Ich hab ein Panzerwagen gekauft – kuinka isäni osti auton Saksassa

Isä kirjoittaa: Olin kevään korvalla maininnut kavereille useammankin kerran, että auton tuonti Hampurista voisi olla mielenkiintoinen juttu. Näin ollen minun oli kesälomalla pakko alkaa toteuttamaan tätä kyseenalaista tehtävää. En kuvitellutkaan, että auton tuonti olisi erinomaisen kannattavaa, mutta voisipa reissun tehdä sosiaalisista syistä, ja joka tapauksessa, se olisi varmasti hauskaa ja mielenkiintoista.

Yritin ottaa autontuontiprosessin tekniikasta selvää Tullin ja Aken sivuilta ja tilasin jopa pikku vihkosen: "Auto Saksasta - Opas käytetyn auton hakumatkalle Saksaan". Eipä ollut tutkimuksista paljonkaan apua. Missään ei sanottu täysin selkeästi miten homma kannattaa hoitaa, mutta joitain tärkeitä asoita kuitenkin selvisi.

Lähtö

Saksalaiset autokauppiaat haluavat maksun autosta mieluiten käteisellä. Tässähän oli sitten ensimmäinen ongelma: kuinka valuutta saadaan turvallisesti perille ja paljonko tuohta uskaltaa ottaa mukaan. Päädyin viitentoistatuhanteen. Sillä jo varmaankin saisi auton, jolla pääsisin takaisin. Pohdiskeltuani tovin miten rahat kuljettaisin, päädyin harrastelijamaisesti laittamaan rahat kaulapussiin. Pidin repussa kuljettamista hieman turvattomana. Ratkaisu oli aivan oikea, koska jo lentoasemalla turvatarkastuksessa innokas virkailija katsoi asiakseen levittää reppuni sisällön pyödälle kaiken kansan hypisteltäväksi ja väitti, että reppuni pitää läpivalaista uudelleen. Hän kipaisi reppuni kanssa piiloon, ja kas kummaa kyllä se tuli sieltä laitteen läpi. Jos rahat olisivat olleet repussa, olisivat varmaan polveni lyöneet setsuuria tässä vaiheessa. Sitten alkoi vielä pitkä pohdinta voisinko ottaa GPS-laitteen kiinnitysjalustan koneeseen. Armollisesti tämä reipas ja fiksu mies suostui, kun kerroin mikä tuo etäisesti lyömäaseelta näyttävä kapusta oli.
Lento Kastrupin kautta Hampuriin meni mukavasti, mitä nyt yksi matkustaja taputteli huolestuneen näköisenä rintamustaan.

Saapuminen

Aina rauhallinen ja järkevä tyttäreni tuli perjantaiehtoona vastaan Hampurin lentoasemalle. Kaksin aina kaunihimpi. Matkustelimme bussilla kohden Osdorfia. Enpä innostuneena auton ostajana voinut olla mainitsematta, että voisimme jo samantien vilkaista erästä kärryä matkan varrella olevassa R&B autoliikkeessä, vaikka kello olikin jo melko paljon. Netistä katsottuna vaikutti siltä, että emme joutuisi kiipeämään liikkeen aidan yli. Tyttäreni sanoi, että mikäs siinä, käväistään vaan. Poikkesimme vilkaisemassa päällisin puolin siistiä C-sarjan mersua. Liikkeen pihalla oli melkoinen määrä bemareita ja iso luu koirankopin edessä. Vieressä oli huokea ja kiva perisaksalainen ruokapaikka, jossa kuulemamme mukaan sai Hampurin parasta grillattua kanaa.

Lauantaina kävimme sitten Norderstedtissä lentoaseman vieressä AAF-autoliikkeessä. Siellä katsastimme erästä tosi hyvin pidettyä Audi A6 -mallia. Pyysimme jopa auton avaimen ja käynnistimme ja kuuntelimme, mutta emme ajaneet koeajoa. Liikkeessä minut ainakin valtasi lievä autoähky, valinnanvaraa oli runsaasti. Enimmät ostoaikeet kariutuivat myyjään, joka ei halunnu ollenkaan kuunnella meitä, ystävällinen kyllä oli. Ensimmäinen myyjä kyseisessä liikkeessä oli paljon mukavampi, hän jopa tervehti meitä suomeksi heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen.

Sitten viikonlopun viettoon. Siitä tyttäreni onkin jo kertonut.

Toimintapäivä

Maanantaipäiväksi oli luvattu Hampurille tyypillisesti sadetta. Olin suunnitellut käyväni kolmessa autoliikkeessä. Kaksi näistä kohteistani oli Pinnebergissä, joltisenkin matkaa keskustasta S31-junalla luoteeseen. Ensimmäisessä liikkeessä käynti sujui vielä melko hyvin. Myyjä oli tosi fiksu ja ystävällinen, sanoi vain pahoitellen, että auto ei ollut vielä hänellä, vasta torstaina saisi sen. Vain lenkkarit ja housunpuntit kastuivat litimäriksi. Siitäpä en masentunut vaan jatkoin junalla vielä kauemmas kohteeseen kaksi. Nyt alkoivat todelliset ongelmat, koska kävelymatka asemalta autoliikkeeseen oli paljon pidempi. Vettä alkoi tulla aivan karmeasti ja vieläpä vaakasuoraan. Sateenvarjo hajosi käyttökelvottomaksi. Tuossa tuokiossa oli koko ukkeli aivan läpimärkä. Tulostamani kartat muuttuivat repussa sellumössöksi. Reissusta oli tulossa täysi katastrofi. Aika ajoin jouduin kysymään tietä paikallisilta asukkailta. Se ei ollut hyvä idea. "Diese Richtung..links... rechts..keine Ahnung". Itse kukin viittilöi minne sattuu. Vesisade ei tuntunut paikallisia haittaavan. Jotkut tallustelivat lätäköissä onnellisen näköisinä. Yhdessä elintarvikeliikkeessä asioiva vanhempi rouva oli kuitenkin asiosta perillä ja neuvoi hyvin ystävällisesti ja perusteellisesti. Myös bussipysäkkien kartoista oli suurta apua. Saavuttuani päämäärääni, totesin, että seutu muistuttaa huolestuttavasti Tattarisuota. Olisiko jonkinmoinen riski vierailla saksalaiselta kannalta vierasperäisessä autoliikkeessä ison rahatukun kanssa? No tuskinpa, oltiinhan sivistysvaltiossa. Auto oli kuitenkin pettymys. Päätin lähteä "kotiin" kuivattelemaan. Toivottavasti rahat eivät lionneet soosiksi.

Osto

Kuivasin lenkkarit ja farkut nopeasti kiertoilmauunissa ja join kupin kuumaa teetä. Nyt suunnistin siihen pikkuliikkeeseen, jossa tyttäreni kanssa vierailimme jo perjantaina omine lupinemme. Kerroin yrmeälle myyjälle haluavani tutustua jo katsomaamme mersuun. Sain avaimen, tarkistin auton sisätilat ja huoltokirjan. Myyjä katseli taivaanrantaan ja kysyi, ostanko auton. Pyysin saada tehdä koeajon jonkun kanssa, kun en kaupunkia paremmin tuntenut ja arvelin, että navigaattorini oli vesihoidon takia epäkunnossa. Myyjä totesi, että järjestyy. Varttitunnin kuluttua tuli mukaani toinen vähäpuheinen kaveri. Hän tyrkytti minulle auton avaimia. Esitin kainosti, että josko hän ajaisi ensin johonkin rauhallisemmalle kadulle ensin, ja sitten minä hyppäisin ruoriin. Kaveri katsoi pitkään, että uskaltaakohan tuota ollenkaan päästää rattiin. Sittten hän hurautti autolla eräälle sivukadulle, koulun kohdalle ( 30 km/h) ja mutisi jotakin: "Ruhiger Strasse...", virnisteli hieman ja pisti minut ajamaan. Eipä tuossa sitten ongelmaa ollutkaan. Varttitunnin kiertelyn jälkeen kaveri käski minun ajaa takaisin liikkeen pihaan.

Yrmeä myyjä kyseli taas josko ostaisin kärryn. Asiaan kuuluvasti tinkasin vähän ja tein poislähtöä, että mietinpä hieman. Nyt asiaan tarttui liikkeen pääjehu. Hän sanoi, että tehdään sillä tavoin, että jätän liikkeeseen 500 euron pantin ja passin. He hoitavat autoon vientikilvet ja paperit. Huomenna voin noutaa auton ja maksaa loppusumman. Joo. Sitten piti vain allekirjoittaa kauppakirja, jossa samalla luovuin kaikista kuluttajansuojaoikeuksistani. Siis autolla ei ole mitään takuuta.

Nouto

Ten thousands...eleven... J takoo tuohta pyötään. Yrmeä myyjä antaa nipun papereita kouraan, iskee leiman ja allekirjoituksen kauppakirjaan, ja sanoo, että tässä on sinun kuittisi. Saan myös auton avaimet. Autoon kiinnitetään vielä punapäiset vientikilvet ja siinä se. Lähtiessäni ajamaan pääsen vain parisataa metriä, kun koko kojetaulu alkaa välkyttää punaista ja varoitussummeri piipittää lähestulkoon kuulovaurion aiheuttaen. ... Tähänkös se tyssäsi? Hetken manailtuani totesin, että auto ilmoittaa: "Käsijarru on päällä". Ei se kuitenkaan ollut. Ajoinpa sitten "kotiin". Myöhemmin korjasimme vian pienellä oksalla, tuimme sillä käsijarrupedaalia niin, ettei hälytystä tullut.


Tähti.

Kotiinpäin

Muutaman lomapäivän jälkeen lähdin ajelemaan kotiinpäin. Navigaattorikin toimi vesikylvystä huolimatta. Ajattelin, ettei ole viisasta ajaa aamuruuhkan aikaan Hampurin läpi kuten navigaattori ehdotti, joten suuntasin kohden pohjoista ja tarkoitus oli sitten turvallisemmilla vesillä noudattaa navigaattorin ohjeita. Varttitunnin jälkeen navigaattori näytti lopettavan hommat. Pakko oli pysäyttää kadunvarteen. Läheiselle parkkipaikalle tuli nuori nainen. Tervehdin häntä kohteliaasti saksalaiseen tapaan ja selitin, että pulassa olen. En tiedä missä ollaan. Miten pääsisin autobahnille? Silloin kyllä selviäisin. Nainen pyysi hetkeäkään epäröimättä minut konttoriinsa käymään. Siellä noin viiden henkilön erittäin ystävällinen tiimi neuvoi minua muutaman 28 tuumaisen tietokoneruudun avustuksella. "Wir sind in Bahrenfeld... zweimal rechts...". Nyt pääsinkin tosi helposti motarille. Tosin jouduin ajamaan Hampurista etelään Hannoveriin päin parikymmentä kilometriä. Mutta niinpä sitten näinkin mahtavan Elben alittavan tunnelin ja Hampurin sataman vielä kerran.

Muuten kotimatka sujui etukäteissuunnitelman mukaan. Hieman vain hämmästelin Puttgarden- Rödby välin hinnoittelua. Lauttamatka kestää noin 50 minuttia ja maksaa enemmän kuin päivälaiva Tukholmasta Turkuun. Ennen Puttgardenia piti minun luonnollisesti käydä Bordershopissa katselemassa "powershoppaavia" ruotsalaisia. Lievä paniikki vaivasi useimpia hamstereita. Markarydissä yövyin Ekenbacken-kongressikeskuksessa. Olin kongressikeskuksen ainoa vieras. Hotelli oli melko hyvällä paikalla, salaperäisen järven rannalla. Lähistöltä löysin riimukiven. Olikohan niin, että kun järvellä käy soutelemassa, niin voi vierailla viikinkihaudoilla. Niissä kumpareissa on jotain kiehtovaa.

Jo Ruotsissa ajellessa minulle selvisi mikä on elämän tarkoitus.

Tukholma-Turku-lauttamatkan jälkeen pääsin vihdoin takaisin Espooseen. Näitä luonnonkauniita seutuja en uskonut enää koskaan näkeväni.

***

Pikaopas auton hakuun Saksasta:

1.Katso auto ja seutu esim. www.autoscout24.de.
2. Ota mukaan passi ja rahaa. Koska ostat auton vientiin, saat sen halvemmalla kuin saksalaiset.
3. Valitse auto, pyydä autoliikettä hoitamaan autoon vientipaperit valtakirjalla ja kilvet, maksa pantti, allekirjoita kauppakirja, pyydä autoon punapäiset vientikilvet vähintään kahden viikon voimassaoloajaksi, ja tarkista auton valmistenumero. Keltapäisten kilpien vakuutus on voimassa vain Saksassa.
4. Maksa loput kauppasummasta ja saat auton paperit, kuittin kauppasummasta (kauppakirjassa) ja auton avaimet. Tarkista, että tarvittavat paperit ovat koossa jos osaat. (Itse en tiennyt mitä tarvitaan.)
5. Aja auto minne vain EU-alueella ja lopulta Suomeen. Täytä Tullissa lomake "Ilmoitus ajoneuvon käyttöönotosta" (Tullin lomake 83s-07). Tästä lähtien viranomainen aina kertoo mitä pitää seuraavaksi tehdä. Koska autossa on punapäiset kilvet, on Saksan pakollinen liikennevakuutus voimasssa myös Suomessa, kunhan vain muistat pitää 83s-07 autosi mukana. Voit ajella kilpien voimassaoloaikana huoletta. Jos voimassaolo päättyy ja verotuspäätös viipyy, täytyy hommata katsastustoimipaikalta tai Tullista siirtolupa. Ota halutessasi autoon suomalainen liikennevakuutus ja kasko, ne saa auton valmistenumerolla. Voit käydä rekisteröintikatsastuksessa ennen kuin teet Tullille autoveroilmoituksen.
6. Käy Tullissa tekemässä paperityöt, että osaavat verottaa autosta. Tulli saattaa vähän hyppyyttää lappusten kanssa, mutta helppoa se on, ollaanhan Suomessa.
7. Kun verot on maksettu, uudestaan katsastuskonttorille, saat suomalaiset kilvet.


Lopuksi niksi autonhimoisille, mutta ryömimiseen kyllästyneille. Digipokkarilla saa kätevästi kuvia auton alta. Niistä voi sitten katsella vaikkapa kotona mahdollisia ruosteongelmia ja öljyvuotoja. Toisaalta, jos auton osat toisella puolella ovat uusia, voi se kertoa jotain autoa kohdanneesta vauriosta.

Edit 3.8.2008 19:00: Korjattu linkkejä ja kirjoitusvirheitä julkaisemisen jälkeen.