Kaalimaa

Saksalaiset rakastavat kaalia. Syksyisin ensimmäisten pakkasten jälkeen saksalaiset nautiskelevat lehtikaalia ("Grünkohl") wurstin kera. Lähikaupassa on aina tavallista keräkaalia ("Weißkohl"), nyt kesällä toisinaan myös kurttukaalia ("Wirsingkohl") ja usein keräkaalin varianttia suippokaalia ("Spitzkohl").

Yrityksemme sopeutua paikalliseen ruokakulttuuriin ovat onnistuneet täydellisesti. Olemme monesti muun muassa tehneet perinteistä suomalaista kaalilaatikkoa. Pari viikkoa sitten ostin kyssäkaalin ("Kohlrabi") kokeilumielessä ja siitä tulikin raikas kurkun korvike salaattiin. Ruusukaalien ("Rosenkohl") keittämistä kokeilin joskus keväällä hieman epämääräisellä menestyksellä.

Tässä tänään kokeiltu erittäin maistuva ja tavattoman helppo kaaliruoka lehtikaalista tai kurttukaalista kahdelle lihansyöjälle:

Suikaloi noin 0,5 kilogrammaa kaalia palasiksi. Paista noin 150 grammaa pekonisuikaleita pannulla. Kerää suikaleet talteen ja jätä pekonista lähtenyt rasva pannulle. Kuullota rasvassa kaksi pilkottua valkosipulinkynttä hetki ja lisää sitten kaalisuikaleet. Hauduttele ja sekoita noin 10 minuuttia, kunnes kaali on vähän pehmentynyt. Lisää pekonit päälle. Tarjoile.

Ohje on varioitu T:n löytämästä ohjeesta.

Edit 6.10.2008: Ohje on siis lehtikaalille, mutta sopii myös kurttukaalille, jota itse käytimme.

Kesäopiskelija lähtee takaisin Brasiliaan, mutta elämä jatkuu

Meillä firmassa on kesällä kahdeksan viikon mittainen kesäkoulu opiskelijoille. Osa koulua on luentoja, mutta suurin osa koulun annista on tarkoitus tulla opiskelijoiden osallistumisesta tutkimusryhmien toimintaan. Ilmoittauduin tänä vuonna vapaaehtoiseksi ohjaajaksi. En tiedä olenko kummoinenkaan opettaja, mutta tämän brasilialaisen tytön, L, kanssa meille muodostui jonkinlainen opetusyhteys. Sain häneltä kukkia perjantaina ennen kuin lähdimme illastamaan hänen lähtönsä kunniaksi. Itsekin olin hankkinut hänelle muistoksi vaaleanpunaisen muistitikun.

Olin niin ylpeä hänestä, kun hän esitti tutkimustuloksensa perjantaina koko kesäopiskelijaporukan edessä (66 henkeä). Se oli hänen ensimmäinen englanninkielinen esitelmänsä ja ihan hyvin se meni ottaen huomioon, että kurssin alussa emme pystyneet keskustelemaan kovinkaan paljon hänen silloin vielä vajavaisen englannin kielen taitonsa vuoksi. Kurssin aikana ehdin opettaa hänelle jonkinlaisen tieteellisen sisällön lisäksi Linuxin, Matlabin ja Latexin käytön. Vähän C-ohjelmointiakin sivuttiin. Matlab on matemaattinen ohjelma ja Latex on ladontaohjelma, jota käytetään paljon fysiikkaan liittyvissä julkaisuissa, koska se mahdollistaa kaavojen ja viittausten helpon käsittelyn. L on taatusti urhein nuori nainen, jonka tiedän.

Keskiviikkona kävimme Planten un Blomen -puutarhassa katsomassa L:n ja yhden toisen naiskollegan kanssa Wasserlichtspiele-esitystä, joka on jokavuotinen koko kesän kestävä perinne Hampurissa. Kuu loi taustalla tunnelmaa, kuten kuvasta ehkä huomaa.

Perjantaina kävimme Kulttuurien festivaaleilla (Festival der Kulturen) Hampurin yliopiston kampusalueella Dammtorin lähellä L:n, T:n ja puolalaisvahvistuksen kanssa. Ihan menevät festivaalit. Söimme belgialaiset vohvelit ja T joi jonkin brasilialaisen drinkin. Noita brasilialaisia drinkkikojuja on kaikilla hampurilaisilla festivaaleilla paitsi ei ehkä joulumarkkinoilla. (Ehkä ensi jouluna?) Konseptiin kuuluu soittajatrio tai dj ja muutama musiikin tahtiin hetkuva tarjoilija. L tunnusti, ettei hän juo alkoholia, tanssi sambaa eikä pelaa jalkapalloa. Se niistä stereotypioista.

Lauantaina L lähti sitten Ranskaan ja me T:n kanssa Lübeckiin (suomeksi Lyypekki), joka on tässä ihan Hampurin vieressä. Lübeckhän on Hansaliiton entinen pääkaupunki, mutta toisin kuin Bremen ja Hampuri, se ei ole säilynyt vapaana hansakaupunkina vaan on osa Schleswig-Holsteinin osavaltiota. Sinne matkustaa Hampurista junalla 45 minuutissa ja junalippu yhteen suuntaan maksaa 11,50 euroa. Paluumatkalla tosin jotkut kolme Hampurin yliopiston opiskelijaa tai vastaavaa kysäisivät meiltä haluammeko matkustaa yhdessä heidän viiden hengen ryhmälipullaan huokeaan 5 euron hintaan per pää, joten pääsimme takaisin vähän halvemmalla ja opiskelijatkin nettosivat lipullaan hyvät rahat. Onneksemme heillä myös oli kyseinen lippu, kun tarkastaja sitä kysyi.


Holstentor, portti Lübeckiin. Banderolli mainostaa yli 30-vuotiaille tarkoitettuja bileitä. No ei onneks tartte mennä sit.

Lübeck on sopivasti yhdessä päivässä koluttavissa oleva turistikaupunki. Nyt siellä oli jotkin jättifestivaalit eli grillejä, huvilaitteita lapsille, kymmeniä lavoja, joilla soitettiin 80-luvulle jämähtynyttä saksalaista musiikkia, saksalaisia 50-vuotiaita napatanssijoita, cheer leader -ryhmäesityksiä ynnä muuta perisaksalaisen outoa ja tietysti brasilialaisia drinkkikojuja. Turistikonsentraatio vaikutti Lübeckissä olevan muutenkin aika suuri. Kirkkoja on riittävästi, joten katseltavaakin riittää. Holstentor eli kaupunginportti nähtiin, mutta sen hansamuseossa ei käyty ainakaan vielä tällä kertaa. Todella kaunis ja vanhan näköinen kaupunki se Lübeck, vaikka toisen maailman sodan aikana pommitettiinkin ihan raunioiksi Hampurin tapaan. St. Marien zu Lübeck on erittäin hyvin restauroitu goottikirkko. Vuoden 1942 pommituksista aiheutuneen palon yhteydessä alas tipahtaneet kellot on jätetty kirkkoon niille sijoilleen muistuttamaan sodan mielettömyydestä, kertoi haparoivalla suomen kielellä nainen multimediapisteen ääninauhalla yhden euron hintaan.


Kellot Marienkirchessä.


Aina jotkut festivaalit menossa näillä saksalaisilla. Koko keskusta oli väestä ja kojuista turvoksissa.


Yhdessä kojussa myytiin 131 eri olutlaatua. Kolmella eurolla olisi saanut pullon armaan kotomaammekin kuravettä eli Lapin Kultaa.

***
Loppukevennys LHC-kiihdyttimen käynnistymisen kunniaksi. May the particles be with you.

Kun vesi loppuu

Olen lukenut viimeiset kuukaudet Fred Pearcen kirjaa When the Rivers Run Dry: What happens when our water runs out? Kirja on ajatuksia herättävä. Olen oppinut, että Bangladeshissa kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat juomaan arsenikkipitoista vettä porakaivoista. Se aiheuttaa alueella vakavia terveysongelmia. "Ei mitään uutta kehitysmaissa" sanoo länkkäri, mutta nuo kaivot ovatkin UNICEFin rakentamia. Tässä vähän kehitysapua teille.

En tiennyt sitäkään, että kuuman Libyan tasankojen alla höllyy suunnaton määrä "fossiilista" vettä. Fossiilista siksi, että tämä vesi ei uusiudu, kun se pumpataan pinnalle ja käytetään kasteluun. Libya otti tämän 40 000 vuotta aavikon uumenissa uinuneen veden hyötykäyttöön 1989. "The Great Manmade River" on Muammar Gaddafin lahja Libyan kansalle. Intiassa kaivoja porataan yhä syvemmälle, koska pohjaveden taso laskee suuren kulutuksen myötä koko ajan alemmas. Jonain päivänä se loppuu.

Maaperä muuttuu ajan myötä suolaiseksi ja siten viljelykelvottomaksi, mikä on jo ongelma Australiassa ja monissa muissa kuivissa paikoissa, joissa viljellään paljon vettä tarvitsevia kasveja, kuten puuvillaa.

Kambodžassa on Tonlé Sapin hämmästyttävästä jokisysteemi, jossa joen virtaussuunta vaihtuu kahdesti vuodessa. Suorastaan ihmeellinen kalojen kutupaikka. Miten käy ekosysteemin, jos osia jokia padotaan?

Vesi on kiehtova elementti, koska ilman vettä ihminen ei selviä. Siksi jokien kuivuminen ei ole mikään pieni ongelma. Vai kuulostaako pieneltä asialta, että Kiina on joutunut nimittämään erityisen elimen valvomaan sitä, että aikonaan mahtava ja edelleen vaarallinen "Kiinan suru", Keltainenjoki, tuo edes osan vedestä mereen asti. Muutoin kaikki vesi menisi peltojen kasteluun. Jokien kuivuminen vaikuttaa luonnollisesti myös kalakantoihin.

Entä kannattaako vettä varastoida padoilla, jos suuri osa siitä haihtuu ilmaan patojärvessä? Tällaisia kysymyksiä Pearce ottaa esille kirjoittaessaan kirjaansa ihmisten tarinoita ympäri maailman.

Työpaikka Saksasta hakukoneella ja muuta akateemista jupinaa

Postdoc-tutkija joutuu jatkuvasti etsimään uutta työpaikkaa, sillä yleensä työsopimukset tehdään vain kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi kerrallaan. www.academics.de-osoitteesta sainkin nyt kätevän työkalun uusien akateemisten työpaikkojen etsimiseen Saksassa. Sieltä voi halutessaan löytää niin professorin kuin väitöstyöopiskelijan paikkoja eri puolelta Saksaa. Minulla on nyt vuosi jäljellä työsopimusta, joten uusia paikkoja on seurailtava tarkasti.

Tavallaan houkuttelisi lähteä jonnekin muualle, mutta toisaalta viime viikolla lounasseurani on parantunut niin huomattavasti, että tämä nykyinenkään paikka ei vaikuta enää niin ankealta kuin ennen. Työyhteisö on merkittävä osa työtä ja mukava työyhteisö lisää viihtyvyyttä huomattavasti. Uudistuneessa lounasseurueessa on monia hyviä puolia edelliseen. Ensinnäkin he ovat enemmän ikäistäni porukkaa, toisekseen, puhuvat kanssani, ja kolmannekseen puhuvat englantia silloinkin, kun olen ainoa saksavammainen paikalla. Tämä tietysti vähentää saksanosaamistani, mutta toisaalta lisää mielenterveyttäni. Mikään ei ole niin ikävää kuin olla yksin seurassa.

Saksaa pitäisi kyllä taas petrata. Onneksi kurssi alkaa taas ylihuomenna. Huomenna sen sijaan menemme firman Betriebsausflug-retkelle eli grillaamme Elbe-joen rannalla koko päivän.

Pari päivää sitten olin melkein suuttua, kun tulin töihin siinä yhdeksän jälkeen vain huomatakseni, että joku onneton tahvoaivo oli kolme minuuttia yli kuusi aamulla yrittänyt ensin liikutella laitteeni moottoreita mittaustietokoneella siinä onneksi onnistumatta. Sen jälkeen hän oli ilmeisesti sulkenut mittausohjelman ja vihdoin löytänyt Firefox-logon, josta päässyt surffaamaan ebayn sivuilla vuoden 1993 mallin Audi A3:sta hintahaarukassa noin 2000 euroa. Kaikki tämä selvisi mittausohjelman lokitiedostosta ja siitä, että kaveri ei sulkenut avaamansa Firefox-ikkunaa.

Menin tietysti kärmistyksissäni valittamaan koko laitoksen operatiiviselle johtajalle, että miten joku voi kello kuudelta aamulla tulla selaamaan nettisivuja jollekin mittauskoneelle ja niinpä heti saman päivän kokouksessa hän mainitsi, että kaikkien on syytä lukita mittauskoneet. Samaisessa kokouksessa eräs tutkijanainen piti puheen siitä, kuinka hän osallistui DESYn pr-historian suurimpaan tapahtumaan, jonka avulla hänen mittausasemallaan selvisi minkälainen naisen muotokuva piili van Goghin erään ruohomaalauksen alla. Helsingin sanomissakin oli asiasta noin kymmenen rivin mittainen hyvin lyhyt juttu aiemmin kesällä. Siinä DESYä ei mainittu mitenkään. Monissa muissa maissa tuo oli kuitenkin päässyt ihan otsikoihin ja tuo tutkijanainenkin on ollut haastateltava yksi jos toinenkin kerta. Hänen toimistonsa on aivan minun toimistoani vastapäätä eli melko lähellä tieteen huippua tässä ollaan.

DESY alkaa profiloitua yhä enemmän fotoniosaamisen keskuksena hiukkasfysiikan sijaan. Ehkä muutaman vuoden päästä ihmiset tietävät DESYn samoin kuin he nyt tuntevat CERNin. Mutta vielä siihen on matkaa ("Scientists using a giant X-ray machine found.." eli suomeksi "Jättimäistä röntgenlaitetta käyttäneet tiedemiehet löysivät.." eikä sanaakaan DESYstä koko tekstissä, mutta videossa sentään).

Berlin, ah, Berlin

Olin viikon Berliinissä ja siitä pieni päivitystauko. Berliini ihastutti taas ja berliiniläisten kekseliäisyyskin hämmästytti minua. Jotkut narkomaanit olivat keksineet pyytää päärautatieasemalle saapuvilta matkustajilta vielä voimassa olevia matkalippuja ja myydä niitä eteenpäin. Lippuautomaatin jonossa takanani ollut mies osti yhdellä eurolla kertalipun tällaiselta lippukauppiaalta. Käyttämätön lippu suoraan automaatista maksaa noin 2,60 euroa. Kyse on vähän kuin kierrätyksestä.

Olin Berliinissä työmatkalla tiedemeiningeissä. Berliiniin rakennettiin 90-luvun alussa Saksojen yhdistyttyä WISTA-alue Adlershofin kaupunginosaan Itä-Berliiniin. Kyseessä ei ole mikä tahansa yrityshautomo vaan alueella on kaksitoista tutkimusinstituuttia ja noin 800 teknologian ja mediamaailman yritystä. Se on Saksan suurin teknologiakeskittymä. WISTAn painopistealueita ovat materiaali-, ympäristö-, fotoniikka-, ja informaatioteknologia. Ainoa huono puoli koko alueessa on, että sieltä kestää noin 50 minuuttia matkustaa junalla Berliinin keskustaan syömään johonkin kivaan ravintolaan Savignyplatzin ravintola-alueelle.

***

Palattuani Hampuriin lähdin työkavereiden matkaan ajamaan cartingia. Se oli ensimmäinen kerta auton ratissa sen jälkeen, kun isä yritti opettaa minua ajamaan Opel Kadettia 12-vuotiaana. Oli ihan tavattoman hauskaa enkä jäänyt pojista niin hirveästi jälkeen sitten, kun he opastivat, ettei jarrupedaalia pidä painaa kuin yhdessä mutkassa. Sitten innostuin vähän liikaa ja törmäilin vähän reunustoihin sillä seurauksella, että sain selkääni kämmenen kokoisen mustelman. Ympäristöhihhuli sisälläni sanoo "hyi minua", mutta carting-harrastajaäidiltä ja mersukuski-isältä perityt geenit sanovat "carting on hyvä harrastus". Kauhea dilemma.

Ich hab ein Panzerwagen gekauft – kuinka isäni osti auton Saksassa

Isä kirjoittaa: Olin kevään korvalla maininnut kavereille useammankin kerran, että auton tuonti Hampurista voisi olla mielenkiintoinen juttu. Näin ollen minun oli kesälomalla pakko alkaa toteuttamaan tätä kyseenalaista tehtävää. En kuvitellutkaan, että auton tuonti olisi erinomaisen kannattavaa, mutta voisipa reissun tehdä sosiaalisista syistä, ja joka tapauksessa, se olisi varmasti hauskaa ja mielenkiintoista.

Yritin ottaa autontuontiprosessin tekniikasta selvää Tullin ja Aken sivuilta ja tilasin jopa pikku vihkosen: "Auto Saksasta - Opas käytetyn auton hakumatkalle Saksaan". Eipä ollut tutkimuksista paljonkaan apua. Missään ei sanottu täysin selkeästi miten homma kannattaa hoitaa, mutta joitain tärkeitä asoita kuitenkin selvisi.

Lähtö

Saksalaiset autokauppiaat haluavat maksun autosta mieluiten käteisellä. Tässähän oli sitten ensimmäinen ongelma: kuinka valuutta saadaan turvallisesti perille ja paljonko tuohta uskaltaa ottaa mukaan. Päädyin viitentoistatuhanteen. Sillä jo varmaankin saisi auton, jolla pääsisin takaisin. Pohdiskeltuani tovin miten rahat kuljettaisin, päädyin harrastelijamaisesti laittamaan rahat kaulapussiin. Pidin repussa kuljettamista hieman turvattomana. Ratkaisu oli aivan oikea, koska jo lentoasemalla turvatarkastuksessa innokas virkailija katsoi asiakseen levittää reppuni sisällön pyödälle kaiken kansan hypisteltäväksi ja väitti, että reppuni pitää läpivalaista uudelleen. Hän kipaisi reppuni kanssa piiloon, ja kas kummaa kyllä se tuli sieltä laitteen läpi. Jos rahat olisivat olleet repussa, olisivat varmaan polveni lyöneet setsuuria tässä vaiheessa. Sitten alkoi vielä pitkä pohdinta voisinko ottaa GPS-laitteen kiinnitysjalustan koneeseen. Armollisesti tämä reipas ja fiksu mies suostui, kun kerroin mikä tuo etäisesti lyömäaseelta näyttävä kapusta oli.
Lento Kastrupin kautta Hampuriin meni mukavasti, mitä nyt yksi matkustaja taputteli huolestuneen näköisenä rintamustaan.

Saapuminen

Aina rauhallinen ja järkevä tyttäreni tuli perjantaiehtoona vastaan Hampurin lentoasemalle. Kaksin aina kaunihimpi. Matkustelimme bussilla kohden Osdorfia. Enpä innostuneena auton ostajana voinut olla mainitsematta, että voisimme jo samantien vilkaista erästä kärryä matkan varrella olevassa R&B autoliikkeessä, vaikka kello olikin jo melko paljon. Netistä katsottuna vaikutti siltä, että emme joutuisi kiipeämään liikkeen aidan yli. Tyttäreni sanoi, että mikäs siinä, käväistään vaan. Poikkesimme vilkaisemassa päällisin puolin siistiä C-sarjan mersua. Liikkeen pihalla oli melkoinen määrä bemareita ja iso luu koirankopin edessä. Vieressä oli huokea ja kiva perisaksalainen ruokapaikka, jossa kuulemamme mukaan sai Hampurin parasta grillattua kanaa.

Lauantaina kävimme sitten Norderstedtissä lentoaseman vieressä AAF-autoliikkeessä. Siellä katsastimme erästä tosi hyvin pidettyä Audi A6 -mallia. Pyysimme jopa auton avaimen ja käynnistimme ja kuuntelimme, mutta emme ajaneet koeajoa. Liikkeessä minut ainakin valtasi lievä autoähky, valinnanvaraa oli runsaasti. Enimmät ostoaikeet kariutuivat myyjään, joka ei halunnu ollenkaan kuunnella meitä, ystävällinen kyllä oli. Ensimmäinen myyjä kyseisessä liikkeessä oli paljon mukavampi, hän jopa tervehti meitä suomeksi heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen.

Sitten viikonlopun viettoon. Siitä tyttäreni onkin jo kertonut.

Toimintapäivä

Maanantaipäiväksi oli luvattu Hampurille tyypillisesti sadetta. Olin suunnitellut käyväni kolmessa autoliikkeessä. Kaksi näistä kohteistani oli Pinnebergissä, joltisenkin matkaa keskustasta S31-junalla luoteeseen. Ensimmäisessä liikkeessä käynti sujui vielä melko hyvin. Myyjä oli tosi fiksu ja ystävällinen, sanoi vain pahoitellen, että auto ei ollut vielä hänellä, vasta torstaina saisi sen. Vain lenkkarit ja housunpuntit kastuivat litimäriksi. Siitäpä en masentunut vaan jatkoin junalla vielä kauemmas kohteeseen kaksi. Nyt alkoivat todelliset ongelmat, koska kävelymatka asemalta autoliikkeeseen oli paljon pidempi. Vettä alkoi tulla aivan karmeasti ja vieläpä vaakasuoraan. Sateenvarjo hajosi käyttökelvottomaksi. Tuossa tuokiossa oli koko ukkeli aivan läpimärkä. Tulostamani kartat muuttuivat repussa sellumössöksi. Reissusta oli tulossa täysi katastrofi. Aika ajoin jouduin kysymään tietä paikallisilta asukkailta. Se ei ollut hyvä idea. "Diese Richtung..links... rechts..keine Ahnung". Itse kukin viittilöi minne sattuu. Vesisade ei tuntunut paikallisia haittaavan. Jotkut tallustelivat lätäköissä onnellisen näköisinä. Yhdessä elintarvikeliikkeessä asioiva vanhempi rouva oli kuitenkin asiosta perillä ja neuvoi hyvin ystävällisesti ja perusteellisesti. Myös bussipysäkkien kartoista oli suurta apua. Saavuttuani päämäärääni, totesin, että seutu muistuttaa huolestuttavasti Tattarisuota. Olisiko jonkinmoinen riski vierailla saksalaiselta kannalta vierasperäisessä autoliikkeessä ison rahatukun kanssa? No tuskinpa, oltiinhan sivistysvaltiossa. Auto oli kuitenkin pettymys. Päätin lähteä "kotiin" kuivattelemaan. Toivottavasti rahat eivät lionneet soosiksi.

Osto

Kuivasin lenkkarit ja farkut nopeasti kiertoilmauunissa ja join kupin kuumaa teetä. Nyt suunnistin siihen pikkuliikkeeseen, jossa tyttäreni kanssa vierailimme jo perjantaina omine lupinemme. Kerroin yrmeälle myyjälle haluavani tutustua jo katsomaamme mersuun. Sain avaimen, tarkistin auton sisätilat ja huoltokirjan. Myyjä katseli taivaanrantaan ja kysyi, ostanko auton. Pyysin saada tehdä koeajon jonkun kanssa, kun en kaupunkia paremmin tuntenut ja arvelin, että navigaattorini oli vesihoidon takia epäkunnossa. Myyjä totesi, että järjestyy. Varttitunnin kuluttua tuli mukaani toinen vähäpuheinen kaveri. Hän tyrkytti minulle auton avaimia. Esitin kainosti, että josko hän ajaisi ensin johonkin rauhallisemmalle kadulle ensin, ja sitten minä hyppäisin ruoriin. Kaveri katsoi pitkään, että uskaltaakohan tuota ollenkaan päästää rattiin. Sittten hän hurautti autolla eräälle sivukadulle, koulun kohdalle ( 30 km/h) ja mutisi jotakin: "Ruhiger Strasse...", virnisteli hieman ja pisti minut ajamaan. Eipä tuossa sitten ongelmaa ollutkaan. Varttitunnin kiertelyn jälkeen kaveri käski minun ajaa takaisin liikkeen pihaan.

Yrmeä myyjä kyseli taas josko ostaisin kärryn. Asiaan kuuluvasti tinkasin vähän ja tein poislähtöä, että mietinpä hieman. Nyt asiaan tarttui liikkeen pääjehu. Hän sanoi, että tehdään sillä tavoin, että jätän liikkeeseen 500 euron pantin ja passin. He hoitavat autoon vientikilvet ja paperit. Huomenna voin noutaa auton ja maksaa loppusumman. Joo. Sitten piti vain allekirjoittaa kauppakirja, jossa samalla luovuin kaikista kuluttajansuojaoikeuksistani. Siis autolla ei ole mitään takuuta.

Nouto

Ten thousands...eleven... J takoo tuohta pyötään. Yrmeä myyjä antaa nipun papereita kouraan, iskee leiman ja allekirjoituksen kauppakirjaan, ja sanoo, että tässä on sinun kuittisi. Saan myös auton avaimet. Autoon kiinnitetään vielä punapäiset vientikilvet ja siinä se. Lähtiessäni ajamaan pääsen vain parisataa metriä, kun koko kojetaulu alkaa välkyttää punaista ja varoitussummeri piipittää lähestulkoon kuulovaurion aiheuttaen. ... Tähänkös se tyssäsi? Hetken manailtuani totesin, että auto ilmoittaa: "Käsijarru on päällä". Ei se kuitenkaan ollut. Ajoinpa sitten "kotiin". Myöhemmin korjasimme vian pienellä oksalla, tuimme sillä käsijarrupedaalia niin, ettei hälytystä tullut.


Tähti.

Kotiinpäin

Muutaman lomapäivän jälkeen lähdin ajelemaan kotiinpäin. Navigaattorikin toimi vesikylvystä huolimatta. Ajattelin, ettei ole viisasta ajaa aamuruuhkan aikaan Hampurin läpi kuten navigaattori ehdotti, joten suuntasin kohden pohjoista ja tarkoitus oli sitten turvallisemmilla vesillä noudattaa navigaattorin ohjeita. Varttitunnin jälkeen navigaattori näytti lopettavan hommat. Pakko oli pysäyttää kadunvarteen. Läheiselle parkkipaikalle tuli nuori nainen. Tervehdin häntä kohteliaasti saksalaiseen tapaan ja selitin, että pulassa olen. En tiedä missä ollaan. Miten pääsisin autobahnille? Silloin kyllä selviäisin. Nainen pyysi hetkeäkään epäröimättä minut konttoriinsa käymään. Siellä noin viiden henkilön erittäin ystävällinen tiimi neuvoi minua muutaman 28 tuumaisen tietokoneruudun avustuksella. "Wir sind in Bahrenfeld... zweimal rechts...". Nyt pääsinkin tosi helposti motarille. Tosin jouduin ajamaan Hampurista etelään Hannoveriin päin parikymmentä kilometriä. Mutta niinpä sitten näinkin mahtavan Elben alittavan tunnelin ja Hampurin sataman vielä kerran.

Muuten kotimatka sujui etukäteissuunnitelman mukaan. Hieman vain hämmästelin Puttgarden- Rödby välin hinnoittelua. Lauttamatka kestää noin 50 minuttia ja maksaa enemmän kuin päivälaiva Tukholmasta Turkuun. Ennen Puttgardenia piti minun luonnollisesti käydä Bordershopissa katselemassa "powershoppaavia" ruotsalaisia. Lievä paniikki vaivasi useimpia hamstereita. Markarydissä yövyin Ekenbacken-kongressikeskuksessa. Olin kongressikeskuksen ainoa vieras. Hotelli oli melko hyvällä paikalla, salaperäisen järven rannalla. Lähistöltä löysin riimukiven. Olikohan niin, että kun järvellä käy soutelemassa, niin voi vierailla viikinkihaudoilla. Niissä kumpareissa on jotain kiehtovaa.

Jo Ruotsissa ajellessa minulle selvisi mikä on elämän tarkoitus.

Tukholma-Turku-lauttamatkan jälkeen pääsin vihdoin takaisin Espooseen. Näitä luonnonkauniita seutuja en uskonut enää koskaan näkeväni.

***

Pikaopas auton hakuun Saksasta:

1.Katso auto ja seutu esim. www.autoscout24.de.
2. Ota mukaan passi ja rahaa. Koska ostat auton vientiin, saat sen halvemmalla kuin saksalaiset.
3. Valitse auto, pyydä autoliikettä hoitamaan autoon vientipaperit valtakirjalla ja kilvet, maksa pantti, allekirjoita kauppakirja, pyydä autoon punapäiset vientikilvet vähintään kahden viikon voimassaoloajaksi, ja tarkista auton valmistenumero. Keltapäisten kilpien vakuutus on voimassa vain Saksassa.
4. Maksa loput kauppasummasta ja saat auton paperit, kuittin kauppasummasta (kauppakirjassa) ja auton avaimet. Tarkista, että tarvittavat paperit ovat koossa jos osaat. (Itse en tiennyt mitä tarvitaan.)
5. Aja auto minne vain EU-alueella ja lopulta Suomeen. Täytä Tullissa lomake "Ilmoitus ajoneuvon käyttöönotosta" (Tullin lomake 83s-07). Tästä lähtien viranomainen aina kertoo mitä pitää seuraavaksi tehdä. Koska autossa on punapäiset kilvet, on Saksan pakollinen liikennevakuutus voimasssa myös Suomessa, kunhan vain muistat pitää 83s-07 autosi mukana. Voit ajella kilpien voimassaoloaikana huoletta. Jos voimassaolo päättyy ja verotuspäätös viipyy, täytyy hommata katsastustoimipaikalta tai Tullista siirtolupa. Ota halutessasi autoon suomalainen liikennevakuutus ja kasko, ne saa auton valmistenumerolla. Voit käydä rekisteröintikatsastuksessa ennen kuin teet Tullille autoveroilmoituksen.
6. Käy Tullissa tekemässä paperityöt, että osaavat verottaa autosta. Tulli saattaa vähän hyppyyttää lappusten kanssa, mutta helppoa se on, ollaanhan Suomessa.
7. Kun verot on maksettu, uudestaan katsastuskonttorille, saat suomalaiset kilvet.


Lopuksi niksi autonhimoisille, mutta ryömimiseen kyllästyneille. Digipokkarilla saa kätevästi kuvia auton alta. Niistä voi sitten katsella vaikkapa kotona mahdollisia ruosteongelmia ja öljyvuotoja. Toisaalta, jos auton osat toisella puolella ovat uusia, voi se kertoa jotain autoa kohdanneesta vauriosta.

Edit 3.8.2008 19:00: Korjattu linkkejä ja kirjoitusvirheitä julkaisemisen jälkeen.

Hamburg Pride - Große Straßenfest

Tänään satuimme keskelle pride-kulkuetta ja otimme parit drinkit, vaikka tarkoitus oli käydä ostoksilla. Hampurin kuvernöörin Ole von Beustin isä on kertonut poikansa olevan homo, mutta Ole itse pitää seksuaalista suuntautumistaan yksitysasiana. Joissain kulkueen autoissa olikin plakaatteja: ".. und wo ist Ole?". Taitaa olla selvää ketkä Olea äänestivät taas uudelle kaudelle. Oli hauska reissu ja hauskat bileet.

Seuraava postaus tulee vierailevalta kirjoittajalta!