Naisten älykkyysosamäärän on ilmeisesti mitattu olevan alempi kuin miesten. En tiedä miten miehet tilanteen kokevat. Ajattelevatko he ehkä salaa mielessään olevansa naiskollegojaan älykkäämpiä tai matemaattisesti lahjakkaampia. Sitäkö työtoverini alitajuisesti viestitti, kun kertoi minulle naisten olevan parempia kielissä, koska metsästäjäkeräilijäkulttuurissa naiset juoruilivat nuotion ääressä ja kehittivät siis kielen?
T:n kanssa olemme seuranneet mielenkiinnolla Osmo Soininvaaran ja Tiedemiehen viimeaikaisia älykkyyskirjoituksia. Jo aiemmin on Jari Vaarma kirjoittanut siitä, kuinka ihmiset arvioivat helposti oman älykkyystasonsa päin honkia. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja akateemiseen maailmaan töihin jäävien miesten ja naisten älykkyydestä ja heidän arvioitaan omasta älykkyydestään. Noudattaakohan akateemisten älykkyys kellokäyrää ja onko tutkijoissa enemmän älykkäitä kuin kansassa keskimäärin? Vai jatkavatko älykkäimmät sittenkin teollisuuteen? Entä miten kuviteltu oma älykkyys ja todellinen älykkyys kohtaavat?
Naisten matemaattisesta lahjakkuudesta kiinnostuneet voivat katsastaa Erika Sassin ja Piia Simppasen lyhyen raportin naisten osuudesta teknisillä aloilla. Lähes puolet pitkän matematiikan lukijoista lukiossa ovat naisia. Muutaman pisteen ÄO-ero ei siis liene este naisten matemaattiselle osaamiselle, sillä sen minkä älykkyydessä menetämme, voitamme takaisin harjoittelemalla kovemmin.
Tämän kirjoituksen viilaamiseen käytetyn kuuden tunnin aikana olisin tietysti voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, kuten venytellä. Argh.
Sonntag, 18. November 2007
Donnerstag, 15. November 2007
Virheitä oomme kaikki
Joskus ajattelen hieman sumeasti. Yleensä löydän aiemmin tekemäni virheet, kun ajattelen jotain ihan muuta. Koska muistini on äärimmäisen huono, yritän aina tehdä kaiken mahdollisimman loogisesti, jotta parin kuukauden jälkeenkin vielä tajuan, mitä olen tehnyt. Aina se ei kuitenkaan onnistu.
Viime viikolla hyvin sumeasti löytämäni virhe osoitti, että täydellisetkin ihmiset tekevät virheitä. Laitteeni edellinen hoitaja on äärimmäisen tarkka ja rutiineista pitävä henkilö, joten hän aina tarkistaa kaiken tullessaan käymään ja tekee aina kaiken samalla tavalla kuin ennenkin. Voisi siis kuvitella, että voin tehdä tuohon täydelliseen laitteeseen lähinnä vain virheitä. Huomasin kuitenkin syksyn aikana, että jostain syystä herkän optisen laitteemme tukitelineeseen oli laitettu tavattoman iso tyhjiöpumppu pumppaamaan sitä tyhjiöön. Lukuisten onnekkaiden sattumusten jälkeen siirsimme viime viikolla pumpun pois tukijaloilta ja korvasimme sen pienemmällä pumpulla, joka laitettiin laitteen viereen erilliselle tasolle.
Värähtelyn poistaminen paransi laitteen toimintaa huomattavasti. Kerroin tästä heti kaikille vastaantuleville tutuille innoissani. Naapurilaitteen mies oli hieman epäileväinen ja sanoi, että kuulostaa omituiselta, kun se edellinen kaveri oli aina niin tarkka kaikesta, että miten se nyt olisi voinut tuollaista olla huomaamatta. Niin. Ehkä hänkin on vain ihminen.
Omia virheitä löytäessään voi siis aina lohduttautua sillä, että jokainen löydetty virhe vain parantaa tilannetta ja niinpä itse tekemänsä virheen löytäessään pitäisi olla iloinen, että löysi sen itse. Vielä iloisempi voi olla, kun löytää jonkun toisen tekemän virheen. Lisää ajatuksia virheiden tekemisestä voi hakea Väärien ajatusten katalogista.
Tiede on juuri tätä. Virheiden etsimistä, mallien ja laitteiden parantelua. Karmean virheen paljastuttua voi lohduttautua sillä, että on sitä isompiakin virheitä tehty. Aurinkokin kiersi maata kunnes toisin todistettiin.
Joskus tarvitaan sumeaa logiikkaa, kokemattomuutta, ja rohkeutta tehdä muutoksia.
Viime viikolla hyvin sumeasti löytämäni virhe osoitti, että täydellisetkin ihmiset tekevät virheitä. Laitteeni edellinen hoitaja on äärimmäisen tarkka ja rutiineista pitävä henkilö, joten hän aina tarkistaa kaiken tullessaan käymään ja tekee aina kaiken samalla tavalla kuin ennenkin. Voisi siis kuvitella, että voin tehdä tuohon täydelliseen laitteeseen lähinnä vain virheitä. Huomasin kuitenkin syksyn aikana, että jostain syystä herkän optisen laitteemme tukitelineeseen oli laitettu tavattoman iso tyhjiöpumppu pumppaamaan sitä tyhjiöön. Lukuisten onnekkaiden sattumusten jälkeen siirsimme viime viikolla pumpun pois tukijaloilta ja korvasimme sen pienemmällä pumpulla, joka laitettiin laitteen viereen erilliselle tasolle.
Värähtelyn poistaminen paransi laitteen toimintaa huomattavasti. Kerroin tästä heti kaikille vastaantuleville tutuille innoissani. Naapurilaitteen mies oli hieman epäileväinen ja sanoi, että kuulostaa omituiselta, kun se edellinen kaveri oli aina niin tarkka kaikesta, että miten se nyt olisi voinut tuollaista olla huomaamatta. Niin. Ehkä hänkin on vain ihminen.
Omia virheitä löytäessään voi siis aina lohduttautua sillä, että jokainen löydetty virhe vain parantaa tilannetta ja niinpä itse tekemänsä virheen löytäessään pitäisi olla iloinen, että löysi sen itse. Vielä iloisempi voi olla, kun löytää jonkun toisen tekemän virheen. Lisää ajatuksia virheiden tekemisestä voi hakea Väärien ajatusten katalogista.
Tiede on juuri tätä. Virheiden etsimistä, mallien ja laitteiden parantelua. Karmean virheen paljastuttua voi lohduttautua sillä, että on sitä isompiakin virheitä tehty. Aurinkokin kiersi maata kunnes toisin todistettiin.
Joskus tarvitaan sumeaa logiikkaa, kokemattomuutta, ja rohkeutta tehdä muutoksia.
Sonntag, 11. November 2007
Elämää lähiössä
Olen järjissäoloaikanani elänyt lähiöissä Espoossa, Helsingissä ja täällä Hampurissa, joten en ole päässyt tutustumaan pikkukaupunkien elämään tai suurkaupunkien sykkeeseen. Hampurihan on Saksan toiseksi suurin kaupunki, mutta ei se arkielämässä tunnu mitenkään erityisen isolta. En näe ruuhkia enkä ihmismassoja. Elän vain rauhallista lähiöelämääni työn ja kodin välillä.
Tuo 3,5 kilometrin pyöräilymatka hampurilaisessa lähiössä on kuitenkin täynnä pieniä ihmeitä. Aloitetaan 40 metrin päässä sijaitsevasta lähiökeskustasta. Lähiö lienee oikea sana kuvaamaan tätä paikkaa, vaikkei täällä kerrostaloja näykään mailla eikä halmeilla, sillä keskustaan on noin 40 minuutin bussi- ja junamatka.
Alle 100 metrin säteellä kotoamme löydän seuraavat palvelut (työmatkan varrelta siis, ei edes katsota sinne toiseen suuntaan): kolme ruokakauppaa, jäätelökahvila, tavallinen kahvila, kaksi pankkia, keittiöliike, vaatekauppa, naisten alusvaateliike, kalakauppa, kukkakauppa, leipomo, kaksi tai kolme kampaajaa, pubi, yleistavarakauppa, matkatoimisto, pesula & korjauspalvelu, viinikauppa (jonka yhteydessä posti), kiinalainen ravintola, kreikkalainen ravintola, poliisilaitos, homeopatia tms. vaihtoehtohoitoja tarjoavia lääkäripraktiikkoja ja kaksi apteekkia.
Kun jatkan matkaa tulee vastaan noin viisi autoliikettä (Mersu, BMW, Honda jne. mitä niitä automerkkejä nyt onkaan)*, kebabmesta, kaksi ruokakauppaa, toimistotarvikesupermyymälä, pari autopesulaa, elokuvateatteri, bensa-asema, eläinruokakauppa, sosiaaliasema, saksalaisturkkilainen ravintola, karatekoulu, balettikoulu, lukio, second hand -myymälä, autokoulu, kaksi televisiokauppaa, printteritarvikemyymälä, kaksi kylpytarvikekauppaa, kaksi pankkia ja pikaruokapaikka. Niin, onhan tuossa matkalla myös yksi Hampurin suurimmista ostoskeskuksista, jossa on kaikkea mahdollista edellä mainitun lisäksi.
Tällainen yksinkertainen espoolaislähiössä kasvanut maalaistollo ei pysty käsittämään tätä palvelujen paljoutta. Jostain syystä eivät saksalaispäättäjät kuitenkaan kirjastoa ole vaivautuneet lähiökyläämme rakentamaan. Eihän tämä tunnu lähiöltä ollenkaan!
* Pateettinen kuva BMW-liikkeestä. Tarkotus oli ottaa kuva kaikista autoliikkeistä ja koostaa niistä jonkinlainen kollaasi tänne kuvitukseksi, mutta kamerasta loppui virta tämän kuvan jälkeen yhtenä niistä harvoista kerroista, kun satuin pyöräilemään valoisaan aikaan kotiin päin kameran kanssa.
Samstag, 10. November 2007
Katkeroituneet tutkijat ja seuraamukset
Assistentti havaitsee -blogin pitäjä kirjoitti yhdessä postauksessaan yliopistomaailman aliarvostajista ja luettelonsa viimeisessä kohdassa mainitsi katkeroituneen tutkijan. Olen tavannut täällä ollessani monta onnellista tutkijaa, mutta myös pari katkeroitunutta. He eivät kuitenkaan ole katkeroituneet itse tutkimusmaailmaan, vaan instituuttiimme. Mikä heistä tekee erityisen vaarallisia itselleen ja muille, on tapa, jolla he tuovat ajatuksensa esille. He kertovat mittalaitteidemme käyttäjille, kuinka heidän mielestään instituuttimme on huono ja sen työntekijät laiskoja ja osaamattomia.
Millaisia seurauksia tällä on? Ensinnäkin, ihmiset muistavat aina mehukkaat jutut paremmin kuin tylsän tasaisen hyvän osaamisen. Instituutin maine laskee, sen työnhakuilmoituksiin ei enää hae parhaat ihmiset ja vähitellen se muuttuu kyseenalaisen maineensa veroiseksi. Tästä syystä omaa instituuttiaan ei pitäisi koskaan vähätellä kuin korkeintaan työkavereiden seurassa kännissä.
Kerron käytännön esimerkin. Kuulin tämän kollegalta, joten kyseessä on melko rikkinäinen puhelin -kertomus, mutta suurin piirtein näin se hänen mukaansa meni: Muutama vuosi sitten DESY päätti rakentaa lineaarikiihdyttimen, jonka päähän tulisi ensimmäinen eurooppalainen vapaaelektronilaser. Alkuosaa olisi käytetty hiukkastutkimuksiin ja loppuosaa fotonitutkimuksiin. Ja kuinka kävi? Joku DESYn ulkopuolinen yksittäinen elämäänsä kyllästynyt tutkija oli kirjoittanut johonkin saksalaiseen lehteen jutun siitä, kuinka DESYssä ei keksitä mitään uutta vaan toistetaan vain vanhaa. Kaikki huippututkimus ja uudet löydöt oli jutun mukaan kuulemma tehty aina CERNissä tai vastaavassa ja DESY vain toisti tutkimukset tarkemmin. Tämähän ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, mutta julkinen mielikuva DESYstä oli muuttunut.
Uuteen kiihdyttimeen ei annettu viralliselta tasolta suostumusta kuin vapaaelektronilaserosalle, joten hiukkasfyysikot eivät saaneet uutta kiihdytintä ja HERAn sulkeuduttua heinäkuussa ennalta päätetyn aikataulun mukaan, hiukkasfysiikan kokeellinen tutkimus loppui DESYn alueella.
En sano, että tämä yksittäinen kirjoitus olisi syypää negatiiviseen päätökseen, mutta katkeroituneen tutkijan on kuitenkin hyvä miettiä motiivejaan, kun hän julkisesti kertoo omista rajoittuneista kokemuksistaan. Loppujen lopuksi, jokainen tutkija itse määrittää sen, miten hyvää tutkimusta laitoksessa tehdään. Ei se koskaan ole koelaitteista tai rahasta kiinni ollut. Hyvä tutkija saa aikaan loistavaa tiedettä laitteista riippumatta. Sehän nähtiin jo Neuvostoliitossa.
P.S. Jouduin editoimaan kirjoitusta paljon heti sen julkaisun jälkeen, koska se antoi lukijalle epämiellyttävän olon yhtiön salaisuuksien levittämisestä. Toivottavasti tämä on nyt korjaantunut. Kirjoituksen tarkoitus ei ole kertoa yhtiösalaisuuksia ja jos jollekin vielä jää sellainen mielikuva, niin poistan ne kohdat välittömästi.
Millaisia seurauksia tällä on? Ensinnäkin, ihmiset muistavat aina mehukkaat jutut paremmin kuin tylsän tasaisen hyvän osaamisen. Instituutin maine laskee, sen työnhakuilmoituksiin ei enää hae parhaat ihmiset ja vähitellen se muuttuu kyseenalaisen maineensa veroiseksi. Tästä syystä omaa instituuttiaan ei pitäisi koskaan vähätellä kuin korkeintaan työkavereiden seurassa kännissä.
Kerron käytännön esimerkin. Kuulin tämän kollegalta, joten kyseessä on melko rikkinäinen puhelin -kertomus, mutta suurin piirtein näin se hänen mukaansa meni: Muutama vuosi sitten DESY päätti rakentaa lineaarikiihdyttimen, jonka päähän tulisi ensimmäinen eurooppalainen vapaaelektronilaser. Alkuosaa olisi käytetty hiukkastutkimuksiin ja loppuosaa fotonitutkimuksiin. Ja kuinka kävi? Joku DESYn ulkopuolinen yksittäinen elämäänsä kyllästynyt tutkija oli kirjoittanut johonkin saksalaiseen lehteen jutun siitä, kuinka DESYssä ei keksitä mitään uutta vaan toistetaan vain vanhaa. Kaikki huippututkimus ja uudet löydöt oli jutun mukaan kuulemma tehty aina CERNissä tai vastaavassa ja DESY vain toisti tutkimukset tarkemmin. Tämähän ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, mutta julkinen mielikuva DESYstä oli muuttunut.
Uuteen kiihdyttimeen ei annettu viralliselta tasolta suostumusta kuin vapaaelektronilaserosalle, joten hiukkasfyysikot eivät saaneet uutta kiihdytintä ja HERAn sulkeuduttua heinäkuussa ennalta päätetyn aikataulun mukaan, hiukkasfysiikan kokeellinen tutkimus loppui DESYn alueella.
En sano, että tämä yksittäinen kirjoitus olisi syypää negatiiviseen päätökseen, mutta katkeroituneen tutkijan on kuitenkin hyvä miettiä motiivejaan, kun hän julkisesti kertoo omista rajoittuneista kokemuksistaan. Loppujen lopuksi, jokainen tutkija itse määrittää sen, miten hyvää tutkimusta laitoksessa tehdään. Ei se koskaan ole koelaitteista tai rahasta kiinni ollut. Hyvä tutkija saa aikaan loistavaa tiedettä laitteista riippumatta. Sehän nähtiin jo Neuvostoliitossa.
P.S. Jouduin editoimaan kirjoitusta paljon heti sen julkaisun jälkeen, koska se antoi lukijalle epämiellyttävän olon yhtiön salaisuuksien levittämisestä. Toivottavasti tämä on nyt korjaantunut. Kirjoituksen tarkoitus ei ole kertoa yhtiösalaisuuksia ja jos jollekin vielä jää sellainen mielikuva, niin poistan ne kohdat välittömästi.
Mittwoch, 7. November 2007
CNN ja ihmisten mieli
Todella ikävä uutinen tuli tietooni Suomesta päivällä ystäväni kertomana. Oppilas on ampunut kuoliaaksi kahdeksan ihmistä tuusulalaisessa koulussa ja sen jälkeen itseään päähänsä.
Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.
Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?
Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.
Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.
Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.
On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.
Koko sinä aikana, kun olen täällä ollut ja CNN:ä katsonut, ei kertaakaan ole tullut uutisia Suomesta. Todellakaan, yhtään ainutta kertaa. Paitsi tänään.
Ymmärrän, että tällainen aihe on medialle hyvin herkullinen. Olisiko kyseistä tapausta kuitenkaan edes tapahtunut, jos aiemmista kouluammuskeluista ei olisi uutisoitu mitään?
Barry Schwartzin kirjassa todettiin, että ihmisten arvioidessa murhiin, liikenneonnettomuuksiin, sairauksiin ja vastaaviin vuosittain kuolevien ihmisten määrää, murhat ja muut väkivalta ovat suuresti yliarvioituja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että niistä media kertoo paljon enemmän.
Schwartz kirjoittaa myös kuinka kokemuksesta jää ihmisille yleensä mieleen vain sen ikävimmät kohdat ja loppu, vaikka itse kokemus kestäisi kuinka pitkään ja olisi muutoin ihan mukava. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät sen. Elämä voi tuntua kurjalta vain yhden todella ikävän tapauksen vuoksi siksi, että ihmismieli muistaa parhaiten ikävät asiat. Toisaalta, ikäväkin kokemus voi muuttua siedettäväksi, jos sen loppu on vähemmän ikävä.
Suurimmalla osalla meistä olisi opittavaa Randy Pauschilta. Pauschin "viimeinen luento" kannattaa katsoa, vaan ei kylläkään tänään, vaikka kuolemaa siinäkin sivutaan.
On vaikea kuvitella minkälaiset tunnelmat Suomessa on tällä hetkellä.
Samstag, 3. November 2007
Hamburg aktuell
Hampurin keskustassa oli tänään kurdien mielenosoitus turkkilaisten Kurdistanin invaasiota vastaan. Monesti aiemminkin olemme päärautatieaseman pohjoispuolella törmänneet lauantaisin pieneen mielenosoittajajoukkoon, monesti Abdullah Öcalanin tukijoihin. Isoin tähän mennessä täällä näkemäni mielenosoitus taisi kuitenkin olla villieläinten metsästystä vastustanut mielenosoitus.
Mellakkapoliiseja:
Joiden perässä mielenosoittajia:
Tässä vähän tunnelmaa myös videon muodossa. Mellakkapoliiseja oli paikalla oman, hyvin epätarkan, arvioni mukaan noin pari sataa ja mielenosoittajia noin tuhat.
Lisäys 4.11.2007: Korjattu turkkilaismielenosoittajat Öcalanin tukijoiksi. Kurdit ja turkkilaiset menee niin helposti sekaisin, kun molemmissa sanoissa on samoja kirjaimia.. Pienenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että tämän hyvin rauhallisen mielenosoittajajoukon alussa kannettiin Öcalan-lippuja ja perällä Che Guevara -lippuja.
Mellakkapoliiseja:
Joiden perässä mielenosoittajia:
Tässä vähän tunnelmaa myös videon muodossa. Mellakkapoliiseja oli paikalla oman, hyvin epätarkan, arvioni mukaan noin pari sataa ja mielenosoittajia noin tuhat.
Lisäys 4.11.2007: Korjattu turkkilaismielenosoittajat Öcalanin tukijoiksi. Kurdit ja turkkilaiset menee niin helposti sekaisin, kun molemmissa sanoissa on samoja kirjaimia.. Pienenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että tämän hyvin rauhallisen mielenosoittajajoukon alussa kannettiin Öcalan-lippuja ja perällä Che Guevara -lippuja.
Donnerstag, 1. November 2007
The paradox of choice
Ruokakaupassa käynti on ahdistavaa. Periaatteessa haluaisin olla kasvissyöjä, mutta T on kovasti sellaisia ajatuksia vastaan. Jos hän ei olisi sitä vastaan, joutuisin varmaan keksimään jonkin toisen tekosyyn miksi syödä lihaa ja kalaa, koska epäilen miten monipuolista ruokaa osaisin pelkistä kasviksista tehdä.
Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.
Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.
Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.
Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.
Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.
Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.
En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.
Menen kauppaan yleensä asenteella "jotain pitäisi ostaa huomiseksi". Haahuilen hajamielisenä ensin kala- ja makkarahyllyjen edessä katsellen eri pakkauksia kunnes havahdun ja jatkan muutaman metrin kanakylmäkaapille ja siitä possu- ja lehmähyllyille ja sieltä takaisin makkarahyllylle jne.
Olen vihdoin analysoinut perimmäisen ongelmani, minkä takia olen kyvytön tekemään päätöstä, mitä otusta ostaa. Koen huonoa omatuntoa siitä, että olen ylipäätään ostamassa eläintä. Koska kuitenkin aion tehdä sen, yritän keksiä minkä köntin ostaminen aiheuttaisi vähiten tuskaa maailmalle. Ajatukseni kulkevat suunnilleen seuraavasti: Kalaa ei voi ostaa, koska meret ovat riistokalastettu, myrkytetty ja koko merien ekosysteemi on sortumisen partaalla. Kanaa ei voi ostaa, koska kanoja pidetään niin huonoissa oloissa ja kohdellaan kuin vihanneksia. Possua ei voi ostaa, koska possu on niin sosiaalinen ja ilonen eläin ja niitäkin pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä karsinoissa. Lehmää voisi ostaa, koska tapaamani lehmät ovat kaikki vaikuttaneet aivokuolleilta jo eläessään, mutta lehmät röyhtäilee metaania ja metaani on kasvihuonekaasu.
Liha ja kala on luonnollisesti pakattu johonkin isoon muoviseen pakkaukseen, joten joudun pohtimaan esimerkiksi onko enemmän väärin ostaa liian isoon pakkaukseen pakattua onnellista kanaa vai minimaalipakkaukseen pakattua onnetonta kanaa. Onneksi Saksassa pakkaukset ovat aina naurettavan isoja itse sisällön määrään, joten isoa valintaa ei tässä asiassa yleensä tarvitse tehdä. Joka kerta mietin myös onnellisten kanojen kohdalla, että kannattaako maksaa kaksinkertainen hinta vai ei. Toisaalta, ehkä se takaa kanoille kaksi kertaa enemmän omaa tilaa kanalassa.
Eettisten asioiden, pakkauskokojen ja hinnan lisäksi tietysti mietin, jotta mitähän siitä lihasta voisi tehdä ja mitä vihanneksia sen kanssa pitäisi ostaa. Lopulta asian kuitenkin ratkaisee se, että meillä on tällä hetkellä chilien liikatuotantoa kotona, joten ostan yleensä kanaa, koska chiliinkiväärikana ei voi koskaan epäonnistua.
Psykologi Barry Schwartz kirjoittaa kirjassaan The paradox of choice valitsemisen vaikeudesta. Katsoimme Schwartzin TED-puheen muutama viikko sitten ja sen jälkeen T äkkäsi kirjakaupassa saman miehen kirjoittaman kirjan ja ostin sen. Sisältö on oleellisesti sama kuin puheessa, mutta jotenkin vähemmän väkevästi esitettynä.
Schwartz esittää, että ihmiset eivät olekaan onnellisempia, jos heillä on enemmän valinnanvaraa vaan päinvastoin. Mitä vähemmän heillä on vaihtoehtoja mistä valita sitä tyytyväisempiä he ovat valitsemaansa tavaraan. Tämä johtuu siis siitä, että useampien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia jää aina pieni epäilys, että tuli sittenkin valittua väärin. On myös muita vaikutuksia kuten se, että liian suuren vaihtoehtomäärän edessä ihminen päättääkin olla valitsematta mitään. Tästä seurannee taloudellisia vaikutuksia myyjälle.
En ole vielä päässyt loppuun asti kirjassa, joten en tiedä mitä ratkaisua siinä esitetään. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että ostettuani sen kanapaketin en enää jaksa murehtia asiaa. Tehty mikä tehty.
Abonnieren
Posts (Atom)
