Dienstag, 20. November 2007

Huumausaineet

En ole koskaan käyttänyt säännöllisesti alkoholia, kahvia, teetä, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai sen puoleen mitään vahvempiakaan huumeita nauttinut missään muodossa ellen sitten tietämättäni.

Noin vuosi sitten eräs kiinalainen kollega kutsui minut työhuoneeseensa viimeistelemään yhteistä julkaisuamme. Huone oli valoisa, ei suuri eikä pieni, tyypillinen toimistohuone joskin papereita oli pöydillä vähemmän kuin minulla yleensä. Nurkassa seisoi pieni vedenkeitin ja kertakäyttömukeja. Kollega tarjosi vihreää teetä. Hän laittoi valkoisen kertakäyttömukin pohjalle teelehtiä ja kaatoi varovasti vettä päälle. Joimme teetä ja juttelimme julkaisustamme.

Toinen mukillinenkin saatiin täyttämällä lisää vettä lehtien peitoksi. Se oli vähän kitkerämpi kupillinen kuin ensimmäinen. Kolmas oli jo vaaleampi, mutta sitäkin miellyttävämpi maultaan. Jossain noiden mukillisten välissä aika alkoi menettää merkitystään, tuli raukea olo ja aloimme keskustella Kiinan tiedehistoriasta. Ymmärsin kuinka vähän tiedän puolen maailman tavasta ajatella asioita.

Joskus kaipaan sitä rauhallista hiljaista teehetkeä, jonka aikana meillä ei ollut kiire minnekään, kukaan ei soittanut tai lähettänyt sähköpostia. Me vain istuimme, joimme teetä ja pohdiskelimme maailman menoa. Julkaisukin taisi tulla johonkin kuntoon. Myöhemmin kävin kollegani väitöstilaisuutta katsomassa ja hän minun. Aina hänet nähdessäni muistin teen. Ymmärrän kuinka jotkut voivat jäädä huumeisiin koukkuun. Jos ensimmäinen kerta on samanlainen kuin meidän rauhallinen teehetkemme, houkutus hakea kokemusta uudelleen kasvaa.

Itse asiassa T:n kanssa juurikin kesällä istuskelimme täällä sohvalla teetä juoden, luimme kirjoja ja keskustelimme maailmaa polttavista aiheista. Sitten kotiimme tuli internetyhteys.

Nyt olen koukussa blogeihin.

5 Kommentare:

Anonym hat gesagt…

Onneksi toi sun ensimmäinen huumausainekokeilu tuli sitten teen kautta :) Teehen on kyllä kiva olla koukussa. Tai ei oikeastaan koukussa, vaan sitä on mukava käyttää vähän samaan tapaan satunnaisena nautintoaineena kuin alkoholia paitsi, että sitä voi huoletta käyttää huomattavasti useammin kuin alkoholia. (Ja väittävät vihreän teen vielä olevan terveellistäkin:)

Tutkimusmatkailijatar hat gesagt…

Moikka! Mietin kyllä oliko se tee jotenkin tavallista vahvempaa, mutta ehkä ei kuitenkaan. :) Mutta parempi kyllä jos ei ole mihinkään koukussa.. satunnainen nauttiminen on ihan mukavaa.

Anonym hat gesagt…

Oho, pitäisköhän siirtyä teehen kahvin sijaan jos sillä kerran on noin mukavia vaikutuksia;) Nimim. vähintään kolme kuppia päivässä ja blogeihin koukussa myös...

Tutkimusmatkailijatar hat gesagt…

Nyt mää tiedänkin mistä noi mun sivuille tulleet käynnit ympäri Eurooppaa on tulleet. Edelliseltä kommentoijalta ilmeisesti. ;) En kyllä tajua, miten ehdit matkustella niin paljon ja missä ihmeessä majoitut silloin kun et matkustele!

Tutkimusmatkailijatar hat gesagt…

Ei kun eihän Terkut täältä olekaan voinut kyseisiä käyntejä tehdä. Taidatkin majailla jossain Stuttgartin lähettyvillä blogisi mukaan. Kesti vähän aikaa keksiä vihjeiden perusteella. :)