Takaisin lomilta

Kävimme T:n kanssa lomilla Suomessa. Matka alkoi vanhempieni luota ja jouluksi kerittiin jo T:n vanhempien luo rentoutumaan isän saksalaisen Mersun kyydissä. Sieltä ajelimme taas joulun jälkeen vanhempieni kanssa Rukalle viikoksi hiihtelemään. Emme jääneet hisseihin kiinni. Uutta vuotta vietettiin Heikki Kovalaisen kotikylässä tädin luona ja muutaman päivän ehdimme nähdä ystäviä pääkapunkiseudulla ennen kuin keskiviikkona lensin takaisin Hampuriin. Gran Delicato -kahvilassa Helsingissä ennen lähtöä T huomasi viereisessä pöydässä istuvan kuuluisan suomalaisen filosofin. Älyllisen ilmapiirin lisäksi kahvila osoittautui muutoinkin mieluisaksi.

Hampurissa kämppä oli täsmälleen samassa jamassa kuin lähtiessä, eli vuokraemäntää ei ole vieläkään kiinnostanut korvata vuotavaa keittiönhanaa uudella hanalla, jonka ostin jo noin puoli vuotta sitten. Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja täydellisen löhöämisloman jälkeen työt maittavat ihan toisella tavalla kuin sitä ennen.

Monet matkalla tapaamani ihmiset mainitsivat lukeneensa blogiani. Saksan osaamisesta tuli paljon kehuja. Korjattakoon nyt tässä, että en minä saksaksi vielä kovin sujuvasti runoile. Ymmärtäminenkin takkuilee joskus. Yritys on kuitenkin kova.

Suomessa oli löhöilylomalla ruhtinaalisesti aikaa lueskella kirjoja. Kaius Niemen kirja Helena Rannasta oli tavattoman mielenkiintoinen ja Mika Waltarin "Lähdin Istanbuliin" on ihastuttavaa kielellistä taiturointia.

Aiemmin mainostamani veden loppumisesta kertova kirja on minulla edelleen kesken ja siinä sattuikin olemaan juuri tavattoman ajankohtainen kappale Gazan alueen vesivarannoista ja Israelin kuuden päivän sodan syistä. Se antaa tietynlaista syvyyttä palestiinalaisten nykyisille kärsimyksille. Juutalaisten annetaan sortaa, koska heitä on sorrettu. Tietoisuuteeni tuli matkalla myös sellainen pieni seikka, että juutalaisten sortamiseen käytetyt keskitysleirit eivät olekaan saksalainen keksintö. Keskitysleirejä käyttivät kansalaissodan aikana suomalaiset jo kauan ennen Hitlerin valtaannousua väärää mieltä olevien ihmisten tukahduttamiseen. Näin vaivattomasti kytkeytyy Suomen historia Gazan alueen nykyisiin sairaisiin sotatoimiin. Helena Rannan kertomukset rehellisestä uhrintunnistuksen vaikeudesta poliittisessa puristuksessa täydentävät tarinan. Väkivaltaisen kulttuurimme totuus on väritetty lempiväreillämme emmekä me huomaa mitään.