Lauantai-illan ratoksi päätimme käydä elokuvissa. Samaa elokuvaa katsomaan oli päätynyt lähinnä yli viisikymppisiä pariskuntia meidän lisäksemme, mutta suosittelisin näkemäämme dokumenttia kyllä nuoremmallekin väelle. Let's make money eli "Tehdään rahaa" on itävaltalainen dokumentti siitä, mistä raha tulee ja minne se menee. Erwin Wagenhoferin ohjaama dokumentti tarttuu talouskriisiin, joka on saatu aikaan valtionveloilla, maataloustuilla ja eläkerahastoilla.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Samstag, 8. November 2008
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
4 Kommentare:
Tämä herra Perkins taitaa kyllä kuulua osastoon "epäluotettavat lähteet". Toisin sanoen, hakee nimeä salaliittoteorioilla.
Talouselämän asiat ovat hyvin monimutkaisia, ne eivät ole hallinnassa. On paljon muuttujia ja olosuhteita joiden vaikutuksia toisiinsa emme tunne. Johtava ajatus on tietysti tuo "Let`s make money", eli ahneus.
Yleisellä tasolla olen samaa mieltä, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät toteudu.
Myönnetään, että Perkins on saanut kritiikkiä osakseen ja itsekin kuuntelin osaa hänen tarinoistaan korvat höröllä ja salaliittoteoria-antenni viritettynä. Hänen juttunsa ovat aika salaliittoteoriamaisia ja niihin pitääkin suhtautua varauksella.
Mutta tässä kyseisessä asiassa hän lienee ei ole väärässä: länsimaat hyötyvät afrikan rikkauksista enemmän kuin maat itse.
Talouselämän hallinnan puute ja sen vallattomuus on melko pelottava asia. Koko yhteiskuntarakenne perustuu sille ajatuksele, että asiat jatkuvat kuten ennenkin ja jopa paremmin. Jos maailmantalous romahtaa, moni huomaa olevansa ammattilainen alalla, jolle ei ole maatalousyhteiskunnassa minkäänlaista käyttöä. En kestä ajatella asiaa. Toivottavasti niin ei koskaan käy.
Ja sitten iloisempiin aiheisiin eli hyvää isänpäivää! :)
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Näyttää siltä, että maailmantaloudessa vallitsee jonkinlainen evoluutio. Sattuma ja sopeutuminen ovat tärkeässä osassa talouselämässä niin suuressa kuin pienessäkin mittakaavassa. Kaaos luo uutta koko ajan.
Ηi, I think уour website might be having browѕer
сompatibilіty isѕues. Whеn I look at
yοur website in Fiгefox, it looks fіne but ωhеn opening in Internet Εxploreг, it has some oѵerlaрping.
I just wanted tο give you a quick headѕ up!
Other then that, teгrifiс blog!
My web site; Planohomesforrent.biz
Kommentar veröffentlichen