Olen opetellut viime viikolla ohjelmoimaan Pythonilla, joka muuten saa nimensä Monty Pythonista eikä siitä käärmeestä. Olen syönyt granaattiomenaa ensimmäistä kertaa elämässäni ja todennut, ettei sillä ole mitään tekemistä omenan kanssa. Olen kolvannut polkupyörän valojen piuhat jämerästi kiinni, koska valot eivät koskaan toimineet kunnolla. Nyt ne toimivat aina.
Python on loistava ohjelmointikieli. Pääsisinpä käyttämään sitä jossain uudessa projektissa pian. Granaattiomena oli ihan jees. Vähän viinimarjamaista, mutta makeampaa. Kolvatessa opin, että on olemassa huonoa tinaa, joka tipahtaa kökkäreenä juotoksesta heti pois; ja hyvää tinaa, joka kiinnittää piuhat heti. Oppimisprosessi kesti noin 30 minuuttia. Sitten sain tietää, ettei kolvaustaidoissani ollutkaan mitään vikaa vaan vika olikin tinassa.
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
4 Kommentare:
Jospa se huono tina oli ympäristöystävällistä? ;)
Pahus. No ei se kyllä toiminut yhtään.
Pakko kommentoida kun puhutaan kolvaamisesta ... pääosin aikaisemmin, kun meillä joskus oli jotain rakenteluprojekteja Lasse hoiti kolvaamisen - mutta minäkin pääsin joskus Teknisen korkeakoulun opetukseen ainakin vielä 1970-luvulla kuulunutta kolvaustaitoani käytännössä kotona testaamaan. Oli nimittäin vähän sellainen kirjoittamaton sääntö, että jos hamsteri puri puhelinjohdon (silloin oli vielä lankapuhelimia) poikki, niin hamsterin varsinainen omistaja saa ihan itse korjata (=kolvata) johdon kasaan! Taisi jossain vaiheessa meillä useimmissa puhelinjohdoissa olla joku pieni paikkaus, kolvausta + erkkaria päälle, kyllä se siitä taas toimi!
Siistiä. :) Kolvaaminen on kyllä tosi kivaa. Siinä saa sellaisen onnistumisen tunteen, kun laite toimii taas. Jostain syystä siis itsekin kolvailen yleensä vain rikki menneitä laitteita enkä rakentele uusia.
En muista tosin oppineeni kolvaamaan ei-teknillisessä yliopistossa vaan ihan vain isän kolvin ääressä. Tosin nykyään kuulemma opiskelijat oppivat kolvaamaan myös Helsingin yliopistossa. Kehitystä sekin!
Kommentar veröffentlichen