Pariisi oli aivan tupaten täynnä turisteja. Joka toisella vastaan tulevalla pariskunnalla oli Pariisin opaskirja kourassa. Suuntasimme askeleemme kohti lasista kupolia, joka osoittautui Grand Palais'ksi. Taidenäyttely sisällä on tyypillistä modernia taidetta ja vietimme näyttelyssä koko illan. Vasta toiseksi viimeisenä näkemäni taideteos herätti ajatuksia. Taitelija oli maalannut sinisen seinän ja siihen tähtiä. Edessä pöyri karttapallo huimaa vauhtia. Se näytti siniseltä. Seinällä olevat tähdet taitelija onkin ottanut eri maiden lipuista jättäen lipuista jäljelle vain tähdet. Jäämme pohtimaan näkemäämme Grand Palais'n toiselle kerrostasolle, josta näkee alas näyttelyyn. Ajatukset vaeltavat hitaasti. Kevätaurinko lämmittää lasista palatsia. Tunnelma on rauhaisa. Illalla heitämme kitaan nuudelit kaupunginosassa, jossa on pelkästään aasialaisia ravintoloita.
Seuraavana päivänä söimme samassa aasialaiskorttelissa eksoottisempaa korealaisruokaa, jossa asiakas paistaa itse lihasuikaleensa.
Lauantai meni jossain määrin harakoille, kun haahuilimme koomaa muistutavassa tilassa turistimassojen vietävänä kuuluisissa tavarataloissa, jotka olivat niin tyyriitä paikkoja, ettemme niistä voineet mitään edes ostaa. Kevään hittituote oli selvästi nahkatakki, joka näkyi olevan melkein joka kymmenennellä vastaan tulevalla naisella tai miehellä. Itsekin etsiskelin takkia, sillä hampurilaisessa merikelposessa tuulipuvussani tunsin oloni orvoksi kaiken designvaatetuksen keskellä. T kehui, että nahkatakki sopi minulle yhtä hyvin kuin makkaran kuori, joten luovuin takkihaaveista ja tyydyin tyylittömään osaani. Illalla kävimme ihastelemassa näkymiä Sacre Coeurin kukkulalta ja muiden uneliaiden nähtävyyksiin kyllästyneiden turistien tavoin hurrasimme hurjia temppuja tehneen katutaiteilijan esitykselle.
Sunnuntain vietimme Louvressa, jonka valehtelematta 200 metriä pitkä sisäänpääsyjono taittui alle 20:ssa minuutissa. Taidelaitos olikin kyseisenä sunnuntaina ilmainen (yleensä sisäänpääsy 9 euroa) ja lumouduin 1700-luvun lopun taiteesta. Taiteilija viettää useita vuosia maalaten hämmästyttävän tarkkaa ja valokuvaa sielukkaampaa kuvaa ihmisestä. Tajusin, että loistava taitelija voi kuvata myös henkilön mielenlaadun teoksessaan tavalla, johon valokuvalla ei pysty. Tatelija on vapaa näkemään muutakin kuin sen mitä on. Louvressa näki kävijöitä, jotka matelivat pitkin käytäviä kivistäviä jalkojaan laahaten ja pakollista turistin Pariisin kohdetta kiroten, mutta näki myös niitä, jotka nauttivat taisteesta ja niitä, jotka ottivat Louvren läpikäymisen jonkinlaisena valokuvien räpsimiskilpailuna. Berliinissä museovirkailija kävi minulle kahdesti huomauttamassa, että pidän laukkuani väärässä asennossa ja se saattaa kolhia arvokkaita teoksia. Ranskalaiset museovirkailijat eivät välittäneet pätkääkään, jos joku käytti salamaa, vaikka se olikin "jyrkästi kielletty" museon ohjeissa.
Näistä ajatuksista vaivautuneina yritimme etsiä pohjoisafrikkalaiseen ravintoon keskittynyttä ravintolaa ja lopuksi päätimme kysyä sitä hotellivirkailijaltamme, joka sattumoisin olikin noin 50 metrin päässä hotellilta sijainneen kuskusravintolan pitäjän paras ystävä. Valitettavasti ravintola oli kuitenkin kiinni sunnuntai-iltana ja maanantaina lähdimme kotiin niin aikaisin, että ravintolanpitäjä oli vielä kovasti valmistelutouhuissa, kun kuikuilimme hänen kauniiseen ravintolaansa. Ujoina suomalaisina emme vaatineet parasta pöytään ennen lounasaikaa vaan kiltisti etsimme toisen ravintolan.
Opimme matkasta sen, ettei Pariisiin kannata lähteä ilman opaskirjaa. Ei niillä kaikilla turisteilla turhaan sellaista kädessä ollut.
2 Kommentare:
Mitenkäs se turistilauma on pärjännyt Hampurissa?
Hauskaa oli. :)
Kommentar veröffentlichen