Sonntag, 28. Februar 2010

Itseluottamus

Kävin viime viikolla Berliinissä. Kivaa oli! Tänään kuuntelin youtubesta Joe McElderryä, joka 18-vuotiaana voitti brittien X-factorin. Kaveri osaa kai ihan oikeasti laulaa. Siltä se minusta ainakin kuulostaa.

Conan O'Brien on sanonut jotenkin niin, että menestys on kuin valkoinen smokki, jonka pukee päälleen. Aluksi sitä ihailee yllään, sitten alkaa pelätä, että tahraa sen. Ehkä näin on. Tuo smokki ei kuitenkaan kuvaa vain menestystä vaan kaikkea muutakin ihmisten välistä kanssakäymistä. Kukapa ei olisi tuntenut olonsa epävarmaksi jonkun ihanan ihmisen seurassa. "Olen päässyt jo näin pitkälle. Olen hänen kaverinsa. Onpa hienoa. Mutta kauanko kestää, että hän huomaa, että olen ihan tavallinen ihminen?" Aina pitää osoittaa jotenkin olevansa erityinen ja rakastettava. On vain harvoja ihmisiä, joiden seurassa en tunne sellaista tarvetta ollenkaan. Aivan lähimmät lapsuudenystävät ja vanhemmat (ja epäilemättä myös sisarukset niille, joilla niitä on) ovat sellaisia. He rakastavat meitä sellaisina kuin olemme. He ovat nähneet miten kehityimme sellaisiksi kuin nyt olemme. Heille emme ole erikoisia ihmisiä sen takia, että harrastamme jotain erikoista, vaan ihan muista syistä. Itse asiassa, uskon, että tiettyjä hyviä peruspiirteitä lukuun ottamatta suurin osa siitä, että pidämme jostain ihmisestä perustuu sille, että luotamme häneen niin suunnattomasti, ettemme kyseenalaista heidän ystävyyttään. Luotamme siihen, että hän on ystävämme joka tapauksessa. Tällainen luja ystävyys ei synny vuodessa tai kahdessa vaan siihen menee useita vuosia ja se syvenee kokemuksen karttuessa.

Suurin osa ihmisistä käy jatkuvaa kamppailua saavuttaakseen lisää itsevarmuutta. Minulla on kausia, jolloin olen varma ja järkkymätön, ja kausia, jolloin olen herkkä ja helposti särkyvä. Itsetutkiskelun kautta olen yrittänyt saavuttaa tilan, jossa pääsisin eroon näistä vaihteluista ja pystyisin ikään kuin astumaan ulos koko inhimillisestä tunteiden vaihteluista. Se on vain kovin vaikeaa. Olen kuitenkin pyrkinyt absoluuttiseen altruismiin kaikessa mitä teen. Yritän maksimoida kokonaisonnellisuuden. Tällainen tavoite pistää omat tunteet ja epävarmuudet osittain syrjään. Silloin ujokin uskaltaa bussissa vaihtaa paikkaa, jotta tuntematon pariskunta pääsee istumaan vierekkäin. Ihmiset arvelevat, että kyse on ystävällisyydestä, mutta loppujen lopuksi omalla kohdallani taustalla on kyllä ihan tällainen järkiperäinen onnellisuuden maksimoimistavoite.

Kyllähän se niin on, että ihminen muuttuu paremmaksi ihmiseksi tehdessään hyviä tekoja. Ei se oikein toimi niin päin, että ensin muututaan hyväksi ihmiseksi ja sitten aletaan tehdä hyviä tekoja.

Sonntag, 14. Februar 2010

Paistettu kana

Tämän vuoden TED-palkinnon sai Jamie Oliver yrityksestään reformoida kouluruokailua Britanniassa ja USA:ssa. Oliverin palkintopuhe on loistava. Niin on myös hänen kanareseptinsä, jota kokeilimme tänään T:n kanssa. Noudatimme reseptiä orjallisesti, mutta parempi olisi ollut korvata ainakin osa perunoista esimerkiksi porkkanoilla ja lantulla. Onpa ihanaa kokata yhdessä kunnon ruokaa!