Tohtorinhattuja ja hiiriä

Surukseni minun on ilmoitettava, että T päätti huoneistossamme majailevan hiirulaisen päivät viime yönä. Se oli sinänsä mieluisaa, että pari yötä sitten koin kauhun hetkiä, kun hiiri makusteli manteleita makuuhuoneen kaapin alla. Vanhana hamsterin lomahoitajana tiedän miltä kuulostaa, kun hiiren kokoinen otus syö jotain kovaa siementä ja se kuulosti juurikin siltä. Siirtelin kaappia hädissäni keskellä yötä, kun T oli bilettämässä jonkun kollegansa kotitalon kellariin rakennetussa Abba-temppelissä. Hiiri on nyt siis kuollut ja jäteauto vei sen jo pois.

Lähikauppamme sen sijaan voi hyvin ja pääsi yllättämään yksi päivä tarjoamalla juustotiskillä kevytjuustoa, vain 35 % rasvaa! Melkein puolet vähemmän kuin normaalissa juustossa täällä. Kyllä äitillä pyörisi sukat jalassa, jos tietäisi millaisia juustoja syön joka päivä. Ei ole rasvasta puutetta.

Lähikaupassa tapasin myös suomalaisia Pandan lakritsikarkkipusseja. Myös tekstit olivat suomeksi. Pakkohan niitä oli ostaa ja viedä tuliaisiksi illanistujaisiin. Juhlimme viime viikolla oluen ja pastan kera sitä, että työkaveri oli saanut väitöskirjansa lähetettyä arvioitavaksi. Me tytöt lähdimme ovelasti kotiin jo joskus yhdeltätoista, mutta pojat jäivät ottamaan votkaa. Puolalainen kaveri meinaan toi tuliaisiksi votkapullon, ja sen seuraukset näkyivätkin sitten seuraavana työpäivänä poikien naamoissa.

Huomenna taas olisi tarkoitus väkertää tuolle belgialaiselle kohta väittelevälle hepulle salassa ison joukon kanssa tohtorinhattu. Täällä on perinteenä tehdä sellainen persoonallinen hattu, joka kertoo kaikista niistä koettelemuksista ja hauskoista hetkistä väitöstyön aikana. Toisin sanoen, hatun päälle aiotaan tällä kertaa tehdä noin metri kertaa metri kokoinen magneettia kuvaava hökötys johon laitetaan näillä näkymin jonkinlainen vilkkuva valosysteemi ja kaiuttimet, joista tulee samanlainen möykkä kuin tutkimuslaboratoriomme kaiuttimista. Sen lisäksi tietysti jonkinlainen Belgia on tarkoitus väkertää tappelevine flaameineen ja vallonineen sekä Hampurista muistuttamaan kanttiinin herkullinen Currywurst-annos, joka on täällä ah niin suosittu ruoka.

Selitys niille, jotka eivät ole röntgenfyysikkoja: Miksi meillä tulee jotain mölinää kaiuttimista? Me tuotamme säteilyä, joka on vaarallista ihmisille. Normaalisti siis laitteet ovat eräänlaisissa huoneissa, joihin ei pääse silloin, kun säteily tulee laitteeseen kiihdyttimestä. Kun tuo luukku, joka estää säteilyn tulemisen huoneeseen, avataan, soi kahdenkymmenen sekunnin ajan uliseva äänimerkki siltä varalta, että joku tutkija on sattumoisin unohtunut huoneeseen. Hän tietää sitten lähteä pois ennen kuin säteily iskeytyy hänen hyvin treenattuun vartaloonsa.

Bremenistä itään

Pari viikkoa sitten kävimme Bremenissä muutaman tunnin pikavisiitillä. Saksassa on kivoja junalippuja, joilla viiden hengen ryhmä voi matkustaa yhden osavaltion sisällä edullisesti samalla lipulla koko päivän. Hampurista esimerkiksi pääsee kaksi henkeä päiväksi Bremeniin Niedersachsen-lipulla, 27 euroa. Koska lähdimme liikkeelle melko myöhään, emme siellä paljon ehtineet pällistellä. Kaikki paikat menivät melko aikaisin kiinni ja oli melko tuulinen ja kylmä ilma, joten vietimme suurimman osan ajasta jossain keskustan sushipaikassa, jossa joku aito japanilainen vanhempi herrasmies tilaili kokilta friteerattuja juttuja tasaiseen tahtiin.


Bremenin vanhan raatitalon edustan patsaat oli komiat.

Tässä pari päivää sitten sain Lübeckiä koskevan kullanarvoisen vinkin työkavereilta. Siellä on kuulemma ihanat joulumarkkinat. Saksassahan joulumarkkinat ovat suomalaisen näkökulmasta jo käsite sinänsä, mutta Hampurin joulumarkkinat ovat kuulemma melko surkeat Lübeckiin verrattuna. Lübeckin marsipaanikin on kuulemma kaikkia muita marsipaaneja parempaa. Pitänee siis joulukuussa suunnata nokka kohti Lübeckiä.

* * *
Sarjassamme fyysikon uudet reseptit tuli eilen improvisoitua hassu kana-kurpitsa-sipulipaistos. Puhdistin eilen myös kurpitsasta yli jääneet siemenet vedellä ja laitoin kuivamaan yön yli. Nyt illalla paahdoin ne paistinpannulla ja lisäsin vähän suolaa. Ihan mukavia naposteltavia, maistuvat lähinnä popkornilta, mutta vaativat melko paljon pureskelua. Leukalihakset kasvaa. Liekö paahtoaika ollut liian lyhyt.

Tänä aamuna kohtasin myös silmästä silmään mantelivarkaan, jonka yöllisiä toimia olimme ihmetelleet jo pari päivää. Illalla kupillinen manteleita oli täynnä ja aamulla se oli tyhjä. T:n epäilykset alkoivat herätä.. Tänä aamuna kuulin sitten pientä rapistelua keittiöstä ja kiiruhdin paikalle. Tömistelin vähän ja jäin sitten hiljaa keittiön ulkopuolelle kyttäämään kuppia. Hetken päästä pöydälle ilmestyikin maailman suloisin pieni metsähiiri. Se taisi olla eri merkkiä kuin se, joka hiplasi isi tukkaa kesällä, kun nukkui onneton tossa lattialla. Tämä ei ollut iso ja ruma vaan tosi pieni ja suloinen. Isolle ja rumalle kävi vähän heikosti, vaikka yritettiinkin isin kanssa aluksi muita konsteja.. Samalla kuitenkin hiirulainen huomasi minut ja irvistin sille vihaisen näköisesti. Toinnuttuaan järkytyksestä se katosi keittiökalusteiden alle vauhdikkaasti eikä näemmä tullut hakemaan loppuja manteleita. Koska selvästikin näillä otuksilla on jonkinlainen rako ulkoseinästä meidän keittiökalusteiden alle, ostin tänään tiivistemateriaaleja, joilla tiivistin jo osan raoista. Eivätpä sitten pääse sieltä keittiökaappien alta ainakaan tänne muun huoneiston puolelle. Tällaista se on, kun asuu täällä luonnon helmassa!

Maidon tuottamisesta

Tuli tässä töissä puhetta maidon tuottamisesta. Kollegan mukaan lypsylehmät elävät keskimäärin noin neljävuotiaiksi ennen kuin ne on lopetettava. Hän kuvaili lehmiä surullisena sanoilla "giant bioreactor" eli suuri bioreaktori, jonka tarkoitus on vain tuottaa maitoa. Tästä minulle tuli mieleen Matrix-elokuva, jossa ihmisiä käytetään energialähteenä. Ensinnäkin. Miksi Matrix-elokuvan ihmisiä ei ollut jalostettu superenergiatehokkaiksi? Millainen olisi energiatehokas ihminen? Pelkkää ruoansulatusta? Mitäänsanomattomat kädet ja jalat ja pieni pää?

Siksi toisekseen, miten ihmiskunta voi orjuuttaa tällä tavoin eläimiä? Onko Matrix-elokuva oikeasti protesti maidontuotantoa vastaan?

Vuonna 2005 koko maailmassa tuotettiin 646,5 miljardia kiloa maitoa. Pelkästään EU:ssa on noin 30 miljoonaa lypsylehmää ja määrä jatkaa kasvuaan. Jään odottamaan muilla keinoin tuotettua maitoa ja proteiinia. Pakkoko siinä tuotantoprosessissa on eläintä olla mukana? Kai lihaa voi kasvattaa oikeastikin eikä vain tutkijoiden unelmissa pian petrimaljalla?

Kun kaikki on jo tuttua...

... ei ole enää mitään kirjoitettavaa. Huomasin, että on päässyt lipsumaan liikaa viihteen puolelle tämä kirjoittelu. Tai pikemminkin, kirjoittelu on harventunut. Se johtuu siitä, ettei minulla ole enää mitään kirjoitettavaa. Tämä alkaa jo tuntua kodilta, mitä nyt satunnaisesti on isää ja äitiä ja ystäviä ikävä. Hampurilaiset pyörätiet ovat perseestä, mutta aikansa niitäkin pyöräiltyään ei enää muista millaista on ajaa tukka putkella tasaista eteläsuomalaista asvalttia ja on tyytyväinen, jos pääsee edes 16 km/h sitä kivistä polkua, jota pyörätieksi täällä kutsutaan.

Töissä on mennyt ihan hyvin. Nyt on taas äksöniä, kun laitteet pyörähtivät käyntiin ja tieteilijöitä hiippailee miettiväisen näköisenä joka puolella insitituuttia. Ainoa yllättävä tapaus kävi noin kuukausi sitten, kun joku mikä lie sekatyömies, joita täällä joskus liikuskelee, oli käynyt mittauskoneella sulkemassa mittausohjelman ja avannut internetselaimen kello kuudelta aamulla. Oli löytänyt ebaystä ilmeisesti kivan Audi A3:n käytettynä..

Toisella kertaa yllätin yhden harmaahapsisen kollegan mittausasemaltani lainaamassa spriitä. (Puhdisteli muka jotain sillä.) Siinä tovin jutusteltuamme astui mittausasemalle sisään kolme sekatyömiestä, jotka suuntasivat askeleensa kohti työkalunurkkausta. He purkivat jonkin rakennelman ja ottivat siitä pari osaa. Siinä vaiheessa he tajusivat, että huoneessa oli kaksi muutakin heppua, joten yksi kääntyi ja totesi kollegalleni, että ei kai haittaa, jos he ottavat muutaman osan. Kollega siihen tietysti kohteliaana, että "She's the boss!" ja osoitti minua. Lupasivat palauttaa lainaamansa osat, mutta ota siitä nyt selvää, kun en edes tiedä, mitä he lainasivat.

Viime viikolla taasen pari työkaveria löydettiin karjumasta toisilleen yhdellä toisella mittausasemalla. Nyt toinen ei suostu puhumaan toiselle ja se toinen taas ei pysty muusta puhumaan kuin toisesta. Pomo sanoi minulle, että nyt, kun hän lähtee tästä pariksi viikoksi pois, minä voin toimia puolueettomana Sveitsinä sillä välin. Luonnollisesti olen vältellyt molempien kaverien seuraa ja sen sijaan käynyt lounaalla insinöörien kanssa, mikä onkin suunnattoman hauskaa verrattuna tieteilijöiden seuraan.

Tietelijät lounaalla: "Plaaplaa plaa.. se yksi XXX tyyppi on ihan idiootti.. *ivallista jäkätystä* plaa plaa.. puhuin mun lakimiehelleni että... plaa plaa.. mun pojalla on flunssa.. plaa plaa.. *satunnaisia murjotusääniä*".

Insinöörit lounaalla: "Heheheh.. *yleistä naureskelua ja vitsailua* .. plaaplaa.. viime sunnuntain vietin kaitsien pikkutenavia partiossa.. plaa plaa.. juhlittiin niin myöhään perjantaina, että ennen töihin tuloa lauantaina nukuin vaan kolme tuntia, bad idea... plaa plaa.. Ootteko käyneet Lyypekissä koskaan?"

Totesimme yhden kollegan kanssa, että tietelijöiden ikärakennekin saattaa vaikuttaa vähän asiaan. Carting-kollegojen kanssa tullaan ihan loistavasti juttuun, kun he ovat kaikki alle 30-vuotiaita eikä kellään ole lapsia tai talosuunnitelmia.

Kyllä.. Kävin toista kertaa ajamassa cartingia. Paha, paha luonnontuhoaja minä. No, kyllä se siitä. Se hauska puoli siinä kuitenkin on, että kanniskelen varmuuden vuoksi kassissa nyt koko ajan hiihtomaskia, koska eihän koskaan tiedä milloin tulee kutsu cartingiin. Jostain syystä mietin miten hauskaa olisi ollut laittaa carting-pipot päähän, kun ajeltiin työkaverin vanhempien puolalaisrekisterissä olevalla autolla carting-mestoille. "Me ollaan menossa ajamaan cartingia." Poliisisetä: "Niin varmaan joo."

Kaiken kaikkiaan mitään kummallista ei siis tapahdu täällä. Alussa katselin Hampuria jonkinlaisten ruusunpunaisten silmälasien läpi enkä huomannut keskustan pultsareita, mutta kyllä täällä tosiaan on keskustassa pultsareita ihan niin kuin Helsingissä. Perjantai-iltaisin pullot särkyy ja keskiviikkoiltana onneton pyöräilijä saa lasinsirun renkaaseensa. Sunnuntai-iltana hän paikkaa renkaan ennätysaikaan.

Viime lauantaina kävimme Bremenissä. Siellä oli valkosulkaalta näyttävä talo ja tietysti kaikkea muuta, vaikka suurin osa ajasta taidettiinkin viettää jossain sushipaikassa.

Tänään kävelin yhden kollegan pakeille ja kysyin lainaksi 100 000 euron arvoista ilmaisinta. Hän antoi sen tuosta vaan. Huomenna olisi tarkoitus testailla sitä. Jostain syystä olen voittanut pelkoni laitteita kohtaan. En enää pelkää, että ne hajoavat vaan luotan siihen, että ne eivät hajoa. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia, koska ainahan ne hajoavat ennemmin tai myöhemmin. Hyvää siinä on se, että stressi laskee huomattavasti, kun ei koko ajan murehdi sitä, että työpaikka saattaa olla palanut maantasalle yön aikana johtuen siitä 80-luvun alusta olevasta monitorista, jonka jätin päälle. Olisi kyllä pitänyt kytkeä se pois päältä, mitä jos argh..

T:n mielestä blogini luokitellaan kissablogeihin. Sellaisissa blogeissa ei kuulemma kerrota mistään ajankohtaisesta aiheesta vaan siitä, mitä bloggaaja tai bloggaajan kissa ovat tehneet viime aikoina. Tunnustan, tähän on tultu.