Wikipedia on muuttanut elämäni. Tai itse asiassa Wikipedia:Oleta muilta hyvää tahtoa-ohje on tuonut minulle valaistuksen.
Elämältäni on puuttunut suunta, mutta nyt olen löytänyt sen. Olen seurannut Wikipedian editoimisen aloittamisesta lähtien Wikipedia-moraalisäännöstöä, joka on parantanut huomattavasti elämänlaatuani.
Wikipedian Oleta muilta hyvää tahtoa -käskyt ovat:
"Ole kärsivällinen uusien tulokkaiden kanssa." Ei kukaan ole seppä syntyessään. Netissä vihamielisyys ylikorostuu, koska näennäisesti nimettömänä on paljon helpompi haukkua ihmisiä kuin kasvokkain. Kasvotustenkin ihan noudattamisen arvoinen.
"Hyvän tahdon olettamisessa on kyse aikeista, ei teoista." Kannattaako suuttua, jos aviovaimolta/kaverilta/veljeltä/lapselta tipahtaa maitotölkki lattialle tai pyykit ovat jääneet ripustamatta? Eikö kyse ole vain vahingosta tai unohduksesta. Positiivinen lähestymistapa: "Oi voi, kävipä ikävästi. Anna mä autan." tai "Heeei, nää pyykithän on valmiit. Laitanko nää kuivumaan?" Voiko parisuhde paremmin, jos ei suutu turhasta?
"Wikipediasta löytyy varmasti myös ihmisiä[,] joiden kanssa sinun voi olla vaikeaa tehdä yhteistyötä. Sekään ei tarkoita, että he yrittäisivät murskata koko hankkeen." Pitkämielisyys on vaikeaa, mutta ei sitä kukaan helpoksi ole väittänytkään. (Ok, vähän häiritsi tuo pilkkuvirhe tuossa.. Kuka tollo tuonkin on kirjoittanut. T kommentoi vierestä: "Nimimerkillä Pedantti".)
Jos koen vääryyttä, haluanko kostaa sen takaisin tekemällä itse ikävän tempun? Mitä siitä taas seuraa? Jos Barry Schwartzia uskotaan, negatiiviset muistikuvat hallitsevat positiivisia, joten pieni negatiivinen sana voi kumota monta positiivista. Kostamisella eivät siis asiat mene yhtään eteenpäin vaan taaksepäin. Se voi tuhota monta hyvää muistoa, jopa kokonaisen ihmissuhteen.
Noudattamalla "Oleta muilta hyvää tahtoa"-uskontoa, jota jotkut ilkeämieliset saattaisivat lapsenuskoksi sanoa, pääsee kuitenkin pitkälle myös maailmassa. Jos joku arvostelee kriittisin sanoin työtäni, voin aina ajatella, että "ah, tämä ihminen ajattelee kuitenkin parastani, muttei vain osannut sanoa sitä kauniilla tavalla".
Olen saavuttanut vihdoinkin mielenrauhan.
Posts mit dem Label Barry Schwartz werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Posts mit dem Label Barry Schwartz werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Dienstag, 15. April 2008
Mittwoch, 7. November 2007
CNN ja ihmisten mieli
Todella ikävä uutinen tuli tietooni Suomesta päivällä ystäväni kertomana. Oppilas on ampunut kuoliaaksi kahdeksan ihmistä tuusulalaisessa koulussa ja sen jälkeen itseään päähänsä.
Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.
Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?
Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.
Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.
Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.
On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.
Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.
Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?
Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.
Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.
Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.
On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.
Donnerstag, 1. November 2007
The paradox of choice
Ruokakaupassa käynti on ahdistavaa. Periaatteessa haluaisin olla kasvissyöjä, mutta T on kovasti sellaisia ajatuksia vastaan. Jos hän ei olisi sitä vastaan, joutuisin varmaan keksimään jonkin toisen tekosyyn miksi syödä lihaa ja kalaa, koska epäilen miten monipuolista ruokaa osaisin pelkistä kasviksista tehdä.
Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.
Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.
Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.
Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.
Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.
Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.
En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.
Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.
Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.
Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.
Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.
Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.
Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.
En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.
Abonnieren
Posts (Atom)
