Miksei tätäkään ole keksitty?

Joskus yritän miettiä, mitä maailmassa pitäisi vielä keksiä, jotta siitä tulisi parempi paikka. Kun erityisesti asiaa mietin, en millään keksi mitään. Mutta aina silloin tällöin ihan kysymättä mieleen putkahtaa asioita, joita tarvitsisi, mutta joita ei voi vielä ostaa kaupasta. Esimerkiksi juuri nyt kaipaisin mahdollisiman kuumia lämpötiloja (yli 600 celsiusasteeseen asti) kestävän hyvin lämpöä johtavan, mutta taipuisan kalvon, joka on täysin homogeeninen eikä sirota eikä absorboi röntgensäteitä. Markkinoita rittäisi ympäri maailmaa tällaiselle materiaalille. Siinä onkin kemistille haastetta.

Sitä luulisi, että esimerkiksi alumiinifolio olisi hyvä materiaali, mutta kaikki metallikalvot sirottavat röntgensäteilyä paljon, koska ne ovat kiteisiä. Sen sijaan amorfiset metalliseokset, jotka eivät sirota paljonkaan röntgensäteilyä, ovat lasin tapaan erittäin kovia, mutta myös hyvin hauraita. Olen viime aikoina ajautunut tutkimaan melko paljon amorfisia metalliseoksia röntgensirontamenetelmin.

Kaikkea tutkimusta vaivaa aina teoreetikoiden puute. Minulla olisi monta ongelmaa, johon haluaisin analyyttisen ratkaisun, jotta voisin sovittaa mittautuloksiini teorian. Hyvää teoriaa ei kuitenkaan ole vielä olemassa, ehkei koskaan tule olemaankaan. Maanantaina ja tiistaina olin Bonnissa tapahtumassa, jossa tarkoituksena oli löytää uusia yhteistyökumppaneita eri instituuttien välillä, mutta yli 50:stä osallistujasta vain yksi taisi olla teoreetikko ja hänkin teki oikeastaan molekyylisimulaatioita eikä näyttänyt johtavan uusia lakeja ja teorioita. Eihän tässä muuten olisi mitään ongelmaa, mutta veronmaksajat pulittavat nyt melkoisia summia siitä ilosta, että kokeelliset fyysikot ja kemistit mittailevat kaiken maailman marginaalisia ilmiöitä, jotka joku teoreetikko tai simulaatioiden tekijä voisi arvuutella jo etukäteen paljon halvemmalla.