Takaisin lomilta

Kävimme T:n kanssa lomilla Suomessa. Matka alkoi vanhempieni luota ja jouluksi kerittiin jo T:n vanhempien luo rentoutumaan isän saksalaisen Mersun kyydissä. Sieltä ajelimme taas joulun jälkeen vanhempieni kanssa Rukalle viikoksi hiihtelemään. Emme jääneet hisseihin kiinni. Uutta vuotta vietettiin Heikki Kovalaisen kotikylässä tädin luona ja muutaman päivän ehdimme nähdä ystäviä pääkapunkiseudulla ennen kuin keskiviikkona lensin takaisin Hampuriin. Gran Delicato -kahvilassa Helsingissä ennen lähtöä T huomasi viereisessä pöydässä istuvan kuuluisan suomalaisen filosofin. Älyllisen ilmapiirin lisäksi kahvila osoittautui muutoinkin mieluisaksi.

Hampurissa kämppä oli täsmälleen samassa jamassa kuin lähtiessä, eli vuokraemäntää ei ole vieläkään kiinnostanut korvata vuotavaa keittiönhanaa uudella hanalla, jonka ostin jo noin puoli vuotta sitten. Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja täydellisen löhöämisloman jälkeen työt maittavat ihan toisella tavalla kuin sitä ennen.

Monet matkalla tapaamani ihmiset mainitsivat lukeneensa blogiani. Saksan osaamisesta tuli paljon kehuja. Korjattakoon nyt tässä, että en minä saksaksi vielä kovin sujuvasti runoile. Ymmärtäminenkin takkuilee joskus. Yritys on kuitenkin kova.

Suomessa oli löhöilylomalla ruhtinaalisesti aikaa lueskella kirjoja. Kaius Niemen kirja Helena Rannasta oli tavattoman mielenkiintoinen ja Mika Waltarin "Lähdin Istanbuliin" on ihastuttavaa kielellistä taiturointia.

Aiemmin mainostamani veden loppumisesta kertova kirja on minulla edelleen kesken ja siinä sattuikin olemaan juuri tavattoman ajankohtainen kappale Gazan alueen vesivarannoista ja Israelin kuuden päivän sodan syistä. Se antaa tietynlaista syvyyttä palestiinalaisten nykyisille kärsimyksille. Juutalaisten annetaan sortaa, koska heitä on sorrettu. Tietoisuuteeni tuli matkalla myös sellainen pieni seikka, että juutalaisten sortamiseen käytetyt keskitysleirit eivät olekaan saksalainen keksintö. Keskitysleirejä käyttivät kansalaissodan aikana suomalaiset jo kauan ennen Hitlerin valtaannousua väärää mieltä olevien ihmisten tukahduttamiseen. Näin vaivattomasti kytkeytyy Suomen historia Gazan alueen nykyisiin sairaisiin sotatoimiin. Helena Rannan kertomukset rehellisestä uhrintunnistuksen vaikeudesta poliittisessa puristuksessa täydentävät tarinan. Väkivaltaisen kulttuurimme totuus on väritetty lempiväreillämme emmekä me huomaa mitään.

Ajatukset sekaisin

Eilen kävi onneton tapahtuma eli julkaisin kirjoitukseni ennen kuin olin nukkunut yön yli. Joskus näytän kirjoituksiani T:lle ennen kuin julkaisen ne. Hän yleensä ne luettuaan kurtistaa kulmiaan, katselee vaivautuneena muualle ja neuvoo nukkumaan yön yli.

Monet kirjoitukset ovat tällä tavoin tulleet paremmiksi ja jotkut olen jättänyt pois tykkänään, kun ajatusten muhittua olen havainnut kirjoituksen osoittavan lähinnä oman typeryyteni. Eilisen kirjoituksen kanssa pääsi nyt siis käymään harmillinen ennenaikainen joskin sillä hetkellä tarkoituksellinen julkaisu. En tarkoittanut arvostella kirjoituksellani ketään, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se vaikuttaa hieman tekopyhältä.

Siitä tulikin mieleeni, että harkitsin jokin aika sitten hampurilaiseen elokuvaharrastajakerhoon liittymistä. Kerhojen jäsenten keski-ikä lähenteli kuuttakymmentä, joten päädyin sen sijaan selaamaan ohjeita elokuvakäsikirjoitusten teosta. Niissä neuvottiin ensin kirjoittamaan muutaman rivin tiivistelmä juonesta. Sitten parin sivun juonikuvio ja sen jälkeen vasta repliikkien kera itse käsikirjoitus. Seuraavat vaiheet olivat pelkkää hiontaa, hiontaa ja hiontaa.

Ei taida ihan onnistua käsikirjoituksen kirjoittaminen meikäläisen pinnan pituudella. Tätäkään kirjoitusta en neuvoista huolimatta jaksanut jättää yön yli hautumaan.

Bloggaajakollegat

Täytyy heti alkuun tunnustaa, etten juurikaan lukenut blogeja ennen kuin aloitin tämän omani. Sen jälkeen olen epäonnekseni selannut blogilistaa yksi jos toinenkin ilta.

Tällaisen kuvan olen saanut suomenkielisen blogimaailman suosituimmista aiheista blogilistaa satunnaisesti selaamalla ja linkkejä seuraamalla (siis täysin epätieteellisin menetelmin):

1. Kutomisblogit. Niitä riittää.

2. Muotiblogit. 15-vuotiaat tytöt bloggaavat siitä, mitä vaatteita ovat ostaneet tai pistäneet päälleen.

3. Ruokablogit. Kuvia ruoista. Ihan kivoja, jos on esimerkiksi ostanut ruusukaalia ja tarvitsee keksiä jokin ruokalaji niistä.

4. Pehmopornoblogit. Näitä tosiaan on aika paljon ja ne ovat suosittuja.

5. Ulkosuomalaiset blogit. Ulkomaille matkustaminen on hyvä syy pitää blogia. On on!

6. Vauvablogit. Bloggausta vauvan odotuksesta ja syntymän jälkeen.

7. Laihdutusblogit. Anorektinen bulimikko kertoo omasta laihdutusohjelmastaan mahdollisesti kuvien kera.

8. Valitus- ja itseterapiablogit. Kaikenlaista valistusta omasta elämästä ja/tai omasta tai muiden mielenterveydestä.

9. Rasisti- ja yleiset vihablogit. Bloggaavat siitä kuinka ulkomaalaiset tai jotkut muut ihmisryhmät ovat tyhmiä. Näitä lukiessa muotiblogien kirjoittajat vaikuttavat oikeastaan tosi älykkäiltä.

10. Sisältöblogit. (Neulonta- ja kokkausblogit taitavat kuulua näihin, mutta ne tarvitsevat omat kategoriansa, koska niitä on niin paljon.) Kuuluvatkohan taksiblogit näihin? Kaikki harrastelu kuitenkin lienee tätä kategoriaa.

11. Yhteiskunnalliset blogit. Politiikkaa, filosofiaa ja muita yleisiä ajatuksia käsittelevät blogit.

12. Ihanat blogit. Hyvin kirjoitetut blogit, jotka kertovat ihmisten elämästä.

Joskus voisi muista ihmisistä valittaessaan miettiä voisiko sen sijaan arvostaa elämäänsä ja läheisiään enemmän yksinkertaisesti valittamalla vähemmän. Läheisille valittaminen ja vihan kanavointi tuntemattomiin tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen ihmispsyykkeen sisäänrakennettu ominaisuus, koska blogimaailmassakaan siltä ei näemmä voi välttyä. Kun tätä listaa katsoo, ei voi olla ajattelematta, että blogit kattavat ihmiselämän koko kirjon. Vai kuinka? Ruoka, habitus, seksi ja sen seuraukset, valitus. Hämmästyttävää. Neulominen vain on ehkä vähän yliedustettuna.

Huumausaineet

En ole koskaan käyttänyt säännöllisesti alkoholia, kahvia, teetä, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai sen puoleen mitään vahvempiakaan huumeita nauttinut missään muodossa ellen sitten tietämättäni.

Noin vuosi sitten eräs kiinalainen kollega kutsui minut työhuoneeseensa viimeistelemään yhteistä julkaisuamme. Huone oli valoisa, ei suuri eikä pieni, tyypillinen toimistohuone joskin papereita oli pöydillä vähemmän kuin minulla yleensä. Nurkassa seisoi pieni vedenkeitin ja kertakäyttömukeja. Kollega tarjosi vihreää teetä. Hän laittoi valkoisen kertakäyttömukin pohjalle teelehtiä ja kaatoi varovasti vettä päälle. Joimme teetä ja juttelimme julkaisustamme.

Toinen mukillinenkin saatiin täyttämällä lisää vettä lehtien peitoksi. Se oli vähän kitkerämpi kupillinen kuin ensimmäinen. Kolmas oli jo vaaleampi, mutta sitäkin miellyttävämpi maultaan. Jossain noiden mukillisten välissä aika alkoi menettää merkitystään, tuli raukea olo ja aloimme keskustella Kiinan tiedehistoriasta. Ymmärsin kuinka vähän tiedän puolen maailman tavasta ajatella asioita.

Joskus kaipaan sitä rauhallista hiljaista teehetkeä, jonka aikana meillä ei ollut kiire minnekään, kukaan ei soittanut tai lähettänyt sähköpostia. Me vain istuimme, joimme teetä ja pohdiskelimme maailman menoa. Julkaisukin taisi tulla johonkin kuntoon. Myöhemmin kävin kollegani väitöstilaisuutta katsomassa ja hän minun. Aina hänet nähdessäni muistin teen. Ymmärrän kuinka jotkut voivat jäädä huumeisiin koukkuun. Jos ensimmäinen kerta on samanlainen kuin meidän rauhallinen teehetkemme, houkutus hakea kokemusta uudelleen kasvaa.

Itse asiassa T:n kanssa juurikin kesällä istuskelimme täällä sohvalla teetä juoden, luimme kirjoja ja keskustelimme maailmaa polttavista aiheista. Sitten kotiimme tuli internetyhteys.

Nyt olen koukussa blogeihin.

Hassu kysely

Lisäsin tuonne oikeaan palkkiin tuollaisen kyselyn, jolla ajattelin kartoittaa korreloiko fysiikasta pitäminen jonkin ilmastonmuutoskannan kanssa enemmän kuin toisten. Syy tälle kyselylle on luonnollisesti se, että blogspotissa on tuollainen uusi ominaisuus, jota oli pakko kokeilla.

Meinasin kirjoittaa tähän yhdestä työongelmasta, mutta se kiinnostaa suunnilleen noin 0,000001% ihmisistä, jotka kommunikoivat suomen kielellä ja heistäkin vain noin 20% lukee tätä blogia (tai olen heille ainakin tätä mainostanut), mutta älysinpä olla kirjoittamatta. Korvaan kyseisen jutun toisella, joka kertoo saksalaisesta kulttuurista:

Tänään opin saksan tunnilla, että nuohooja on Saksassa ja täällä keski-Euroopassa joissain muissakin maissa jonkinlainen onnen symboli. Kuulemma uskotaan, että tuo onnea jos hiplaa nuohoojan takissa olevia kultanappeja. Nuohoojat eivät kuulemma kavahda, jos niitä menee hiplaamaan. Siis nappeja. Hämmentävä juttu.

Tässä bloggaamisessa on sellainen ongelma, ettei ole enää mitään juteltavaa ihmisten kanssa, kun kirjoittaa kaikki ajatukset ja hauskat jutut tänne. Ihmisten kanssa kun ei oikein voi jutella siitä, että on tänäänkin myöhään töissä, eikä siitä, että on koukussa Wikipediaan. Ainakaan kovin pitkään. Tai montakaan kertaa.

P.S. Kuka tänne asti jaksoi lukea on varmaan sukulainen tai ystävä, joten käytänpä tilaisuutta ja kiitän siitä, että tulitte juhlimaan väitöstäni kesän alussa! Oli hurjan hauskaa, kun niin moni pääsi tulemaan. Äiti kyseli milloin lähetän kiitoskortit ihmisille, mutta karonkasta ei ole tapana sellaisia lähettää ja on ollut tässä kiireitä. Toivottavasti kuitenkin jäi mukava muisto itse juhlasta kaikille.