Dienstag, 29. April 2008

Ratkaisu kaikkiin ongelmiimme: muovi!

Tutkijat Venäjältä ovat saaneet idean peittää napajäät lentokoneesta levitettävällä polymeeriverkolla, joka estäisi jään sulamisen auringonpaisteessa. Tutkija kuvailee oivallista suunnitelmaansa: "It could be possible, under the right weather conditions with no wind, to distribute these polymer films by airplane. Each piece of film would be several meters in dimension."

Vähän kuin lääkäri ehdottaisi aamuista päänsärkyään valittavalle juopolle lääkkeeksi muutamaa loiventavaa olutta, vaikka oikea ratkaisu olisi tietenkin lopettaa juominen.

Montag, 28. April 2008

Kasveja ja kukkia

Kävimme lauantaina kaupungilla Feldstraßella, jonka lähistöllä messukeskuksen lähellä on melkoinen "taiteilijakatu", Marktstraße. Jos haluaa sopeutua alkuperäisväestöön kannattaa näyttää vähän krapulaiselta ja pukeutua joko muodikkaaseen huppariin tai joihinkin omituisiin kledjuihin. Molemmille tuli kyseisestä paikasta jotenkin mieleen Berliini. Aito meininki siis. T osti shirtlab-kaupasta Marktstraßelta makeen t-paidan. Sieltä kävelimme Planten un Blomeniin, josta kuvia ohessa. Sunnuntaina emme enää ehtineet katselemaan Hamburg Marathonia, jolle osallistui 20 000 ihmistä, koska päivän kohokohta oli käynti lähijätskikahvilassa, joka on tosi söpö.

Samstag, 26. April 2008

Kevät saapuu Hampuriin

Keskiviikkona läheisessä Elbe Einkaufzentrumissa, tuttavallisesti EEZ:ssa, oli käynnissä Hamburger Schachklubin näytösottelu. Kuvassa shakin naisten suurmestari Vera Jürgens pelaa simultaanishakkia neljää vastustajaa vastaan hillittömällä vauhdilla. Vuonna 2006 otetussa kuvassa hän näyttäisi pelaavan EEZ:ssa samaa poikaa vastaan kuin keskiviikkona.


Monissa puissa on jo lehdet.

Sonntag, 20. April 2008

TransMongolian keikalla

Eilen satuimme lempparibändimme TransMongolian keikalle Altonassa. Viime kesänä ostin heidän levynsä "Gesang des Himmels" heidän esiintyessään Rathausin edessä. Aivan älyttömän hyvä levy!

Ken haluaa tunnelmoida kurkkulaulantaa, tässä youtube-video heidän aiemmasta keikastaan jonkun muun kuvaamana.

Dienstag, 15. April 2008

Wikipedian, läppärin ja maittavan ruoan nimeen, ou jeah

Wikipedia on muuttanut elämäni. Tai itse asiassa Wikipedia:Oleta muilta hyvää tahtoa-ohje on tuonut minulle valaistuksen.

Elämältäni on puuttunut suunta, mutta nyt olen löytänyt sen. Olen seurannut Wikipedian editoimisen aloittamisesta lähtien Wikipedia-moraalisäännöstöä, joka on parantanut huomattavasti elämänlaatuani.

Wikipedian Oleta muilta hyvää tahtoa -käskyt ovat:

"Ole kärsivällinen uusien tulokkaiden kanssa." Ei kukaan ole seppä syntyessään. Netissä vihamielisyys ylikorostuu, koska näennäisesti nimettömänä on paljon helpompi haukkua ihmisiä kuin kasvokkain. Kasvotustenkin ihan noudattamisen arvoinen.

"Hyvän tahdon olettamisessa on kyse aikeista, ei teoista." Kannattaako suuttua, jos aviovaimolta/kaverilta/veljeltä/lapselta tipahtaa maitotölkki lattialle tai pyykit ovat jääneet ripustamatta? Eikö kyse ole vain vahingosta tai unohduksesta. Positiivinen lähestymistapa: "Oi voi, kävipä ikävästi. Anna mä autan." tai "Heeei, nää pyykithän on valmiit. Laitanko nää kuivumaan?" Voiko parisuhde paremmin, jos ei suutu turhasta?

"Wikipediasta löytyy varmasti myös ihmisiä[,] joiden kanssa sinun voi olla vaikeaa tehdä yhteistyötä. Sekään ei tarkoita, että he yrittäisivät murskata koko hankkeen." Pitkämielisyys on vaikeaa, mutta ei sitä kukaan helpoksi ole väittänytkään. (Ok, vähän häiritsi tuo pilkkuvirhe tuossa.. Kuka tollo tuonkin on kirjoittanut. T kommentoi vierestä: "Nimimerkillä Pedantti".)

Jos koen vääryyttä, haluanko kostaa sen takaisin tekemällä itse ikävän tempun? Mitä siitä taas seuraa? Jos Barry Schwartzia uskotaan, negatiiviset muistikuvat hallitsevat positiivisia, joten pieni negatiivinen sana voi kumota monta positiivista. Kostamisella eivät siis asiat mene yhtään eteenpäin vaan taaksepäin. Se voi tuhota monta hyvää muistoa, jopa kokonaisen ihmissuhteen.

Noudattamalla "Oleta muilta hyvää tahtoa"-uskontoa, jota jotkut ilkeämieliset saattaisivat lapsenuskoksi sanoa, pääsee kuitenkin pitkälle myös maailmassa. Jos joku arvostelee kriittisin sanoin työtäni, voin aina ajatella, että "ah, tämä ihminen ajattelee kuitenkin parastani, muttei vain osannut sanoa sitä kauniilla tavalla".

Olen saavuttanut vihdoinkin mielenrauhan.

Sonntag, 13. April 2008

Hiukkasten ja fotonien taisto

Olen ollut kirjoitushaluton viimeiset päivät erään ikävän sattumuksen vuoksi, mutta nyt annan taas kynän liihoitella viikko sitten avatusta pullosta kaadetun punaviinilasillisen ja Schweizer Gruyère-juuston siivittämänä.

Viime viikolla liityin Facebookiin ja havaitsin, että väitöskirjan teko on todellakin yksinäistä puuhaa. Suurin osa "frendeistäni" on työkavereita tai N vuotta sitten viimeksi nähtyjä koulukavereita.

Itse asiassa tämän kertainen aiheeni liittyy taas tieteeseen. Sain aiemmin palautetta paranormaaleihin ja muihin hörhöaiheisiin liittyvistä postauksista. Niitä pidettiin hieman nolostuttavina. Joten otan tästä onkeeni ja yritän kirjoittaa jotain tieteestä.

Fyysikot ovat ehkä ylimielisintä porukkaa mitä tiedän. Vain harvat tunnustavat jonkin muun tutkimusryhmän olevan huippuluokkaa itseensä tai omaan tutkimusryhmään verrattuna, vaikka jatkuvasti purnataan kyllä olosuhteiden huonoudesta tai rahan vähyydestä, jotka selittävät tietenkin omien tulosten vähyyden.

Männä viikolla seminaarissamme piti esitelmän hiukkasfyysikko, joka teki hiukkasfysiikkaa tavanomaista pienemmällä laitteella. Esityksen aikana tuli selväksi, että laitteella ei itse asiassa ole saatu mitään tuloksia eikä sillä tulla saamaankaan, sillä heidän tutkimiensa hiukkasten energiat ovat eri alueella kuin mitä laitteella tullaan näkemään. Fotonifyysikoiden ilmeistä ja nauruista kävi selväksi, että ylimielisyys salissa oli ennennäkemätöntä luokkaa. "Voi noita hiukkasfyysikoita, taas hassattiin puolimiljoonaa euroa ihan hukkaan." Mikä tässä oli huvittavaa, oli se, että alunperin koko koe tehtiin sen takia, että eräs toinen ryhmä oli raportoinut aiemmassa tutkimuksessaan yllättävistä tuloksista, joita tällä kokeella haluttiin toistaa. Kertakaikkisen kunniakas ja hyvin tieteen etiikan mukainen idea siis. Ennen DESYn kokeen aloittamista tämä tuloksista raportoinut ryhmä oli onnistunut kuitenkin parantamaan omaa laitteistoaan ja havainnut, etteivät he enää kykene toistamaan aiempaa tulosta. Projekti DESYssä oli kuitenkin silloin jo käynnissä.

Pari päivää myöhemmin kuulin toisen esitelmän LCLS-röntgenvapaaelektronilaserista, joka rakennetaan Kaliforniaan ihan lähiaikoina. Tällä kertaa yleisö oli hiljaa ja kuunteli kiltisti, kuinka esitelmöitsijä selitti, miten LCLS:llä sitten tutkitaan kemiallisia reaktioita. Kukaan ei kysynyt paljonko projekti tulee maksamaan. Kuten puhuja totesi, röntgenlaserit ovat tällä hetkellä tuntemistamme tavoista ainoa, joka mahdollistaa samanaikaisen aika-, paikka-, ja energiatilan tutkimuksen materiaalista. Se on aika paljon se.

Puhuja mainitsi kuitenkin, että itse asiassa molekyylien perustilan (siis se tila, missä ne eivät ole virittyneitä) tutkiminen voi olla aika vaikeaa, koska röntgenvapaaelektronista tuleva valopulssi on niin intensiivinen, että molekyylit virittyvät siitä helposti. Röntgenvapaalelektronilasereitahan on markkinoitu nimenomaan sillä perusteella, että niillä pystytään tutkimaan kemiallisten reaktioiden dynamiikkaa eli aikakehitystä hyvin tarkasti. Miten sitä voidaan tutkia tarkasti, jos itse koejärjestely vaikuttaa huomattavasti tutkittaviin molekyyleihin ja niiden energiatiloihin?

Itse luulen, että perimmäinen syy pienen hiukkasfysiikkakokeen tekijän pilkkaamiselle oli siinä, että hän, hiukkasfyysikko, yritti tehdä fysiikantutkimusta pienellä laitteella, kun taas fotonifyysikkojen tämän hetkinen unelma tuntuu olevan tehdä kemiallisia ja biologisia tutkimuksia suurella laitteella. Osoittaakseen paremmuutensa, fotonifyysikon on röyhisteltävä tarmokkaasti höyhenpeitettään, jotta kaikki varmasti tajuavat hänen olevan kaikesta huolimatta fyysikko, vaikkei hän ymmärtäisikään mitään ''standardimallista''. Fyysikon hänestä tekee iso ja monimutkainen laite.

Samstag, 5. April 2008

Vain pisara meressä

Lähetin tänään kirjeen Kiinan pääministerille. En siksi, että olisimme hyviä tuttuja, vaan siksi, että Kiina ei edelleenkään anna ihmisten ajatella vapaasti. Toissapäivänä Kiinan viranomaiset tuomitsivat kiinalaisen ihmisoikeustaistelijan, nimeltään Hu Jia, vankeuteen kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Lähetin hänen vuokseen pikavetoomuksen.

Kiina on minulle ongelmallinen tapaus. Kiina on niin iso, ettei suomalainen voi sitä käsittää. Voi olla, etteivät niin isossa maassa kaikki voi toteuttaa itseään, olla individualisteja. Tavallaan siis ymmärrän hallituksen tarpeen kontrolloida kansaa. Jotenkinhan se on pidettävä järjestyksessä. Jos joku ryppyilee, hänet on pistettävä ruotuun. Kiina ei yhtä ihmistä kaipaa. Sama argumentti käy toisaalta myös toisin päin: Mitä se haittaa, jos yksi ihminen ajattelee eri tavalla?

Tiedän monia ihmisiä, joita pikavetoomusten lähettäminen ei juurikaan houkuttele. Miksi kenenkään kannattaisi viettää aikaansa raapustellen kirjeitä Kiinan tai Irakin tai jonkin hassun maan pääministerille tai presidentille?

Minä lähetän kirjeitä seuraavasta syystä. Kuvittelen itseni johonkin omituiseen maahan, jossa ei ole naiselle sallittua esimerkiksi opiskella yliopistossa. Ihan vain periaatteesta olen tietenkin osallistunut mielenosoitukseen, joka vaati lisää oikeuksia naisille. Minut otettiin kiinni ja jouduin vankilaan vailla toiveita reilusta oikeudenkäynnistä, sillä mielipiteen ilmaiseminen tässä kummallisessa maassa on rikos, vaikkei sille olekaan rikosnimikettä. Muutamia viikkoja myöhemmin postinkantaja tuo muutamia kirjeitä jonkin johtajan sihteerille, joka uskollisena avaa ja järjestää ne siistiin pinoon johtajan luettavaksi. Johtaja huomaa, että muutamassa niistä vaaditaan minun ja muutaman muun mielipidevangin vapauttamista. Päivä päivältä kirjeitä alkaa tulla kuitenkin enemmän ja enemmän. Vain viikkoa myöhemmin postinkantaja kiroaa selkänsä pian katkeavan postisäkin kantamisesta ja johtaja ei suostu enää edes katsomaan kirjeitä. Hän tietää, mitä niissä on. Niissä kaikissa kirjoitetaan, että minut pitäisi välittömästi vapauttaa. Johtaja kertoo asiasta alaisilleen ärtyneenä ja jotenkin tieto kulkeutuu korviini, kenties jonkun näsäviisaan vartijan kertomana. En ole saanut puhua läheisilleni enkä asianajajalleni viikkoihin, joten tieto saa minut niin iloiseksi, että purskahdan kyyneliin. Joku ulkopuolella taistelee puolestani.

Yhden pikavetoomuskirjeen kirjoittamiseen kuluva aika ei ole minulta pois. Minä vain annan sen eteenpäin. Miksi 10 minuuttia minun elämästäni olisivat arvokkaampia kuin 10 vuotta jonkun toisen elämästä?

Olen ollut viime päivinä vähän synkällä tuulella. Totesimme T:n kanssa, että saatan saada huonoja viboja maailmanloppua käsittelevän tietokirjallisuuden lukemisesta. Äiti toi mukanaan viime viikonloppuna Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa luettavaksi ja sehän meni minulta kahdessa illassa eli ennätysajassa. Jared Diamondin Collapse sen sijaan on edelleen kesken. Lääkäri saattaisi siis määrätä iloisempaa lukemistoa lääkitykseksi surulliseen fiilikseen. Ensiavuksi kelpasi kuitenkin ilta uusien ihmisten seurassa. T sai viime viikolla työtoveriltaan kutsun lautapeli-iltaan ja niinpä tänään pelasimme yhdessä T:n puolalaisen työtoverin ja tämän saksalaisen tyttöystävän kanssa Niagaraa, Samuraita ja puolalaisversiota Settlers of Catanista. Maailman kärsimykset unohtuivat moneksi tunniksi!

Lisäys 6.4.2008. Hun tuore kirjoitus Washington Postissa Hu Jia & Teng Biao: The real China and the Olympics.

Mittwoch, 2. April 2008

Moin moin, wie geht's?

Muurahaisten lähdön jälkeen täällä on ollut rauhallista. Isä ja äitikin matkustivat tiistaina Berliiniin ongelmitta. Blogituksen aiheitakin on alkanut kerääntyä, joten jospa tässä saisi jonkin järkevän postauksen jonain päivänä aikaisiksi.

Saksalainen työtoverini oli Italiassa lomalla ja havaitsi, ettei italian puhuminen sujunutkaan niin hyvin kuin hän olisi halunnut. Siitä viisastuneena hän alkoi viikko sitten puhua minulle pelkästään saksaa. Nykyään käymme siis lounaalla ja puhumme saksaa. Hän opettaa mielellään minulle aitoja hampurilaisia ilmaisuja. Jo heti ensimmäisenä päivänä uudessa työpaikassa olin oppinut, että "moi" on hampuriksi moin. Nyt työtoverini opetti, että Hampurissa sanotaan, että joku on mucksch, kun hän mököttää. Toisin sanoen, viimeisen viikon aikana saksan osaamiseni on nopeasti kohentunut. Olen myös huomannut, etten enää pelkää tavallisia vuorovaikutustilanteita kaupassa, koska ymmärrän jo suurimman osan kysymyksistä. Lähijäätelökahvilan rouva juttelee meille jo tuttavallisesti, kun olemme käyneet siellä niin usein vieraiden kanssa ja kahdestaankin. Sunnuntaina tilasin vahingossa vohvelin jäätelön sijaan, mutta ihan hyvää sekin oli.

Töissä vaikuttaa siltä, että tulevaisuutta tällä alalla saattaisi olla uudella synkrotronilla. Uran luominen kuitenkin tarkoittaisi pidempiaikaista jäämistä Hampuriin. Eikä kyse ole vain siitä saanko minä töitä vaan myös T:lle pitäisi löytyä kiva työ samasta kaupungista, kun nykyinen sopimus loppuu.

ESRFssä katselin miten kolmannen sukupolven synkrotronilla tehdään töitä. Siellä oli yksi kaveri noin 30 tuntia putkeen töissä auttamassa meitä mittauksissamme. Loppuviikon hänen auttamisensa menivät aika sekaviksi, kun unenpuute alkoi aiheuttaa pientä epäjärkevyyttä toiminnoissa. Niinpä minua vähän mietityttää, että kannattaako sellaiseen hulluuteen ryhtyä.

Eilen kuitenkin lupasin lähteä mukaan mittausmatkalle Grenobleen ESRF:ään toukokuussa ja viime viikon torstaina kai lupasin kalustaa yhden tai kaksi kemianlaboratoriota uuden mittausaseman käyttäjiä varten. Yksi kaveri sieltä uudelta synkrotronilta on keksinyt, että kehumalla ihmisiä hyvästä työstä, heidät saa tekemään lisää töitä. No, toimiihan se näköjään.

Kaksi viime päivää on satanut vettä. Huhtikuun sää onkin jo tiedossa: Aprilwetter.