Aloitin eilen lukemaan Linnan "Täällä pohjantäden alla" -kirjaa. Onhan se melkoinen järkäle. Saa nähdä pääsenkö tällä kertaa loppuun asti. Huomasin ensimmäisiä sivuja jo lukiessa, että oma kieleni on köyhää ja väritöntä.
EU ja monet maat ympäri maapalloa haluavat kieltää tai ovat jo kieltäneet hehkulamput. Se sattuikin sopivasti, sillä juuri eräs fyysikkoryhmä on keksinyt tavan saada hehkulampusta todella energiatehokkaan. He muuttavat hehkulampun volframilangan pinnan rakennetta laser-pulssilla. Kestääköhän nämä muunnellut yhtä hyvin kuin perinteiset lamput? Olen aina ollut kova energiansäästölamppujen vastustaja, koska ne ovat ongelmajätettä. Vanha kunnon hehkulamppu uudella langalla on mielestäni parempi keksintö kuin valoteholtaan ajan myötä heikkenevät, väriltään omituiset ja elohopeaa sisältävät "energiansäästölamput", joita muuten englanniksi kutsutaan hieman kuvaavammin nimellä compact fluorescent lamp. Onkohan hehkulamppujen kieltoinnostus saanut alkunsa elohopeateollisuuden lobbauksesta?
Elohopean hinta Yhdysvalloissa oli korkeimmillaan 1960-luvulla, jopa 2500 dollaria per pullo. Yksi pullo painaa 34,5 kg. Vuoteen 1998 mennessä hinta oli laskenut noin 140 dollariin per pullo.[lähde] Vuonna 2004 elohopean hinta kuitenkin kohosi nopeasti ja vuonna 2005 saavutti maksimiarvon 850 dollaria.[lähde] Sittemmin hinta on hieman laskenut, mutta tämän hetkistä hintaa ei ole suoraan saatavilla.
Vuonna 2001 elohopeaa meni elohopealamppuihin 10,7 tonnia Yhdysvalloissa. Se vastaa 43 miljoonaa dollaria. Vuonna 2004 elohopean kulutus lampuissa oli vähentynyt 10,1 tonniin,[lähde] mutta elohopean hinta alkoi rajusti kasvaa. Jos käytämme vuoden 2005 huippuhintaa, lamppujen elohopea maksoi tuolloin 250 miljoonaa dollaria. Nämä kaikki laskelmat koskevat pelkästään Yhdysvaltoja. Sittemmin kulutus on huomattavasti noussut, kun hehkulamppujen käytön kieltoa on kaavailtu ja esimerkiksi LCD-näyttöjen taustavaloina käytetään / käytettiin myös yleensä elohopeaa sisältäviä lamppuja.[lähde]
Kannattaako energiansäästölampuista sitten huolestua? Onko muutama tonni elohopeaa paljon vai vähän?
Suurin elohopeasaastuttaja on kullan louhinta kehittymättömissä louhintalaitoksissa kehitysmaissa. Niistä nousee ilmaan noin tuhat tonnia elohopeaa vuosittain. Elohopean hinta onkin siis noussut samaa tahtia kullan hinnan kanssa.[lähde] Pitäisiköhän kullan käyttöä rajoittaa? Sen ekologiset vaikutukset kun näyttävät olevan aika karmaisevat eikä se pelkästään saastuta elohopean takia vaan sen louhinta myös kuluttaa arvokasta luonnonvaraamme, makeaa vettä. Suuri kultaryntäys (1849) kuulostaa jotenkin mystiseltä ja jännittävältä seikkailulta, mutta itse asiassa Kalifornian jokien ja San Fransiscon lahden arvioidaan sisältävän sen johdosta noin 7600 tonnia elohopeaa. Noin kahdeksalla prosentilla amerikkalaisista naisista hedelmällisessä iässä on niin paljon elohopeaa kehossaan, että sen katsotaan aiheuttava neurologisten vaurioiden riskin kehittyvälle vauvalle.[lähde]
Mitäköhän niille käytetyille hehkulampuille pitäisi tehdä. Voisiko niistä erottaa lasin ja metallin erikseen? Eikö niitä voisi kierrättää jotenkin? Entä ruotsalaiset, jotka kielsivät tänään 1.6.2009 elohopean käytön kuluttajatuotteissa? Mitä valaisimia siellä käytetään sitten, kun hehkulamput kielletään EU:ssa? Ehkä ensimmäiset laser-käsitellyt hehkulamput tulevatkin myyntiin länsinaapurissa.
Posts mit dem Label ympäristö werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Posts mit dem Label ympäristö werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Montag, 1. Juni 2009
Sonntag, 1. März 2009
Pieni jätelasku
Suomen pinta-ala on 338 419 neliökilometriä (338 419 000 000 m2). Vuonna 2006 Suomessa syntyi jätettä 69,2 miljoonaa tonnia, joista 40 prosenttia hyödynnettiin materiaalina tai energiana. Siispä jossain päin Suomea täytyy lojua 0,6 kertaa 69,2 miljoonaa tonnia = 4,1520*1010 kilogrammaa jätettä vuodelta 2006.[1]
Se on melkoinen määrä jätettä. Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan uudesta jätteenerittelylaitoksesta Turussa. Tällaiseen suuntaan jätteenhuollon olisi syytä mennä. Kaikki pitäisi käyttää uudelleen tai hyödyntää muutoin.
Vuoden 2006 jäte on jo kuitenkin sijoitettu jonnekin. Paljonkohan sitä olisi yhdellä suomalaisella neliömetrillä? Oletetaan, että jätteen tiheys on sama kuin veden eli 1 kg/dm3. Jätteen tilavuus on sen massa jaettuna tiheydellä, 41 520 kuutiometriä. Jos koko Suomi katetaan vuoden 2006 jätteellä, kerroksen paksuus on noin 123 nanometriä. Sadassa vuodessa kerroksen paksuus olisi siis tällä jätemäärällä noin 12,3 mikrometriä.
Entä jos jäte kasattaisiin pelkästään pääkaupunkiseudun alueelle? Siellähän suuri osa jätteestä kuitenkin syntyy. Koska pääkaupunkiseudulla asuu noin viidennes Suomen väestöstä, jaetaan jätteen määrä vielä viidellä ja jaetaan se sitten pääkaupunkiseudun pinta-alalla, joka on 1489 neliökilometriä. Vuoden jätesaalis luo 5,6 mikrometrin paksuisen katteen pääkaupunkiseudun päälle. Sadassa vuodessa kerroksen paksuus on siis noin puoli millimetriä.
Olen oikeastaan melko yllättynyt miten vähäiseltä tuo luku kuulostaa. Toisaalta, tarkoituksenamme on kai asuttaa tätä aluetta pidempään kuin sata vuotta eikä kattaa sitä kokonaan jätteellä vaan asuttaa siitä osaa ja kasata jätteet jonnekin, esimerkiksi pelkästään Kauniaisiin. Sadassa vuodessa siellä olisi 14 senttimetriä kerrostumaa. Kuulostaako tuhat vuotta pitkältä ajalta? Noin 1,4 metriä jätettä Kauniaisissa. Miten pitkälle suunnittelemme yhteiskuntamme toimintaa? Kymmenentuhatta vuotta. Neljätoista metriä. Sadassatuhannessa vuodessa 140 metriä. Millaistakohan elämä olisi silloin Espoossa, jätevuoren ympärillä?
[1] Jätteistä hyödynnettiin vajaa puolet, YLE, 1.11.2008
Se on melkoinen määrä jätettä. Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan uudesta jätteenerittelylaitoksesta Turussa. Tällaiseen suuntaan jätteenhuollon olisi syytä mennä. Kaikki pitäisi käyttää uudelleen tai hyödyntää muutoin.
Vuoden 2006 jäte on jo kuitenkin sijoitettu jonnekin. Paljonkohan sitä olisi yhdellä suomalaisella neliömetrillä? Oletetaan, että jätteen tiheys on sama kuin veden eli 1 kg/dm3. Jätteen tilavuus on sen massa jaettuna tiheydellä, 41 520 kuutiometriä. Jos koko Suomi katetaan vuoden 2006 jätteellä, kerroksen paksuus on noin 123 nanometriä. Sadassa vuodessa kerroksen paksuus olisi siis tällä jätemäärällä noin 12,3 mikrometriä.
Entä jos jäte kasattaisiin pelkästään pääkaupunkiseudun alueelle? Siellähän suuri osa jätteestä kuitenkin syntyy. Koska pääkaupunkiseudulla asuu noin viidennes Suomen väestöstä, jaetaan jätteen määrä vielä viidellä ja jaetaan se sitten pääkaupunkiseudun pinta-alalla, joka on 1489 neliökilometriä. Vuoden jätesaalis luo 5,6 mikrometrin paksuisen katteen pääkaupunkiseudun päälle. Sadassa vuodessa kerroksen paksuus on siis noin puoli millimetriä.
Olen oikeastaan melko yllättynyt miten vähäiseltä tuo luku kuulostaa. Toisaalta, tarkoituksenamme on kai asuttaa tätä aluetta pidempään kuin sata vuotta eikä kattaa sitä kokonaan jätteellä vaan asuttaa siitä osaa ja kasata jätteet jonnekin, esimerkiksi pelkästään Kauniaisiin. Sadassa vuodessa siellä olisi 14 senttimetriä kerrostumaa. Kuulostaako tuhat vuotta pitkältä ajalta? Noin 1,4 metriä jätettä Kauniaisissa. Miten pitkälle suunnittelemme yhteiskuntamme toimintaa? Kymmenentuhatta vuotta. Neljätoista metriä. Sadassatuhannessa vuodessa 140 metriä. Millaistakohan elämä olisi silloin Espoossa, jätevuoren ympärillä?
[1] Jätteistä hyödynnettiin vajaa puolet, YLE, 1.11.2008
Sonntag, 14. Dezember 2008
Bookmoochingin aarteita: Ishmael
Bookmoochaus eli kirjojen vaihtaminen on kätevä tapa päästä eroon vanhoista kirjoista, mutta ei kovin helppo tapa saada haluamiaan uusia kirjoja. T onnistui kuitenkin moochaamaan (lausutaan "muutsaamaan") itselleen Daniel Quinnin novellin nimeltä Ishmael. Ishmael alkaa melko tylsästi, mutta kirjan päähenkilöiden välisen vuoropuhelun alettua sitä ei voi päästää käsistään. Heidän keskustelunsa käsittelee kulttuuriamme ja Raamatun luomiskertomusta. Quinn esittää vaihtoehtoisen näkökulman sen tulkintaan ja tämä näkökulma porautuu niin syvälle, että lukijan on haukottava henkeään. Kirja selittää maanviljelyyn perustuvan kulttuurimme kukoistuksen ja monia muita asioita siinä matkan varrella.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Samstag, 8. November 2008
Tehdään rahaa
Lauantai-illan ratoksi päätimme käydä elokuvissa. Samaa elokuvaa katsomaan oli päätynyt lähinnä yli viisikymppisiä pariskuntia meidän lisäksemme, mutta suosittelisin näkemäämme dokumenttia kyllä nuoremmallekin väelle. Let's make money eli "Tehdään rahaa" on itävaltalainen dokumentti siitä, mistä raha tulee ja minne se menee. Erwin Wagenhoferin ohjaama dokumentti tarttuu talouskriisiin, joka on saatu aikaan valtionveloilla, maataloustuilla ja eläkerahastoilla.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Donnerstag, 9. Oktober 2008
Maidon tuottamisesta
Tuli tässä töissä puhetta maidon tuottamisesta. Kollegan mukaan lypsylehmät elävät keskimäärin noin neljävuotiaiksi ennen kuin ne on lopetettava. Hän kuvaili lehmiä surullisena sanoilla "giant bioreactor" eli suuri bioreaktori, jonka tarkoitus on vain tuottaa maitoa. Tästä minulle tuli mieleen Matrix-elokuva, jossa ihmisiä käytetään energialähteenä. Ensinnäkin. Miksi Matrix-elokuvan ihmisiä ei ollut jalostettu superenergiatehokkaiksi? Millainen olisi energiatehokas ihminen? Pelkkää ruoansulatusta? Mitäänsanomattomat kädet ja jalat ja pieni pää?
Siksi toisekseen, miten ihmiskunta voi orjuuttaa tällä tavoin eläimiä? Onko Matrix-elokuva oikeasti protesti maidontuotantoa vastaan?
Vuonna 2005 koko maailmassa tuotettiin 646,5 miljardia kiloa maitoa. Pelkästään EU:ssa on noin 30 miljoonaa lypsylehmää ja määrä jatkaa kasvuaan. Jään odottamaan muilla keinoin tuotettua maitoa ja proteiinia. Pakkoko siinä tuotantoprosessissa on eläintä olla mukana? Kai lihaa voi kasvattaa oikeastikin eikä vain tutkijoiden unelmissa pian petrimaljalla?
Siksi toisekseen, miten ihmiskunta voi orjuuttaa tällä tavoin eläimiä? Onko Matrix-elokuva oikeasti protesti maidontuotantoa vastaan?
Vuonna 2005 koko maailmassa tuotettiin 646,5 miljardia kiloa maitoa. Pelkästään EU:ssa on noin 30 miljoonaa lypsylehmää ja määrä jatkaa kasvuaan. Jään odottamaan muilla keinoin tuotettua maitoa ja proteiinia. Pakkoko siinä tuotantoprosessissa on eläintä olla mukana? Kai lihaa voi kasvattaa oikeastikin eikä vain tutkijoiden unelmissa pian petrimaljalla?
Sonntag, 16. März 2008
Aikamme monumentti
Pahoittelen lyhyttä hiljaisuutta postauksissa. Vietin mielenkiintoisen viikon yhteiseurooppalaisella synkrotronisäteilylähteellä yötöissä. Mittausasemalla vietetyn viimeisen yön jälkeen matkasin eilen kotiin. Lentokenttäbussi jumitti keskellä Hampurin lentokenttää, joten sain ajatuksen, jonka yritän seuraavassa pukea sanoiksi.
* * *
Ihmiskunnan historia on täynnä uskomattomia taidonnäytteitä aina Pääsiäissaaren patsaista ja Egyptin pyramideista Keski-Euroopan ylväisiin goottilaisiin katedraaleihin. Nämä menneen maailman monumentit edustavat sen ajan huipputeknologian saavutuksia ja me pidämme niitä arvossa niiden vaatiman taidon tähden.
Miksi menneen maailman ihmiset sitten ovat rakentaneet näitä jättimäisiä monumentteja? Monilla monumenteilla on ollut uskonnollinen merkitys ja jumalalle tai jumalille on haluttu rakentaa vain suurinta ja kauneinta. Mitä muita vaikuttimia heillä on voinut olla? Monumentin suuruudella pyritään tietenkin häikäisemään muut vastaavat monumentit. Se, joka rakennuttaa suurimman monumentin, on kaikista eniten kunnioitusta herättävin henkilö. Me haluamme, että meidät muistetaan. Ja totta tosiaan, nuo Pääsiäissaaren patsaat olivatkin lähes kaikki mitä kyseisestä kansasta jäi jäljelle tuolle kaukaiselle, puuttomalle saarelle. Muutoin he olisivat vain yksi kadonnut kansa muiden joukossa.
Myös fysiikan tutkimukselle leimallista on aina vain hienompien ja isompien laitteiden rakentaminen. Nykyaikana erilaiset hiukkaskiihdyttimet ja röntgenvapaaelektronilaserit, kuten XFEL, edustavat meidän aikamme huipputeknologiaa. Kyse ei ole siitä mitä esimerkiksi XFELillä voidaan tulevaisuudessa tehdä vaan sen rakentamisen tuottamasta kunniasta. Suuren monumentin pystyttäminen on kunniakasta. Pääsiäissaaren patsaiden tekijöilleen antaman kunnian tavoin XFEL tulee olemaan iso merkintä muutaman herran ansioluettelossa ja ylpeyden aihe Hampurille.
On ihmisluonteelle ominaista pyrkiä aina vain uskomattomampiin suorituksiin. Nykyisessä globaalissa yhteiskunnassamme se tapahtuu urheilun, tieteen, taiteen, talouden, ja tekniikan keinoin. Tavoitteena on aina voittaa muut, olla suositumpi kuin muut. Kuuhunkin mentiin vain, jotta oltaisiin oltu siellä ensimmäisinä.
Uskonnollisten monumenttien aika on ohi. Kuitenkin samalla tavoin — aivan kuten asukkaat Pääsiäissaarella — me rakennamme monumentteja niille asioille, jotka meidän yhteiskunnassamme saavat aikaan ihailua muissa: korkeampia pilvenpiirtäjiä, jättimäisiä risteilyaluksia, suurempia lentokoneita, isompia hiukkaskiihdyttimiä.
Ihmiskunnan historia on täynnä uskomattomia taidonnäytteitä aina Pääsiäissaaren patsaista ja Egyptin pyramideista Keski-Euroopan ylväisiin goottilaisiin katedraaleihin. Nämä menneen maailman monumentit edustavat sen ajan huipputeknologian saavutuksia ja me pidämme niitä arvossa niiden vaatiman taidon tähden.
Miksi menneen maailman ihmiset sitten ovat rakentaneet näitä jättimäisiä monumentteja? Monilla monumenteilla on ollut uskonnollinen merkitys ja jumalalle tai jumalille on haluttu rakentaa vain suurinta ja kauneinta. Mitä muita vaikuttimia heillä on voinut olla? Monumentin suuruudella pyritään tietenkin häikäisemään muut vastaavat monumentit. Se, joka rakennuttaa suurimman monumentin, on kaikista eniten kunnioitusta herättävin henkilö. Me haluamme, että meidät muistetaan. Ja totta tosiaan, nuo Pääsiäissaaren patsaat olivatkin lähes kaikki mitä kyseisestä kansasta jäi jäljelle tuolle kaukaiselle, puuttomalle saarelle. Muutoin he olisivat vain yksi kadonnut kansa muiden joukossa.
Myös fysiikan tutkimukselle leimallista on aina vain hienompien ja isompien laitteiden rakentaminen. Nykyaikana erilaiset hiukkaskiihdyttimet ja röntgenvapaaelektronilaserit, kuten XFEL, edustavat meidän aikamme huipputeknologiaa. Kyse ei ole siitä mitä esimerkiksi XFELillä voidaan tulevaisuudessa tehdä vaan sen rakentamisen tuottamasta kunniasta. Suuren monumentin pystyttäminen on kunniakasta. Pääsiäissaaren patsaiden tekijöilleen antaman kunnian tavoin XFEL tulee olemaan iso merkintä muutaman herran ansioluettelossa ja ylpeyden aihe Hampurille.
On ihmisluonteelle ominaista pyrkiä aina vain uskomattomampiin suorituksiin. Nykyisessä globaalissa yhteiskunnassamme se tapahtuu urheilun, tieteen, taiteen, talouden, ja tekniikan keinoin. Tavoitteena on aina voittaa muut, olla suositumpi kuin muut. Kuuhunkin mentiin vain, jotta oltaisiin oltu siellä ensimmäisinä.
Uskonnollisten monumenttien aika on ohi. Kuitenkin samalla tavoin — aivan kuten asukkaat Pääsiäissaarella — me rakennamme monumentteja niille asioille, jotka meidän yhteiskunnassamme saavat aikaan ihailua muissa: korkeampia pilvenpiirtäjiä, jättimäisiä risteilyaluksia, suurempia lentokoneita, isompia hiukkaskiihdyttimiä.
Sonntag, 17. Februar 2008
Syvissä vesissä
Maailma olisi tylsä paikka, jos asiat olisivat yksinkertaisia eivätkä liittyisi toisiinsa. Kuinka ollakaan, Algalita Marine Research Foundationin videon oli tuottanut MacDonald Productions, joka on tuottanut myös maanviljelyä käsittelevän videon. Videossa tohtori John P. Craven kertoo, kuinka hän on keksinyt uuden viljelytavan, joka hyödyntää lämpöoppia. Hänen mukaansa kasvi imee ravinteita paremmin, kun kasvien juuret viilennetään kylmävesiputkilla samaan aikaan kun aurinko paahtaa niitä ylhäältä. Lisäksi hän tarvitsee minimaalisen vähän vettä kasvien kasteluun, koska kylmässä maassa kosteus pysyy paremmin.
Craven on noin 80-vuotias ja viljelymenetelmä on hänen vuonna 1991 perustamansa Common Heritage Corporationin testaama. Viljelyn lisäksi Craven kirjoittaa kylmän meriveden soveltuvan hyvin myös ilmastointiin. Craven väitti vuonna 2002 United States Ocean Commissionin kokouksessa, että energian kulutus on merivettä käyttämällä vähentynyt jopa 90% Natural Energy Laboratory of Hawaii Authority (NELHA) tutkimuksissa. NELHAn Craven perusti jo 1970-luvulla. NELHAn Ocean Thermal Energy Converter (OTEC)-projektiin viittasi myös David MacKay kirjansa You figure it out! aiemmassa esiversiossa, muttei enää nykyisessä.
Se, että Wired-lehtikin on tehnyt Cravenista haastattelun ei vielä tarkoita, etteikö kyse voisi olla huuhaasta.
Seuraava askel on siis tarkistaa, onko näitä tuloksia julkaistu. Pikainen etsintä Google scholarilla osoittaa, että Craven on lähinnä tuottanut patentteja. Esimerkiksi viljelymenetelmästä Cravenilla on patentti vuodelta 2006. Vuonna 2005 hän on julkaissut merestä saatavaa energiaa käsittelevän artikkelin konferenssin OCEANS 2005 yhteydessä (Proceedings of MTS/IEEE). Tällaisia julkaisuja ei yleensä pidetä yhtä luotettavina kuin peer-review-julkaisuja, jotka joku toinen tietelijä on tarkistanut ennen niiden julkaisua. Voi olla, että Craven on julkaissut nuoremmalla iällä enemmän, mutta Google ei löydä vanhempia artikkeleita.
Wikipedia-artikkeli Cravenista on myös mielenkiintoinen. Cravenin henkilöhistoria on vaikuttava. Hänellä on tohtorintutkinto oseanografiasta, lakitutkinto ja ties mitä muuta. Hän työskenteli myös Yhdysvaltain merivoimien erikoistutkimusosastolla päätiedemiehenä. Paljastuu, että John. P. Craven on jäsen National Academy of Engineeringissä, jonne ei ihan ketä vain oteta jäseneksi. Jos mies ei siis vanhoilla päivillään ole hulluksi tullut, niin ehkä hänen menetelmässään on jotain perää.
Pääongelmat menetelmän uskottavuudessa ovat mielestäni: 1. Ravintoaineiden kulkeutuminen pitäsi todistaa tieteellisesti esimerkiksi mittaamalla niiden pitoisuudet, ei maistelemalla tuotteita. 2. Miten maaperässä riittää ravinteita, jos kasvit kuluttavat ravinteita entistä enemmän? 3. Videolla joku heppu selittää, että hän uskoo menetelmän toimivan myös, jos kasveja ei kastella ollenkaan. Tämä on tyypillinen tieteenetikkaan liittyvä virhe, jossa asian uskotaan olevan jotenkin ja siksi ei enää viitsitä tehdä itse koetta. Vähitellen unohtuu, ettei koetta itse asiassa ole tehty ja aletaan väittää, että asia on niin.
Mysteeri jää selvittämättä. OTEC-teknologia vaikuttaa toimivalta ainakin pienessä mittakaavassa, vaikka siinäkin oli joitain epäilyttäviä kohtia. Mutta onko Cravenin viljelymenetelmä huuhaata vai ei? Ehkä joku kasvitieteilijä osaisi valaista asiaa.
Craven on noin 80-vuotias ja viljelymenetelmä on hänen vuonna 1991 perustamansa Common Heritage Corporationin testaama. Viljelyn lisäksi Craven kirjoittaa kylmän meriveden soveltuvan hyvin myös ilmastointiin. Craven väitti vuonna 2002 United States Ocean Commissionin kokouksessa, että energian kulutus on merivettä käyttämällä vähentynyt jopa 90% Natural Energy Laboratory of Hawaii Authority (NELHA) tutkimuksissa. NELHAn Craven perusti jo 1970-luvulla. NELHAn Ocean Thermal Energy Converter (OTEC)-projektiin viittasi myös David MacKay kirjansa You figure it out! aiemmassa esiversiossa, muttei enää nykyisessä.
Se, että Wired-lehtikin on tehnyt Cravenista haastattelun ei vielä tarkoita, etteikö kyse voisi olla huuhaasta.
Seuraava askel on siis tarkistaa, onko näitä tuloksia julkaistu. Pikainen etsintä Google scholarilla osoittaa, että Craven on lähinnä tuottanut patentteja. Esimerkiksi viljelymenetelmästä Cravenilla on patentti vuodelta 2006. Vuonna 2005 hän on julkaissut merestä saatavaa energiaa käsittelevän artikkelin konferenssin OCEANS 2005 yhteydessä (Proceedings of MTS/IEEE). Tällaisia julkaisuja ei yleensä pidetä yhtä luotettavina kuin peer-review-julkaisuja, jotka joku toinen tietelijä on tarkistanut ennen niiden julkaisua. Voi olla, että Craven on julkaissut nuoremmalla iällä enemmän, mutta Google ei löydä vanhempia artikkeleita.
Wikipedia-artikkeli Cravenista on myös mielenkiintoinen. Cravenin henkilöhistoria on vaikuttava. Hänellä on tohtorintutkinto oseanografiasta, lakitutkinto ja ties mitä muuta. Hän työskenteli myös Yhdysvaltain merivoimien erikoistutkimusosastolla päätiedemiehenä. Paljastuu, että John. P. Craven on jäsen National Academy of Engineeringissä, jonne ei ihan ketä vain oteta jäseneksi. Jos mies ei siis vanhoilla päivillään ole hulluksi tullut, niin ehkä hänen menetelmässään on jotain perää.
Pääongelmat menetelmän uskottavuudessa ovat mielestäni: 1. Ravintoaineiden kulkeutuminen pitäsi todistaa tieteellisesti esimerkiksi mittaamalla niiden pitoisuudet, ei maistelemalla tuotteita. 2. Miten maaperässä riittää ravinteita, jos kasvit kuluttavat ravinteita entistä enemmän? 3. Videolla joku heppu selittää, että hän uskoo menetelmän toimivan myös, jos kasveja ei kastella ollenkaan. Tämä on tyypillinen tieteenetikkaan liittyvä virhe, jossa asian uskotaan olevan jotenkin ja siksi ei enää viitsitä tehdä itse koetta. Vähitellen unohtuu, ettei koetta itse asiassa ole tehty ja aletaan väittää, että asia on niin.
Mysteeri jää selvittämättä. OTEC-teknologia vaikuttaa toimivalta ainakin pienessä mittakaavassa, vaikka siinäkin oli joitain epäilyttäviä kohtia. Mutta onko Cravenin viljelymenetelmä huuhaata vai ei? Ehkä joku kasvitieteilijä osaisi valaista asiaa.
Samstag, 16. Februar 2008
Muovimeri
Ruotsinlaivojen pallomeret eivät enää ole kaukana merien todellisesta tilasta. Algalita Marine Research Foundation on tiennyt muovin merien ekosysteemille aiheuttamista ongelmista jo pitkään. Tulin tajunneeksi koko asian vasta, kun Iltalehti kirjoitti Tyynenmeren jätepyörteistä männäviikolla melko lakoniseen sävyyn. Uutinen oli lyhyt ja ytimekäs eikä siinä sanallakaan mainittu ketään julkisuudenhenkilöä. Melkoinen kontrasti normaaliin iltalehtikamaan siis. (Luin sitä vain, koska olin lentokoneessa.) Aluksi olin järkyttynyt ja muistin hämärästi kuinka T oli jokunen kuukausi sitten ehkä maininnut jotain siitä, että meri on täynnä muovia. Silloin taisin vain kohautella olkia, ja todeta, että semmosta se on.
Selailin nettiä luettuani Iltalehden uutisen, koska ihmettelin miten tällainen asia on voinut pysyä poissa julkisesta tietoisuudesta näin kauan, kun kerran edellä mainittu järjestökin on julkaissut jo vuonna 2001 videon, jossa asiasta kerrotaan. Arvelin, että Iltalehteä olisi jäynätty. Kuvamateriaali kertoo kuitenkin toista kieltä. Katsoin myös, mitä Elsevierin kustantama Marine Pollution Bulletin kertoo muovista ja hakusanalla "plastic" löytyikin kaikkiaan 144 artikkelia. Uusimmassa numerossa on editorin kirjoitus muovista meressä, mutta elseviermäiseen tapaan tieto ei ole ilmaista ja siitä pitäisi maksaa, joten lukematta jäi.
Ilmeisesti on siis niin, että Tyynenmeren keskivaiheille on kerääntynyt valtava määrä muovisilppua ja se on ikävää, sillä muovi jää pikkuotusten masuihin.
Luin viime viikolla CRNS Newsistä, että ihmiset pitävät rannikoiden elämäntyylistä ja haluavat yhä enemmän asua aivan rannikolla. Monet muutkin eläimet kuin ihmiset näkevät rannikkoasumisessa (vesirajan molemmin puolin) joitain hyviä puolia avomereen tai sisämaahan verrattuna. Avomeret on siis pilattu muovisilpulla, joka ei tule koskaan hajoamaan ja ihmiset valloittavat samaan aikaan kaikki rannikot. (Koskaan = satojen vuosien aikana?) Ei voi kuin ihmetellä tätä ihmisen kekseliäisyyttä. Tuntuu, ettei sellaista keksintöä olekaan etteikö se jotenkin tuhoaisi luontoa peruuttamattomasti. Pyörä? Kaiken pahan alku ja juuri!
Olen joskus aiemmin elätellyt ajatusta kaupasta, jonne jokainen toisi standardoituja astioita mukanaan ja täyttäisi ne haluamillaan tuotteilla, jotka olisivat muovisten kertakäyttöpakkausten sijaan isommissa purkeissa. Säilyvyys ei välttämättä olisi ongelma, jos kauppiaat laittaisivat tarjolle vain pienen määrän tavaraa kerrallaan ja heillä olisi isompi säiliö elintarvikkeita suojakaasun alla "takahuoneessa". Miksei jopa omaan purkkiin voisi tarvittaessa laittaa suojakaasut paikan päällä, jos tarkoitus on säilytellä viikkoja jotain kanankoipea jääkaapissa. Jos purkkien peseminen itse olisi jotenkin inhoittavaa, voitaisiinhan asia järjestää myös niin, että kaikki tuotteet myytäisiin uudelleenkäytettävissä purkeissa, jotka ihmiset palauttaisivat hakiessaan uusia.
Meillä syödään jogurttia aika paljon ja totta vie voisin hyvin kipaista kauppaan vanha jogurttipurkki kourassa hakemaan täydennystä. Varsinkin kun saksalaiset purkit ovat tosi kestävän oloisia. Kuvitus on kesäkuusta 2007 asti keräämämme jogurttipurkkipino, johon kaikki tähän mennessä tähän asuntoon tulleet purkit ovat päätyneet. Pino kansineen painaa tänään 1414 g ja siinä on 28 purkkia. Purkit on tehty polypropeenista ja niissä oli jokaisessa 1 kg jogurttia. Pitää varmaan ostaa kokeeksi kilo jogurttia minipurkeissa ja verrata kumpi tuottaa enemmän muovijätettä, isojen vai pienien purkkien ostaminen.
Vai onko toivomme sittenkin "biomuoveissa"?
Abonnieren
Posts (Atom)
