Elokuvissa Hampurissa

Kotimaan asukeilla on yleensä vain yksi ajatus mielessä, kun he yrittävät keksiä kysymyksiä Saksassa asumisesta. Kyse on tietenkin elokuvien dubbaamisesta. Toistaiseksi olen katsonut lähinnä vain saksankielisia dokumentteja ja reality-tv:tä, missä dubbaamisesta ei ole mitään haittaa. Muutamia elokuvia katsoessa olen ottanut sen vain kielikylpynä. Oikeastaan ainoa ohjelma, jota en pysty katsomaan, on Simpsonit saksaksi. Se on jotain aivan hirveää.

Viime viikon sunnuntaina kävimme sitten ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä Hampurissa. Hampurin yliopiston lähellä on ilmeisestä syystä joitain elokuvateattereita, jotka suosivat saksalaisen tekstityksen (O.m.U.) käyttöä dubbauksen sijaan. Elokuvan Bikur Ha-Tizmoret (engl. The Band's Visit, saks. Die Band von nebenan) juliste kiinnitti yksinkertaisuudellaan huomioni. Kinoteatteri ABATONin sivuilla vielä mainostettiin, että tuo hebrean-, arabian- ja englanninkielinen elokuva on saanut jo palkintoja ja on hyvin akikaurismäkiläinen, joten pakkohan se oli nähdä. Saksankieliset tekstit toimivat hyvänä tukena niissä lyhyissä pätkissä, kun elokuvassa ei puhuttu englantia.

Bändin vierailu on elokuva egyptiläisestä poliisiorkesterista, joka saapuu Israeliin esiintymään arabialaisen kulttuurin keskuksen avajaisiin. Kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. En voi kuin suositella lämpimästi kaikille. Oikein hilpeä elokuva!

Kuten kuvastakin näkyy, lipun kantaa ei otettu näytöksessä pois, koska kukaan ei tarkistanut lippuja missään vaiheessa! Muutoin oli ihan normaali meininki.

***

Tämän viikon loppupuolen olen sinnitellyt epäilyttävässä keuhkotaudissa (keuhkoputkentulehdus kenties?) kotona enimmäkseen nukkuen, mutta huomenna jo pitäisi matkustaa viikoksi Berliiniin saksalaisfyysikkojen vuosittaiseen kevätkokoukseen. Tarinoita pääkaupungista siis luvassa ensi viikolla. Sitä ennen olisi tarkoitus kuitenkin päivittää hataria tietoja Hampurin kaupunginvaltuusto- ja aluekokoussysteemeistä.

Syvissä vesissä

Maailma olisi tylsä paikka, jos asiat olisivat yksinkertaisia eivätkä liittyisi toisiinsa. Kuinka ollakaan, Algalita Marine Research Foundationin videon oli tuottanut MacDonald Productions, joka on tuottanut myös maanviljelyä käsittelevän videon. Videossa tohtori John P. Craven kertoo, kuinka hän on keksinyt uuden viljelytavan, joka hyödyntää lämpöoppia. Hänen mukaansa kasvi imee ravinteita paremmin, kun kasvien juuret viilennetään kylmävesiputkilla samaan aikaan kun aurinko paahtaa niitä ylhäältä. Lisäksi hän tarvitsee minimaalisen vähän vettä kasvien kasteluun, koska kylmässä maassa kosteus pysyy paremmin.

Craven on noin 80-vuotias ja viljelymenetelmä on hänen vuonna 1991 perustamansa Common Heritage Corporationin testaama. Viljelyn lisäksi Craven kirjoittaa kylmän meriveden soveltuvan hyvin myös ilmastointiin. Craven väitti vuonna 2002 United States Ocean Commissionin kokouksessa, että energian kulutus on merivettä käyttämällä vähentynyt jopa 90% Natural Energy Laboratory of Hawaii Authority (NELHA) tutkimuksissa. NELHAn Craven perusti jo 1970-luvulla. NELHAn Ocean Thermal Energy Converter (OTEC)-projektiin viittasi myös David MacKay kirjansa You figure it out! aiemmassa esiversiossa, muttei enää nykyisessä.

Se, että Wired-lehtikin on tehnyt Cravenista haastattelun ei vielä tarkoita, etteikö kyse voisi olla huuhaasta.

Seuraava askel on siis tarkistaa, onko näitä tuloksia julkaistu. Pikainen etsintä Google scholarilla osoittaa, että Craven on lähinnä tuottanut patentteja. Esimerkiksi viljelymenetelmästä Cravenilla on patentti vuodelta 2006. Vuonna 2005 hän on julkaissut merestä saatavaa energiaa käsittelevän artikkelin konferenssin OCEANS 2005 yhteydessä (Proceedings of MTS/IEEE). Tällaisia julkaisuja ei yleensä pidetä yhtä luotettavina kuin peer-review-julkaisuja, jotka joku toinen tietelijä on tarkistanut ennen niiden julkaisua. Voi olla, että Craven on julkaissut nuoremmalla iällä enemmän, mutta Google ei löydä vanhempia artikkeleita.

Wikipedia-artikkeli Cravenista on myös mielenkiintoinen. Cravenin henkilöhistoria on vaikuttava. Hänellä on tohtorintutkinto oseanografiasta, lakitutkinto ja ties mitä muuta. Hän työskenteli myös Yhdysvaltain merivoimien erikoistutkimusosastolla päätiedemiehenä. Paljastuu, että John. P. Craven on jäsen National Academy of Engineeringissä, jonne ei ihan ketä vain oteta jäseneksi. Jos mies ei siis vanhoilla päivillään ole hulluksi tullut, niin ehkä hänen menetelmässään on jotain perää.

Pääongelmat menetelmän uskottavuudessa ovat mielestäni: 1. Ravintoaineiden kulkeutuminen pitäsi todistaa tieteellisesti esimerkiksi mittaamalla niiden pitoisuudet, ei maistelemalla tuotteita. 2. Miten maaperässä riittää ravinteita, jos kasvit kuluttavat ravinteita entistä enemmän? 3. Videolla joku heppu selittää, että hän uskoo menetelmän toimivan myös, jos kasveja ei kastella ollenkaan. Tämä on tyypillinen tieteenetikkaan liittyvä virhe, jossa asian uskotaan olevan jotenkin ja siksi ei enää viitsitä tehdä itse koetta. Vähitellen unohtuu, ettei koetta itse asiassa ole tehty ja aletaan väittää, että asia on niin.

Mysteeri jää selvittämättä. OTEC-teknologia vaikuttaa toimivalta ainakin pienessä mittakaavassa, vaikka siinäkin oli joitain epäilyttäviä kohtia. Mutta onko Cravenin viljelymenetelmä huuhaata vai ei? Ehkä joku kasvitieteilijä osaisi valaista asiaa.

Muovimeri

Ruotsinlaivojen pallomeret eivät enää ole kaukana merien todellisesta tilasta. Algalita Marine Research Foundation on tiennyt muovin merien ekosysteemille aiheuttamista ongelmista jo pitkään. Tulin tajunneeksi koko asian vasta, kun Iltalehti kirjoitti Tyynenmeren jätepyörteistä männäviikolla melko lakoniseen sävyyn. Uutinen oli lyhyt ja ytimekäs eikä siinä sanallakaan mainittu ketään julkisuudenhenkilöä. Melkoinen kontrasti normaaliin iltalehtikamaan siis. (Luin sitä vain, koska olin lentokoneessa.) Aluksi olin järkyttynyt ja muistin hämärästi kuinka T oli jokunen kuukausi sitten ehkä maininnut jotain siitä, että meri on täynnä muovia. Silloin taisin vain kohautella olkia, ja todeta, että semmosta se on.

Selailin nettiä luettuani Iltalehden uutisen, koska ihmettelin miten tällainen asia on voinut pysyä poissa julkisesta tietoisuudesta näin kauan, kun kerran edellä mainittu järjestökin on julkaissut jo vuonna 2001 videon, jossa asiasta kerrotaan. Arvelin, että Iltalehteä olisi jäynätty. Kuvamateriaali kertoo kuitenkin toista kieltä. Katsoin myös, mitä Elsevierin kustantama Marine Pollution Bulletin kertoo muovista ja hakusanalla "plastic" löytyikin kaikkiaan 144 artikkelia. Uusimmassa numerossa on editorin kirjoitus muovista meressä, mutta elseviermäiseen tapaan tieto ei ole ilmaista ja siitä pitäisi maksaa, joten lukematta jäi.

Ilmeisesti on siis niin, että Tyynenmeren keskivaiheille on kerääntynyt valtava määrä muovisilppua ja se on ikävää, sillä muovi jää pikkuotusten masuihin.

Luin viime viikolla CRNS Newsistä, että ihmiset pitävät rannikoiden elämäntyylistä ja haluavat yhä enemmän asua aivan rannikolla. Monet muutkin eläimet kuin ihmiset näkevät rannikkoasumisessa (vesirajan molemmin puolin) joitain hyviä puolia avomereen tai sisämaahan verrattuna. Avomeret on siis pilattu muovisilpulla, joka ei tule koskaan hajoamaan ja ihmiset valloittavat samaan aikaan kaikki rannikot. (Koskaan = satojen vuosien aikana?) Ei voi kuin ihmetellä tätä ihmisen kekseliäisyyttä. Tuntuu, ettei sellaista keksintöä olekaan etteikö se jotenkin tuhoaisi luontoa peruuttamattomasti. Pyörä? Kaiken pahan alku ja juuri!

Olen joskus aiemmin elätellyt ajatusta kaupasta, jonne jokainen toisi standardoituja astioita mukanaan ja täyttäisi ne haluamillaan tuotteilla, jotka olisivat muovisten kertakäyttöpakkausten sijaan isommissa purkeissa. Säilyvyys ei välttämättä olisi ongelma, jos kauppiaat laittaisivat tarjolle vain pienen määrän tavaraa kerrallaan ja heillä olisi isompi säiliö elintarvikkeita suojakaasun alla "takahuoneessa". Miksei jopa omaan purkkiin voisi tarvittaessa laittaa suojakaasut paikan päällä, jos tarkoitus on säilytellä viikkoja jotain kanankoipea jääkaapissa. Jos purkkien peseminen itse olisi jotenkin inhoittavaa, voitaisiinhan asia järjestää myös niin, että kaikki tuotteet myytäisiin uudelleenkäytettävissä purkeissa, jotka ihmiset palauttaisivat hakiessaan uusia.

Meillä syödään jogurttia aika paljon ja totta vie voisin hyvin kipaista kauppaan vanha jogurttipurkki kourassa hakemaan täydennystä. Varsinkin kun saksalaiset purkit ovat tosi kestävän oloisia. Kuvitus on kesäkuusta 2007 asti keräämämme jogurttipurkkipino, johon kaikki tähän mennessä tähän asuntoon tulleet purkit ovat päätyneet. Pino kansineen painaa tänään 1414 g ja siinä on 28 purkkia. Purkit on tehty polypropeenista ja niissä oli jokaisessa 1 kg jogurttia. Pitää varmaan ostaa kokeeksi kilo jogurttia minipurkeissa ja verrata kumpi tuottaa enemmän muovijätettä, isojen vai pienien purkkien ostaminen.

Vai onko toivomme sittenkin "biomuoveissa"?

Hampuri tutuksi

Tulin juuri sumuisesta Etelä-Suomesta M&M:n ihanista häistä takaisin aurinkoiseen Hampuriin. Enoni totesi joskus, että isän tärkein tehtävä elämässä on kuljettaa lapsiaan autolla. Se oli hienosti sanottu. Isäni toteutti tätä tehtävää matkani aikana oikein kunniakkaasti.

Paluu Hampuriin sujui rattoisasti. Auringonpaisteinen kaupunki hiveli silmiäni koko 57 minuuttia kestävän bussimatkan aikana lentokentältä kotiin. Sekä mennessä että tullessa oli Blue1:n yllättävän suuri lentokoneesta noin 90% tyhjänä matkustajista. Mistä lie johtunut?

Pyydän anteeksi pyhältä kaksinaisuudelta. Anteeksi ilmasto, anteeksi ympäristö kaikista näistä auto- ja lentomatkoista. Amen.

Nyt naapurin lapset räppäävät saksaksi takapihalla ja ajattelin selvittää teille lukijoille Hampurin bussi- ja junajärjestelmää.

Hampurissa voi liikkua neljällä kulkuneuvolla, joita ovat: bussi, S-bahn (osittain maan alla kulkeva lähijuna), U-bahn (metro), ja lautta. Näitä liikennöi Hamburger Verkehrsverbund eli HVV. Busseissa ja lähijunissa on valotaulut, jotka kertovat aina seuraavan pysäkin nimen, jonka myös nauhalta tuleva nais- tai miesääni kuuluttaa. Joskin lähiöön menevissä junissa valotauluja ei aina ole kuten ei myöskään metroissa, mutta se ei aiheuta suurta ongelmaa, koska asemilla on kuitenkin hyvät kyltit.

Saksan liikennekulttuuri on niin ystävällistä, että pysäkillä ei tarvitse heilutella kättä vaan bussi pysähtyy aina, jos pysäkillä on yksikin ihminen hengailemassa tai edes näyttämässä siltä, että on menossa pysäkille päin. Bussiin voi mennä myös bussin keskeltä, paitsi jos kyseessä on niin sanottu "Schnellbus", joka nimestään huolimatta ei yleensä ole erityisen schnell. Matkalippua ei siis tarvitse yleensä näyttää kuin Schnellbusseissa tai klo 21 jälkeen normaaleissa busseissa. Schnellbusseissa pitää maksaa 1,20 euron lisämaksu, joten niitä kannattaa muutenkin välttää. Schellbuslisän voi ostaa lippuautomaatista, kun painaa Z-nappia lipputyypin valinnan jälkeen.

Bussiliput on jaoteltu useampaan eri kategoriaan. Großbereich-lipulla pääsee matkustamaan koko Hampurin alueella esteettä 2,60 eurolla kerta. Tämä kannattaa ottaa, jos matkustaa keskustaa pidemmälle. Nahbereich (lausutaan naaberaih ei nahberaih ja jos nyt sattuu sanomaan jälkimmäisen niin ei ne ymmärrä, kokeiltu on) toimii tietyn alueen sisällä, eli esimerkiksi keskustassa tai sitten Altonan seutuvilla. Se on merkittävästi halvempi (1,65 euroa), joten kannattaa tarkistaa, josko matkan voisi taittaa sillä. Kurzstrecke on kaikista halvin lippu, 1,30 euroa, ja sen voi ostaa kuljettajalta, jos menee vain pari pysäkinväliä. En ole ihan varma, onko näillä lipuilla oikeutta vaihtaa kulkuneuvoa matkan varrella, koska asiasta ei ole minkäänlaista mainintaa missään. HVV:n webbisivujen mukaan kännykkälipuillakin voi matkustaa. Maksavat saman verran kuin kuljettajalta ja automaateista ostetut, mutta siihen pitää ensin jotenkin rekisteröityä.

Koko päivän matkustelua varten paras lippu on Tageskarte, jos on liikkellä yksin, tai 9-Uhr Gruppenkarte Großbereich, jolla jopa 5 henkilöä voi matkustaa yhdessä huokeaan 8,60 euron hintaan koko päivän Hampurissa kunhan aloittavat matkansa klo 9 jälkeen arkipäivisin. Sivuhuomautuksena pakko mainita, että Helsingissä kolmen päivän turistilippu oli muovinen läpyskä, joka tungettiin bussissa sinne koneeseen. Noin viiden sekunin päästä kone tuuppaa sen ulos juuri siinä vaiheessa, kun takana odottelevat meinaavat rynniä väkipakolla yli. Saksassa turistiliputkin ovat sentään paperisia ja ne näytetään kuljettajalle, joka on lukutaitoinen ja siis pystyy tulkitsemaan siihen kirjoitettuja kryptisiä merkintöjä, kuten päivämäärän ja kellonajan, ilman koneen apua.

Samat liput käyvät niin busseissa, junissa kuin lautalla. Siitä tuli mieleeni, että se Hampurin läpi virtaava Elbe-joki, jossa ne lautat seilailee, vie Pohjanmereen, ei Itämereen, kuten itse luulin ennen Hampuriin muuttamista. Jonain päivänä pitää matkustaa merelle ja katsoa, mitä sieltä löytyy.

Berliinissä ollaan vierailtu sen verran, että ainakin junat ja metrot näyttävät toimivan siellä samalla periaatteella. Busseista ei ole tietoja, kun ei niitä siellä tarvinnut käyttää. Sen verran kattava oli juna- ja metroverkosto.

Pormestarinvaalit 24.2.2008

Kyllä vain! Hampurissa asuva ulkomaalainenkin saa äänestää Hampurin seuraavasta pormestarista (saks. Bürgermeister). Saksalainen vaalikäytäntö täytyy tietenkin käydä kokeilemassa ihan jo kokemuksen vuoksi.

Alan vähitellen ymmärtää, miksi puoluejärjestelmä on keksitty. Saksassa on periaatteessa neljä isompaa puoluetta, CDU (kristillisdemokraatit), SDP (sosiaalidemokraatit), FDP (liberaalit), vasemmisto ja vihreät. Näen tietysti päivittäin eri ehdokkaiden mainoksia ulkomainoksissa. Koska olen tullut tähän yhteiskuntaan sen ulkopuolelta ja suoraan sanottuna en aikaisemmin ole erityisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, mitä Hampurin pormestarit puuhailevat, ei minulla ole harmainta aavistusta eri ehdokkaiden agendoista. Koska puolueet ovat melkeinpä samat kuin Suomessa, voin päättää ehdokkaan täysin puolueen perusteella, sen kummemmin edes heidän ajamiaan asioita pohtimatta, sillä enhän tunne myöskään paikallista tilannetta. Niin ja unohdinko mainita, että en juurikaan osaa saksaa?

Olemme jo T:n kanssa miettineet, miten käyttäydymme vaalipaikalla kuin vähämieliset ja kysymme jollain saksaa muistuttavalla kielellä, että mihin se raksi pitää laittaa tai muuta sellaista. Kyllä nyt on pormestarin valinta hyvissä käsissä!

Viikonloppuelämää Hampurissa

Hampurissa maleksiminen on lempipuuhaani. Tänään vietimme lauantaipäivän ulkona kaupungilla. Matkustimme bussilla ja junalla (Gruppenkarte eli ryhmälippu 8,60 euroa pätee koko päivän) ensin Sternschanzelle melko tyylikkääseen portugalilaisespanjalaiseen kalaravintolaan (2 hlö 25 euroa + tippi 2 euroa), jonka tarjoilija oli oikein ystävällinen ja puhelias. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa keskustaan, jossa kiersimme ensin urheiluliikkeitä. Näimme yhden "We want peace in Kenya!"-mielenosoituksen ja yhden turkismyyntiä vastustavan mielenosoituksen ennen kuin jumitimme Thalia-kirjakauppaan Alster-järven rannalle pitkäksi aikaa lueskelemaan kirjoja. Ostin Ayaan Hirsi Alin kirjan Infidel. My life (12,40 euroa). Ehdin jo lukea muutaman sivun ja täytyy sanoa, että melko erilaisista lähtökohdista toiset tulevat tähän maailmaan.

Kirjakaupasta siirryimme Alsterin toiselle puolelle hienostoalueelle Engelchen-kahvilaan, jonka Jamaika-torttupala oli oiva valinta (kokonaiskustannukset 1 espresso, 1 vihreä tee, yksi iso kakkupala 7,90 euroa + 1,10 euroa tippiä). Saksassahan tippaaminen tapahtuu siten, että tarjoilijalle sanotaan mihin laskua suurempaan sopivaan tasasummaan haluaa pyöristää laskun. Opin tämän Deutschelinna-blogista vasta noin kuukausi pari sitten ja tajusin millaisia moukkia olemme olleet, kun olemme tylysti jättäneet tipin pöydälle. "Machen Sie XXX euro" tuntuu toimivan.

Päätimme kävellä kahvilasta satamaan Landungsbrückenille ja hypätä sieltä junaan. Matkan varrella satamaan silmään osui Edel Curry -ravintola (suom. Jalo Curry), joka mainosti itseään das Currywurst Restauranttina. Se oli niin hilpeää, että otin pari kuvaa. Ravintola sijaitsee aivan Hampurin keskustassa, joten se oli melko hienon näköinen toisin kuin ne tavalliset pikaruokacurrywurstpaikat.

Tarjonta ravintola Edel Curryssä oli kuitenkin menun mukaan ihan tuttua samaa mitä työpaikan kanttiinissa eli currywurstia ja ranskalaisia perunoita. Ehkä ne oli jotenkin hienompia ranskalaisia ja makkaroita kuin muissa paikoissa. En tiedä, kun emme kokeilleet. Kanttiinin currywurstissa ei meinaan ainakaan ole mitään jaloa, vaikka osa työkavereista syö sitä joka päivä kanttiinissa, koska se on havaittu empiirisin vuosia kestäneiden kenttäkokeiden perusteella epätodennäköiseksi vatsataudin lähteeksi.

Sellainen päivä tänään. Nyt illalla olisi tarkoitus lueskella aiemmin hankittuja kirjoja ja tehdä punnerruksia. Tavoite on, että saisin tehtyä kerralla 15 punnerrusta vuoden loppuun mennessä. Kuulostaa vähältä, mutta vuoden alussa sain tehtyä vain yhden ja toissapäivänä meni jo neljä^(*. Tavoite on hyvä olla niin alhaalla, että sen ylittäminen tuntuu täysin mahdolliselta, jolloin harjoittelu tuntuu mielekkäältä. T on laatinut jo optimaalisen treeniohjelman jos toisenkin, joten kohta olen yhtä vahva kuin Peppi Pitkätossu.

Laitoin juttuun mukaan hinnat ja tipit, koska ajattelin, että Hampurin hintataso voi kiinnostaa. Toisaalta, nuorten naisten sanotaan tippaavan vähiten, joten olen alkanut viime aikoina tietoisesti antamaan hyvin tippiä ihan vain rikkoakseni muotin.

Tschüss!

^(* Noin tunti postauksen jälkeen selvisi, että neljää mielestäni melko hyvää punnerrustani ei lasketa, koska rintakehän täytyy punnertaessa osua maahan. Typerä sääntö.. Punnerrussaldo siis 0 tähän mennessä. Ehkä se 15 on sittenkin aika paljon. Tästä lähin treeniohjelma punnerruslihasten kasvattamiseksi: Aamulla, töiden jälkeen ja illalla 10 naistenpunnerruksen sarja (polvet maassa ja nämäkin ainakin osa huijauspunnerruksia, eli rintakehä osuu vain melkein maahan). Joinain päivinä taas kokeilen tehdä oikeita punnerruksia niin monta kuin jaksan, jotta tiedetään missä mennään. Lisäksi vielä muiden lihasten harjoittelua ja venyttelyä vähän rennompaan tahtiin. Jos ei tällä ohjelmalla tule nörtille lihaskuntoa, niin ei sitten millään.

Biodynaamista viljelyä, huoh

Kirjoittelin aiemmin, että olisimme halunneet tilata kotiin orgaanisen boksin, muttemme löytäneet Hampurista kyseisen palvelun tuottajia. Maaginen sana oli Biokiste. Hampurissa onkin monia bioviljelijöitä. Olimme jo innoissamme tilaamassa kokeiluboksia, kun luin tarkemmin viljelijöiden viljelytapoja. Olisi pitänyt arvata, että Saksassa kun ollaan niin kyseessä ei ollutkaan luomuviljely vaan biodynaaminen viljely, joka on Rudolf Steinerin keksimä homeopaattinen viljelymenetelmä, jossa planeettojen asennoilla on jotain merkitystä. Nyyh.

Olin siis jo luopunut orgaanisen boksin ajatuksesta toistamiseen, kun luin Helsingin Sanomien artikkelin siitä, kuinka lähiruoka ei olekaan ilmastoystävällistä. Siis sen sijaan, että söisin täällä tuotettuja vihanneksia, ne kannattaa ostaa lähikaupasta, jonne tuodaan kerralla paljon tavaraa, vaikka se tuotaisiinkin Brasiliasta.

Olemmekin siis eläneet ympäristöystävällisesti tietämättämme. Jos olisin jo tilannut biokisten, ottaisi varmaankin päähän. Toisaalta, tämänkaltaiset uutiset tuntuvat aina kumoutuvan jonkin ajan päästä, kun jokin toinen tutkimus osoittaa, että lähiruoka on sittenkin parempi ympäristölle jollain muulla tavoin. Pieni kuluttaja ei mitenkään voi käsittää, mikä on hyväksi ja mikä ei. Eikö joku voisi tutkia näitä asioita kunnolla. Haloo?