Te-te-te-teollisuus?

Olen viettänyt rauhallista kotielämää viime päivät, kun siippa on ollut Suomessa lomailemassa. Sattuman oikusta törmäsin naisprofessorin blogiin ja olen lukenut sitä viime päivät. Se on ollut paha virhe. Toiveet siitä, että pääsisin jonnekin tekemään jotain hyödyllistä älykkäiden ihmisten kanssa yhteisessä tiimissä karisevat päivä päivältä. Kärsin itse jatkuvasti samoista ongelmista kuin blogia kirjoittava naisprofessori: ensinäkemältä kukaan ei oleta minun olevan tohtori. Joskus minua luullaan maisteriopiskelijaksi. Tietysti minut tuntevat ihmiset tietävät kyllä koulutustasoni, mutta on rasittavaa hakea töitä, jos itsellä on jo takaraivossa sellainen tunne, että eivät ne kuitenkaan ota minua vakavasti, koska olenhan vain tällainen tyttönen. Naiset ovat profiloituneet opiskelijoiksi tai sihteereiksi, koska niin harva nainen jatkaa akateemisella uralla teknillisillä aloilla tohtorintutkinnon jälkeen. On vaikea esittää jotenkin pätevää, kun itsellä on sellainen olo, että ei kelpaa kuitenkaan.

Anekdoottina kerrottakoon, että viime viikolla olin aivan riekaileina, kun vanhempi mieskollega kohteli minua kuin pikkulasta. Olin viemässä sangollista vettä ilmastointilaitteen alta kaataeksani sen viemäriin. Sanko oli kuitenkin niin täynnä, että minun piti tyhjentää sitä vähän, jottei vesi loiskuisi ympäriinsä matkalla. Mieskollega, jolla selvästi oli työt kesken, ryntää paikalle ja vaatii saada viedä veden minun puolestani, koska minulla on varmasti parempaakin tekemistä. Vastustelen mutta en jaksa inttää loputtomasti ja lopulta sanon, "hyvä on", koska en halua ryhtyä kinastelemaan asiasta turhaan. Käveltyään metrin, hän pyytääkin yhtäkkiä vieressä seisovaa asiakasta viemään veden! Asiakas lähti innoissaan viemään vettä. Olin aivan hiilenä siinä vaiheessa ja totesin vihaisesti, että "tämä on minun TYÖNI!" Onneksi yleensä kukaan ei vaadi tehdä työtäni. Sillä hetkellä koko homma otti kupoliin.

Ilmastointilaitteeseen tiivistyneen veden poistaminen yhdistettynä muihin rasittaviin tapahtumiin, sai minut harkitsemaan akateemiselta polulta poikkeamista viime päivinä. Jos Suomessa olisi töitä, se olisi vallan ihanaa. Valitettavasti tohtoritason fyysikoille vain ei tunnu olevan töitä Suomessa ainakaan teollisuudessa. Herää kysymys, miksi meitä sitten koulutetaan?

Ehkä tohtoriopiskelijoiden käyttäminen halpana työvoimana ei voi jatkua loputtomiin? Vai voiko? Koko nykyinen tutkimusjärjestelmä rakentuu jatkuvaan tohtoriopiskelijoiden virtaan.