Bugisen softan kirous

Olen viime päivät testaillut uusia laitteita ja niiden kontrollijärjestelmiä. Tietotekniikkakaverit ovat niin kiireisiä, etteivät ole vielä kerinneet korjata ja parantaa ohjelmia riittävälle tasolle. Käyttämäni softat ovat niin bugisia ja epäkäytännöllisiä, että harkitsen perl-ohjelmointikielen opettelua.

Edellisellä viikolla olin tosiaan Dresdenissä, joka muuten on tavattoman kaunis ja ihana kaupunki. Konferenssi oli erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva. Heräsin hotellihuoneessa perjantaiaamuna ja yhtäkkiä halusin pitää yliopisto-opiskelijoille seminaarin tutkimusetiikasta ja hyvästä tutkimustavasta. Olin vallan innostunut ja koko viime viikon olen miettinyt luentoa vapaa-ajallani, joka tosin on käynyt melko vähiin.

Syy kyseiseen innostukseen löytyy niistä henkilöistä ja tutkimuksista, jotka olen lyhyellä tutkijan urallani tavannut. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että tutkimusta tehdään liian urautuneesti erilaisia selittäviä vaihtoehtoja liiemmin tutkimatta. Me tutkimme aineen rakennetta epäsuorin menetelmin ja kun käyttää epäsuoraa menetelmää, täytyy vähän arvailla. Pitää tietää jotain materiaalista ennen kuin voi kokeilla selittäisikö jokin tietty malli havaitun mittaustuloksen. Mittauksiin voisi siis periaatteessa sovittaa melkein minkä tahansa rakennemallin ja saada ulos lukuja, jotka joko kertovat jotain rakenteesta tai ovat täyttä puppua. Tätä minä kutsun huonoksi tutkimukseksi. Valitettavan usein yleensä ihmiset tekevät juuri tätä joko tarkoituksellisesti, koska ovat laiskoja, tai vahingossa. Monesti taas tutkijoilla ei tunnu olevan käsitystä mitä malleja tai ohjelmia voi käyttää minkälaiseen dataan. Jotkut taas selittelevät, että sovitus näyttää huonolta, koska ohjelma ei anna parempaa. Perjantaiaamuna tajusin siis, että totta tosiaan, eihän opiskelijoille ole minkäänlaista luentoa tai seminaaria ikinä hyvästä tutkimustavasta. Miten he voisivatkaan tietää miten hyvää tutkimusta tehdään. Nykyisten professorien tapoihin ei voi enää vaikuttaa, mutta nuoria mieliä voi yrittää muokata.

Innostuin sitten filosfioimaan ja kyseenalaistamaan kollegani toimintatapoja ja sain häneltä jälkikäteen henkilökohtaisen puhuttelun, jonka aikana onnistuin nostamaan esiin käsitteen "scientific misconduct". En pysty kääntämään kyseistä termiä suomeksi, mutta se tarkoittaa, että tieteilijä toimii vastoin yleisiä tutkimusperiaatteita, esimerkiksi jättämällä tekemättä tärkeitä kokeita, koska hän kuvittelee tietävänsä etukäteen niiden tuloksen. Tarkoitetuksenani oli sanoa kollegalleni, että hänen asenteensa antaa sellaisen vaikutelman, että hän on luisumassa kyseiseen tilaan, mutta hän ymmärrettävästi loukkaantui jo kuullessaan kyseisen termin. En tarkoita, että tietäisin tekeekö hän hyvää vai huonoa tutkimusta, vaan kritisoin vain hänen myyvää asennettaan. Hänen mielestään omaa tiedettä pitää myydä ja tulokset pitää esittää tosina vailla minkäänlaista epävarmuutta. En voisi enempää olla eri mieltä. Itse koen, että jokaisen tuloksen kohdalla olisi syytä antaa virherajat ja painottaa sitä tosiasiaa, että näin asia on tulkittu, mutta se ei sulje pois muita vaihtoehtoja.

Nyt olen epävarma meidän välisestä ymmärryksestä ja omasta tulevaisuudestani tällä tieteen alalla. Tai oikeastaan olen huolissani työpaikan hengestä ja harmissani siitä, että aiheutin työtoverilleni stressiä. Aloin pohtia miltä itsestäni tuntuisi tai miten itse reagoisin, jos joku tulisi minulle esittämään, että minun tapani tehdä tiedettä tai markkinoida sitä on aivan väärä. Ehkä tällaista mielipidettä ei pitäisi ottaa esille? Mutta toisaalta, jos oma kollega ei kerro rehellisesti mielipidettään tutkijalle, niin kuka sen sitten tekisi? Onko parempi, jos puhumme vain hänen selkänsä takana?

Työpaikkani propagandafilmi valmistui ja totta tosiaan päädyin filmille. Se on saatavissa verkosta ja halukkaille voin antaa linkin.