Feynmanin perintö

Olen nyt viikon lomaillut Suomessa. On se vain ihana maa tämä Suomi. Yksi asia pistää kyllä silmään ja se ovat nämä wannabe-rokkitähdet. Joka toisella on joku "oma" pukeutumistyyli, joka ei eroa mitenkään niistä sadoista muista individualisteista. Kumma, ettei Saksassa ole tällaista. Siellä kaikki pukeutuvat normaalisti.

Alkukevennyksestä pääsemmekin itse aiheeseen eli kulttuurien välisiin eroihin. Luin tässä viikolla Richard Feynmanin kirjan "Laskette varmaakin leikkiä, Mr. Feynman!". Siinä Nobel-palkittu Feynman kertoo sattumuksistaan ja yrittää vähän levittää tieteellistä ajattelua. Feynman kritisoi ankarasti brasilialaista koulutusmallia, jossa opiskelijat yrittivät opetella kaikki kaavat ja asiat täysin ulkoa yrittämättä ajatelematta niitä tippaakaan. Jokaisen piti pitää yllä illuusio siitä, että he ymmärtävät kaiken, joten kukaan ei uskaltanut kysyä mitään.

Olen Saksassa törmännyt itsekin erikoiseen tapaan tehdä tiedettä. En väitä, että kaikki kiinalaiset olisivat seuraavanlaisia, mutta eräs kiinalainen ryhmä kuulemani ja kokemani mukaan operoi sillä tavoin, että pomo tietää "kaiken" ja hän jakaa tutkijat eri ryhmiin. Yksi ryhmä näytteet, toinen tekee mittauksia, kolmas ryhmä analysoi datat, ja neljäs käy läpi kirjallisuuden ja kirjoittaa johdannon paperiin. Vaivaamatta liiaksi aivosolujaan voi jo nähdä tällaisen järjestelmän heikkoudet. Olen itse päässyt kosketuksiin mittauksia tekevien kavereiden kanssa ja heidän kanssaan työskenteleminen on erittäin vaikeaa, sillä heidän argumenttinsa jonkin asian mittaamiselle liikkuvat tasolla "mutta kun tämä pitää mitata". Jos pomo sanoo, että se pitää mitata, se pitää mitata. Oli siinä sitten järkeä tai ei.

Itse asiassa tunnen muutamia muita kiinalaisia, jotka toimivat järkevämmin, joten tuskin kyse on tässä tapauksessa aivan pelkästään kulttuurien eroista vaan osittain myös eri tutkimusryhmien välisistä eroista. Minua huolestuttaa tässä lähinnä se, että tällaisten ryhmien annetaan toimia näin. On tietysti monia tapoja tehdä tiedettä, mutta eikö kaikkien etu ole, että jokainen tutkimukseen osallistuva ymmärtää mitä on tekemässä. Itse asiassa minua on viime aikoina alkanut mietityttää voisiko olla niin, että tutkimusten monimutkaisuuden kasvaessa kaikki tutkijat eivät yksinkertaisesti pysy enää oman tutkimuksensa tasalla. Siitä kasvaa heille iso mörkö ja he toivovat, ettei kukaan sorki pintaa syvemmälle. Feynman itse asiassa kritisoi vähän samaa asiaa. Hän kokee, että tutkijan pitäisi tutkimusta julkaistessaan aina kritisoida sitä kaikista mahdollisista suunnista. Hänen tulisi selittää, mikä tässä tutkimuksessa saattaa olla vikana, mitä ei otettu huomioon ja niin edelleen. Se on tietysti tutkimuksen peruspilari, mutta nykyään yhä harvempi hype-alalla julkaisuja kirjoittava tutkija tekee tätä. He esittävät vain tutkimustensa hyvät puolet ja tulokset, jotka sopivat teoriaan. On palattu keskiaikaan, aikaan ennen tieteellistä vallankumousta.

Sain tilaisuuden muutama kuukausi sitten tutustua menestyneeseen tutkijaan, joka oli ollut opiskelijana ryhmässä, joka keksi kylmäfuusion. Hän ei sattumalta osallistunut noihin tutkimuksiin eikä siis tuhonnut sillä alkavaa tieteellistä uraansa. Kylmäfuusiokoetta ei koskaan pystytty toistamaan, vaikka useat tutkijat ympäri maailman yrittivät kovasti. Hänellä oli selkeä käsitys tutkimuksen liiallisen mainostamisen vaaroista. Hän on hyvin tarkka siitä, että kaikki mittaukset ja analyysit tehdään täsmälleen oikein ja tieteellisesti pätevästi. Hän kuvaili värikkäästi uransa kurjimpia hetkiä, kun hän havaitsi aiemmin julkaistujen tulostensa olleen mittausvirheestä johtuvia. Hänestä jäi rehellinen ja terävä kuva. Hyvän tieteilijä tunnustaa virheensä ja oppii niistä. Hänen ei tarvitse kehua itseään, muut tekevät sen hänen puolestaan.