Käänekohta, kieli on vihdoin hallussa

Jossain vaiheessa sitä pääsee vihdoin tilanteeseen, jossa vieraalla kielellä kommunikointi ei tuota mahdottomia vaikeuksia ja sanat alkavat tulla automaattisesti mieleen. En uskonut, että voisin kehuskella saksan osaamisellani, mutta tällä viikolla olen pääsääntöisesti jo käyttänyt töissä ja vapaa-ajalla saksaa.

Tällä viikolla onkin ollut melko paljon juhlia, koska olemme yhden ranskalaistytön luona viettäneet juusto & viini -iltaa, ja lähes joka päivä on töissä ollut jotkut pippalot, joissa on ollut tarjolla kakkua tai Glühweinia.

Täydellisen viikon päätteeksi teimme tänään melkoisen uroteon muutaman insinöörin ja tietotekniikkaosaajan kanssa. Vaihdoimme aamulla ilmaisimen ja kirjoitimme uusiksi koko mittausohjelman kolmeen mennessä. Sen jälkeen olemme berliiniläisten ystävällisten käyttäjien kanssa mitanneet tavattoman hyvää dataa ja yksi opiskelija kirjoitti mahtavan Matlab-makron, jolla kätevästi imuroidaan datat mittauskoneelta analyysikoneelle. En tiennyt, että Matlabilla voi tehdä scp-siirtoja, mutta näköjään sen on mahdollista. Hassuinta tässä on se, että joltain tavalliselta postdocilta olisi mennyt noin vuosi vastaavaan hommaan, minkä tämä kaveri teki tunnissa. Kysyin, että mistä hän tiesi kaikki nuo tiedostojensiirtokomennot ja tämä vastasi reippaasti, että ei hän tiennytkään, katsoi vaan manuaalista, että kaipa tällainenkin on mahdollista. Huh huh! Tämä saksalaiskaveri on aina tosi rento ("locker") ja tekee parempaa tutkimusta ja saa enemmän aikaan kuin kolme tavanomaista tutkijaa. Mukava vaihteeksi auttaa tällaisia ihmisiä mittauksissa.

Muutama minuutti myöhemmin.

Ilmeisesti softa hajosi sitten kuitenkin juuri tässä kello yhdeltätoista illalla. Harmillista. Ei saa yhteyttä serveriin. No, tämmöstä tää on.

Edit: Ja tuntia myöhemmin homma jatkuu taas. Kiitos älykkäinen käyttäjien, jotka eivät lannistuneet ongelman edessä vaan saivat serverin taas omin voimin toimimaan muutaman puhelun jälkeen. Ilman manuaalia. Not bad.

Salagalleria

Sain vieraita Pietarista. Toinen vieraista oli mukava mies, joka viime kerralla käydessään lahjoitti minulle kaksi Pietari-aiheista snapsilasia. Tällä kertaa sain tältä parivaljakolta Pietari-aiheisen vuoden 2009 kalenterin. Toinen vieraista oli ystävällinen nainen, joka osoittautui professoriksi ja laboratorion johtajaksi. Tänään paljastui, että hänen miehensä on filosofi ja taiteilija, joka on alunperin koulutukseltaan fyysikko. Mies on pitänyt useita taidenäyttelyitä Saksassa ja muutaman Helsingissäkin.

Nämä kaksi vierailijaa kertoivat, että tuo taitelija, Yaroslav Sukhov, piti ystävineen neuvostoaikaan salaisia taidenäyttelyitä ihmisten kotona. Miliisit saattoivat toisinaan ratsata näyttelyn kesken kaiken. Sukhovin maalaukset ovat fantasiamaisia mutta realistiseen tyyliin maalattuja sekä yhteiskunnallisesti puhuttelevia.

Minulla on omituinen olo. Ikään kuin tulisin jostain alemmasta säädystä. Olen yllättynyt, kun kulman takaa saattaa tulla vastaan neuvostoliiton salaisen sivistysliikkeen entisiä jäseniä. Voiko olla mitään jalompaa kuin taiteen harrastaminen, kun se on kiellettyä?

Venäläiset ovat ystävällinen, ihmeellinen, sivistynyt, ja arvoituksellinen kansa.

Bookmoochingin aarteita: Ishmael

Bookmoochaus eli kirjojen vaihtaminen on kätevä tapa päästä eroon vanhoista kirjoista, mutta ei kovin helppo tapa saada haluamiaan uusia kirjoja. T onnistui kuitenkin moochaamaan (lausutaan "muutsaamaan") itselleen Daniel Quinnin novellin nimeltä Ishmael. Ishmael alkaa melko tylsästi, mutta kirjan päähenkilöiden välisen vuoropuhelun alettua sitä ei voi päästää käsistään. Heidän keskustelunsa käsittelee kulttuuriamme ja Raamatun luomiskertomusta. Quinn esittää vaihtoehtoisen näkökulman sen tulkintaan ja tämä näkökulma porautuu niin syvälle, että lukijan on haukottava henkeään. Kirja selittää maanviljelyyn perustuvan kulttuurimme kukoistuksen ja monia muita asioita siinä matkan varrella.

Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.

En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.

Itsenäinen filmituottaja

Viime viikonloppuna osallistuin Volkshochschulen intensiiviselle kolmen päivän elokuvakurssille, jossa opeteltiin kameran käyttöä ja leikkaamista. Olen aikeissa perustaa dokumentti- ja lyhytfilmiryhmän. Katsotaan myöhemmin, josko ryhmä saisi useamman kuin yhden jäsenen, mutta ensimmäiseksi tarvitsen tietenkin kameran. T:n innoittamana läähätin jo alkuviikon Canonin 5D Mark II:n perään, mutta totesin sen lopulta sopimattomaksi tarkoituksiini. Huono ergonomia filmikuvaukseen ja 30 fps kuvausnopeus, joka ei sovi yhteen eurooppalaisen vaihtovirran (50 Hz) kanssa, nousivat lopulta tärkeiksi argumenteiksi kyseistä kameraa vastaan. Sisätiloissa otettujen pätkien valo olisi värähdellyt ikävästi, kun loisteputkien valon voimakkuuden värähtely ja kameran kuvausnopeus eivät ole samat. Lisäksi 5D Mark II on CMOS-tekniikalla toteutettu ja siinä on niin sanottu "rolling shutter" -ongelma, joka tulee ilmi nopeita kääntöjä tehdessä. Koska kuva luetaan rivi kerrallaan, liikkuvat linjat muuttuvat vinoiksi, koska kuvaa ei ehditä lukea kokonaan ennen kuin kamera tai kuvauskohde jo liikkuu. Siispä tällä hetkellä harkitsen vakavasti Canonin XH A1:stä. Itse kurssilla käytimme Canonin XM -sarjan kameraa ja se oli oikein näppärä, kevyt ja looginen käyttää. Sillä ei kuitenkaan saa HD-kuvaa. Se ei tosin välttämättä ole huono asia, sillä HD-kuva vie niin paljon tilaa, ettei koneeni välttämättä pysyisi vauhdissa mukana. Valinta ei ole helppo ja ainakin viikon on mietintämyssy pistettävä päähän sen jälkeen, kun päätös on tehty, ennen varsinaista ostoa.

Tänä viikonloppuna kävimme Lüneburgissa joulumarkkinoilla, joten teinpä sitten siitä pienen videopätkän Youtubeen.

Video on leikattu aluksi Kdenlivellä melkein kokonaan ja iMoviella on lisätty häivytykset, tekstit ja musiikki. Syy tällaiseen outoon yhdistelmään (kdenlive on Linux-ohjelma ja iMovie Mac OS) on se, että iMovie ei jostain syystä pystynyt lukemaan sisään kaikkia elokuvatiedostoja. Niissä on joitain pieniä virheitä, joista Kdenlive ei välitä. Sen sijaan Kdenlivellä ei voi tai ehkä en vain osannut lisätä tekstiä enkä häivytyksiä ja se saattoi välillä kadottaa suuren osan elokuvasta tai kaatua. Luonnollisesti ennen tallettamista. Hieman hämmästynyt olin tosin, kun myös iMovie kaatui kerran, vaikka se muuten tuntui todella luotettavalta. Sen jälkeen aloin tehdä talletuksia tiheään tahtiin.

Minielokuvassa näkyy myös erikoisia valoilmiöitä. Kyseessä on CCD-kennojen ylivalottuminen. Kun kennot luetaan kuvan reunoilta, varaus näkyy myös koko sarakkeen muissakin pikseleissä. Tällaisia efektejä en haluaisi nähdä kunnollisessa kamerassa, mutta tavalliselle Nikonin digipokkarille voitaneen antaa anteeksi tällaisia pikkujuttuja.

Musiikkikappale on vähän liian pitkä itse filmipätkään nähden, koska musiikkia en osannut pätkiä kummassakaan editointiohjelmassa. Editointityön vaikeudesta kertonee myös se, että tuon kolmen minuutin pätkän tekoon meni noin kahdeksan tuntia tai enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikeudet kääntää elokuva sopivaan muotoon. Itse elokuvan budjetti oli 27,60 euroa, josta 6 euroa satsasin musiikin ostamiseen Magnatunesta ja 21,60 euroa meni koko päivän ryhmälippuun Lüneburgiin ja takaisin (Gesamtbereich). Creative Commons on loistava keksintö. Sen avulla tällainen tavallinen henkilö voi edullisesti ja laillisesti saada käyttöönsä hyvää musiikkia videoonsa.

Joulumarkkinoilla ei tullut jostain syystä ostettua mitään. Etsin kyllä kivaa pipoa, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Keskittyvät syömäpuoleen nämä saksalaiset. Lounaankin söimme sushiravintolassa, ja noudatimme siten Bremenin matkalla muodostuneita outoja perinteitä. Matkustamme saksalaisiin söpöihin pikkukaupunkeihin ja syömme sushit näkemättä ihmeemmin paikallisia nähtävyyksiä. Ihme touhua.