Vastaus herra Enbuskelle

Tuomas Enbuske kirjoitti blogimerkinnän siitä, kuinka sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöissä ovat hänen mielestään ihan peestä. Enbuske aloittaa kirjoituksensa jotenkin loogisesti, mutta parin kappaleen päässä odottaa melkoinen tyylimuutos. Sarkastisesti kaveri alkaa kirjoitella siitä kuinka naisten älykkyys ei riitä pörssiyhtiöiden johtoon ja muutenkin naiset tykkäävät hänen mielestään ihan vääristä asioista.

On totta, että älykkyysosamäärätestit ovat mitanneet naisten olevan hitusen (muutama pinna) vähemmän älykkäitä keskimäärin kuin miehet ja on totta, että miehissä on hieman enemmän neroja kuin naisissa. Ei kuitenkaan pitäisi olla mikään suuri yllätys Enbuskellekaan se, että keskimäärin pörssiyhtiöiden johtokunnissa ei istu puolta väestöä vaan vain muutama hassu, kenties alle promille koko väestöstä. On myös turha kuvitella, että ne äärimmäisen älykkäät ihmiset hakeutuisivat pörssiyhtiöiden johtoon. Heillä ei riitä siihen sosiaalisia rahkeita. Pörssiyhtiötä kun ei voi johtaa samoin kuin matemaattista kaavaa. Pörssiyhtiö koostuu ihmisistä ja johtamisessa on kyse ihmisen parhaiden kykyjen esille saattamisesta. Johtajalla on loppujen lopuksi melko vähän sanottavaa yhtiön menestykseen, jos hänen alaisensa eivät ole loistavia. Johtajan tehtävä on löytää parhaat mahdolliset työntekijät ja saada heidän aivokapasiteettinsa mahdollisimman hyvään käyttöön.

En ole mikään naiskiintiöiden palava puolestapuhuja, mutta on törkeää väittää, että naiset eivät voisi olla johtajia siinä missä miehet. Jopa loistavia sellaisia. Vain ihminen, joka ei ole koskaan työskennellyt minkään firman johtoryhmän jäsenten läheisyydessä voi kuvitella, että johtajat valittaisiin jotenkin älykkyyden perusteella. Useimpiin luottamustehtäviin valitaan yleensä kaveri tai tuttu. Ja jos sattuu olemaan mies, ensimmäiset kymmenen mieleen tulevaa kaveria ovat todennäköisesti myös miehiä. Tällä tavoin luottamustoimissa istuu usein pelkästään miehiä. Toki johtoportaassa on myös miehiä, jotka aktiivisesti muistavat ottaa huomioon myös naisalaisensa. Muutenhan jokaisessa johtoryhmässä istuisi tätänykyä pelkästään miehiä.

Jos nyt kuitenkin lähdetään Enbusken ajatusleikkiin ja kuvitellaan, että johtoryhmän sukupuolella tai pätevyydellä olisi jotain merkitystä niin tarkastellaanpa nopeasti kolmen eri firman johtoryhmän sukupuolijakaumaa. Sovitaan, että VR:llä ja Nokialla menee huonosti. VR:llä on johtoryhmässä yhdeksän miestä ja kaksi naista. Nokialla puolestaan on samoiten yhdeksän miestä ja neljä naista, mutta naisista kolme on tämän vuoden puolella asemaan astuneita. Entäs sitten hyvin menestyvässä yhtiössä? KONEen johtokunnassa on miehiä 10 ja naisia kaksi.

Mitä voimme johtoryhmien koostumuksesta päätellä? Emme yhtään mitään. Näyttää siltä, että pari naista johtoryhmässä ei vaikuta yhtiön menestykseen. Yhtiön menestykseen ei näytä vaikuttavan myöskään miesten määrä, vaikka voitaisiin tietysti ajatella, että KONEen yksi ylimääräinen mies saattaisi olla avain KONEen menestykseen. On hyvin epätodennäköistä, että johtoryhmien sukupuolikiintiöt vaikuttaisivat yhtiöiden menestykseen yhtään mitenkään. Enemmän yhtiöiden menestykseen vaikuttaa kansainvälinen taloustilanne ja kaikenlaiset satunnaiset virheet niin kilpailijoiden kuin omankin väen puolelta. Johtokunnan ainoa reaalinen arvo on toimia inspiraationa omalle väelle ja keulakuvana ulospäin. Toki johtokunnassa myös tehdään päätöksiä ja strategioita, mutta Enbusken lohduksi johtokunnassa olisi silti vielä muutama ideanikkari (lue mies) jäljellä. Eiköhän ne johtokunnan naiset kuitenkin hyväksy kaikki ne miesten hyvät ideat.

Kuten sanottua, en välttämättä kannata sukupuolikiintiöitä, mutta toivottavasti näillä perusteluilla myös Enbuskelle on selvää, että kiintiöillä ei todennäköisesti olisi negatiivisia vaikutuksia, jos ja kun muutos kiintiöihin tehtäisiin hienovaraisesti ja hitaasti. Kiintiöissä pitäisi tietysti olla erityisesti siirtymävaiheessa riittävästi liikkumavaraa, jotta todella hyvän kaverin voisi aina palkata, oli hän sitten mies tai nainen. Omassa teknisellä alalla toimivassa firmassamme jo pelkästään se, että olemme velvoitettuja ottamaan kahdesta yhtä pätevästä hakijasta sen, joka on nainen, on kasvattanut naisten määrää firmassa jopa kymmenillä prosenteilla. Naisten mahdollinen muutaman pisteen arvoinen älykkyyden puute siis tuskin olisi mikään este kiintiöille. Monet muut syyt voivat kyllä olla. Niihin kantaa ottamatta, hyvää viikonloppua niin mies- kuin naislukijoillekin!

Johtajalle

Johtajat palavat nopeiten loppuun. Siltä se ainakin näyttää joskus. Viime aikoina olen huolestuneena seurannut, kuinka tummanpuhuvat pussit eräänkin johtoportaaseen kuuluvan henkilön silmien alla suurenevat suurenemistaan.

Se ei kuitenkaan lohduta määräaikaisessa työsuhteessa olevaa työmuurahaista. On surullista huomata, ettei johtoportaalla välttämättä ole resursseja tai haluja tutustua työntekijöidensä toimiin. He eivät näe, että me muutkin huhkimme itsemme uuvuksiin päivästä toiseen.

Siksi määräaikainen työsuhde onkin niin katala. Pomon ei tarvitse sitoutua postdocin uraan tai osoittaa kiinnostusta hänen henkilökohtaiseen elämäänsä. Itse asiassa niin onkin parempi, koska sillä tavoin pomo säästyy raastavalta vastuun tunteelta, kun hänen rakkaat pikkuapulaisensa työsuhteen päätyttyä vetäytyvät kiltisti kortistoon. Postdoceilla on tietty käyttöaika ja se tulee umpeen viimeistään viidessä vuodessa Saksassa. Sen jälkeen työnantajan pitäisi ymmärtääkseni antaa työntekijälle pysyvä työpaikka, mutta mistäs annat, kun ei ole rahaa. Minulla tuo raja tulee vastaan vähän alle vuoden päästä.

En henkilökohtaisesti ole mikään suuri vakituisten työsuhteiden puolestapuhuja, jo ihan vain siitä syystä, että mielestäni ainakin tiedealalla olisi hyvä haistella uusia tuulia aina silloin tällöin. Perheelliset saattavat tosin olla melko eri mieltä. Pomoilla on lähes poikkeuksetta vakituinen työsuhde. Se tarkoittaa sitä, että heidän on hyvin vaikea asettaa itsensä määräaikaisesti palkatun postdocin mielenmaisemaan. Onko sillä nyt niin väliä mietitäänkö sitä työsuhteen jatkoa tällä viikolla vai ensi viikolla? Ei kai sillä pomolle olekaan, mutta postdoc-parka viettää vähäunisia öitä joko viikon tai kaksi pohtiessaan epävarmaa tulevaisuuttaan.

Itselleni ei ole tällä hetkellä näkyvissä jatkoa tässä lafkassa. Ymmärrän kyllä, ettei päättäjäportaalla ole haluja vakinaistaa työsuhdettani. Jos he ryhtyisivät tällaiseen ihmetekoon, minusta tulisi silloin todennäköisesti koko firman nuorin vakinainen tieteellinen työntekijä ja lisäksi yksi harvoista vakinaisesti palkatuista tietelijänaisista. Olenkin siis viime viikot suosiolla etsiskellyt uusia työpaikkoja. Stressihormonit hyrrää.