Jokin aika sitten eräs NYPD:n poliisi sai tarpeekseen pidätyskiintiöistä, nauhoitti kaikki palaverit työpaikallaan, ja otti asian esille korkeammilla tahoilla. Pidätyskiintiö tarkoittaa sitä, että poliisien esimies sanelee montako pidätystä viikossa tulee tehdä mistäkin aiheesta. Koska rikokset eivät tietenkään tapahdu aina poliisin nenän alla, pidätyskiintiöt johtavat laittomiin pidätyksiin, joissa viattomat ihmiset pidätetään jollain verukkeella, jotta kiintiö saadaan täyteen. Tällä tavoin rikostilastot saadaan pidettyä mieleisinä. Käytännössä kyse on siis korruptiosta, mädästä poliisilaitoksesta, joka pakottaa poliisit rikkomaan lakia.
Suomessa, Saksassa ja monissa muissa Euroopan maissa poliisi edustaa tavalliselle siviilille ystävää, jonka puoleen voi kääntyä hädän hetkellä. Yhdysvalloissa poliisi on pelätty. Poliisille ei voi vitsailla ja he ovat koko ajan valmiudessa epäilemään ketä tahansa siviiliä potentiaaliseksi terroristiksi. Toisaalta, poliisilla onkin syytä pelätä kaikki vastaantulijoita, saattaahan kenellä tahansa olla ase.
Adrian Schoolcraft oli tuo poliisi, joka päätti ryhtyä taistelemaan poliisilaitoksen korruptiota vastaan. Kun asia tuli esille, hänen ylimmät esimiehensä lähettivät hänet mielisairaalaan tahratakseen hänen maineensa. Se ei kuitenkaan onnistunut, kiitos Schoolcraftin nauhottamien nauhojen, jotka todistivat hänen olevan täysin selväjärkinen. Schoolcraft onkin äärimmäisen rehellinen ja rohkea mies, jolla on myös miellyttävä ja rauhallinen ääni.
Rehellisyys onkin mielenkiintoinen juttu. Rehellisyydestä on tehty jopa wikiopas "Kuinka olla rehellinen". Rehellisyys vaatii ihmiseltä paljon selkärankaa ja erittäin hyvää itsetuntoa. Ihminen ei voi olla rehellinen, jos hän pelkää näyttää olleensa väärässä tai tehneensä jotain väärin. Rehellinen ihminen ei välitä siitä saako joku hänestä huonon kuvan, kun hän tunnustaa tehneensä virheen. Tai kuten tässä tapauksessa, rehellinen ihminen ei pelkää olla eri mieltä ja asettua muita vastaan paljastamalla mädän järjestelmän.
Joku saattaa kysyä, miksei kukaan aiemmin paljastanut kyseistä korruptiota tai miksei Schoolcraft tullut aiemmin esille asian kanssa, olihan hän jo hyvän aikaa toiminut poliisina. Ihmisillä menee aina jonkin aikaa, että he pystyvät muodostamaan kuvan uudesta tilanteesta. Se voi viedä vuoden, kolme vuotta tai ehkä pidemmänkin aikaa. On vaikea erottaa mitkä kielteiset asiat esimerkiksi työpaikassa johtuvat jonkun tietyn henkilön persoonallisuudesta ja mitkä yleisestä työpaikkakulttuurista. Jotkin asiat saattavat vaikuttaa alussa omituisilta, mutta ajan myötä niitä ei enää kyseenalaista ehkä omasta mukavuudenhalustaan. Ihminen sopeutuu tilanteeseen, vaikka hän tietää tekevänsä väärin. Schoolcraft ei sopeutunut. Lopulta asia vaivasi häntä niin paljon, että hänen oli pakko tehdä asialle jotain.
Tämä kertomus on osittain uskomaton, kuin klassinen sankaritarina. Jos tästä ei pian tehdä elokuvaa, olen hyvin yllättynyt.
Sonntag, 31. Oktober 2010
Freitag, 29. Oktober 2010
Lyhyt opas hyvään elämään
Luku 1: Halaukset
Tässä luvussa selitämme muutamia perusasioita halaamisesta ja siihen liittyvistä stereotypioista. Halaukset ovat luonnollinen osa jokaista ihmissuhdetta, johon liittyy rakkauden tunne. Oli kyse sitten puolisostasi, ystävästäsi, lapsistasi, vanhemmistasi, suurin rakkauden osoitus on halata heitä. Rakkaus ilman halausta on pelkkää sanahelinää.
Miten halata?
Oikean halausotteen löytäminen voi olla hankalaa. Suora rinta rintaa vasten suoritettu halaus saattaa tuntua liian tunkeilevalta. Toisaalta takaa päin halatessa toisen saattaa olla hankala hahmottaa, kuka häntä halaa. Siksi paras "halitaktiikka" onkin rehellinen sivulta suoritettu puristava ote siten, että halittavan henkilön olkapäät menevät vähän lysyyn halauksen voimasta. Tällöin saat myös maksimoitua rutistavan voiman.
Mistä tietää, onko halaus onnistunut?
Halattava henkilö saattaa pusertua hieman kasaan ja parhaassa tapauksessa päästää pienen ulinan. Myös muka paheksuvat ilmeet ja myrtynyt suu sekä kommentit kuten "no, menetkös siitä" tai "ääh" ovat alussa normaaleja. Niistä ei pidä välittää. Ajan mittaan säännöllisesti suoritetut halaukset saavat halatun hyväksymään asemansa ja hän alistuneekin siihen tuota pikaa. Pientä silmien tapitusta kattoon saattaa silti esiintyä joillain henkilöillä vielä vuosienkin harrastamisen jälkeen. Useimmat halatut oppivat kuitenkin ajan mittaan hymyilemään halaustapahtuman aikana.
Halauksen ajoitus
Halaus on parasta ajoittaa rauhalliseen hetkeen, jolloin ihminen on halaukselle otollisella tuulella. Esimerkiksi jalkapalloa katselevaa machomiestä on hyvä halata, kun hänen kannattamansa joukkue on tehnyt maalin. Pehmomiestä voi ja tulisikin halata milloin vain riippumatta nahkapallojen sijainneista nurmikentillä ympäri maailman.
Naista kannattaa halata hänen ollessa hyvällä tuulella tai vaihtoehtoisesti itkuinen. Huonotuulista naista tai miestä ei pidä ryhtyä halailemaan. Se voi aiheuttaa konfliktitilanteen, jossa halaus tulkitaan väärin.
Halaus ja ympäristö
Halausten ei ole havaittu millään tavoin kuormittavan ympäristöä. Sen sijaan, halauksilla on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia halaavaan ihmiseen, halattavaan ihmiseen ja heidän kanssaan tekemisissä oleviin ihmisiin. Halausten kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat, koska hyväntuuliset ihmiset saavat myös tapaamansa muut ihmiset hyvälle tuulelle.
Tekniset apuvälineet
Vaikka kotieläinten kuten kissojen ja koirien halaaminen voi lähes kokonaan korvata kahden ihmisen välisen halauksen, tällä hetkellä psykologiset kokeet eivät ennusta halauksen korvaavien teknologien kehittämistä järkeväksi toiminnaksi. Teknisiä halausapuvälineitä ei siis ole odotettavissa lähiaikoina.
Miten päästä halatuksi?
Halauksessa aktiivisen toimijan roolin omaksuu halaaja. Halattavalle jää silloin helpompi tehtävä olla halattuna. Joskus voi käydä niin, että henkilö haluaisi tulla halatuksi, mutta vastapuoli ei halua halata häntä. Tällöin apuun on otettava erilaiset houkutuskeinot. Halattavaksi haluava henkilö voi esimerkiksi liimautua lähelle potentiaalista halaajaa. Ilmeiden merkitystä ei tule väheksyä lähestymisyrityksissä. Halausta kaipaavan voi yrittää omaksua liioitellun surkean, suorastaan koiranpentumaisen olemuksen ja ilmeen. Tämä vaihtoehto tuottaa molempien osapuolien kannalta yleensä parhaimman tuloksen. Toinen vaihtoehto on olla "myrtsinä" ja vaatia halausta. Tällöin potentiaalinen halaaja saattaa kokea halaamisen ikään kuin taakkana. Vaikka halaus saadaan, se ei välttämättä nostata kummankaan osapuolen mielialaa.
Yksilöllinen halaustarve
Eri ihmisillä on eri halaustarpeensa. Jotkut ihmiset voivat elää vuosikausia ilman kunnollista halausta. Toisaalta, heidän halauksenkaipuunsa voi olla hyvin suuri. Uusimmat teoriat viittaavat siihen, että halaukseton elämä ei ole normaalia ihmislajille. Jos halauskumppania ei löydy, voi halausta kaipaava tuntea halaukseen verrattavaa onnen tunnetta esimerkiksi halaamalla isohkoa tyynyä, tai silittämällä kissaa tai koiraa. Ehkä suurin tragedia nykypäivän Suomessa on miesten halaamisen tarpeen vähätteleminen. Miehiä ei yleensä mielletä halaamisen kohteiksi, mikä saattaa vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan tulla halatuiksi.
Miten voit vaikuttaa?
Halaa jo tänään sinulle läheistä ihmistä! Kuka ties hän on jo kauan kaivannut halaustasi.
Tässä luvussa selitämme muutamia perusasioita halaamisesta ja siihen liittyvistä stereotypioista. Halaukset ovat luonnollinen osa jokaista ihmissuhdetta, johon liittyy rakkauden tunne. Oli kyse sitten puolisostasi, ystävästäsi, lapsistasi, vanhemmistasi, suurin rakkauden osoitus on halata heitä. Rakkaus ilman halausta on pelkkää sanahelinää.
Miten halata?
Oikean halausotteen löytäminen voi olla hankalaa. Suora rinta rintaa vasten suoritettu halaus saattaa tuntua liian tunkeilevalta. Toisaalta takaa päin halatessa toisen saattaa olla hankala hahmottaa, kuka häntä halaa. Siksi paras "halitaktiikka" onkin rehellinen sivulta suoritettu puristava ote siten, että halittavan henkilön olkapäät menevät vähän lysyyn halauksen voimasta. Tällöin saat myös maksimoitua rutistavan voiman.
Mistä tietää, onko halaus onnistunut?
Halattava henkilö saattaa pusertua hieman kasaan ja parhaassa tapauksessa päästää pienen ulinan. Myös muka paheksuvat ilmeet ja myrtynyt suu sekä kommentit kuten "no, menetkös siitä" tai "ääh" ovat alussa normaaleja. Niistä ei pidä välittää. Ajan mittaan säännöllisesti suoritetut halaukset saavat halatun hyväksymään asemansa ja hän alistuneekin siihen tuota pikaa. Pientä silmien tapitusta kattoon saattaa silti esiintyä joillain henkilöillä vielä vuosienkin harrastamisen jälkeen. Useimmat halatut oppivat kuitenkin ajan mittaan hymyilemään halaustapahtuman aikana.
Halauksen ajoitus
Halaus on parasta ajoittaa rauhalliseen hetkeen, jolloin ihminen on halaukselle otollisella tuulella. Esimerkiksi jalkapalloa katselevaa machomiestä on hyvä halata, kun hänen kannattamansa joukkue on tehnyt maalin. Pehmomiestä voi ja tulisikin halata milloin vain riippumatta nahkapallojen sijainneista nurmikentillä ympäri maailman.
Naista kannattaa halata hänen ollessa hyvällä tuulella tai vaihtoehtoisesti itkuinen. Huonotuulista naista tai miestä ei pidä ryhtyä halailemaan. Se voi aiheuttaa konfliktitilanteen, jossa halaus tulkitaan väärin.
Halaus ja ympäristö
Halausten ei ole havaittu millään tavoin kuormittavan ympäristöä. Sen sijaan, halauksilla on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia halaavaan ihmiseen, halattavaan ihmiseen ja heidän kanssaan tekemisissä oleviin ihmisiin. Halausten kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat, koska hyväntuuliset ihmiset saavat myös tapaamansa muut ihmiset hyvälle tuulelle.
Tekniset apuvälineet
Vaikka kotieläinten kuten kissojen ja koirien halaaminen voi lähes kokonaan korvata kahden ihmisen välisen halauksen, tällä hetkellä psykologiset kokeet eivät ennusta halauksen korvaavien teknologien kehittämistä järkeväksi toiminnaksi. Teknisiä halausapuvälineitä ei siis ole odotettavissa lähiaikoina.
Miten päästä halatuksi?
Halauksessa aktiivisen toimijan roolin omaksuu halaaja. Halattavalle jää silloin helpompi tehtävä olla halattuna. Joskus voi käydä niin, että henkilö haluaisi tulla halatuksi, mutta vastapuoli ei halua halata häntä. Tällöin apuun on otettava erilaiset houkutuskeinot. Halattavaksi haluava henkilö voi esimerkiksi liimautua lähelle potentiaalista halaajaa. Ilmeiden merkitystä ei tule väheksyä lähestymisyrityksissä. Halausta kaipaavan voi yrittää omaksua liioitellun surkean, suorastaan koiranpentumaisen olemuksen ja ilmeen. Tämä vaihtoehto tuottaa molempien osapuolien kannalta yleensä parhaimman tuloksen. Toinen vaihtoehto on olla "myrtsinä" ja vaatia halausta. Tällöin potentiaalinen halaaja saattaa kokea halaamisen ikään kuin taakkana. Vaikka halaus saadaan, se ei välttämättä nostata kummankaan osapuolen mielialaa.
Yksilöllinen halaustarve
Eri ihmisillä on eri halaustarpeensa. Jotkut ihmiset voivat elää vuosikausia ilman kunnollista halausta. Toisaalta, heidän halauksenkaipuunsa voi olla hyvin suuri. Uusimmat teoriat viittaavat siihen, että halaukseton elämä ei ole normaalia ihmislajille. Jos halauskumppania ei löydy, voi halausta kaipaava tuntea halaukseen verrattavaa onnen tunnetta esimerkiksi halaamalla isohkoa tyynyä, tai silittämällä kissaa tai koiraa. Ehkä suurin tragedia nykypäivän Suomessa on miesten halaamisen tarpeen vähätteleminen. Miehiä ei yleensä mielletä halaamisen kohteiksi, mikä saattaa vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan tulla halatuiksi.
Miten voit vaikuttaa?
Halaa jo tänään sinulle läheistä ihmistä! Kuka ties hän on jo kauan kaivannut halaustasi.
Mittwoch, 20. Oktober 2010
Voi elämä
Tässä tiivistettynä pari päivää kestänyt sähköpostikeskusteluni kollegan kanssa:
Minä: "Hei. Sain vihdoin valmiiksi artikkelin uuden version. Huomasin, että tulokset oli aiemmin tulkittu vähän väärin."
Hän: "Hei. Tulokset eivät ole väärin, koska menetelmä X ei näyttänyt sellaista tulosta." (Ai jaa, menetelmää X ei ollutkaan artikkelissamme mainittu. Vain menetelmät Y, Z ja W, jotka kaikki näyttävät eri tulosta.)
Minä: "Voisitko tarkistaa muilta kirjoittajilta heidän mielipiteensä, koska menetelmät Y, Z ja W näyttävät kuitenkin osoittavan eri tuloksen."
Hän: "Professori olisi varmasti hyvin pettynyt, jos sinun tulkintasi olisi oikein, ja minun kaksi vuotta tekemäni työ olisi ihan turhaa silloin. Ole hyvä ja pysyttäydy vanhassa tulkinnassa."
Minä: "Asia ei ole ihan niin dramaattinen. Kyse on vain painotuseroista. Voimme painottaa artikkelissa eri asioita, kunhan tiedämme miten tulokset tulisi tulkita. Luitko sinä sen artikkelin version, jonka lähetin? Meidän tulisi olla varmoja tuloksista. Voisitko ottaa yhteyttä menetelmän Z ja W spesialisteihin?"
Hän: "En ole vielä lukenut artikkelia. Onko siinä paljonkin tätä uutta tulkintaa? En halua puhua tästä uudesta tulkinnasta enää. En pidä siitä. Jos siinä on paljon uutta tulkintaa, en lue sitä. Unohda se uusi tulkinta. Keskity vanhaan tulkintaan."
Tällä tavoin, hyvät naiset ja herrat, tehdään tiedettä. Hällä väliä vaikka tulokset näyttäisi jotain muuta, jos on idea, jonka uskoo olevan totta. Paina vaan menemään! Jos et tykkää yhteistyökumppanin tulkinnasta, älä turhaan lue hänen lähettämiään dokumentteja tai sähköposteja. Turha edes kysyä muiden ihmisten mielipidettä, vaikka he olisivat artikkelin kirjoittajia. Jos ei tykkää jostain, ja jos proffakaan ei tykkäisi siitä, silloin se ei voi olla niin!
Tähän projektiin olen laittanut nyt noin puoli vuotta sielullista pääomaani, koska uskoin, että siitä tulisi jotain hienoa. Jossain vaiheessa alkoi sitten selvitä, että yhteistyökumppania ei kiinnostakaan, mitä tulokset oikeasti merkitsevät vaan kaikki pitäisi tulkita niin, että tulokset tukevat hänen jo valmiiksi mietittyä tulkintaansa. Ahdistaa suunnattomasti.
Minulla on vastaavia esimerkkejä älyttömän itsepäisistä tietelijöistä lisääkin. Yksi henkilö ei millään uskonut, että oli väärässä ennen kuin olin toistanut samat selitykset kymmeniä kertoja eri tavoin, piirrellyt kuvia, ja lähettänyt viitteitä. Sitten yhtäkkiä muutaman kuukauden päästä sama henkilö tulee luokseni ja alkaa selittää minulle, että katsos, hänpä onkin nyt tulkinnut tämän asian tällä tavoin. Oho. Eikös tämä ollut juurikin se tulkinta, jota yritin hänelle selittää kuukausikaupalla? No, vähän vaivaantuneena hän vaihtaa aihetta, mutta eipä sitten kuitenkaan vaivaannu julkaisemaan tätä surullista artikkelia, koska edelleen hänellä on erimielisyyksiä kolmannen kirjoittajan kanssa.
Onko tunnelin päässä valoa? Miksi saan yhteistyökumppaneiksi kaikki ongelmatapaukset? Tajusin, että kaikissa näkemissäni ongelmatapauksissa yhteinen nimittäjä on se, että projektin alussa yhteistyökumppanilla on ollut vaikeuksia ymmärtää tiettyjä perusasioita. Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi tietysti pitänyt soida. Säälistä päätin kuitenkin heitä auttaa analysoimaan ja tulkitsemaan datansa ja tekemään mittauksetkin heille valmiiksi. Heidän ei olisi siis tarvinnut muuta kuin yhdistää tulokset isompaan kokonaisuuteen ja vaivata vähän harmaita aivosolujaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Joissain tapauksissa ongelmatietelijä yrittää viivyttää artikkelin julkaisua henkilökohtaisista syistä. Hän ei esimerkiksi pidä henkilöstä, jonka kanssa tekee yhteistyötä. Toisissa tapauksissa, jotka minulle ovat hyvin tuttuja, ongelmatietelijä haluaa julkaista heti, jotta kukaan ei huomaisi, että hän ei a) osaa englantia eikä b) ymmärrä mitä on tekemässä. Käytännössä muut joutuvat tekemään ajattelutyön, mutta hän ottaa kunnian olemalla ensimmäinen kirjoittaja.
Johtopäätös: Jos ihminen ei näytä ymmärtävän mitä hän on tekemässä, sellaisen ihmisen kanssa EI pidä ryhtyä tieteelliseen yhteistyöhön.
Minä: "Hei. Sain vihdoin valmiiksi artikkelin uuden version. Huomasin, että tulokset oli aiemmin tulkittu vähän väärin."
Hän: "Hei. Tulokset eivät ole väärin, koska menetelmä X ei näyttänyt sellaista tulosta." (Ai jaa, menetelmää X ei ollutkaan artikkelissamme mainittu. Vain menetelmät Y, Z ja W, jotka kaikki näyttävät eri tulosta.)
Minä: "Voisitko tarkistaa muilta kirjoittajilta heidän mielipiteensä, koska menetelmät Y, Z ja W näyttävät kuitenkin osoittavan eri tuloksen."
Hän: "Professori olisi varmasti hyvin pettynyt, jos sinun tulkintasi olisi oikein, ja minun kaksi vuotta tekemäni työ olisi ihan turhaa silloin. Ole hyvä ja pysyttäydy vanhassa tulkinnassa."
Minä: "Asia ei ole ihan niin dramaattinen. Kyse on vain painotuseroista. Voimme painottaa artikkelissa eri asioita, kunhan tiedämme miten tulokset tulisi tulkita. Luitko sinä sen artikkelin version, jonka lähetin? Meidän tulisi olla varmoja tuloksista. Voisitko ottaa yhteyttä menetelmän Z ja W spesialisteihin?"
Hän: "En ole vielä lukenut artikkelia. Onko siinä paljonkin tätä uutta tulkintaa? En halua puhua tästä uudesta tulkinnasta enää. En pidä siitä. Jos siinä on paljon uutta tulkintaa, en lue sitä. Unohda se uusi tulkinta. Keskity vanhaan tulkintaan."
Tällä tavoin, hyvät naiset ja herrat, tehdään tiedettä. Hällä väliä vaikka tulokset näyttäisi jotain muuta, jos on idea, jonka uskoo olevan totta. Paina vaan menemään! Jos et tykkää yhteistyökumppanin tulkinnasta, älä turhaan lue hänen lähettämiään dokumentteja tai sähköposteja. Turha edes kysyä muiden ihmisten mielipidettä, vaikka he olisivat artikkelin kirjoittajia. Jos ei tykkää jostain, ja jos proffakaan ei tykkäisi siitä, silloin se ei voi olla niin!
Tähän projektiin olen laittanut nyt noin puoli vuotta sielullista pääomaani, koska uskoin, että siitä tulisi jotain hienoa. Jossain vaiheessa alkoi sitten selvitä, että yhteistyökumppania ei kiinnostakaan, mitä tulokset oikeasti merkitsevät vaan kaikki pitäisi tulkita niin, että tulokset tukevat hänen jo valmiiksi mietittyä tulkintaansa. Ahdistaa suunnattomasti.
Minulla on vastaavia esimerkkejä älyttömän itsepäisistä tietelijöistä lisääkin. Yksi henkilö ei millään uskonut, että oli väärässä ennen kuin olin toistanut samat selitykset kymmeniä kertoja eri tavoin, piirrellyt kuvia, ja lähettänyt viitteitä. Sitten yhtäkkiä muutaman kuukauden päästä sama henkilö tulee luokseni ja alkaa selittää minulle, että katsos, hänpä onkin nyt tulkinnut tämän asian tällä tavoin. Oho. Eikös tämä ollut juurikin se tulkinta, jota yritin hänelle selittää kuukausikaupalla? No, vähän vaivaantuneena hän vaihtaa aihetta, mutta eipä sitten kuitenkaan vaivaannu julkaisemaan tätä surullista artikkelia, koska edelleen hänellä on erimielisyyksiä kolmannen kirjoittajan kanssa.
Onko tunnelin päässä valoa? Miksi saan yhteistyökumppaneiksi kaikki ongelmatapaukset? Tajusin, että kaikissa näkemissäni ongelmatapauksissa yhteinen nimittäjä on se, että projektin alussa yhteistyökumppanilla on ollut vaikeuksia ymmärtää tiettyjä perusasioita. Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi tietysti pitänyt soida. Säälistä päätin kuitenkin heitä auttaa analysoimaan ja tulkitsemaan datansa ja tekemään mittauksetkin heille valmiiksi. Heidän ei olisi siis tarvinnut muuta kuin yhdistää tulokset isompaan kokonaisuuteen ja vaivata vähän harmaita aivosolujaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Joissain tapauksissa ongelmatietelijä yrittää viivyttää artikkelin julkaisua henkilökohtaisista syistä. Hän ei esimerkiksi pidä henkilöstä, jonka kanssa tekee yhteistyötä. Toisissa tapauksissa, jotka minulle ovat hyvin tuttuja, ongelmatietelijä haluaa julkaista heti, jotta kukaan ei huomaisi, että hän ei a) osaa englantia eikä b) ymmärrä mitä on tekemässä. Käytännössä muut joutuvat tekemään ajattelutyön, mutta hän ottaa kunnian olemalla ensimmäinen kirjoittaja.
Johtopäätös: Jos ihminen ei näytä ymmärtävän mitä hän on tekemässä, sellaisen ihmisen kanssa EI pidä ryhtyä tieteelliseen yhteistyöhön.
Donnerstag, 14. Oktober 2010
Parhaalle pitää maksaa eniten palkkaa?
Taloussanomat uutisoi rehvakkaasti, että "Parhaalle pitää maksaa eniten palkkaa". Artikkelissa puhutaan huimista palkkaeroista. Ajatuksessa on kuitenkin sellainen puute, että se ei ole millään lailla humaani. Yleensä työssään huonoiten suoriutuvat sairaat ihmiset ja jokaisella meillä on muutenkin oma jaksamisen taso. Toiset jaksavat enemmän, toiset vähemmän. Haluammeko todella elää järjestelmässä, jossa sairaudesta ja geneettisistä heikkouksista rangaistaan?
Raha ei tuo onnea, kuten tutkimukset osoittavat. Sen sijaan rahan puute saa ihmiset onnettomiksi.
Yhteiskunnan yksiselitteisesti tärkein tehtävä on pitää huolta meistä, kun emme itse siihen pysty. Siksi meillä on poliisilaitos, palokunta ja terveydenhuoltojärjestelmä. Rikkaan ja terveen on helppo ajatella, että tuottavuudesta tulee maksaa ja miksei terveydenhuoltokin voisi olla maksullista. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi toimia niin. Rikkaat ja tuottavat mahdollistavat sen, että voimme pitää köyhistä ja sairaista huolta. Jos itse sattui voittamaan geenilotossa, ei ehkä voi ymmärtää millaista on, jos on jatkuvasti sairas. Kaikki eivät myöskään yksinkertaisesti jaksa tehdä samaa määrää työtä mitä toiset. Se nähdään ehkä helposti merkkinä laiskuudesta, mutta ei se ole laiskuutta. Kun ei vain jaksa enempää, silloin ei jaksa.
Tehokkuus ei ole kaiken mitta. On hyvä olla tehokas, mutta vielä tärkeämpää on olla armelias.
Raha ei tuo onnea, kuten tutkimukset osoittavat. Sen sijaan rahan puute saa ihmiset onnettomiksi.
Yhteiskunnan yksiselitteisesti tärkein tehtävä on pitää huolta meistä, kun emme itse siihen pysty. Siksi meillä on poliisilaitos, palokunta ja terveydenhuoltojärjestelmä. Rikkaan ja terveen on helppo ajatella, että tuottavuudesta tulee maksaa ja miksei terveydenhuoltokin voisi olla maksullista. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi toimia niin. Rikkaat ja tuottavat mahdollistavat sen, että voimme pitää köyhistä ja sairaista huolta. Jos itse sattui voittamaan geenilotossa, ei ehkä voi ymmärtää millaista on, jos on jatkuvasti sairas. Kaikki eivät myöskään yksinkertaisesti jaksa tehdä samaa määrää työtä mitä toiset. Se nähdään ehkä helposti merkkinä laiskuudesta, mutta ei se ole laiskuutta. Kun ei vain jaksa enempää, silloin ei jaksa.
Tehokkuus ei ole kaiken mitta. On hyvä olla tehokas, mutta vielä tärkeämpää on olla armelias.
Samstag, 9. Oktober 2010
Alienit
Jokin aika sitten suomalaisissa iltapäivälehdistössä uutisoitiin Stephen Hawkingin varoituksesta olla yrittämättä ottaa yhteyttä Maan ulkopuolisiin älykkäisiin olentoihin. Asia jäi mietityttämään minua ja katseltuani listoja uhanalaisista kaloista, tulin siihen tulokseen, että taaskaan meidän ei tarvitse mennä niin sanotusti merta edemmäs kalaan nähdäksemme esimerkkejä siitä, minkälainen kohtalo ihmiskuntaa voi odottaa, jos jokin Maan ulkopuolinen superlaji päättää vallata vähän lisää elintilaa.
Samat lehdet uutisoivat myös joogaavasta karhusta, joka istui häkissään ja teki jumppaliikkeitä. Mikä on, kun söpö eläin ei saa elää vapaudessa? Miksi se pitää laittaa häkkiin ihmisten pällisteltäväksi? Miksi nisäkästovereitamme pidetään typerinä vain siksi, etteivät he osaa puhua tai ole kiinnostuneita kaiken maailman älykkyystesteistä? Miten on mahdollista, että vuosikausien Disney-propaganda puhuvista eläimistä ei ole saanut kaikkia maailman lapsia ryhtymään kasvissyöjiksi?
Kamalan rumat puna-ahven ja ruijanpallas ovat uhanalaisia kaloja. Joku voisi väittää, ettei noin rumia otuksia jää ikävä. Ruijanpallas on kuitenkin kala, joka voi kasvaa 300 kiloiseksi ja elää 50-vuotiaaksi. Siinä ajassa ehtii ajatus jos toinenkin muljahtaa kalarumiluksen pienessä päässä. Vaan ei enää. Kaloja kalastetaan niin paljon, että he eivät ehdi saavuttaa arvoisaa 50 vuoden ikää. He saavuttavat sukukypsyyden vasta 5-7-vuotiaina, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että nopea kalastus romahduttaa kannan nopeasti ja laji kuolee sukupuuttoon. Mitä rujo ruijanpallas voi tehdä? Ei mitään. Se ei voi kirjoittaa oikeusasiamiehelle valitusta kohtelustaan lainsuojattomana omalla maallaan, koska .. no.. se ei voi kirjoittaa tietyistä käytännön syistä. Emme tiedä kalojen sielunelämästä mitään. Sen tiedämme jo, että kalatkin tuntevat kipua. Ehkä heillä on ajatuksiakin?
Ihminen, joka paheksuu natsien keskitysleirejä, on empaattinen ja järkevä henkilö. Ihminen, joka arvostelee riistokalastusta ja tehomaataloutta on hörhö viherpiipertäjä. Miksi? Tällä hetkellä yksi eläinlaji maapallolla hävittää kokonaisia eläinkansakuntia pelkässä rahanahneudessaan. Onko tällaisen toiminnan arvosteleminen hörhöyttä? Eivätkö muut ihmiset vain sulje silmänsä karmeuksilta, kuten saksalaiset aikoinaan?
Alienin kohtaamista odotellessa yritän vähentää lihan ja kalan kulutusta syömällä useammin kasvisaterioita. Aika surkea yritys parempaan, mutta ehkä askel oikeaan suuntaan.
Samat lehdet uutisoivat myös joogaavasta karhusta, joka istui häkissään ja teki jumppaliikkeitä. Mikä on, kun söpö eläin ei saa elää vapaudessa? Miksi se pitää laittaa häkkiin ihmisten pällisteltäväksi? Miksi nisäkästovereitamme pidetään typerinä vain siksi, etteivät he osaa puhua tai ole kiinnostuneita kaiken maailman älykkyystesteistä? Miten on mahdollista, että vuosikausien Disney-propaganda puhuvista eläimistä ei ole saanut kaikkia maailman lapsia ryhtymään kasvissyöjiksi?
Kamalan rumat puna-ahven ja ruijanpallas ovat uhanalaisia kaloja. Joku voisi väittää, ettei noin rumia otuksia jää ikävä. Ruijanpallas on kuitenkin kala, joka voi kasvaa 300 kiloiseksi ja elää 50-vuotiaaksi. Siinä ajassa ehtii ajatus jos toinenkin muljahtaa kalarumiluksen pienessä päässä. Vaan ei enää. Kaloja kalastetaan niin paljon, että he eivät ehdi saavuttaa arvoisaa 50 vuoden ikää. He saavuttavat sukukypsyyden vasta 5-7-vuotiaina, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että nopea kalastus romahduttaa kannan nopeasti ja laji kuolee sukupuuttoon. Mitä rujo ruijanpallas voi tehdä? Ei mitään. Se ei voi kirjoittaa oikeusasiamiehelle valitusta kohtelustaan lainsuojattomana omalla maallaan, koska .. no.. se ei voi kirjoittaa tietyistä käytännön syistä. Emme tiedä kalojen sielunelämästä mitään. Sen tiedämme jo, että kalatkin tuntevat kipua. Ehkä heillä on ajatuksiakin?
Ihminen, joka paheksuu natsien keskitysleirejä, on empaattinen ja järkevä henkilö. Ihminen, joka arvostelee riistokalastusta ja tehomaataloutta on hörhö viherpiipertäjä. Miksi? Tällä hetkellä yksi eläinlaji maapallolla hävittää kokonaisia eläinkansakuntia pelkässä rahanahneudessaan. Onko tällaisen toiminnan arvosteleminen hörhöyttä? Eivätkö muut ihmiset vain sulje silmänsä karmeuksilta, kuten saksalaiset aikoinaan?
Alienin kohtaamista odotellessa yritän vähentää lihan ja kalan kulutusta syömällä useammin kasvisaterioita. Aika surkea yritys parempaan, mutta ehkä askel oikeaan suuntaan.
Freitag, 1. Oktober 2010
Ohjeita työnhakijalle
Olen tällä viikolla istunut noin 10 tuntia työhaastatteluissa, koska lupauduin edustamaan tasa-arvovaltuutettua erään paikan täytössä. Tämä kokemus on antanut minulla käsittämättömän määrän kokemusta työpaikan hakemisesta. Kokoan asiat tähän kätevään listaan, jonka postdoc-paikkaa hakeva työntekijä voi käydä läpi joutoaikoinaan:
1. Työpaikkailmoituksessa selvitetään yleensä melko yleisellä tasolla tehtävän luonne. Soita tai lähteä sähköpostia lisätietokohdassa mainitulle henkilölle ja kysele tarkemmin millaisesta paikasta on kyse. Ei sitä henkilöä turhan päiten ole siihen merkitty. Työnkuva voi olla hyvinkin erilainen kuin mitä kuvittelet. Säästät omaa ja muiden aikaa, jos et hae paikkaa, johon et halua tulla valituksi.
2. Kirjoita työhakemus nimenomaan kyseiseen paikkaan. Selitä alussa listamuodossa tai vapaasti muotoillen vahvuutesi (viittaa mieluusti julkaisuihisi tässä kohtaa), joita työpaikkailmoituksessa pyydetään. Älä mainitse missä olet käynyt peruskoulusi. Koulutuksesi alkaa maisterin tai kandidaatin tutkinnosta. Sitä aikaisemmalla ajalla ei ole merkitystä.
3. Kirjoita kunnollinen etusivu, jossa selität millaista tieteellistä työtä aiot tehdä saatuasi hakemasi paikan. Älä kirjoita turhaan numerotietoja vaan pysyttele yleisellä tasolla.
4. Harrastuksiisi kuuluu "kavereiden kanssa hengailu"? Tällainen harrastus työhakemuksessa ei välttämättä imponoi suuresti ihmisiä, jotka etsivät älykästä ja tehokasta kaveria tiimiinsä. Eihän se ole varsinaisesti kovin kehittävää tai edes harrastus!
5. Haastatteluun päästyäsi muista, että haastattelijat kysyvät kysymyksiä, koska haluavat tietää, mitä olet tehnyt. Aggressiivinen puolustautuminen "olen minä sitäkin tehnyt!" asenteella "miksi te nyt tyhmiä kysytte" ei edistä asiaa. Sen sijaan selitä asiallisen innostuneesti, minkälaisen työn tekemisestä pidät ja mitä kaikkea osaat.
Muista positiivinen asenne, jos olet hakemassa tehtävään, jossa ollaan paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa.
1. Työpaikkailmoituksessa selvitetään yleensä melko yleisellä tasolla tehtävän luonne. Soita tai lähteä sähköpostia lisätietokohdassa mainitulle henkilölle ja kysele tarkemmin millaisesta paikasta on kyse. Ei sitä henkilöä turhan päiten ole siihen merkitty. Työnkuva voi olla hyvinkin erilainen kuin mitä kuvittelet. Säästät omaa ja muiden aikaa, jos et hae paikkaa, johon et halua tulla valituksi.
2. Kirjoita työhakemus nimenomaan kyseiseen paikkaan. Selitä alussa listamuodossa tai vapaasti muotoillen vahvuutesi (viittaa mieluusti julkaisuihisi tässä kohtaa), joita työpaikkailmoituksessa pyydetään. Älä mainitse missä olet käynyt peruskoulusi. Koulutuksesi alkaa maisterin tai kandidaatin tutkinnosta. Sitä aikaisemmalla ajalla ei ole merkitystä.
3. Kirjoita kunnollinen etusivu, jossa selität millaista tieteellistä työtä aiot tehdä saatuasi hakemasi paikan. Älä kirjoita turhaan numerotietoja vaan pysyttele yleisellä tasolla.
4. Harrastuksiisi kuuluu "kavereiden kanssa hengailu"? Tällainen harrastus työhakemuksessa ei välttämättä imponoi suuresti ihmisiä, jotka etsivät älykästä ja tehokasta kaveria tiimiinsä. Eihän se ole varsinaisesti kovin kehittävää tai edes harrastus!
5. Haastatteluun päästyäsi muista, että haastattelijat kysyvät kysymyksiä, koska haluavat tietää, mitä olet tehnyt. Aggressiivinen puolustautuminen "olen minä sitäkin tehnyt!" asenteella "miksi te nyt tyhmiä kysytte" ei edistä asiaa. Sen sijaan selitä asiallisen innostuneesti, minkälaisen työn tekemisestä pidät ja mitä kaikkea osaat.
Muista positiivinen asenne, jos olet hakemassa tehtävään, jossa ollaan paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa.
Abonnieren
Posts (Atom)
