Sonntag, 25. Mai 2008

Pyöräilyä Elben toisella rannalla

Pari viikkoa sitten lähtiessämme kotiin Hafengeburtstagilta pyysi T:n kaveri meitä seuraavana päivänä mukaan pyöräretkelle. Noin seitsemän aikaan seuraavana iltana olimmekin vihdoin pyörinemme Elben toisella rannalla. Joutuisaan tahtiin pyöräilimme ohi Airbusin tehtaan ja ihastelimme suloisia maalaismaisemia. Jossain vaiheessa saimme "loistoidean" mennä takaisin Elben pohjoispuolelle vanhaa Elbetunnelia pitkin. Se on ainoa jalankulkijoille avoin tunneli Elben ali. Siltoja Elben yli ei kai täällä Hampurissa ole, joten se tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta varsinkin, kun rantautuisimme suoraan Hafengeburtstagille tunnelin toisesta päästä ja viimeisen lautan aikataulusta ei ollut tarkkoja tietoja.

Olimme jo pyöräilleet lähelle satamaa, kun vastaan tuli mies, jolta T:n kaveri sosiaalisena tietysti kysäisi, että tästäkös sinne Elbetunneliin mennään. Mies paljasti, että on töissä satamassa ja on itse asiassa menossa juuri lautalle, joka menee Elben yli. Elbetunnelille päin vievä silta oli kuulemma hajonnut jokin aika sitten, eikä sitä vielä ole korjattu, joten olisimme joutuneet pyöräilemään noin 50 kilometriä etelään päästäksemme tunneliin vievälle tieosuudelle. Olimme vähän pettyneen näköisiä, mutta mies neuvoi täydellisellä englannillaan meille edessä odottavan vielä kuitenkin hienoja näköaloja satamassa, joten pyöräilimme vielä satamaan ennen kuin lähdimme takaisin lautalle. Ilman T:n sosaalisen kaverin kysymystä olisimme todennäköisesti jääneet viimeisestä lautasta ja joutuneet yöpymään Elben eteläpuolella.. Viimeinen lautta menee siis joskus yhdentoista maissa.

Ohessa kuvia matkalta. Tuo panorama ei nyt ihan onnistunut Gimpillä, mutta en jaksa säätää.

Maalla näimme joutsenia, vuohia, lehmiä ja monia muita otuksia.

Autolla pääsee jumalattoman isoa siltaa pitkin laivaväylän yli.

Terminal Hamburg Tradenau.

Keine Kommentare: