Dienstag, 16. Oktober 2007

Berliini ja Näsinneula

Muutama viikko sitten kävimme T:n kanssa viikonloppumatkalla Berliinissä. Se olikin paljon hauskempi kuin Hampuri nähtävyyksien kannalta. Turistejakin oli huomattavasti enemmän ja sää oli loistava. Kävimme muun muassa Euroopan korkeimmassa ehjässä televisiotornissa. Näsinneula ei ihan pärjää tässä kisassa, mutta Koneen hissillä sinne saksalaisenkin televisiotornin huipulle pyyhällettiin. Melko kovaa vauhtia mentiin, sillä matka ylös kesti vähemmän aikaa kuin erään paljon matalamman rakennuksen hissillä, jolla joskus menen viidenteen kerrokseen kielikurssille. No, kielikurssihissi onkin erityisen hidas ja puhuu saksaa. Osaan jo siis melkein sanoa saksaksi 'ovi sulkeutuu'. Ohessa vertailun vuoksi kuvat Näsinneulasta ja Berliinin Fehrnsehturmista sekä näkymä jälkimmäisestä. Spree-joki se siinä kiemurtelee. Torniin kannattaa mennä heti aamusta, jos ei halua jonottaa tuntikaupalla sisäänpääsyä. Marco Polon Berliini-opas oli korvaamaton apu nähtävyyksiä etsittäessä.

Saksassa on ollut junalakkoja viime aikoina, mutta jos lakkoa ei satu olemaan niin nyt on jonkinlainen n. 30 euron tarjous kaikkiin junamatkoihin matkan pituudesta riippumatta. Hampurista pääsee noin 1,5 tunnissa Berliiniin. Yötä olimme Charlottenburgissa hotelli Abendsternissä, joka oli sopivan huokea, kun suostui jakamaan vessan toisen huoneen kanssa ja varasi huoneen vasta muutama päivä ennen matkaa. Matkan kokokohta oli ehdottomasti vierailu Schloss Charlottenburgissa, joka oli jonkinlainen kesäpalatsi Preussin kuninkaille ja kuningattarille. Audio-oppaan sai ilmaiseksi, joten palatsin huoneista sai yksityiskohtaista tietoa ilman, että tarvitsi lukea tietoja tylsistä plakaateista.

Hampurissa syö halvimmin Sternchanzella. Berliinissä vastaavantyyppinen, joskin kalliimpi, ravintola-alue sijoittuu Savignyplatzin S-Bahn-aseman läheisyyteen Charlottenburgin kaupunginosaan.

Keine Kommentare: