Yleistä jorinaa

Mittausmatkojen jälkeen on aina noin viikon melko nuutunut olo. Tällä viikolla olenkin töissä tehnyt joka päivä vain yhden isomman homman aamulla ja loppupäivän olen selaillut webbiä. Pyrin löytämään tutkimusaiheen, jota oikeasti haluaisin tutkia. Oman alan lehtien uusimpien numeroiden lueskelu tuotti myös monta "ahaa"-elämystä. Eilen muun muassa huomasin, että alakerrassamme asuva ukrainalainen kaveri oli julkaissut artikkelin samassa lehdessä, missä oli muitakin mielenkiintoisia artikkeleita. Enpä olisi tullut lukeneeksi mitään niistä, jos olisin vain hakenut artikkeleita hakukoneilla. Luova joutilaisuus on tärkeää.

Webbiä selaillessa etsin tietoa "environmental nanoparticles"-hakusanoilla löysin myös physorg.com-sivuston, jossa on jänniä uutisia muun muassa fysiikan ja lääketieteen alalta.

Valitettavasti käyttämäni tutkimusmenetelmä ei sovellu juuri minkään mielenkiintoisen asian tutkimiseen. (Pitäisiköhän romuttaa koko laite?) Muutama kuukausi sitten lähetin jo postia jollekin akkufirmalle, Vartalle muistaakseni, että tässäpä teille oiva tutkimusyhteistyökumppani, mutta eivät viitsineet edes vastata. Unelmani maailman pelastamisesta tutkimuksen keinoin murenee.. Onneksi sentään 2 x S ja E tulevat huomenna Suomesta kylään koko pääsiäiseksi!

Ryhmäämme on tullut eräs tansanialainen fysiikan opiskelija muutamaksi viikoksi käymään ja tänään ruokalassa keskustelimme sitten erään brasilialaisen hauskan sedän kanssa siitä, kuinka köyhien maiden fysiikan tutkimus ei voi keskittyä neutriinoihin vaan maalle oikeasti tärkeisiin asioihin. Siitä juolahti mieleemme, että pitäisi varmaan matkustaa Tansaniaan tai johonkin vastaavaan köyhempään maahan ja pitää jonkinlainen luentosarja fysiikan alalta. Köyhillä mailla ei ole varaa kutsua luennoitsijoita ulkomailta. Kehitysapu keskittyy niihin käymälöihin ja vastaaviin, mutta minkälainen maa se sellainen on, jossa ei ole kunnollista yliopistoa? Silloin fiksut karkaavat ulkomaille eivätkä välttämättä palaa takaisin jakamaan tietojaan. Opettajat valmistuvat yliopistoista Suomessakin, mikseivät siis Tansaniassa. Yksi Tansanian vakavimmista ongelmista on muiden kehitysmaisen tapaan hallitsematon väestönkasvu, joka saadaan taittumaan vain, jos väestö on tarpeeksi koulutettua ja eläkejärjestelmä on toimiva. Siihen ei välttämättä mene kovin kauan. Ei tarvitse kuin muistella pari sukupolvea taakse päin tyypillisiä suomalaisia perhekokoja ja verrata nykyiseen.

Viime aikoina olen lukenut Jared Diamondin Collapse-kirjaa melko pitkälle, joten siitä varmaankin johtuu tämä negatiivinen yleisasenne tulevaisuuteen. Kunhan saan sen loppuun ja aloitan seuraavan kirjan mahdollisesti aiheesta "mitä tapahtuu kun vesi loppuu", niin eiköhän nämä kirjoituksetkin taas piristy! Sitä odotellessa, ciao!