Olen odotellut kesälomaa kuin kuuta nousevaa viimeisen kuukauden. Ehkä se johtuu siitä, etten ehtinyt viettää lomaa viime kesänä. En muista koskaan ennen olleeni näin epämotivoitunut työn tekoon.
Mieleni tekisi hirveästi ryhtyä johonkin näistä ammateista: kahvilan pitäjä, siivooja, luomuviljelijä, journalisti, tehdastyöläinen. Yritin niin kovasti keksiä jotain maailmaa mullistavaa ajatusta omalta alaltani koko vuoden ja nyt olen tajunnut, ettei sitä taida olla tulossa. Ärsyttää, kun ainoa motivaatio tutkimustyössä olisi nimenomaan maailman pelastaminen. Kaikki tutkimus tuntuu olevan sitä ainaista nanopartikkeleiden pyörittelyä, josta ei tunnu koskaan seuraavan muuta kuin uusi julkaisu.
Mutta joskus nanopartikkeleilla on suurempikin merkitys. Gerta Fleissner kollegoineen löysi kirjekyyhkyjen nokasta rautaa sisältäviä magneettisia maghemiittinanopartikkeleita. Kirjekyyhkyt pystyvät näiden nanopartikkeleiden magneettisten ominaisuuksien avulla suunnistamaan pitkiäkin matkoja Maan magneettikenttää apuna käyttäen. Tämä tutkimus julkaistiin viime vuoden keväänä ja se sai jonkin verran kansainvälistä huomiota ja se on todennäköisesti hienoin viime vuonna tutkimuslaitoksessamme saatu tulos.
Tekniikka ja talous -lehti puolestaan raportoi verkkosivuillaan toissapäivänä, että Peter Horen tutkimusryhmä Oxfordin yliopistosta olisi keksinyt, että lehtokertun silmistä löytynyt proteiini reagoi herkästi jopa Maan magneettikenttään. Tutkimusryhmä ehdottaa, että linnut näkisivät Maan magneettikentän ja voisivat sillä tavoin suunnistaa sen avulla.
Ovatko molemmat oikeassa vai suunnistavatko eri linnut eri tavoin? Tavattoman kiehtovia tuloksia yhtä kaikki.
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen