Pyöräilyä Elben toisella rannalla

Pari viikkoa sitten lähtiessämme kotiin Hafengeburtstagilta pyysi T:n kaveri meitä seuraavana päivänä mukaan pyöräretkelle. Noin seitsemän aikaan seuraavana iltana olimmekin vihdoin pyörinemme Elben toisella rannalla. Joutuisaan tahtiin pyöräilimme ohi Airbusin tehtaan ja ihastelimme suloisia maalaismaisemia. Jossain vaiheessa saimme "loistoidean" mennä takaisin Elben pohjoispuolelle vanhaa Elbetunnelia pitkin. Se on ainoa jalankulkijoille avoin tunneli Elben ali. Siltoja Elben yli ei kai täällä Hampurissa ole, joten se tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta varsinkin, kun rantautuisimme suoraan Hafengeburtstagille tunnelin toisesta päästä ja viimeisen lautan aikataulusta ei ollut tarkkoja tietoja.

Olimme jo pyöräilleet lähelle satamaa, kun vastaan tuli mies, jolta T:n kaveri sosiaalisena tietysti kysäisi, että tästäkös sinne Elbetunneliin mennään. Mies paljasti, että on töissä satamassa ja on itse asiassa menossa juuri lautalle, joka menee Elben yli. Elbetunnelille päin vievä silta oli kuulemma hajonnut jokin aika sitten, eikä sitä vielä ole korjattu, joten olisimme joutuneet pyöräilemään noin 50 kilometriä etelään päästäksemme tunneliin vievälle tieosuudelle. Olimme vähän pettyneen näköisiä, mutta mies neuvoi täydellisellä englannillaan meille edessä odottavan vielä kuitenkin hienoja näköaloja satamassa, joten pyöräilimme vielä satamaan ennen kuin lähdimme takaisin lautalle. Ilman T:n sosaalisen kaverin kysymystä olisimme todennäköisesti jääneet viimeisestä lautasta ja joutuneet yöpymään Elben eteläpuolella.. Viimeinen lautta menee siis joskus yhdentoista maissa.

Ohessa kuvia matkalta. Tuo panorama ei nyt ihan onnistunut Gimpillä, mutta en jaksa säätää.

Maalla näimme joutsenia, vuohia, lehmiä ja monia muita otuksia.

Autolla pääsee jumalattoman isoa siltaa pitkin laivaväylän yli.

Terminal Hamburg Tradenau.

Mittauksia vieraalla maalla

Eilen palasin Grenoblesta ESRF:stä täynnä energiaa. Mittaukset yövuorossa huumorintajuisen saksalaisen kanssa olivat piristäviä, vaikka puolet ajasta menikin ongelmien selvittelyyn. Viimeisenä yönä mittasimme viimeiseen sekuntiin ja viimeiseen fotoniin asti hurjalla tahdilla.

Noin puoli tuntia ennen mittausaikamme loppua alkoi neniimme kulkeutua savua. Ensimmäiseksi pelästyimme tietenkin, että laitteemme on tulessa, mutta varsin pian huomasimme, että haju tulee jostain muualta ja löysimme savuavan laitteen. Juoksin soittamaan sisäiseen hätänumeroon, johon vastanneelle miehelle kerroin, että "linjamme vieressä palaa jokin laite". Saksalainen veti savuavan laitteen sähkötöpselin irti seinästä. Noin viiden minuutin kuluttua saapui savuavan laitteen luo mies, jolle puhelimessa olin siis kertonut, että täällä palaa. Mies selitti ummet ja lammet siitä, että palovaroitin ei soinut, koska savua ei ollut tarpeeksi ja että valitettavasti hän ei voi mitään savulle. Me vain jatkoimme mittauksia nyökkäillen välillä ja lopulta mies taisi tajuta, ettei meitä kiinnosta muu kuin se, että oma laitteemme ei ala savuamaan. Lähetin datat heti koti-instituuttiin siltä varalta, että koko laitos palaa maan tasalle.

Kanttiinissa on ESRF:n työntekijöiden voittamia palkintopokaaleja.

Asiasta toiseen. Hampurissa en ole vielä nähnyt lounastauolla tiukkiin pyöräilyshortseihin pukeutuneita ihmisiä juoksentelemassa ympäri tutkimuskeskusta kuin kerran, mutta ESRF:n alueella niitä näkyi runsaasti. ESRF onkin menestynyt ilmeisesti hyvin eurooppalaisten tutkimuskeskusten urheilutapahtumissa, atomiaadeissa, kuten palkintopokaaleista näkyy.

Hafengeburtstag

Hampurin sataman syntymäpäiväjuhlat ovat maailman isoin satamatapahtuma. Tänä vuonna juhlitaan sataman 821. syntymäpäivää. Suomi on tämän vuotisen juhlan virallinen kumppani ja syntymäpäivillä olikin jonkinlainen Suomi-juhla, jonne emme tosin ehtineet perjantaina emmekä lauantaina.

Perjantaina kymmenet upeat laivat saapuivat juhlallisesti satamaan, josta todisteena oheissa kuvia. Entinen opiskelukaveri M oli katselemassa Hampuria paremman puoliskonsa kanssa ja liityimme sekalaisen joukkomme kera heidän seuraansa koko illaksi, kun pääsimme lähtemään töistä. M osaa aivan mahtavan hyvin saksaa ja sain taas lisämotivaatiota saksan opiskeluun.



Näyttävän kierroksen päätteeksi laivat parkkeerasivat satamaan.


Espanjalainen sotalaiva parkkeerasi ihan viereen.


Illan hämärtyessä.

Illemmalla kävi biletyskin hampurilaisilta mallikkaasti 80-luvun musiikin tahtiin. Valitettavasti videoiden lataaminen bloggeriin on vähän hidasta, joten tunnelmapätkä jää näyttämättä.

Juhlat jatkuvat vielä sunnuntain ja maanantain.

Wir haben einen Einbrecher in unserem Institut!

Ei kun siis piti sanomani, että instituutissamme kävi viime yönä murtovaras. Niitä on käynyt jo aiemminkin muutamia kertoja rakennustyömaalla. Ovat varastaneet kuparia. Kerran he ottivat kuparit myös yhdestä mittalaitteesta. Tiedossa on täsmälleen milloin he sen tekivät, koska mittaustietokoneelle ei tullut dataa sen jälkeen.

Tällä kertaa he murtautuivat useisiin toimistoihin EMBL:ssä tyylillä "karmit kaulassa sisään", ja löysivät autonavaimen. Auto sattui olemaan EMBL:n omaisuutta ja pihalla odottamassa anastajaansa. He myös ottivat jostain käteiskassasta rahaa, mittauskoneista parit näytöt ja yhdestä oman instituuttimme huoneesta erittäin kalliin ja uuden mikroskoopin (merkkiä Keyence), lastasivat rojut anastamaansa autoon ja ajelivat portista vartijoiden ohi onnelliseen tulevaisuuteensa. Mainitsinko, että instituuttimme aivan välittömässä läheisyydessä on myös poliisilaitos?

Yliopistojen tavoin tutkimusinstituutit eivät yleensä ole vakuutettuja. Tämä ihan vain tiedoksi sille varkaalle, joka ajattelee, ettei se mikroskooppi ole keneltäkään pois.

Käsittämätöntä saksalaisille tyypillistä typeryyttä osoittaa erityisesti se, että instituuttimme Betriebsrat on tehnyt päätöksen, että portille ei asenneta valvontakameroita. Yksi Betriebsratin jäsen jäikin myöhemmin kiinni kuparin varastamisesta instituutistamme (kertoo työkaveri), joten se selittänee Betriebsratin epäsuotuisan suhtautumisen moisiin tallennusvälineisiin.

Voi näitä saksalaisia. Onneksi pääsen pakoon Ranskaan mittausreissulle vähän yli viikoksi sunnuntaina. Sitä ennen kuitenkin juhlimme Hampurin Hafengeburtstagia eli sataman syntymäpäiväjuhlaa.

Viime päivinä työt ovat maistuneet ja olen päässyt normaaliin flow-tilaan pienien koodaustehtävien avulla.

Terveisiä äitille Ameriikkaan ja isille kotomaahan! Hyvin menee.

Tylsyys tappoi fyysikon

Olen odotellut kesälomaa kuin kuuta nousevaa viimeisen kuukauden. Ehkä se johtuu siitä, etten ehtinyt viettää lomaa viime kesänä. En muista koskaan ennen olleeni näin epämotivoitunut työn tekoon.

Mieleni tekisi hirveästi ryhtyä johonkin näistä ammateista: kahvilan pitäjä, siivooja, luomuviljelijä, journalisti, tehdastyöläinen. Yritin niin kovasti keksiä jotain maailmaa mullistavaa ajatusta omalta alaltani koko vuoden ja nyt olen tajunnut, ettei sitä taida olla tulossa. Ärsyttää, kun ainoa motivaatio tutkimustyössä olisi nimenomaan maailman pelastaminen. Kaikki tutkimus tuntuu olevan sitä ainaista nanopartikkeleiden pyörittelyä, josta ei tunnu koskaan seuraavan muuta kuin uusi julkaisu.

Mutta joskus nanopartikkeleilla on suurempikin merkitys. Gerta Fleissner kollegoineen löysi kirjekyyhkyjen nokasta rautaa sisältäviä magneettisia maghemiittinanopartikkeleita. Kirjekyyhkyt pystyvät näiden nanopartikkeleiden magneettisten ominaisuuksien avulla suunnistamaan pitkiäkin matkoja Maan magneettikenttää apuna käyttäen. Tämä tutkimus julkaistiin viime vuoden keväänä ja se sai jonkin verran kansainvälistä huomiota ja se on todennäköisesti hienoin viime vuonna tutkimuslaitoksessamme saatu tulos.

Tekniikka ja talous -lehti puolestaan raportoi verkkosivuillaan toissapäivänä, että Peter Horen tutkimusryhmä Oxfordin yliopistosta olisi keksinyt, että lehtokertun silmistä löytynyt proteiini reagoi herkästi jopa Maan magneettikenttään. Tutkimusryhmä ehdottaa, että linnut näkisivät Maan magneettikentän ja voisivat sillä tavoin suunnistaa sen avulla.

Ovatko molemmat oikeassa vai suunnistavatko eri linnut eri tavoin? Tavattoman kiehtovia tuloksia yhtä kaikki.