You may say that I'm a dreamer ...

Tutkimusaiheet muuttuvat muoti-ilmiöiden tapaan. Niin kuin 80-luvun muoti, myös monet tutkimusaiheet palaavat takaisin tutkijoiden pöydille parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja niin kuin 70-luvun muoti, jotkut tutkimusaiheet pysyvät joissain piireissä koko ajan pinnalla.

Samojen tutkimusaiheiden uudelleen tutkimiseen lienee se ilmeinen syy, että tutkimusmenetelmät parantuvat koko ajan. Jonkin ajan kuluttua tutkimuksia toistetaan paremmilla välineillä, jolloin saadaan tarkempia tuloksia.

Sitten on niitä 70-luvun muotiin jumittuneita tutkijoita, jotka tutkivat samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, koska kyseiselle aiheelle on helppo löytää rahoittajia tai koska siitä on helppo tehdä julkaisuja. Oma lukunsa ovat ne nuoret, jotka eivät vielä eläneet 70-luvulla, mutta löysivät 12-vuotiaana vanhempien LP-kokoelmat vintiltä ja ryhtyivät John Lennon -faneiksi. Nuorelle tutkijalle ala on uusi, joten monia asioita "keksitään uudelleen". Heille on tärkeää todistaa itselleen, että asia tosiaan menee niin kuin on väitetty. Pelkkä vanhempien vakuuttelu John Lennonin guruudesta ei riitä, jos ei ole kuullut yhtään hänen kappalettaan.

Vaikka toisto itsessään on tieteen kulmakivi, ei siinäkään pidä mennä liiallisuuksiin. Kukaan ei toivo, että 80-luku tulisi taas muotiin. Miten liiallisesta toistosta sitten päästäisiin? Auttaisiko, jos nuorille osoittaisi suoraan LP-levykokoelmien sijainnin, kävisi levyt yksi kerrallaan läpi? Miten nuori tutkija voi löytää miljardien tutkimusten joukosta sen tutkimuksen, jonka viidennen sivun toisen kappaleen ensimmäisen virkkeen sivulauseessa jo itse asiassa mainitaan hänen ensi viikolla painoo menevän väitöskirjansa päätulos? Ja siksi toisekseen, miten hän olisi voinut ymmärtää sen ennen kuin oli itse saanut saman tuloksen?

Mietin jokin aika sitten nykyistä informaation määrän räjähdysmäistä kasvua. Kuinka kauan nykyinen julkaisuformaatti voi pitää pintansa vai siirrymmekö jossain vaiheessa toteuttamaan Isaac Asimovin Säätiö-kirjoista tuttua Encyclopedia Galacticaa, joka sisältäisi "kaiken" tiedon? Ainakin vastaavaa on jo yritetty.

Onko internet tällainen kaiken tiedon lähde? Ei nykyisellään. Jonkinlainen yhteismaailmallinen ponnistus olisi saatava aikaan tiedon lajitteluun ja arkistointiin. Wikipedia on hyvä alku, mutta se ei ole oikea foorumi tutkimusten yksityiskohtaisille tuloksille. Wikipedian suosio opiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa kertoo kuitenkin paljon siitä, miten lukukelvottomia alkuperäisjulkaisut ja jopa monet oppikirjat ovat. Tyypillisesti julkaisun tulosten merkitystä eivät ymmärrä edes kaikki julkaisun kirjoittajista. Ei siis ole ihme, jos moniin julkaisuihin ei viitata ollenkaan. Ne ovat yksinkertaisesti niin vaikeaselkoisesti kirjoitettuja, ettei kukaan saa niistä mitään irti.

Julkaisun ei ole tarkoitus hienostella sanoilla ja salailla menetelmän yksityiskohtia vaan sen tarkoitus on välittää informaatiota mahdollisimman helposti ymmärrettävässä muodossa. Täydellisiä tutkimuksia ei edes tarvitse toistaa, vähän niin kuin täydellisestä musiikkikappaleesta ei pitäisi tehdä coveria.

Ajatukset sekaisin

Eilen kävi onneton tapahtuma eli julkaisin kirjoitukseni ennen kuin olin nukkunut yön yli. Joskus näytän kirjoituksiani T:lle ennen kuin julkaisen ne. Hän yleensä ne luettuaan kurtistaa kulmiaan, katselee vaivautuneena muualle ja neuvoo nukkumaan yön yli.

Monet kirjoitukset ovat tällä tavoin tulleet paremmiksi ja jotkut olen jättänyt pois tykkänään, kun ajatusten muhittua olen havainnut kirjoituksen osoittavan lähinnä oman typeryyteni. Eilisen kirjoituksen kanssa pääsi nyt siis käymään harmillinen ennenaikainen joskin sillä hetkellä tarkoituksellinen julkaisu. En tarkoittanut arvostella kirjoituksellani ketään, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se vaikuttaa hieman tekopyhältä.

Siitä tulikin mieleeni, että harkitsin jokin aika sitten hampurilaiseen elokuvaharrastajakerhoon liittymistä. Kerhojen jäsenten keski-ikä lähenteli kuuttakymmentä, joten päädyin sen sijaan selaamaan ohjeita elokuvakäsikirjoitusten teosta. Niissä neuvottiin ensin kirjoittamaan muutaman rivin tiivistelmä juonesta. Sitten parin sivun juonikuvio ja sen jälkeen vasta repliikkien kera itse käsikirjoitus. Seuraavat vaiheet olivat pelkkää hiontaa, hiontaa ja hiontaa.

Ei taida ihan onnistua käsikirjoituksen kirjoittaminen meikäläisen pinnan pituudella. Tätäkään kirjoitusta en neuvoista huolimatta jaksanut jättää yön yli hautumaan.

Bloggaajakollegat

Täytyy heti alkuun tunnustaa, etten juurikaan lukenut blogeja ennen kuin aloitin tämän omani. Sen jälkeen olen epäonnekseni selannut blogilistaa yksi jos toinenkin ilta.

Tällaisen kuvan olen saanut suomenkielisen blogimaailman suosituimmista aiheista blogilistaa satunnaisesti selaamalla ja linkkejä seuraamalla (siis täysin epätieteellisin menetelmin):

1. Kutomisblogit. Niitä riittää.

2. Muotiblogit. 15-vuotiaat tytöt bloggaavat siitä, mitä vaatteita ovat ostaneet tai pistäneet päälleen.

3. Ruokablogit. Kuvia ruoista. Ihan kivoja, jos on esimerkiksi ostanut ruusukaalia ja tarvitsee keksiä jokin ruokalaji niistä.

4. Pehmopornoblogit. Näitä tosiaan on aika paljon ja ne ovat suosittuja.

5. Ulkosuomalaiset blogit. Ulkomaille matkustaminen on hyvä syy pitää blogia. On on!

6. Vauvablogit. Bloggausta vauvan odotuksesta ja syntymän jälkeen.

7. Laihdutusblogit. Anorektinen bulimikko kertoo omasta laihdutusohjelmastaan mahdollisesti kuvien kera.

8. Valitus- ja itseterapiablogit. Kaikenlaista valistusta omasta elämästä ja/tai omasta tai muiden mielenterveydestä.

9. Rasisti- ja yleiset vihablogit. Bloggaavat siitä kuinka ulkomaalaiset tai jotkut muut ihmisryhmät ovat tyhmiä. Näitä lukiessa muotiblogien kirjoittajat vaikuttavat oikeastaan tosi älykkäiltä.

10. Sisältöblogit. (Neulonta- ja kokkausblogit taitavat kuulua näihin, mutta ne tarvitsevat omat kategoriansa, koska niitä on niin paljon.) Kuuluvatkohan taksiblogit näihin? Kaikki harrastelu kuitenkin lienee tätä kategoriaa.

11. Yhteiskunnalliset blogit. Politiikkaa, filosofiaa ja muita yleisiä ajatuksia käsittelevät blogit.

12. Ihanat blogit. Hyvin kirjoitetut blogit, jotka kertovat ihmisten elämästä.

Joskus voisi muista ihmisistä valittaessaan miettiä voisiko sen sijaan arvostaa elämäänsä ja läheisiään enemmän yksinkertaisesti valittamalla vähemmän. Läheisille valittaminen ja vihan kanavointi tuntemattomiin tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen ihmispsyykkeen sisäänrakennettu ominaisuus, koska blogimaailmassakaan siltä ei näemmä voi välttyä. Kun tätä listaa katsoo, ei voi olla ajattelematta, että blogit kattavat ihmiselämän koko kirjon. Vai kuinka? Ruoka, habitus, seksi ja sen seuraukset, valitus. Hämmästyttävää. Neulominen vain on ehkä vähän yliedustettuna.

Richtfestiä viettämässä

Tulevan synkrotronisäteilylähteen PETRA III:n mittaushallin harjannostajaisia juhlittiin kunniakkaasti tänään suurella joukolla. Puheen piti muun muassa Bundesministerin Dr. Annette Schavan. Puheissa nostettiin esille DESYn erikoinen asema maailmassa, kun sinne on tulevaisuudessa keskittynyt niin monta fotonifysiikan eturintamassa olevaa laitetta: uusi ja maailman paras (?) synkrotronilähde PETRA III, eurooppalainen röntgenvapaaelektronilaser XFEL sekä ultraviolettialueen vapaaelektronilaser FLASH. Melkoinen kokoelma eturivin tutkimuskalustoa.

Rajoittuneiden saksan taitojeni vuoksi en voi raportoida mitä puheissa tarkalleen ottaen kerrottiin. Viimeisen puheen aikana huudettiin "hoch hoch hoch", juotiin snapsit ja jonkinlainen havuhärveli (kuvissa) nostettiin heilumaan katosta. Sen jälkeen oli tarjolla herne- ja makkarakeiton sekoitusta oluen kera.


Kun kesällä tulin tänne töihin, koko rakennusta ei ollut olemassa ja sen tilalla oli iso multakasa, jonka alla oli PETRA II:n juuri hiukkasfysiikan jäljiltä kylmettynyt rengas. Kesän aikana rengas tyhjennettiin, mittaushallin ja uuden varastorenkaan PETRA III:n rakentaminen alkoi. Mittaushallin pohjalaatta valetaan piakkoin. Lähiaikoina kokonaisen viikonlopun ajan jatkuvan kuorma-autovirran on tarkoitus tuoda tarvittava määrä sementtiä laatan valuun, jotta nanometrin tarkkuudella toimivat mittalaitteet saisivat mahdollisimman tasaisen ja vakaan pohjan. Mikään ei ole saksalaisille mahdotonta!

Täällä on paljon kirkkoja

Saksalaisista osa on luterilaisia, osa katolisia ja loput ties mitä. Kirkkoja on noin kilometrin välein, ettei usko pääse loppumaan. Eilen kävi vähän ohraisesti, kun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem -konserttia St. Johannis-Harvestehude -kirkolle, jota eräs tuttu kuorolaulua harrastava insinööri oli kaikille töissä mainostanut. Olin katsonut kirkon sijainnin Google mapsista, mutta en muistanut kummalla pysäkillä Alster-järven länsipuolella pitäisi jäädä pois. Katsoimme sitten kirjakaupassa matkaoppaan kartasta, että Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä on joku iso kirkko ja päätimme suunnata sinne tuntia aikaisemmin siltä varalta, että kirkko onkin väärä.

Klostersternin U-Bahn pysäkin vieressä olikin pääkirkko St. Nikolai ja siellä sattui alkamaan juuri sopivasti Hamburger Knabenchorin esittämä Mozartin Requiem d-Moll, joten ostimmekin liput sinne. Aikamoista diibadaabaa tuo Mozart. Vaikka pojat lauloivat kauniisti, eivät sävelmät koskettaneet millään tapaa.

Monta vuotta sitten Helsingin Taiteiden yössä kuuntelin, kun Cantones Minores esitti Sibeliuksen Finlandian. Silloin selkä meni kananlihalle. Ehkä sanoituksella oli osansa asiaan.

Finnischer Weihnachtsmarkt

Hampurin suomalainen merimieskirkko järjestää joka vuosi ruotsalaisen, norjalaisen ja tanskalaisen merimieskirkon tavoin joulumarkkinat tähän aikaan vuodesta. Markkinat alkoivat torstaina ja jatkuvat sunnuntaihin asti. Niitä mainostettiin jopa työpaikallani ja lähikaupan ikkunassa, joten melko suuresta tapahtumasta on kyse. Kävimme katsastamassa ihan sataman läheisyydessä sijaitsevien kirkkojen markkinahumun tänään. Suomen merimieskirkon markkinat olivat takuulla parhaimmat ja siellä olikin mahtava tungos! Ruotsi jäi hyväksi kakkoseksi.




Suomen merimieskirkolla oli hyvä tunnelma, kuten tärähtäneistä kuvista näkyy. Ulkona oli tarjolla pienissä kojuissa muun muassa pyttipannua, poronkäristystä ja Reissumiestä. Joimme glögit ja söimme karjalanpiirakat. Sisällä kirkon autotallissa myytiin kaikkia mahdollisia suomalaisia herkkuja. Ostin Vihreitä kuulia monta pakkausta, mutta votkat jäi tällä kertaa hyllyyn, vaikka harvemmin sitä tietysti kirkosta pääsee väkeviä ostamaan.

Huumausaineet

En ole koskaan käyttänyt säännöllisesti alkoholia, kahvia, teetä, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai sen puoleen mitään vahvempiakaan huumeita nauttinut missään muodossa ellen sitten tietämättäni.

Noin vuosi sitten eräs kiinalainen kollega kutsui minut työhuoneeseensa viimeistelemään yhteistä julkaisuamme. Huone oli valoisa, ei suuri eikä pieni, tyypillinen toimistohuone joskin papereita oli pöydillä vähemmän kuin minulla yleensä. Nurkassa seisoi pieni vedenkeitin ja kertakäyttömukeja. Kollega tarjosi vihreää teetä. Hän laittoi valkoisen kertakäyttömukin pohjalle teelehtiä ja kaatoi varovasti vettä päälle. Joimme teetä ja juttelimme julkaisustamme.

Toinen mukillinenkin saatiin täyttämällä lisää vettä lehtien peitoksi. Se oli vähän kitkerämpi kupillinen kuin ensimmäinen. Kolmas oli jo vaaleampi, mutta sitäkin miellyttävämpi maultaan. Jossain noiden mukillisten välissä aika alkoi menettää merkitystään, tuli raukea olo ja aloimme keskustella Kiinan tiedehistoriasta. Ymmärsin kuinka vähän tiedän puolen maailman tavasta ajatella asioita.

Joskus kaipaan sitä rauhallista hiljaista teehetkeä, jonka aikana meillä ei ollut kiire minnekään, kukaan ei soittanut tai lähettänyt sähköpostia. Me vain istuimme, joimme teetä ja pohdiskelimme maailman menoa. Julkaisukin taisi tulla johonkin kuntoon. Myöhemmin kävin kollegani väitöstilaisuutta katsomassa ja hän minun. Aina hänet nähdessäni muistin teen. Ymmärrän kuinka jotkut voivat jäädä huumeisiin koukkuun. Jos ensimmäinen kerta on samanlainen kuin meidän rauhallinen teehetkemme, houkutus hakea kokemusta uudelleen kasvaa.

Itse asiassa T:n kanssa juurikin kesällä istuskelimme täällä sohvalla teetä juoden, luimme kirjoja ja keskustelimme maailmaa polttavista aiheista. Sitten kotiimme tuli internetyhteys.

Nyt olen koukussa blogeihin.