykyään siellä tutkitaan tutkimusreaktorin avulla erilaisia materiaaleja, Itämerta ynnä muuta päivänvaloon paremmin sopivaa, esimerkiksi alumiinisaumojen hitsaukseen kehitettyjä uusia menetelmiä (friction stir welding), joista toivotaan uutta tapaa lentokoneen osien yhteen liittämiseen. Mielenkiintoisena kuriositeettina tuo GKSS:n tutkimuslaitos on rakennettu alueelle, jossa Alfred Nobel suoritti aikoinaan dynamiittikokeita, ja dynamiittiräjäytysbunkkereita tai vastaavia on siellä vieläkin metsässä näkyvissä. Tai ainakin näin minulle kertoi lafkan toiminnanjohtaja, joka esitteli minulle pari tuntia heidän ydinreaktorinsa mittausasemia ja valitti sitten, ettei ehdi ohjata tohtoriopiskelijoitaan, koska hänellä on aina niin kiire. Itse reaktorialue oli suoraan kuin jostain scifi-elokuvasta jännine säteilykoppeineen ja laitteineen, jotka kertoivat ystävällisellä naisäänellä etten säteile: "Bitte umdrehen.. 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1. Keine Spruren von Radioaktivität." tai jotain sinne päin, koska en muista enää tarkkaa sanamuotoa.
Pisteenä iin päälle löysin Geesthachtista palatessani lähi-Rewestä Finn crisp -hapankorppuja, joita paketti mainostaa sanoilla ORIGINAL TASTE. Kyllä maistui ihan hapankorpulta, Vaasan & Vaasan tekemät. Ensi viikon lopulla suuntaan nokkani kohti Suomea enkä tule takaisin ennen kuin heinäkuun puolivälissä. Päivitystauko blogiin on siis odotettavissa ellei Suomi osoittaudu tavanomaista eksoottisemmaksi lomakohteeksi. Näkyillään!
Kirjoista puheen ollen kävin ensimmäisenä lomapäivänä maanantaina kirjakaupassa, mistä en pystynyt poistumaan kirjatta ja ostin Leonard Mlodinowin kirjan The Drunkard's Walk: How Randomness Rules Our Lives. Se on tosi hauskasti kirjoitettu tiedekirja, joka kertoo siitä, miten todennäköisiä erilaiset sattumukset ovat ja miten todennäköisyysteoria kehittyi eli ketkä sitä kehittivät ja millaisia heidän elämänsä olivat (melko outoja!). Kirja antoi minulle heti uuden näkökulman joukkueiden menestykseen jalkapallon EM-kisoissa. Divarista kävin taasen ostamassa Isaac Asimovin "Ich, der Robot" -kirjan, koska muistin petranneeni ruotsia koulussa nimenomaan Asimovin kirjoja lukemalla, ne kun ovat niin yksinkertaista kieltä. Luonnollisesti heti noin kolmannessa lauseessa oli Konjunktiv I -kielioppirakenne, joka saksanopettajan mukaan opitaan vasta parin kurssin päästä. Niinpä keskityin todennäköisyyskirjan lukemiseen ja wikipedistailuun koko viikon ja jätin robottikirjat vähemmälle.
Eilen sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kuuntelemaan esitelmää Geesthachtiin, joka on kaupunki tai sen tapainen tuossa ihan Hampurin lähellä. Geesthachtissa, jonka nimi on lähes mahdoton kirjoittaa oikein, on tutkimuskeskus nimeltä GKSS, joka perustettiin 1956 nimellä Gesellschaft für Kernenergieverwertung in Schiffbau und Schiffahrt mbH eli näin tuttavallisesti Yhdistys ydinenergian käyttöön laivanrakennuksessa tai jotain sinne päin. Alussa tuo Elben rannalla sijainnut tutkimuslaitoksen pääprojekti oli ydinkäyttöisen rahtilaivan, NS Otto Hahnin, kehitystyö. Sittemmin GKSS on pyrkinyt unohtamaan mistä nuo kirjaimet tulevat ja nykyään siellä tutkitaan tutkimusreaktorin avulla erilaisia materiaaleja, Itämerta ynnä muuta päivänvaloon paremmin sopivaa, esimerkiksi alumiinisaumojen hitsaukseen kehitettyjä uusia menetelmiä (friction stir welding), joista toivotaan uutta tapaa lentokoneen osien yhteen liittämiseen. Mielenkiintoisena kuriositeettina tuo GKSS:n tutkimuslaitos on rakennettu alueelle, jossa Alfred Nobel suoritti aikoinaan dynamiittikokeita, ja dynamiittiräjäytysbunkkereita tai vastaavia on siellä vieläkin metsässä näkyvissä. Tai ainakin näin minulle kertoi lafkan toiminnanjohtaja, joka esitteli minulle pari tuntia heidän ydinreaktorinsa mittausasemia ja valitti sitten, ettei ehdi ohjata tohtoriopiskelijoitaan, koska hänellä on aina niin kiire. Itse reaktorialue oli suoraan kuin jostain scifi-elokuvasta jännine säteilykoppeineen ja laitteineen, jotka kertoivat ystävällisellä naisäänellä etten säteile: "Bitte umdrehen.. 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1. Keine Spruren von Radioaktivität." tai jotain sinne päin, koska en muista enää tarkkaa sanamuotoa.
Pisteenä iin päälle löysin Geesthachtista palatessani lähi-Rewestä Finn crisp -hapankorppuja, joita paketti mainostaa sanoilla ORIGINAL TASTE. Kyllä maistui ihan hapankorpulta, Vaasan & Vaasan tekemät. Ensi viikon lopulla suuntaan nokkani kohti Suomea enkä tule takaisin ennen kuin heinäkuun puolivälissä. Päivitystauko blogiin on siis odotettavissa ellei Suomi osoittaudu tavanomaista eksoottisemmaksi lomakohteeksi. Näkyillään!
Sonntag, 15. Juni 2008
Hampurin kuuluisat kalamarkkinat
Heräsimme tänään klo 06:30 ehtiäksemme Hampurin joka sunnuntai pidettävälle kuuluisalle kalatorille (Fischmarkt), joka on jo 300 vuotta vanha perinne. Polkupyörällä matka taittui noin 40 minuutissa, joten olimme perillä noin kahdeksan aikaan. Tori sulkeutuu klo 09:30, joten ehdimme tovin ihmetellä menoa. Tässä hieman tunnelmia (video youtubesta jonkun toisen kokemuksia):
Suzie & the Seniors ja coverbändi Atomic Blayboys soittivat 80-luvun hittejä. Jengi joi olutta. Osa juhlijoista oli selvästi bailannut jo koko yön.
Torilla myydään kalojen lisäksi muun muassa kukkia, hedelmiä, pastaa, makeisia, Hampuri-krääsää ja "hassuja" t-paitoja. Jotkin kauppiaat käyttävät asiakkaiden houkuttelemiskeinona ovelia kikkoja, kuten ilmaisten karkkipussien heittämistä yleisöjoukkoon. Toiset huutavat hulluna ja kolmannet käyvät suoraan juttusille "Hallo! Wie geht's?" -taktiikalla. Kalakauppiaat saattavat kesken kaupankäynnin yllättäen ryhtyä laulamaan tai puhumaan jotain muuta sekavaa.
Saaliiksi saimme kaksi forellia eli taimenta alle kolmella eurolla ja puolitoista kiloa mansikoita yhdellä eurolla. Kalat päätyivät juuri lounaaksi. Hyvää oli.
Edit: 16.6.2008: Taimenhan on uhanalainen kala eikä WWF:n kalaopas kehoita sitä ostamaan. Siitä huolimatta forellia on Hampurissa tarjolla joka paikassa. Mene ja tiedä.. Ehkei se olekaan sama kala? *sormet ristissä*
***
Hampurin tapahtumat näkee kätevästi Hamburg Magazin -sivustolta. Altonan läpi polkiessamme törmäsimme taide- ja antiikkimarkkinoihin, joiden vieressä oli jotkin keskiaikamarkkinat. Emme kuitenkaan voineet jäädä aamupalalle, koska pyörälaukussa oli lounaskalasemme. Olisi hauska käydä vielä jossain tänään, sillä talomme lämmitys on rikki tai joku on laittanut sen pois päältä. Kuudessatoista asteessa on jo käyty ja villasukat on otettu käyttöön. Onneksi nyt alkaa aurinko paistaa.
Suzie & the Seniors ja coverbändi Atomic Blayboys soittivat 80-luvun hittejä. Jengi joi olutta. Osa juhlijoista oli selvästi bailannut jo koko yön.
Torilla myydään kalojen lisäksi muun muassa kukkia, hedelmiä, pastaa, makeisia, Hampuri-krääsää ja "hassuja" t-paitoja. Jotkin kauppiaat käyttävät asiakkaiden houkuttelemiskeinona ovelia kikkoja, kuten ilmaisten karkkipussien heittämistä yleisöjoukkoon. Toiset huutavat hulluna ja kolmannet käyvät suoraan juttusille "Hallo! Wie geht's?" -taktiikalla. Kalakauppiaat saattavat kesken kaupankäynnin yllättäen ryhtyä laulamaan tai puhumaan jotain muuta sekavaa.
Saaliiksi saimme kaksi forellia eli taimenta alle kolmella eurolla ja puolitoista kiloa mansikoita yhdellä eurolla. Kalat päätyivät juuri lounaaksi. Hyvää oli.
Edit: 16.6.2008: Taimenhan on uhanalainen kala eikä WWF:n kalaopas kehoita sitä ostamaan. Siitä huolimatta forellia on Hampurissa tarjolla joka paikassa. Mene ja tiedä.. Ehkei se olekaan sama kala? *sormet ristissä*
Hampurin tapahtumat näkee kätevästi Hamburg Magazin -sivustolta. Altonan läpi polkiessamme törmäsimme taide- ja antiikkimarkkinoihin, joiden vieressä oli jotkin keskiaikamarkkinat. Emme kuitenkaan voineet jäädä aamupalalle, koska pyörälaukussa oli lounaskalasemme. Olisi hauska käydä vielä jossain tänään, sillä talomme lämmitys on rikki tai joku on laittanut sen pois päältä. Kuudessatoista asteessa on jo käyty ja villasukat on otettu käyttöön. Onneksi nyt alkaa aurinko paistaa.
Sonntag, 8. Juni 2008
Games games games
Edellisenä viikonloppuna olin Suomessa serkun kivoissa ylioppilasjuhlissa Oulunsalossa. Vanhempien ja sukulaisten näkeminen oli mukavaa ja rentouttavaa. Helsingissä näin lisäksi kamuja, Fysiikan laitoksen, isän kasvimaan ja vanhempien sohvan, joten kaikki elämän tärkeät ihmiset ja paikat tuli koluttua muutaman päivän reissun aikana. Kotimatka tiistaina lentokoneella oli yllätyksellinen. Lento Helsingistä Hampuriin kestää yleensä noin kaksi tuntia, mutta tämänkertaisella lennolla jouduimme sään armoille emmekä voineet laskeutua myrskyiseen Hampuriin, joten kaarsimme Kööpenhaminaan. Kööpenhaminassa laskeuduimme ja odotimme kentällä koneessa ilman ruokaa ja juomaa pari tuntia ennen kuin pääsimme lähtemään takaisin Hampuriin päin. Näin matka-ajaksi tuli siis noin kuusi tuntia. Sain jonkinlaisen flunssan siinä maanantain kieppeillä, joten matka oli sitäkin antoisampi. Täytyy tosin kehua stuerttia ja lentoemäntää, jotka olivat todella mukavia vaikeista olosuhteista huolimatta.
Kirjoittelen myöhemmin lisää kuvien kera matkasta, jos jaksan tai muistan. Nyt tekniset ongelmat vaikeuttavat laiskanpulskeaa bloggailuani.
Eilen pelasimme taas tutulla nelikolla meidän kämpillä valtavan siivousurakan jälkeen puolalais-saksalaisen parin M&S:n hankkimia uusia lautapelejä. Aloitimme päivällä kevyellä korttipelillä Bohnanzalla, joka yksinkertaisuudessaan on helppo oppia ja leppoisa pelata. Sitten paistoimme lättyjä ja söimme ne tuoreiden mansikoiden ja vaniljajäätelön kera. Jatkoimme monimutkaiselta vaikuttavalta ja nopeatempoisella Space dealerilla, joka on täsmälleen 30 minuuttia kestävä peli, joka ei pohjaudu lautapeleille tyypilliseen vuoropohjaiseen pelaamiseen vaan jokainen tekee liikkeensä itsenäisesti omalla ajallaan. Liikkeiden nopeuden määrää henkilökohtainen tiimalasi. Pelistä tulee melko tiivistahtinen ja vuoropohjaisuuden puuttuessa ei juuri ehdi katsella mitä muut tekevät. Peli osoittautui todella hauskaksi.
Viimeinen peli oli Himalaya, jonka säännöt jouduimme opettelemaan, koska kukaan ei ollut pelannut sitä kunnolla aiemmin. Ihan mukava sekin oli ja varmaan olisi ollut hauskempi, jos kello ei olisi ollut jo puoli yksi pelin vihdoin loputtua. Siinä vaiheessa T jo ilmoittikin tuntevansa jonkinlaisen flunssan iskevän häneen juuri näin työmatkan kynnyksellä, joten siihen olikin hyvä lopettaa.
Kirjoittelen myöhemmin lisää kuvien kera matkasta, jos jaksan tai muistan. Nyt tekniset ongelmat vaikeuttavat laiskanpulskeaa bloggailuani.
Eilen pelasimme taas tutulla nelikolla meidän kämpillä valtavan siivousurakan jälkeen puolalais-saksalaisen parin M&S:n hankkimia uusia lautapelejä. Aloitimme päivällä kevyellä korttipelillä Bohnanzalla, joka yksinkertaisuudessaan on helppo oppia ja leppoisa pelata. Sitten paistoimme lättyjä ja söimme ne tuoreiden mansikoiden ja vaniljajäätelön kera. Jatkoimme monimutkaiselta vaikuttavalta ja nopeatempoisella Space dealerilla, joka on täsmälleen 30 minuuttia kestävä peli, joka ei pohjaudu lautapeleille tyypilliseen vuoropohjaiseen pelaamiseen vaan jokainen tekee liikkeensä itsenäisesti omalla ajallaan. Liikkeiden nopeuden määrää henkilökohtainen tiimalasi. Pelistä tulee melko tiivistahtinen ja vuoropohjaisuuden puuttuessa ei juuri ehdi katsella mitä muut tekevät. Peli osoittautui todella hauskaksi.
Viimeinen peli oli Himalaya, jonka säännöt jouduimme opettelemaan, koska kukaan ei ollut pelannut sitä kunnolla aiemmin. Ihan mukava sekin oli ja varmaan olisi ollut hauskempi, jos kello ei olisi ollut jo puoli yksi pelin vihdoin loputtua. Siinä vaiheessa T jo ilmoittikin tuntevansa jonkinlaisen flunssan iskevän häneen juuri näin työmatkan kynnyksellä, joten siihen olikin hyvä lopettaa.
Sonntag, 25. Mai 2008
Pyöräilyä Elben toisella rannalla
Pari viikkoa sitten lähtiessämme kotiin Hafengeburtstagilta pyysi T:n kaveri meitä seuraavana päivänä mukaan pyöräretkelle. Noin seitsemän aikaan seuraavana iltana olimmekin vihdoin pyörinemme Elben toisella rannalla. Joutuisaan tahtiin pyöräilimme ohi Airbusin tehtaan ja ihastelimme suloisia maalaismaisemia. Jossain vaiheessa saimme "loistoidean" mennä takaisin Elben pohjoispuolelle vanhaa Elbetunnelia pitkin. Se on ainoa jalankulkijoille avoin tunneli Elben ali. Siltoja Elben yli ei kai täällä Hampurissa ole, joten se tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta varsinkin, kun rantautuisimme suoraan Hafengeburtstagille tunnelin toisesta päästä ja viimeisen lautan aikataulusta ei ollut tarkkoja tietoja.
Olimme jo pyöräilleet lähelle satamaa, kun vastaan tuli mies, jolta T:n kaveri sosiaalisena tietysti kysäisi, että tästäkös sinne Elbetunneliin mennään. Mies paljasti, että on töissä satamassa ja on itse asiassa menossa juuri lautalle, joka menee Elben yli. Elbetunnelille päin vievä silta oli kuulemma hajonnut jokin aika sitten, eikä sitä vielä ole korjattu, joten olisimme joutuneet pyöräilemään noin 50 kilometriä etelään päästäksemme tunneliin vievälle tieosuudelle. Olimme vähän pettyneen näköisiä, mutta mies neuvoi täydellisellä englannillaan meille edessä odottavan vielä kuitenkin hienoja näköaloja satamassa, joten pyöräilimme vielä satamaan ennen kuin lähdimme takaisin lautalle. Ilman T:n sosaalisen kaverin kysymystä olisimme todennäköisesti jääneet viimeisestä lautasta ja joutuneet yöpymään Elben eteläpuolella.. Viimeinen lautta menee siis joskus yhdentoista maissa.
Ohessa kuvia matkalta. Tuo panorama ei nyt ihan onnistunut Gimpillä, mutta en jaksa säätää.
Maalla näimme joutsenia, vuohia, lehmiä ja monia muita otuksia.
Autolla pääsee jumalattoman isoa siltaa pitkin laivaväylän yli.
Terminal Hamburg Tradenau.
Olimme jo pyöräilleet lähelle satamaa, kun vastaan tuli mies, jolta T:n kaveri sosiaalisena tietysti kysäisi, että tästäkös sinne Elbetunneliin mennään. Mies paljasti, että on töissä satamassa ja on itse asiassa menossa juuri lautalle, joka menee Elben yli. Elbetunnelille päin vievä silta oli kuulemma hajonnut jokin aika sitten, eikä sitä vielä ole korjattu, joten olisimme joutuneet pyöräilemään noin 50 kilometriä etelään päästäksemme tunneliin vievälle tieosuudelle. Olimme vähän pettyneen näköisiä, mutta mies neuvoi täydellisellä englannillaan meille edessä odottavan vielä kuitenkin hienoja näköaloja satamassa, joten pyöräilimme vielä satamaan ennen kuin lähdimme takaisin lautalle. Ilman T:n sosaalisen kaverin kysymystä olisimme todennäköisesti jääneet viimeisestä lautasta ja joutuneet yöpymään Elben eteläpuolella.. Viimeinen lautta menee siis joskus yhdentoista maissa.
Ohessa kuvia matkalta. Tuo panorama ei nyt ihan onnistunut Gimpillä, mutta en jaksa säätää.
Maalla näimme joutsenia, vuohia, lehmiä ja monia muita otuksia.
Autolla pääsee jumalattoman isoa siltaa pitkin laivaväylän yli.
Mittwoch, 21. Mai 2008
Mittauksia vieraalla maalla
Eilen palasin Grenoblesta ESRF:stä täynnä energiaa. Mittaukset yövuorossa huumorintajuisen saksalaisen kanssa olivat piristäviä, vaikka puolet ajasta menikin ongelmien selvittelyyn. Viimeisenä yönä mittasimme viimeiseen sekuntiin ja viimeiseen fotoniin asti hurjalla tahdilla.Noin puoli tuntia ennen mittausaikamme loppua alkoi neniimme kulkeutua savua. Ensimmäiseksi pelästyimme tietenkin, että laitteemme on tulessa, mutta varsin pian huomasimme, että haju tulee jostain muualta ja löysimme savuavan laitteen. Juoksin soittamaan sisäiseen hätänumeroon, johon vastanneelle miehelle kerroin, että "linjamme vieressä palaa jokin laite". Saksalainen veti savuavan laitteen sähkötöpselin irti seinästä. Noin viiden minuutin kuluttua saapui savuavan laitteen luo mies, jolle puhelimessa olin siis kertonut, että täällä palaa. Mies selitti ummet ja lammet siitä, että palovaroitin ei soinut, koska savua ei ollut tarpeeksi ja että valitettavasti hän ei voi mitään savulle. Me vain jatkoimme mittauksia nyökkäillen välillä ja lopulta mies taisi tajuta, ettei meitä kiinnosta muu kuin se, että oma laitteemme ei ala savuamaan. Lähetin datat heti koti-instituuttiin siltä varalta, että koko laitos palaa maan tasalle.
Kanttiinissa on ESRF:n työntekijöiden voittamia palkintopokaaleja.
Asiasta toiseen. Hampurissa en ole vielä nähnyt lounastauolla tiukkiin pyöräilyshortseihin pukeutuneita ihmisiä juoksentelemassa ympäri tutkimuskeskusta kuin kerran, mutta ESRF:n alueella niitä näkyi runsaasti. ESRF onkin menestynyt ilmeisesti hyvin eurooppalaisten tutkimuskeskusten urheilutapahtumissa, atomiaadeissa, kuten palkintopokaaleista näkyy.
Abonnieren
Posts (Atom)