Ensimmäinen luento

Jokainen meistä on ollut joskus oppilas. Usein opiskelusta jää mieleen kaikki ne huonot opettajat eikä opiskelun jälkeen kaikille tule mahdollisuutta toimia itse opettajana ja saada siten kokemusta opettamisesta.

Tänään pidin elämäni ensimmäisen luennon. Luennoin kesäopiskelijoille tutkimusalastani, jota olen harrastellut jo kohta kymmenen vuotta. Koska minulle on opetettu, että jokaisen puheen tai luennon täytyy olla hyvä, muutenhan se on vain kuulijoiden ajan tuhlaamista, päätin tehdä siitä niin hyvän kuin pystyin. Vietin siis pari viikkoa kyseistä luentoa valmistellessa ja suunnittelin etukäteen missä kohtaa kysyn opiskelijoilta kysymyksiä saadakseni aikaan vuorovaikutusta ja pitääkseni heidän mielenkiintonsa ylhäällä.

Tässä kohtaa varmaankin jokainen joskus jotain opettanut tietää mitä tapahtui.

Saavuin siis kello yhdeksän aamulla innostuneena ja huonosti nukutun yön jälkeen pitämään puolitoistatuntista luentoani, johon olin valmistanut demonstraation ja yrittänyt keksiä pedagogisesti hyvän juonen. Paikalle saapui alle puolet opiskelijoista ja näistäkin suurimmalla osalla oli selvästi vaikeuksia pysyä hereillä jo ennen kuin aloitin luennon.

Vaikka etenin koko alan tärkeimmät kohdat läpi niin nopeasti kuin pystyin, ei minulle jäänytkään lopussa aikaa käydä läpi demonstraatiota, jota olin valmistellut arviolta kolmisen tuntia asennellen ja testaillen ohjelmia. Muuten luento meni kuitenkin mielestäni aika hyvin, vaikka se oli ehkä turhan tiivis ja kattava.

Jälkikäteen huonetoverini, joka oli tullut muuten vain kuuntelemaan, kertoi takapenkkiläisten vaihdelleen paperilappuja keskenään. Ihan kuin koulussa.

Jos ei ole koskaan tosissaan halunnut opettaa ja antaa oppimisen elämystä toiselle ihmiselle, ei oikein voi ymmärtää sitä pettymystä, mikä liittyy siihen, kun tajuaa, että kuulijoita ei asia kerta kaikkiaan kiinnosta. Opiskelijat kaiketi luulevat, että opettaminen on helppoa ja riittää, että he kuuntelevat. Ei se riitä. Opiskelijan on tahdottava oppia. Miksi mennä kesäkouluun, jos ei oikeasti halua oppia? Onhan niitä muunkinlaisia kesäleirejä, eikä niissä tarvitse opiskella synkrotronisäteilyasioita.

Onneksi paikalla oli sentään muutama opiskelija, jotka osallistuivat opetukseen ja tuntuivat oppivan jopa jotain. Kyllä niiden parin takia kannattaa sitten kuitenkin ponnistella. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin vähän karvas maku. Melko epäkiitollista hommaa tuo opettaminen, loppujen lopuksi.

Eräs professori opetti kerran meille opiskelijoille, että jokaisesta puheesta pitää yrittää löytää jotain mielenkiintoista. Itse olen aina noudattanut tätä neuvoa ja vaikka aihe olisi täysin vieras, yritän silti aina oppia siitä jotain uutta. Kaikilla ei ole tätä taitoa. Mielikuvitusta, luovuutta ja insipiraatiota ei valitettavasti voi ihmiselle opettaa. Ainakaan enää tässä iässä. Sori vaan.