Eilen palasin Grenoblesta ESRF:stä täynnä energiaa. Mittaukset yövuorossa huumorintajuisen saksalaisen kanssa olivat piristäviä, vaikka puolet ajasta menikin ongelmien selvittelyyn. Viimeisenä yönä mittasimme viimeiseen sekuntiin ja viimeiseen fotoniin asti hurjalla tahdilla.Noin puoli tuntia ennen mittausaikamme loppua alkoi neniimme kulkeutua savua. Ensimmäiseksi pelästyimme tietenkin, että laitteemme on tulessa, mutta varsin pian huomasimme, että haju tulee jostain muualta ja löysimme savuavan laitteen. Juoksin soittamaan sisäiseen hätänumeroon, johon vastanneelle miehelle kerroin, että "linjamme vieressä palaa jokin laite". Saksalainen veti savuavan laitteen sähkötöpselin irti seinästä. Noin viiden minuutin kuluttua saapui savuavan laitteen luo mies, jolle puhelimessa olin siis kertonut, että täällä palaa. Mies selitti ummet ja lammet siitä, että palovaroitin ei soinut, koska savua ei ollut tarpeeksi ja että valitettavasti hän ei voi mitään savulle. Me vain jatkoimme mittauksia nyökkäillen välillä ja lopulta mies taisi tajuta, ettei meitä kiinnosta muu kuin se, että oma laitteemme ei ala savuamaan. Lähetin datat heti koti-instituuttiin siltä varalta, että koko laitos palaa maan tasalle.
Kanttiinissa on ESRF:n työntekijöiden voittamia palkintopokaaleja.
Asiasta toiseen. Hampurissa en ole vielä nähnyt lounastauolla tiukkiin pyöräilyshortseihin pukeutuneita ihmisiä juoksentelemassa ympäri tutkimuskeskusta kuin kerran, mutta ESRF:n alueella niitä näkyi runsaasti. ESRF onkin menestynyt ilmeisesti hyvin eurooppalaisten tutkimuskeskusten urheilutapahtumissa, atomiaadeissa, kuten palkintopokaaleista näkyy.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen