Itsekontrollin vaikeus

Vanhoja uutisia ehkä teille, mutta itse törmäsin vasta tänään artikkeliin rajallisesta itsekontrollista. Aivotutkijat ovat havainneet, että ihmiset eivät kykene kontrolloimaan itseään loputtomiin. Jos joutuu ponnistelemaan kovasti kontrolloidakseen itseään jollain osa-alueella, saattaa kontrolli toisella alueella pettää.

Se selittää, miksi joskus tulee ikäviä kiukunpuuskia, vaikkei haluaisi olla kiukkuinen turhasta. Itse asiassa se selittäisi kaiken ihmisten keskinäisen kanssakäymisen. On olemassa ihmisiä, jotka seurassa ovat mukavia ja vitsiniekkoja, mutta kotona tyranneja. Ilmeisesti paukkuja ei riitä enää kotiin. On ihmisiä, jotka eivät pysty olemaan syömättä kakkua, jos sellaista tarjotaan, vaikka olisivat laihdutuskuurilla. On ihmisiä, jotka tekevät kovasti töitä, mutta juovat kaiket illat. Se selittää myös paljon arkisempia asioita, kuten sen, että aina ei jaksa siivota, vaikka pitäisi, ja tulee tehtyä koko päivän jotain muuta.

Eikö tuo kaikki jossain määrin selity itsekontrollin rajallisuudella? Kaikki haluaisivat tietysti olla täydellisiä, mutta joissain asioissa kontrolli pettää. Ihmisaivo ei vain jaksa enää. Oma kontrollini pettää yleensä kommunikaatiotasolla. Loukkaan ihmisiä helposti, kun vitsailen heistä. Jos mieleeni tulee hyvä vitsi, en kerta kaikkiaan voi pitää sitä sisälläni. Sen sijaan pystyn kyllä hyvin vastustamaan valehtelua ja itse asiassa puhun aina totta (ainakin omasta mielestäni, mutta mielihän saattaa olla väärässä). Saatan ehkä muotoilla neutraalimpaan muotoon mielipiteeni asioista, jotta kukaan ei loukkaantuisi, mutta faktat pysyvät faktoina. Yleensä en kuitenkaan onnistu tässä muotoilussa. Siksi onkin parempi, ettei kukaan kysy rehellistä mielipidettäni esimerkiksi uudesta kampauksestaan.. Tässä taustalla tosin on ehkä se viisaus, että valehtelemisesta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Valhetta seuraa vain toinen valhe. Lisäksi muistini on niin huono, että unohtaisin, mitä olen valehdellut. Totuuden puhuminen kannattaa siis aina.

Mutta onko itsekontrolli sitten jotain, mikä riippuu tällaisista kenties ulkoa tuoduista viisauksista, kuten "valehtelusta ei seuraa mitään hyvää"? Vai onko valehtelemattomuus sittenkin vain persoonan ominaisuus eikä osa itsekontrollia?

Hyvä uutinen on se, että itsekontrollia voi harjoittaa kuten lihaksia. Vähitellen voi oppia kontrolloimaan itseään enemmän. Uskon, että tähän perustuu myös se, että aikuistuttuaan ihmisistä tulee leppoisampia ja asioita ei oteta niin vakavasti. Mutta yllättävä tieto siitä, että Hesarin keskustelupalstalle kirjoittelee ilmeisesti enimmäkseen eläkeläisiä viittaisi siihen, että itsekontrollia voi myös menettää iän myötä. Missäköhän iässä itsekontrolli on huipussaan?

Mielenkiintoista on myös se, että itsekontrollin määrä on tietenkin henkilöstä riippuva. Ehkä onkin siis parempi lopettaa muiden moralisointi heidän heikkouksistaan ja yrittää sen sijaan ymmärtää, että kaikki eivät vain pysty kontrolloimaan itseään. Itse asiassa olen vähän jopa sitä mieltä, että ihmiset yleensä saattavat jopa kärsiä omasta tilastaan, tiedostaen sen johtuen itsekontrollin puutteesta.