Sain vieraita Pietarista. Toinen vieraista oli mukava mies, joka viime kerralla käydessään lahjoitti minulle kaksi Pietari-aiheista snapsilasia. Tällä kertaa sain tältä parivaljakolta Pietari-aiheisen vuoden 2009 kalenterin. Toinen vieraista oli ystävällinen nainen, joka osoittautui professoriksi ja laboratorion johtajaksi. Tänään paljastui, että hänen miehensä on filosofi ja taiteilija, joka on alunperin koulutukseltaan fyysikko. Mies on pitänyt useita taidenäyttelyitä Saksassa ja muutaman Helsingissäkin.
Nämä kaksi vierailijaa kertoivat, että tuo taitelija, Yaroslav Sukhov, piti ystävineen neuvostoaikaan salaisia taidenäyttelyitä ihmisten kotona. Miliisit saattoivat toisinaan ratsata näyttelyn kesken kaiken. Sukhovin maalaukset ovat fantasiamaisia mutta realistiseen tyyliin maalattuja sekä yhteiskunnallisesti puhuttelevia.
Minulla on omituinen olo. Ikään kuin tulisin jostain alemmasta säädystä. Olen yllättynyt, kun kulman takaa saattaa tulla vastaan neuvostoliiton salaisen sivistysliikkeen entisiä jäseniä. Voiko olla mitään jalompaa kuin taiteen harrastaminen, kun se on kiellettyä?
Venäläiset ovat ystävällinen, ihmeellinen, sivistynyt, ja arvoituksellinen kansa.
Montag, 15. Dezember 2008
Sonntag, 14. Dezember 2008
Bookmoochingin aarteita: Ishmael
Bookmoochaus eli kirjojen vaihtaminen on kätevä tapa päästä eroon vanhoista kirjoista, mutta ei kovin helppo tapa saada haluamiaan uusia kirjoja. T onnistui kuitenkin moochaamaan (lausutaan "muutsaamaan") itselleen Daniel Quinnin novellin nimeltä Ishmael. Ishmael alkaa melko tylsästi, mutta kirjan päähenkilöiden välisen vuoropuhelun alettua sitä ei voi päästää käsistään. Heidän keskustelunsa käsittelee kulttuuriamme ja Raamatun luomiskertomusta. Quinn esittää vaihtoehtoisen näkökulman sen tulkintaan ja tämä näkökulma porautuu niin syvälle, että lukijan on haukottava henkeään. Kirja selittää maanviljelyyn perustuvan kulttuurimme kukoistuksen ja monia muita asioita siinä matkan varrella.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Kirja voitti Turner Tomorrow Fellowship -palkinnon, joka oli arvoltaan 500 000 dollaria. Palkinto myönnettiin vain kerran. Sen tarkoituksena oli rohkaista kirjailijoita löytämään myönteisiä ratkaisuja globaaleihin ongelmiimme.
En voi paljastaa enempää yksityiskohtia itse kirjasta, jotten tuhoa mahdollista lukukokemusta. En ole myöskään lukenut sitä vielä aivan loppuun, sillä piti korjata polkupyörä, siivota ja tehdä ruokaa tässä välissä. Kirjan alku sisälsi asioita, joita olen itsekin omine vähäpätöisine ajatuksineni toisinaan pohtinut, mutta pidemmällä esitellään hämmästyttäviä ajatuskehitelmiä, jotka tuntuvat olevan täysin järkeviä. Siksi hämmästyttääkin, etten ollut niistä koskaan aiemmin kuullut. En tiedä olenko jotenkin helposti vaikutettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että tähän mennessä se on ollut yksinkertaisesti nerokas.
Sonntag, 7. Dezember 2008
Itsenäinen filmituottaja
Viime viikonloppuna osallistuin Volkshochschulen intensiiviselle kolmen päivän elokuvakurssille, jossa opeteltiin kameran käyttöä ja leikkaamista. Olen aikeissa perustaa dokumentti- ja lyhytfilmiryhmän. Katsotaan myöhemmin, josko ryhmä saisi useamman kuin yhden jäsenen, mutta ensimmäiseksi tarvitsen tietenkin kameran. T:n innoittamana läähätin jo alkuviikon Canonin 5D Mark II:n perään, mutta totesin sen lopulta sopimattomaksi tarkoituksiini. Huono ergonomia filmikuvaukseen ja 30 fps kuvausnopeus, joka ei sovi yhteen eurooppalaisen vaihtovirran (50 Hz) kanssa, nousivat lopulta tärkeiksi argumenteiksi kyseistä kameraa vastaan. Sisätiloissa otettujen pätkien valo olisi värähdellyt ikävästi, kun loisteputkien valon voimakkuuden värähtely ja kameran kuvausnopeus eivät ole samat. Lisäksi 5D Mark II on CMOS-tekniikalla toteutettu ja siinä on niin sanottu "rolling shutter" -ongelma, joka tulee ilmi nopeita kääntöjä tehdessä. Koska kuva luetaan rivi kerrallaan, liikkuvat linjat muuttuvat vinoiksi, koska kuvaa ei ehditä lukea kokonaan ennen kuin kamera tai kuvauskohde jo liikkuu. Siispä tällä hetkellä harkitsen vakavasti Canonin XH A1:stä. Itse kurssilla käytimme Canonin XM -sarjan kameraa ja se oli oikein näppärä, kevyt ja looginen käyttää. Sillä ei kuitenkaan saa HD-kuvaa. Se ei tosin välttämättä ole huono asia, sillä HD-kuva vie niin paljon tilaa, ettei koneeni välttämättä pysyisi vauhdissa mukana. Valinta ei ole helppo ja ainakin viikon on mietintämyssy pistettävä päähän sen jälkeen, kun päätös on tehty, ennen varsinaista ostoa.
Tänä viikonloppuna kävimme Lüneburgissa joulumarkkinoilla, joten teinpä sitten siitä pienen videopätkän Youtubeen.
Video on leikattu aluksi Kdenlivellä melkein kokonaan ja iMoviella on lisätty häivytykset, tekstit ja musiikki. Syy tällaiseen outoon yhdistelmään (kdenlive on Linux-ohjelma ja iMovie Mac OS) on se, että iMovie ei jostain syystä pystynyt lukemaan sisään kaikkia elokuvatiedostoja. Niissä on joitain pieniä virheitä, joista Kdenlive ei välitä. Sen sijaan Kdenlivellä ei voi tai ehkä en vain osannut lisätä tekstiä enkä häivytyksiä ja se saattoi välillä kadottaa suuren osan elokuvasta tai kaatua. Luonnollisesti ennen tallettamista. Hieman hämmästynyt olin tosin, kun myös iMovie kaatui kerran, vaikka se muuten tuntui todella luotettavalta. Sen jälkeen aloin tehdä talletuksia tiheään tahtiin.
Minielokuvassa näkyy myös erikoisia valoilmiöitä. Kyseessä on CCD-kennojen ylivalottuminen. Kun kennot luetaan kuvan reunoilta, varaus näkyy myös koko sarakkeen muissakin pikseleissä. Tällaisia efektejä en haluaisi nähdä kunnollisessa kamerassa, mutta tavalliselle Nikonin digipokkarille voitaneen antaa anteeksi tällaisia pikkujuttuja.
Musiikkikappale on vähän liian pitkä itse filmipätkään nähden, koska musiikkia en osannut pätkiä kummassakaan editointiohjelmassa. Editointityön vaikeudesta kertonee myös se, että tuon kolmen minuutin pätkän tekoon meni noin kahdeksan tuntia tai enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikeudet kääntää elokuva sopivaan muotoon. Itse elokuvan budjetti oli 27,60 euroa, josta 6 euroa satsasin musiikin ostamiseen Magnatunesta ja 21,60 euroa meni koko päivän ryhmälippuun Lüneburgiin ja takaisin (Gesamtbereich). Creative Commons on loistava keksintö. Sen avulla tällainen tavallinen henkilö voi edullisesti ja laillisesti saada käyttöönsä hyvää musiikkia videoonsa.
Joulumarkkinoilla ei tullut jostain syystä ostettua mitään. Etsin kyllä kivaa pipoa, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Keskittyvät syömäpuoleen nämä saksalaiset. Lounaankin söimme sushiravintolassa, ja noudatimme siten Bremenin matkalla muodostuneita outoja perinteitä. Matkustamme saksalaisiin söpöihin pikkukaupunkeihin ja syömme sushit näkemättä ihmeemmin paikallisia nähtävyyksiä. Ihme touhua.
Tänä viikonloppuna kävimme Lüneburgissa joulumarkkinoilla, joten teinpä sitten siitä pienen videopätkän Youtubeen.
Video on leikattu aluksi Kdenlivellä melkein kokonaan ja iMoviella on lisätty häivytykset, tekstit ja musiikki. Syy tällaiseen outoon yhdistelmään (kdenlive on Linux-ohjelma ja iMovie Mac OS) on se, että iMovie ei jostain syystä pystynyt lukemaan sisään kaikkia elokuvatiedostoja. Niissä on joitain pieniä virheitä, joista Kdenlive ei välitä. Sen sijaan Kdenlivellä ei voi tai ehkä en vain osannut lisätä tekstiä enkä häivytyksiä ja se saattoi välillä kadottaa suuren osan elokuvasta tai kaatua. Luonnollisesti ennen tallettamista. Hieman hämmästynyt olin tosin, kun myös iMovie kaatui kerran, vaikka se muuten tuntui todella luotettavalta. Sen jälkeen aloin tehdä talletuksia tiheään tahtiin.
Minielokuvassa näkyy myös erikoisia valoilmiöitä. Kyseessä on CCD-kennojen ylivalottuminen. Kun kennot luetaan kuvan reunoilta, varaus näkyy myös koko sarakkeen muissakin pikseleissä. Tällaisia efektejä en haluaisi nähdä kunnollisessa kamerassa, mutta tavalliselle Nikonin digipokkarille voitaneen antaa anteeksi tällaisia pikkujuttuja.
Musiikkikappale on vähän liian pitkä itse filmipätkään nähden, koska musiikkia en osannut pätkiä kummassakaan editointiohjelmassa. Editointityön vaikeudesta kertonee myös se, että tuon kolmen minuutin pätkän tekoon meni noin kahdeksan tuntia tai enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikeudet kääntää elokuva sopivaan muotoon. Itse elokuvan budjetti oli 27,60 euroa, josta 6 euroa satsasin musiikin ostamiseen Magnatunesta ja 21,60 euroa meni koko päivän ryhmälippuun Lüneburgiin ja takaisin (Gesamtbereich). Creative Commons on loistava keksintö. Sen avulla tällainen tavallinen henkilö voi edullisesti ja laillisesti saada käyttöönsä hyvää musiikkia videoonsa.
Joulumarkkinoilla ei tullut jostain syystä ostettua mitään. Etsin kyllä kivaa pipoa, mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Keskittyvät syömäpuoleen nämä saksalaiset. Lounaankin söimme sushiravintolassa, ja noudatimme siten Bremenin matkalla muodostuneita outoja perinteitä. Matkustamme saksalaisiin söpöihin pikkukaupunkeihin ja syömme sushit näkemättä ihmeemmin paikallisia nähtävyyksiä. Ihme touhua.
Samstag, 22. November 2008
Verrines
Muutama viikko sitten saimme kutsun ranskalaispariskunnan luo. He olivat valmistaneet herkullisen monen ruokalajin illallisen. Alkuruokana tarjoiltiin verrinejä, jotka ovat Pariisista lähtöisin olevia suolaisia tai makeita kauniita ruokalajikkeita, joita tarjoillaan pienissä laseissa. Ne ovat jo pari vuotta olleet suurta muotia Ranskassa. Verrinit olivat tietenkin todella hyviä ja ranskalaismimmin isoäidin tekemä pähkinäviini oli ihanaa.
Ranskalaisten kanssa sosialisoidessa on aina vähän sellainen metsäläisolo. "Oletteko maistaneet tätä likööriä?" No enpä ole tainnut. Jaa, mitäs nämä sitten on? Ihan kuin olisin kasvanut jossain maakuopassa lanttuja syöden. T on onneksi niin kultturelli, että tiesi heti kaikki hienot viinakset ja oli täysillä lähdössä mukaan viininmaisteluillallisiin. Saa nähdä tuleeko kutsua.
Vaikka näennäisesti eurooppalaiset kulttuurit ovat samankaltaisia, suomalainen kulttuuri eroaa sittenkin aika paljon keskieurooppalaisesta.
* * *
Täällä satoi eilen lunta ja kohta lähdemme suomalaisen merimieskirkon joulumyyjäisiin. Ilma on kirpeä ja raikas.
Ranskalaisten kanssa sosialisoidessa on aina vähän sellainen metsäläisolo. "Oletteko maistaneet tätä likööriä?" No enpä ole tainnut. Jaa, mitäs nämä sitten on? Ihan kuin olisin kasvanut jossain maakuopassa lanttuja syöden. T on onneksi niin kultturelli, että tiesi heti kaikki hienot viinakset ja oli täysillä lähdössä mukaan viininmaisteluillallisiin. Saa nähdä tuleeko kutsua.
Vaikka näennäisesti eurooppalaiset kulttuurit ovat samankaltaisia, suomalainen kulttuuri eroaa sittenkin aika paljon keskieurooppalaisesta.
Täällä satoi eilen lunta ja kohta lähdemme suomalaisen merimieskirkon joulumyyjäisiin. Ilma on kirpeä ja raikas.
Sonntag, 16. November 2008
Grillibileet
Meillä on nyt grilli. Saimme sen lahjaksi tänään. Oikeastaan kaikki lähti ajatuksesta pöytäjalkapalloseurueessa. Saksalaismies K ehdotti grillijuhlien pitoa. Hänellä oli grilli ja olimme kaikki jotenkin iloisella tuulella, joten innostuimme heti ajatuksesta. Joviaalina tarjouduin tietenkin järjestämään kyseiset bileet sillä edellytyksellä, että K tuo grillin ja muutamia välineitä.
Sitten homma riistäytyi vähän käsistä. Kun saksalaisnainen B ilmoitti pääsevänsä bileisiin vasta viikon päästä lauantaina, suostuttelimme myös belgialaismiehen S ja puolalaismiehen W tulemaan seuraavan viikon lauantaina T:n ja minun luo grillaamaan. Luonnollisesti koin, että näin pieni seurue olisi melko yksinäisen oloinen meidän isossa asunnossamme, joten kutsuin vielä joukon muita ihmisiä, jotka toivat mukanaan myös seuralaisensa ja pari lasta, joten loppujen lopuksi olimme yhteensä 17 henkeä. Tarjolla oli noin 10 kilogrammaa lihaa, 50 pulloa olutta, seitsemän pulloa viiniä, italailaisnaisen tekemä taivaallinen ja jättiläismäisen iso tiramisu, omenapiirakka, saunaillansalaatti, perunasalaatti, lanttukukko, ranskalainen salaatti, kaksi slovakkialaista kakkua, yksi viskipullo ja slovakkilainen pullo luumuvotkaa. Tiramisu taisi olla ainoa lajike, joka syötiin täysin loppuun illan aikana. Slovakkialainen luumuvotkapullo saatiin melkein kokonaan juotua K:n voimakkaan panostuksen ansiosta. T:kin teki oman osansa kunniallisesti. Frau T todennäköisesti kirosi meitä kolmen aikaan yöllä ja korottaa vuokraa ensi kuussa.
Frau T:n mahdollisen ärsyttämisen lisäksi minua huolestutti bileissä se, etten kutsunut niitä ihmisiä, jotka minun olisi "pitänyt" kutsua, jos olisin halunnut pysytellä kohteliaisuussäännöissä. Miten minuun siis suhtautuvat lähimmät kollegat töissä.. se nähdään maanantaina. Sen sijaan kutsuin vain ihmisiä, joita pidän mukavina ja hauskoina seuraihmisinä ja ihmisiä, jotka olivat uusia töissä. Kukaan ei siis örvännyt tai valittanut, tai ollut vihainen tai murjottanut, ja kaikilla oli hauskaa ainakin omien sanojensa mukaan. Lapsetkin viihtyivät ja kaikki juttelivat ja peuhasivat mielellään heidän kanssaan. T:n voimistelurenkaat olivat nelivuotiaalle pojalle oikein mieluisat leikkivälineet ja aikuisempaan makuun taisi suurimman vaikutuksen tehdä T:n käsikäyttöinen Pavoni-merkkinen kahvimasiina ja asunnon täydellinen soveltuvuus bilekäyttöön monine sohvineen.
Viikon valmistelujen ja stressauksen jälkeen olen nyt niin tavattoman iloinen, että kaikki meni hyvin ja siksi suitsutan onnistumista. Surullista tässä on ehkä se, että kun vihdoin löysin mieluisan kaveriseurueen eli pöytäjalkisporukan, on yksi seurueen jäsen jo ensi kuussa lähdössä seuraavaan työpaikkaan eli takaisin Belgiaan. Aika harvoin istuu huumorintaju niin hauskasti yhteen kuin näiden ihmisten kanssa, siis, jos suomalaisia ei oteta huomioon! On minulla ikävä kaikkia suomalaisia ystäviä, älkää luulkokaan, että olisin teidän unohtanut! Mutta silti on sellainen olo ikään kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleet veljet. Ehkä äiti ja isi ovat jättäneet jotain olennaisia yksityiskohtia kertomatta elämäni alkutaipaleesta? Vasta tässä parin viime kuukauden aikana opin heidät paremmin tuntemaan, vaikka olemme samassa työpaikassa olleet jo yli vuoden. W yllätti minut viime viikolla — monen tunnin itsenäisen opiskelun jälkeen — pöytäjalkiksessa huudahtamalla tappion jälkeen suomalaisen sanan ja sehän kuului tietysti: "Perrrrkele!"
Sitten homma riistäytyi vähän käsistä. Kun saksalaisnainen B ilmoitti pääsevänsä bileisiin vasta viikon päästä lauantaina, suostuttelimme myös belgialaismiehen S ja puolalaismiehen W tulemaan seuraavan viikon lauantaina T:n ja minun luo grillaamaan. Luonnollisesti koin, että näin pieni seurue olisi melko yksinäisen oloinen meidän isossa asunnossamme, joten kutsuin vielä joukon muita ihmisiä, jotka toivat mukanaan myös seuralaisensa ja pari lasta, joten loppujen lopuksi olimme yhteensä 17 henkeä. Tarjolla oli noin 10 kilogrammaa lihaa, 50 pulloa olutta, seitsemän pulloa viiniä, italailaisnaisen tekemä taivaallinen ja jättiläismäisen iso tiramisu, omenapiirakka, saunaillansalaatti, perunasalaatti, lanttukukko, ranskalainen salaatti, kaksi slovakkialaista kakkua, yksi viskipullo ja slovakkilainen pullo luumuvotkaa. Tiramisu taisi olla ainoa lajike, joka syötiin täysin loppuun illan aikana. Slovakkialainen luumuvotkapullo saatiin melkein kokonaan juotua K:n voimakkaan panostuksen ansiosta. T:kin teki oman osansa kunniallisesti. Frau T todennäköisesti kirosi meitä kolmen aikaan yöllä ja korottaa vuokraa ensi kuussa.
Frau T:n mahdollisen ärsyttämisen lisäksi minua huolestutti bileissä se, etten kutsunut niitä ihmisiä, jotka minun olisi "pitänyt" kutsua, jos olisin halunnut pysytellä kohteliaisuussäännöissä. Miten minuun siis suhtautuvat lähimmät kollegat töissä.. se nähdään maanantaina. Sen sijaan kutsuin vain ihmisiä, joita pidän mukavina ja hauskoina seuraihmisinä ja ihmisiä, jotka olivat uusia töissä. Kukaan ei siis örvännyt tai valittanut, tai ollut vihainen tai murjottanut, ja kaikilla oli hauskaa ainakin omien sanojensa mukaan. Lapsetkin viihtyivät ja kaikki juttelivat ja peuhasivat mielellään heidän kanssaan. T:n voimistelurenkaat olivat nelivuotiaalle pojalle oikein mieluisat leikkivälineet ja aikuisempaan makuun taisi suurimman vaikutuksen tehdä T:n käsikäyttöinen Pavoni-merkkinen kahvimasiina ja asunnon täydellinen soveltuvuus bilekäyttöön monine sohvineen.
Viikon valmistelujen ja stressauksen jälkeen olen nyt niin tavattoman iloinen, että kaikki meni hyvin ja siksi suitsutan onnistumista. Surullista tässä on ehkä se, että kun vihdoin löysin mieluisan kaveriseurueen eli pöytäjalkisporukan, on yksi seurueen jäsen jo ensi kuussa lähdössä seuraavaan työpaikkaan eli takaisin Belgiaan. Aika harvoin istuu huumorintaju niin hauskasti yhteen kuin näiden ihmisten kanssa, siis, jos suomalaisia ei oteta huomioon! On minulla ikävä kaikkia suomalaisia ystäviä, älkää luulkokaan, että olisin teidän unohtanut! Mutta silti on sellainen olo ikään kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleet veljet. Ehkä äiti ja isi ovat jättäneet jotain olennaisia yksityiskohtia kertomatta elämäni alkutaipaleesta? Vasta tässä parin viime kuukauden aikana opin heidät paremmin tuntemaan, vaikka olemme samassa työpaikassa olleet jo yli vuoden. W yllätti minut viime viikolla — monen tunnin itsenäisen opiskelun jälkeen — pöytäjalkiksessa huudahtamalla tappion jälkeen suomalaisen sanan ja sehän kuului tietysti: "Perrrrkele!"
Samstag, 8. November 2008
Tehdään rahaa
Lauantai-illan ratoksi päätimme käydä elokuvissa. Samaa elokuvaa katsomaan oli päätynyt lähinnä yli viisikymppisiä pariskuntia meidän lisäksemme, mutta suosittelisin näkemäämme dokumenttia kyllä nuoremmallekin väelle. Let's make money eli "Tehdään rahaa" on itävaltalainen dokumentti siitä, mistä raha tulee ja minne se menee. Erwin Wagenhoferin ohjaama dokumentti tarttuu talouskriisiin, joka on saatu aikaan valtionveloilla, maataloustuilla ja eläkerahastoilla.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen asukkaat saavat elantonsa pääasiassa puuvillan tuotannosta. Puuvilla kerätään käsin ja siksi se on parasta mahdollista laatua. Puuvillan hinta on kuitenkin ajettu alas länsimaiden tuettua omaa puuvillantuotantoaan tukiaisin, joten Burkina Fason maanviljelijöiden käsiin kovasta työstä jää noin dollari päivässä. Afrikan luonnonrikkauksista vain 3 prosenttia tuo vaurautta afrikkalaisille. Loput 97 prosenttia rahasta menee länsimaihin. Ei siis ihme, että Burkina Fason bruttokansantuote per nuppi on 1 200 dollaria. Se on 25. köyhin maa. Vertailun vuoksi: suomalaisten bkt per pää on 36 000 dollaria. Suomi on maailman 27. rikkain valtio. (Lähde)
Miten länsimaat ovat päätyneet tällaiseen tilanteeseen, missä he menestyksellisesti kenenkään estämättä riistävät kehittyviä maita? Siitä kertoo John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Perkins kertoi peruskuvion myös dokumentissa: ensin Yhdysvaltain hallinnoima Maailmanpankki antaa ison lainan kehittyvälle maalle. Rahat eivät kuitenkaan mene valtiolle vaan firmoille, jotka ovat itse asiassa länsimaiden omistuksessa ja toimivat kyseisessä maassa. Kun valtio ei sitten pysty maksamaan velkojaan, aletaan velkoja perimään luonnonvaroina, jotka kehittyvä maa joutuu myymään pilkkahintaan. Tähän ei voi kuin todeta tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten muuta kuin: amerikkalainen kapitalismi on sosialismia rikkaille ja kapitalismia köyhille.
Wagenhofer näyttää myös uskomattomia otoksia espanjalaisista autioista luksuskylistä, joiden vierelle on aina rakennettu golfkenttä, koska golfkenttä lisää asuntojen arvoa. Nämä tyhjillään olevat kylät on rakennettu eläkerahastoilla. En ole ihan varma ymmärränkö mitä tämä tarkoittaa. Sitä, että eläkerahastojen rahat ovat kadonneet mustaan aukkoon? Tällä hetkellä Espanjassa on noin miljoona tyhjää asuntoa. Nämä ihanat vihreät keitaat on kaikki rakennettu erittäin kuiville alueille ja yhden sellaisen "kylän" viheralueen tai golfkentän kasteluun kuluu niin paljon vettä, että se riittäisi noin 20 000 ihmiselle. Tämä on jo niin törkeää veden tuhlausta, etten osaa oikein päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa.
Sonntag, 2. November 2008
Kunnon asiakaspalvelija siivoaa kyllä banaaninkuoretkin
Vuoden aikana keräsimme tyhjät jogurttipurkit pinoon, joka ylsi lopulta keittiönkaappien tasalle ja mahdollisti siten pienten manteleita syövien otusten helpon pääsyn keittiön pöydälle. Lopetimme nyt purkkien keräämisen. Vuoden aikana keräsimme 2,4 kilogrammaa jogurttipurkkeja.
Kauppalehti uutisoi ranskalaisen CNRS-tutkimuskeskuksen "innovaatiosta", jonka avulla hiukkaskiihdyttimen avulla voidaan tunnistaa vuosikertaviinipullot. Vihdoinkin löytyi jokin järkevä käyttö noille miljoonia euroja maksaville laitteille? Toisekseen, en ymmärrä miksi viinipullot ja taulut ovat sijoituksia. Viinihän kuuluu juoda. Mitä iloa siitä kellarissa on?
Oma tutkimukseni on edelleen hukassa. Näpertelen jotain pientä leipätyön ohessa, mutta ensi viikolla pitäisi tietää, mitä haluan tutkia ensi keväänä eikä minulla edelleenkään ole aavistustakaan. Tarvitsen yhteistyökumppanin, mutten ole löytänyt sellaista, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä. Olen nyt kohta yli vuoden etsinyt "sitä oikeaa" tutkimusaihetta. Jotain sellaista, mikä antaisi vastinetta veronmaksajien rahoille.
Viikonloput ovat kuluneet töissä. Autan käyttäjiä. Välillä mietityttää mitä järkeä on tulla lauantaina ja sunnuntaina töihin yhteensä kolme kertaa, kun auttamani henkilöt vitsailevat vain siitä, miten hauskaa on lomailla Hampurissa ja eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, minkälaisia mittaustuloksia heidän näytteensä antavat. Yksi käyttäjä pari viikkoa sitten painotti, ettei hän ole pahoillaan siitä, jos joutuu tulemaan viikonloppuna tekemään pienen homman mittausasemalle. Olin vähän hämmentynyt. Kyse oli hänen mittausajastaan, joten kenen hän oletti sitten homman tekevän, jos hän itse ei sitä tee? Ahkeroi siinä sitten viikonloppuna, jotta nämä ihmiset saisivat parasta mahdollista dataa. Onko toivetta, että he edes julkaisevat tuloksia vai menevätkö veronmaksajien rahat ja minun vapaa-aikani taas kankkulan kaivoon? Välillä tuntuu, etteivät kaikki tieteen parissa työskentelevät tajua, että heidän palkkansa tulee suoraan muiden ihmisten palkkapusseista ja että tällaisen mittausaseman pyörittäminen ei todellakaan ole mitään halpaa lystiä. Vai käyttäytyisivätkö he samalla tavalla, jos he joutuisivat maksamaan muutama tuhat euroa siitä hyvästä, että saavat mittailla täällä sen pari päivää?
Kokeellisesti on havaittu, että on ihmisten on äärimmäisen vaikeaa osoittaa kiitollisuutta ihmiselle, joka tulee lauantaina ja sunnuntaina auttamaan tätä ilman palkkaa. Keskustelimme tästä yhden toisen laitevastaavan kanssa tänään (niin.. sunnuntaina). Hän kertoi hauskoja tarinoita siitä kuinka joskus joku käyttäjä on lyönyt häntä, toinen on valittanut, että laitevastaava on lyönyt käyttäjää (viivottimella jaloille, koska tämä ei suostunut laskemaan jalkojaan alas pöydältä pyynnöstä huolimatta). Tieteilijöiltä voi odottaa kaikenlaista huonoa käytöstä, mitä nyt yleensä ei voi odottaa sivistyneiltä ihmisiltä. Jättääkö mittausasema yhtä siistiin kuosiin kuin se oli tullessa, vai jättääkö banaaninkuoret pöydälle? Siinäpä pulma. Banaanin kuoret pöydälle jättänyt käyttäjä oli tokaissut tälle toiselle laitevastaavalle, että "no sinähän voit siivota ne myöhemmin". Ei ole helppoa tämä asiakaspalvelu, mutta parhaimmillaan tosi kivaa!
Kauppalehti uutisoi ranskalaisen CNRS-tutkimuskeskuksen "innovaatiosta", jonka avulla hiukkaskiihdyttimen avulla voidaan tunnistaa vuosikertaviinipullot. Vihdoinkin löytyi jokin järkevä käyttö noille miljoonia euroja maksaville laitteille? Toisekseen, en ymmärrä miksi viinipullot ja taulut ovat sijoituksia. Viinihän kuuluu juoda. Mitä iloa siitä kellarissa on?
Oma tutkimukseni on edelleen hukassa. Näpertelen jotain pientä leipätyön ohessa, mutta ensi viikolla pitäisi tietää, mitä haluan tutkia ensi keväänä eikä minulla edelleenkään ole aavistustakaan. Tarvitsen yhteistyökumppanin, mutten ole löytänyt sellaista, eikä minulla ole ollut aikaa etsiä. Olen nyt kohta yli vuoden etsinyt "sitä oikeaa" tutkimusaihetta. Jotain sellaista, mikä antaisi vastinetta veronmaksajien rahoille.
Viikonloput ovat kuluneet töissä. Autan käyttäjiä. Välillä mietityttää mitä järkeä on tulla lauantaina ja sunnuntaina töihin yhteensä kolme kertaa, kun auttamani henkilöt vitsailevat vain siitä, miten hauskaa on lomailla Hampurissa ja eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, minkälaisia mittaustuloksia heidän näytteensä antavat. Yksi käyttäjä pari viikkoa sitten painotti, ettei hän ole pahoillaan siitä, jos joutuu tulemaan viikonloppuna tekemään pienen homman mittausasemalle. Olin vähän hämmentynyt. Kyse oli hänen mittausajastaan, joten kenen hän oletti sitten homman tekevän, jos hän itse ei sitä tee? Ahkeroi siinä sitten viikonloppuna, jotta nämä ihmiset saisivat parasta mahdollista dataa. Onko toivetta, että he edes julkaisevat tuloksia vai menevätkö veronmaksajien rahat ja minun vapaa-aikani taas kankkulan kaivoon? Välillä tuntuu, etteivät kaikki tieteen parissa työskentelevät tajua, että heidän palkkansa tulee suoraan muiden ihmisten palkkapusseista ja että tällaisen mittausaseman pyörittäminen ei todellakaan ole mitään halpaa lystiä. Vai käyttäytyisivätkö he samalla tavalla, jos he joutuisivat maksamaan muutama tuhat euroa siitä hyvästä, että saavat mittailla täällä sen pari päivää?
Kokeellisesti on havaittu, että on ihmisten on äärimmäisen vaikeaa osoittaa kiitollisuutta ihmiselle, joka tulee lauantaina ja sunnuntaina auttamaan tätä ilman palkkaa. Keskustelimme tästä yhden toisen laitevastaavan kanssa tänään (niin.. sunnuntaina). Hän kertoi hauskoja tarinoita siitä kuinka joskus joku käyttäjä on lyönyt häntä, toinen on valittanut, että laitevastaava on lyönyt käyttäjää (viivottimella jaloille, koska tämä ei suostunut laskemaan jalkojaan alas pöydältä pyynnöstä huolimatta). Tieteilijöiltä voi odottaa kaikenlaista huonoa käytöstä, mitä nyt yleensä ei voi odottaa sivistyneiltä ihmisiltä. Jättääkö mittausasema yhtä siistiin kuosiin kuin se oli tullessa, vai jättääkö banaaninkuoret pöydälle? Siinäpä pulma. Banaanin kuoret pöydälle jättänyt käyttäjä oli tokaissut tälle toiselle laitevastaavalle, että "no sinähän voit siivota ne myöhemmin". Ei ole helppoa tämä asiakaspalvelu, mutta parhaimmillaan tosi kivaa!
Abonnieren
Posts (Atom)
