Dienstag, 11. Dezember 2007

Teollisuusvakoilua


Sain kutsun vierailla berliiniläisellä BESSY-synkrotronilla jokin aika sitten ja viime sunnuntaina kävimme katsomassa tuota Berliinin ihmettä. BESSY on moderni synkrotroni, joka tuottaa pehmeän röntgenalueen säteilyä ja myy sitä melko kalliiseen hintaan muun muassa Hahn-Meitner-instituutille (HMI). BESSY rakennettiin alusta alkaen synkrotronisäteilylähteeksi ja se on ollut käytössä vuodesta 1999. Suurin osa mittausasemista on avoimia ja kaikkien vierailijoidenkin on pidettävä dosimetria vierailun ajan. BESSYn päätarkoituksena on myydä fotoneja käyttäjille, jotka tulevat paikalle sädelinjan päähän liitettävä mittauskoje pakettiautossa.

HMI on varakas instituutti ja BESSY on vaikuttava laitos. BESSYn viereen on suunniteltu myös vapaaelektronilaseria ja koko alue BESSYn ympärillä on jonkinlaista teknologiakeskittymää. Alue sijaitsee itä-Berliinissä ja tuo mieleen Helsingin lähiöt länsi-Saksan pikkusievän rakentamisen jälkeen. Angela Merkelkin kuulemma poseeraa uusien hienojen rakennusten katveessa harva se päivä ja elokuviakin kaduilla filmaillaan.


Sisältä BESSY on vielä vaikuttavampi kuin ulkoa. Kaikkialla on puhdasta ja kiiltävää. Kaikesta näkee, että rahaa on ollut. Vierailemallani mittausasemalla oli samanlainen tunnelma ja kaikesta päätellen myös mittausaseman ylläpitäjät ovat älykästä porukkaa. Mielikuvani loistavasta tutkimusasemasta muuttui kertaheitolla. Ennen BESSYä olen vieraillut vain yhdellä melko uudella synkrotronilla, ESRFssä, ja siitä on jo niin kauan aikaa, että olin jo unohtanut miltä rahakas tutkimusasema näyttää.

***


Suomessa vastaavanlainen fysiikan tutkimus on melko vaikeaa. Entisen Neuvostoliiton maissahan on perinteisesti keskitytty teoreettiseen osaamiseen. En tiedä millä tasolla teoreettinen osaaminen on Suomessa, mutta kokeellinen puoli ei ainakaan ole isojen maiden kanssa samalla viivalla. Kokeellista fysiikkaa ei yksinkertaisesti voi opiskella Suomessa sillä tasolla, mitä täällä.

Vieraillessani alkusyksystä Hampurin yliopiston fysikaalisen kemian laitoksella minulle laboratoriota esitellyt mies näytti ohimennessään muutamaa mittalaitetta. Laboratoriossa oli atomivoimamikroskooppi ja kaksi opiskelijaa sen käyttöä harjoittelemassa, sekä muita hienoja laitteita. Olinhan toki nähnyt kerran aiemminkin atomivoimamikroskoopin opiskeluaikanani, mutta ei sitä missään vaiheessa käyttämään opiskeltu. Sen sijaan opiskelimme käyttämään 1960-luvulla opiskelijalaboratorioon hylättyjä mittalaitteita, joilla voidaan toistaa 1900-luvun alussa vielä kuuminta hottia olleita tutkimuksia. Onhan se hyvä, että perusteet on kunnossa, mutta ei se modernien tutkimusmenetelmienkään tuntemus olisi haitaksi.

Kokeellisen fysiikan opiskelijalle yksi ainoa kurssi mittalaitteista on aivan liian vähän! Vaan minkäs teet, jos rahaa uusimpiin tutkimuslaitteisiin ei ole.

Keine Kommentare: