Voi elämä

Tässä tiivistettynä pari päivää kestänyt sähköpostikeskusteluni kollegan kanssa:

Minä: "Hei. Sain vihdoin valmiiksi artikkelin uuden version. Huomasin, että tulokset oli aiemmin tulkittu vähän väärin."

Hän: "Hei. Tulokset eivät ole väärin, koska menetelmä X ei näyttänyt sellaista tulosta." (Ai jaa, menetelmää X ei ollutkaan artikkelissamme mainittu. Vain menetelmät Y, Z ja W, jotka kaikki näyttävät eri tulosta.)

Minä: "Voisitko tarkistaa muilta kirjoittajilta heidän mielipiteensä, koska menetelmät Y, Z ja W näyttävät kuitenkin osoittavan eri tuloksen."

Hän: "Professori olisi varmasti hyvin pettynyt, jos sinun tulkintasi olisi oikein, ja minun kaksi vuotta tekemäni työ olisi ihan turhaa silloin. Ole hyvä ja pysyttäydy vanhassa tulkinnassa."

Minä: "Asia ei ole ihan niin dramaattinen. Kyse on vain painotuseroista. Voimme painottaa artikkelissa eri asioita, kunhan tiedämme miten tulokset tulisi tulkita. Luitko sinä sen artikkelin version, jonka lähetin? Meidän tulisi olla varmoja tuloksista. Voisitko ottaa yhteyttä menetelmän Z ja W spesialisteihin?"

Hän: "En ole vielä lukenut artikkelia. Onko siinä paljonkin tätä uutta tulkintaa? En halua puhua tästä uudesta tulkinnasta enää. En pidä siitä. Jos siinä on paljon uutta tulkintaa, en lue sitä. Unohda se uusi tulkinta. Keskity vanhaan tulkintaan."

Tällä tavoin, hyvät naiset ja herrat, tehdään tiedettä. Hällä väliä vaikka tulokset näyttäisi jotain muuta, jos on idea, jonka uskoo olevan totta. Paina vaan menemään! Jos et tykkää yhteistyökumppanin tulkinnasta, älä turhaan lue hänen lähettämiään dokumentteja tai sähköposteja. Turha edes kysyä muiden ihmisten mielipidettä, vaikka he olisivat artikkelin kirjoittajia. Jos ei tykkää jostain, ja jos proffakaan ei tykkäisi siitä, silloin se ei voi olla niin!

Tähän projektiin olen laittanut nyt noin puoli vuotta sielullista pääomaani, koska uskoin, että siitä tulisi jotain hienoa. Jossain vaiheessa alkoi sitten selvitä, että yhteistyökumppania ei kiinnostakaan, mitä tulokset oikeasti merkitsevät vaan kaikki pitäisi tulkita niin, että tulokset tukevat hänen jo valmiiksi mietittyä tulkintaansa. Ahdistaa suunnattomasti.

Minulla on vastaavia esimerkkejä älyttömän itsepäisistä tietelijöistä lisääkin. Yksi henkilö ei millään uskonut, että oli väärässä ennen kuin olin toistanut samat selitykset kymmeniä kertoja eri tavoin, piirrellyt kuvia, ja lähettänyt viitteitä. Sitten yhtäkkiä muutaman kuukauden päästä sama henkilö tulee luokseni ja alkaa selittää minulle, että katsos, hänpä onkin nyt tulkinnut tämän asian tällä tavoin. Oho. Eikös tämä ollut juurikin se tulkinta, jota yritin hänelle selittää kuukausikaupalla? No, vähän vaivaantuneena hän vaihtaa aihetta, mutta eipä sitten kuitenkaan vaivaannu julkaisemaan tätä surullista artikkelia, koska edelleen hänellä on erimielisyyksiä kolmannen kirjoittajan kanssa.

Onko tunnelin päässä valoa? Miksi saan yhteistyökumppaneiksi kaikki ongelmatapaukset? Tajusin, että kaikissa näkemissäni ongelmatapauksissa yhteinen nimittäjä on se, että projektin alussa yhteistyökumppanilla on ollut vaikeuksia ymmärtää tiettyjä perusasioita. Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi tietysti pitänyt soida. Säälistä päätin kuitenkin heitä auttaa analysoimaan ja tulkitsemaan datansa ja tekemään mittauksetkin heille valmiiksi. Heidän ei olisi siis tarvinnut muuta kuin yhdistää tulokset isompaan kokonaisuuteen ja vaivata vähän harmaita aivosolujaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Joissain tapauksissa ongelmatietelijä yrittää viivyttää artikkelin julkaisua henkilökohtaisista syistä. Hän ei esimerkiksi pidä henkilöstä, jonka kanssa tekee yhteistyötä. Toisissa tapauksissa, jotka minulle ovat hyvin tuttuja, ongelmatietelijä haluaa julkaista heti, jotta kukaan ei huomaisi, että hän ei a) osaa englantia eikä b) ymmärrä mitä on tekemässä. Käytännössä muut joutuvat tekemään ajattelutyön, mutta hän ottaa kunnian olemalla ensimmäinen kirjoittaja.

Johtopäätös: Jos ihminen ei näytä ymmärtävän mitä hän on tekemässä, sellaisen ihmisen kanssa EI pidä ryhtyä tieteelliseen yhteistyöhön.